by

Sähköinen äänestys

Sähköinen äänestäminenVietin tässä välipäivätkin lomaa, sen ansiosta ja kunniaksi on ollut aikaa sitten ajatella kaikenlaisia visioita, varsinkin kun jälkikasvu keksi aloittaa öisin puoli neljän aikaan aina valvomishetken. Tuli siinä mieleen sähköinen äänestys.

Sehän ei viime kerralla mennyt ihan nappiin. Mutta nyt asiat ovat vähän muuttuneet, toimintaympäristön rajoitukset ovat osittain poistuneet.

Nimittäin enää ihmiset eivät välttämättä haluakaan olla vaalisalaisuuden suojissa. Edelliset kunnallisvaalit, ennen kaikkea presidentinvaalit, olivat hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri osa suomalaisista oli valmis luopumaan vaalisalaisuudesta. Ehdokkaita kannatetaan ylpeänä sosiaalisessa mediassa. Miksipä siis stressata sähköisen äänestämisen vaalisalaisuuden ongelmista?

Suuri ongelma aikaisemmassa järjestelmässä oli se, että kun oli ensin nähty vaivaa, ettei äänestäjää voitu kohdistaa ääneen, niin tarkastuslaskentaa ei voitukaan tehdä. Lisäksi – myöhemmin selvisi – että äänestäjä voidaankin yhdistää ääneen. Mahtava tietotekninen projekti muuten.

Nyt tämä pelleily voitaisiin jättää välistä ja hoitaa äänestäminen internetissä pankkitunnistuksella. Äänestäjän ääni voidaan tunnistaa annetuksi tietylle henkilölle.

Kun äänen anonyymius poistetaan, yhtäkkiä koko järjestelmän teko onkin melko triviaalia. Äänestystiedot tuhotaan kuukauden kuluttua äänestämisestä, eli sen jälkeen linkkiä äänestä henkilöön ei enää ole, eikä tietoa myöskään siitä, onko äänestänyt vai ei. Tulostiedot kuitenkin pysyvät, eli 100 vuoden päästäkin tiedetään montako ääntä kukakin sai.

Kenenkään ei olisi tätä pakko käyttää, jos ei uskalla omaa äänestyskäyttäytymistä paljastaa mahdollisesti jollekin tarkkailijalle, toki listojen tarkkailu olisi laitonta. Äänestäjän ei tarvitsisi pelätä äänensä paljastuvan joskus myöhemmin, sillä ne tiedot tuhotaan tarkistuslaskentojen jälkeen.

Solved.

Kommentoi

Comment