Muutto

kirjoittaja

in

Kun toisilla menee huonosti, tai toiset tekevät (tai vaikuttavat tekevän) huonoja ratkaisuja, saa siitä itse lisää pontta. Noin huonosti minullakaan ei mene, Tuon olisin itse tajunnut tehdä toisin ja niin edelleen.

No tässäpä matskua tuollaiseen voitoniloon.

Kaverin kanssa aloimme keväällä etsiä asuntoa, halusimme soluista pois ja kaupungin kämpät vaikuttivat kohtuullisen järkevän hintaisilta. Kävimme katsomassa paria kämppää. Kummatkin olivat aika vastaavassa kunnossa, ulkoisesti pahassa kunnossa ja sisältä likaisia (siis rappukäytävät jne). No, sattuuhan sitä, ei me mitään hienohelmoja olla.

Otimme varsin hyvässä kunnossa olevan huoneiston, hintaan 480e kuussa, hintaan kuuluu vesi. Neliöitä on 64. Kuulostaa todella halvalta. Silti asunto oli ollut tyhjänä monta kuukautta ennen meidän muuttamista sisään. Miksiköhän? Päätimme ottaa kämpän. Paikkakin oli sikäli ihan hyvä, että kauppa on ihan muutaman askeleen päässä.

Kun vuokratakuut oli välitetty ja vuokra maksettu, alkoi kuulumaan tutuilta toista. Kyseisessä talossa on vissiin aika rauhatonta. Alkoholistit pesiytyneet. Löytyy mm. saunasta nukkumasta. Tänään kun muutimme, niin tuli viimenen niitti. Asukkaat itse sanoivat, että miksi te hullut tänne muutatte.

Yhtään yötä tai edes tuntia en ole asunnossani vielä viettänyt mutta kuulostaa pahalta. En halua väistellä lentäviä pulloja portaikossa, en halua kuunnella öitä naapureiden tappelua.

Muutimme 8h. Älkää kysykö. Se vei fyysisesti mehut kyllä aika hyvin. Olen sairaskin vielä. Tähän päälle kun tuli vielä tuokin tieto että muutitte muuten juuri aivan käsittämättömän paskaan paikkaan niin mikäs tässä. Hyvät on fiilikset.


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Muutto”

  1. Aina ei voi onnistua, vaikka pohjatyöt olisivatkin kunnossa. Toivottavasti talo osoittautuu mainettaan paremmaksi.

  2. Korjataan nyt hiukan, eli neliöitä on 68 =) Pari yötä tuolla olen nyt nukkunut, ja minkäänlaista inahdustakaan ei ole kuulunut. Varmaan itse olen aiheuttanut suurimmat mölyt. Kieltämättä itselläkin oli fiilikset muuttopäivänä aika down, mut nyt on kyllä nousseet ^n. Pitää koputtaa puuta. Mut tilaa on, ja vaikuttaa aika hyvältä nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.