Blogit

kirjoittaja

in

Saan yleensä parhaat ideani vessassa. Tämä ajatus, jonka nyt aion esittää, ei syntynyt vessassa, mutta tuntui sen verran hyvältä kuitenkin, että ajattelin sen julkaista.

Media=blogi, Kari Haakana, SchizoBlog ja muut, jotka säännöllisesti julkaisevat havaintojaan blogosfääristä eivät ole ehkä tulleet ajatelleeksi yhtä keskeistä blogiin kirjoittamisen syytä. Kutsun sitä näennäiseksi vaikuttamiseksi.

Useimmilla ihmisillä on valitettavaa. Verot ovat liian korkeat, ruoka liian kallista ja tuuleekin liian kovaa. Valittamisesta saa tyydytystä. Opiskelijat valittavat keskenään kuinka pieni opintotuki on. Mutta, samasta aiheesta ei samoille henkilöille voi jatkuvasti valittaa. On aika alkaa kirjoittamaan blogiin.

Blogissa voi periaatteessa saavuttaa tuhansia lukijoita. Mitä useammalle saa valittaa, sitä parempi mieli tulee. Blogi tuo myös vääränlaisen tunteen kirjoittajalleen. Aivan kun hän nyt vaikuttaisi parantavasti johonkin, kun kirjoittaa blogiin. Todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Oma valittamiseni hidastuspompuista, toisten valittaminen vaikeista leimauslaitteista Helsingin joukkoliikenteestä – se on kaikki tietenkin kirjoittajalle tyydyttävää, mutta ei johda mihinkään. Enemmän vaikutusta saisi Helsingin Sanomien yleisönosastolla tai vastaavaa. Mutta blogiin kirjoittava vain kirjoittaa blogiin. On se niin paljon helpompaa. Eikä tarvitse edes omaa nimeä julkaista jollei halua.


Kommentit

4 vastausta artikkeliin “Blogit”

  1. Kaikki tuo on tietenkin totta, tavallaan. Mutta ottaisin tuosta pois tuon vain-sanan. Ja suhtautuisin kriittisesti siihen, että HS:n yleisönosastolle kirjoittaminen olisi merkittävästi vaikuttavampaa: tätä voisi argumentoida vaikka sitten taannoisella Lehtovaara-keissillä. Ja siitäkin olen eri mieltä, että blogiin kirjoittaminen toisi jotenkin ”vääränlaisen” tunteen.

    Eli korjataan: olen aivan eri mieltä!

  2. Ihmiset pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa ĸaikessa keskinäisessä viestinnässään, oli se sitten suusanallista, blogissa tapahtuvaa tai lehtien yleisönosastoilla. Periaatteessa olet siis oikeassa, mutta ihmisten välisen kommunikoinnin keskeistä rakennuspylvästä ei voi noin vain kohottaa jonkin tietyn kommunikointimuodon tarkoitukseksi.

    Näkisin blogiin kirjoittamisen enemmänkin yksilön haluna päästä julkisuuden henkilöksi — blogiin on niin helpompi saada juttuja läpi kuin jonnekin yleisönosastolle tai muualle perinteisenpään mediaan.

  3. Kari, olet oikeassa, tavallaan. Lehtovaaran lisäksi tulee mieleen tuo Quick Boy Movers -juttu.

    Näissä kuitenkin on yhteistä se, että kummassakin asiassa vain levitetään negatiivista tietoa firmasta, ei niinkään ajeta ihmisiä mihinkään tekoihin (korkeintaan ruokapaikan / muuttofirman vaihtoon). Kumpikaan ei vaikuta yhteiskunnallisesti.

    Juha-Mikko, allekirjoitan kyllä lausumasi. Itse pidän blogin pitämistä (useimmiten, kaikkia blogeja en nyt todellakaan tarkoita) ikäänkuin kolumnistin työhön verattavissa olevana. Kirjoitetaan mielipiteitä ja koitetaan saavuttaa ihmisiä.

  4. Lisaisin viela edellisiin, etta erotuksena mielipideosastokirjoituksiin ja muihin painetun sanan muotoihin, blogiinsa asioita kommentoiva voi myos tarjota vaitteidensa perusteeksi laajojakin lahdeviitteita jotka lukija voi halutessaan helposti tarkistaa. Tama tarjoaakin mielestani blogaajalle ainutlaatuisen tavan vaikuttaa lukijansa ajatusmaailmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.