Suomen autoverotus

On kyllä jännä, miten Suomen autoverotus voi ollakin siinä jamassa kuin on. Tuontiverot ovat EY-tuomioistuimen päätösten vastaisia ja niin edelleen. Mutta ei puututa niihin. Nyt puhutaan autoverotuksen uudistamisesta ja ilmaston parantamisesta.

Nimittäin eduskunnassa ja hallituksessa pidetään puheita kikkelit täristen siitä, että kuinka tärkeää nyt on pelastaa maailma ja miksi on tärkeää sitoutua pudottamaan päästöjä johonkin vuoteen 2050 mennessä. Siksi 2050, ettei nyt päätöksiä tekevien poliitikkojen tarvitse tehdä niitä mahdollisesti kipeitä päätöksiä, joita sitten vuonna 2045 aletaan ihmettelemään, kun mitään ei ole tehty.

Hyvä esimerkki tekemättömyydestä ja järjettömyydestä on käyttövoimavero. Nimittäin, sähköautoilta ja kaikilta muiltakin autoilta, jotka eivät polta bensiiniä, peritään käyttövoimavero.  No mutta tottakai! Miksi ei? Kyllä vähän saastuttavalla, mutta paljon painavalla, sähköautolla ajavia urpoja pitääkin rokottaa, oppiivatpahan hippeilemään. On mukavampaa siellä eduskunnassa tärisyttää kikkeliä kuin tehdä asian eteen jotain. Nimittäin eikö kohti vihreämpää tulevaisuutta -kampanja nimenomaan koostuisi tällaisista veronkevennyksistä vähän saastuttavia kohteita kohtaan.

En tiedä, jos sähköautoon tekee pienen polttoainetankin (1dl) ja vielä pienemmän polttomoottorin, jota hyrskäyttelee silloin tällöin, niin saako käyttövoimaveron sitten kierrettyä?

Ja jottei autoilulla maailma paremmaksi ideat vielä loppuisi, niin pureudutaanpa taas siihen ajoneuvon verotukseen, jossa kaavaillaan käytettävän sateliittipaikannusta. On nimittäin näppärää, että jokaiseen autoon asennettaisiin datavehjes ja gps-mokkula, siinähän saa jokainen suomalainen tienkäyttäjä sitten navigaattorin ja internetin autoon ilmaiseksi. Paitsi, että niitä ei saa käyttää. Tietenkään. Vaan valtio käyttää niitä, seuraa vuosittain, että paljonko on tullut ajeltua ja missä. Helsingissä ajelusta joutuu maksamaan euron kilometriltä (hähä, oikein) ja landella saa eurolla paahtaa sata kilsaa. Samalla poliisi ja muut koneistot saavat kuin sattumalta uuden täydellisen kyttäysvehkeen rikollisuuden torjuntaan. Jee, voiko olla kivempaa.

Sitten voikin nuo kamerat hakea tuolta teiden varsilta pois ja myydä Kiinaan. Nimittäin poliisilaitokselle perustettava GPS-Kyttääjät -osasto lähettää automaattisesti laskun kotiin, kun tulee ajettua yli 3km/h ylinopeutta. Kolaritilanteiden selvitys helpottuu, koska voidaan katsoa että kuka ajoi mistä ja kenen päälle ja mitä vauhtia. Samalla GPS-Kyttääjät voivat myös seurata, missä vaimonsa ja anoppinsa ajelee. On sitten vähemmän salaisuuksiakin kotona. Huippuidea siis tämä GPS-paikannin jokaiseen autoon.

Vaihtoehto tuolle GPS-Kyttäykselle olisi se, että ajoneuvoverosta suuri osa siirrettäisiin polttoaineeseen. Litra maksaisi sen 3 euroa ja WV 1,4l TSI 10 000 euroa. Uusi maailmanjärjestys. Mutta voih ja eih! Mitäs kun kaupungissa ei olekaan pakko ajaa, kun on julkisetkin, mutta jyväjemmarin on ajettava jos mielii saada penskat kouluun. Entä taksikuskit, voi että niitä taksikuskeja!

No, elinkeinon harjoittajat, niin taksikuskit kuin rekkamiehetkin nauttivat jo nyt verotukseltaan keveämmistä autoista ja polttoainekulut vähennetään verotuksessa. Yksityiset ihmiset, jotka asuvat jossain skutsissa, saisivat kanssa jonkun verojärjestelmän kautta tasausta.

Tästä kun on keskusteltu jossain keskustelupalstoilla, niin Team Skutsi on kauhuissaan siitä, että heidän kulunsa edelleen nousisivat, huolimatta verotuskompensaatiosta. No, ensinnäkin, hyvä jos nousevat. Koska ainoastaan nousevat kulut saavat hillittyä kulutusta ja kulutuksen hillitseminen auttaa pelastamaan maailman. Oliko sittenkään ihan pakko ajaa peltoautolla 4h paskarinkiä pellolla? Toisekseen, verotuksen uudistuessa olisi vihdoin varaa vaihtaa teinipojan ruosteinen DX vähän kuluttavaan Yarikseen ja isännän mannemersu ehkä johonkin semisti järkevämpään kaluun. Ja ehkä muitakin kompensaatiokeinoja löytyisi, kuten esimerkiksi polttoaineen lisäverolta välttyminen ensimmäisen 300l aikana vuodessa, jolla tekee jo kuitenkin aika monta välttämätöntä ajoa.

Tätä 300l ilman-lisäveroa-bensaa ei saa Porho Jr. jonka pitää päästä isin ostamalla Audilla polttamaan rengasta Prisman parkkikselle.

Toisaalta jos vero siirrettäisiin polttoaineeseen, niin ei saataisi rakentaa jännittävää ja teknistä GPS-paikannusjärjestelmää, joka tietenkin perustuisi yhdysvaltalaisiin (vanhentuviin) GPS-satelliitteihin. Kyttäystä ei saataisi maksimoitua ja verotuksesta voisi tulla monimutkainen. Poliiseille saataisiin ihan uusia tehtäviä, kun he pysäyttäisivät massoittain autoja tarkistaakseen, ettei GPS-vastaanotinta ole jätetty kotiin, tai kääritty lyijyyn. Veikkaan että järjestelmä annetaan TeliaSoneran hallittavaksi ja se tilaa toteutuksen Tiedolta.

Mitähän siellä Arkadianmäellä mietitään, siis muuta kuin että mitenhän saisin piilotettua edes osan näistä vaalitukiaisistani.

Autojen verouudistus

Jos verotuksella pyritään säästämään luontoa ja saamaan ihmiset ostamaan uudet – pienikulutuksellisemmat – autot, niin kuinka paljon tuolla pienempipäästöisellä autolla pitää ajaa, että säästetään ne luonnonvarat, jotka sen uuden rakentamiseen on kulutettu?

Verotus

Jätin sitten palauttamatta korjatun veroilmoituksen, kun luulin (väärin), että täytyy juuri olla kuitit vähennyksistä. Ei tarvitse olla, kunhan on riittävän hyvät muut todisteet. Ja ne olisivat olleet.

Eilen olisi pitänyt palauttaa korjattu ilmoitus. Kovasti etsin useaan kertaan kuittia normaaleista paikoista. Ei vaan löytynyt. Ihmettelin suunnattomasti, yleensä säilytän kuitit.

NO TIETENKIN tänään kuitti löytyi sähköpostistani. En muistanut millään. En ollut tulostanut sitä, koska Lappeenrannassa ei ole ollut tulostinta käytössä.

Laitoin mailia neuvontaan (vero.fi) ja jos eivät vastaa, niin pitää perjantaina soittaa sitten verotoimistoon, että mitenkäs jos.. Perinteistä mulle tämä lisäsäätäminen.

No, huomenna sentään helatorstai, eikä töitä! Ei siis murhetta.

Kyttäystä autoveron nimikkeellä

Lehden (Aamulehti) mukaan liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee selvitystä, jossa tarkastellaan liikenneverotuksen muuttamista muun muassa uutta satelliittipaikannus- ja matkapuhelintekniikkaa hyödyntämällä.

(yle.fi)

Joskus jossain ideoissa ei ole mitään hyvää. Ja tämä on juuri sellainen. Miksi miksi miksi? Onko tässä tarkoitus verottaa enemmän ruuhkateillä ajavia kuin seutuautoilijoita? Ylen uutinen puhuu vaan kilometrien mittaamisesta. Pelkästään siihen ei ole mitään järkeä rakentaa reaaliaikaista seurantajärjestelmää. Luuleeko joku, että ihmiset suostuvat siihen, että valtiovalta voisi periaatteessa seurata jokaista yksittäistä autoa reaaliajassa? Toisaalta, voidaanhan aika pitkälti seurata kännyköitäkin, mutta silti.

Jos kaupunkitulleja halutaan, niin eikö ole selvempää rakentaa kaupunkeihin järjestelmät? Entä kuinka autoilija tässä seurannassa itse tietäisi, millä rahalla nyt on tullut köröteltyä, kun jokin laskuri jossain vain rullaa ja se on Laki. Entä väärinkäytökset, gps/gsm mokkulan poistaminen autosta jne. Idea on surkea.

Jos liikennevero olisi polttoaineessa, niin se voisi olla pienempi esimerkiksi biopolttoaineissa, jolloin automaattisesti tuettaisiin ympäristöystävällisempää autoilua. Lisäksi vähän kuluttavat autot olisivat suosittuja automaattisesti. Lisäksi ammattiautoilijoilta jne voitaisiin vero kompensoida sitten jälkiverotuksessa. Kuulostaa ainakin minun korvaan pirun paljon helpommalta ja yksinkertaisemmalta, kuin se, että jokaisessa autossa pitää olla gps/gsm mokkula, joka välittää paikkatietoa johonkin.