Oikeustaju

Onneksi en ole joutunut vielä vakuutusyhtiöiden kanssa vehtaamaan, mutta kohta pitäisi vakuutukset ottaa Engelbergin reissua varten. Tuntuu vaan, että vakuutusyhtiöt, mainostuksesta huolimatta, eivät ole kiinnostuneita asiakkaasta, vaan siitä, kuinka selviää maksamalla mahdollisimman vähän (ei siis, kuinka päästä mahdollisimman nopeasti eroon).

Tämä kolari missä olimme, ei ollut meidän vika. Kolariin joutuminen, kaskosta huolimatta, aiheuttaa silti kohtuutonta lisävaivaa. Auton vieminen huoltoon ja tarkastuttaminen ovat selkeitä asioita ja niille ei voi mitään. Mutta sitten vakuutusyhtiö ei suostukaan maksamaan vuokra-autoa korjausajalle, vaan omavastuuksi jää 6%. Muistutettakoon vielä, että maksut menevät vastapuolen vakuutuksesta ja me oltiin vain uhrina.

Lisäksi jos työnkuvaan ei kuulu liikkumista autolla, voi olla ettei vakuutusyhtiöstä saa autoa korvaamaan korjausaikaa laisinkaan. Toiselle kaverille selitettiin, että hän on opiskelija, ei hän voi tarvita autoa mihinkään. Joten vakuutusyhtiö ei korvaa. Myöskään hän ei ollut syyllinen kolariin, vaan mummo ajoi kolmion takaa kylkeen (S4 on rutussa).

Peruste 6% maksulle on se, että nyt kun sillä huollossa olevalle autolle ei tule kilometrejä, niin sen arvo ei alene ja siten tuo 6% kompensaatio on suorastaan halpa. En tiedä miten vakuutusyhtiön asianajaja kokee tilanteen, mutta minusta auton oleminen kolarissa heikentää huomattavasti sen arvoa.

Ole huoletta. Me haistatamme pitkät.


Posted

in

by

Tags:

Comments

2 vastausta artikkeliin “Oikeustaju”

  1. savaaZ avatar
    savaaZ

    S4 ON RUTUSSA! Vakuutuksetkin tuolle autolle on varmaan vähintäänkin edulliset. Ja tietenkään mitään ei makseta. Itse maksan a3:n vakuutuksia 1300e/vuosi ja mitä se mua hyödyttää? Sehän siinä on, että luulen autoni olevan turvattu jos sille jotain tapahtuu. Mutta paskanmarjat.

    Omaa autoani kolhittiin parkkihallissa ja tekijä poistui paikalta. Tapauksella oli yksi silminnäkijä. Autossa on täyskasko kaikkine hienouksineen ja 170e omavastuu. Soitin tietenkin saman tien vakuutusyhtiöön asiasta ja kysyin, miten pitäisi toimia. Vakuutusyhtiöstä kuitenkin todettiin, että mun on maksettava omavastuu ja bonukset tippuu… Mutta miksi? No siksi, koska vastapuoli ei ollut tiedossa, vaikka todistusaineisto tilanteesta olikin olemassa (siis että en itse ollut kolhinut autoani). Tuosta alkoi 2kuukauden miesjahti, joka päätyi siihen, että itse selvitin tekijän ja ilmoitin kaikki hänen tietonsa poliisille. Olin päättänyt, että en ole maksamassa tuota omavastuuta. Kannattaa muistaa, että jokaisella vakuutusyhtiöllä tilanne on sama. (Soitin tapauksen jälkeen jokaiseen, koska ajattelin vaihtaa yhtiötä). Vakuutus on kuitenkin pidettävä jos joskus sattuu jotain oikeesti itsekin mokaamaan. :(

  2. savaaZ avatar
    savaaZ

    Niin ja kolaroitu auto on aina kolaroitu auto. :(

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.