by

Jasmo pieni meripelastaja

SMPS Pirkanmaa

Viime kesänä katselin pelastushelikopteria telkkarista. Se oli vaihtelevasti hyvä ja huono sarja. Mutta sitten yhdessä jaksossa rajavartioheko teki yhteistyötä meripelastajien kanssa. Olin vastikää tullut päijännepurjehduksesta ja siitä ajatus sitten lähti. Ehkä minäkin voisin olla meripelastaja.

Merelle täältä on aika pitkä matka, mutta tamperelaiseen tyyliin myös näille kahdelle järvelle on viritetty meripelastus. Muualla sisämaassa taidetaan puhua järvipelastajista, vaan ei täällä.

Samoilta istumilta laitoin viime vuonna mailia paikalliseen yhdistykseen, miten toimintaan pääsisi mukaan? Perinteisen yhdistystoimintamallin mukaisesti kukaan ei vastannut vasta kun 6kk päästä, jolloin ilmoitettiin, että otetaan yhteyttä sitten joskus kun on harjoittelijakurssin käynnistyminen.

Sitten kerkisin koko asian jo unohtaa, kunnes yhtäkkiä tulee maili että huomenna olisi tutustumistilaisuus. Se oli tänä keväänä.

Nyt siitä on mennyt muutamia kuukausia.Tällä välin olen opetellut perusasioita, käynyt pelastustekniikkakurssilla Bågaskärissä (hieno paikka muuten!), ajanut kymmenisen partioajoa ja sen lisäksi runsaasti viikkokoulutuksia.

Olen silti kansimiesharjoittelija, joka tarkoittaa sitä, etten täkäläisen yhdistyksen tapojen mukaan ole hälytysmiehistökelpoinen. Tarkoittaa sitä, että voin lähteä hälytykselle mukaan, mutta minä en täytä minimimiehistön edellytyksiä. Huhuja on, että joissain päin Suomea toimitaan toisinkin.

Näillä näkymin kansimiesstatus pitäisi saada seuraavalle kaudelle valmiiksi. Seuraavalla kaudella tosin saattaa olla muutakin ohjelmaa.

Mitä se meripelastustouhu sitten oikein on? Koska meillä on kokolailla yhtenäiset asusteet, ainakin avoveneissä, monet asiasta tietämättömät kuvittelevat meitä viranomaisiksi. Joskus autamme viranomaisia ja olemme organisaatiossa keskuspaloaseman alla, mutta sen enempää viranomaisia emme ole. Joissain yhdistyksissä ajetaan ensivastekeikkoja, eli leikitään ambulanssia, Tampereella sitä ei ole. Ainakaan vielä.

Päijänteellä veneilijät puhuivat vähän vähättelevään sävyyn paikallisista järvipelastajista, joita löytyy ainakin Jämsästä ja Korpilahdelta. Tyypillinen ajatus tuntui olevan, että kunhan pojat ja tytöt siellä ajelevat.

Ja totta se on, partioajoa periaatteessa ajetaan niin paljon kuin miehistöstä lähtee ruutia, rannikolla esimerkiksi pe-su partiot ovat kai standardi. Ideana on se, että apua tarvittaessa lähtöviivettä ei silloin ole, vaan miehistö on jo paatissa ja ehkä jopa lähellä kohdettakin. Partioajoilla myös treenataan erilaisia juttuja ja hankitaan paikallistuntemusta. Joskus ajetaan ihan tilattua partiota, kuten esimerkiksi Tampereen venetsilaisissa käytiin tsekkailemassa hyppääkö urpot kaiteelta.

Hienointa on silti se, että mepeurpoilun myötä oppii sellaisia perustaitoja, kuten merikortin lukutaito ja navigointitaito, joista voi olla hyötyä muulloinkin kuin firman kamoissa. Palokaluston käsittely, ensiapu, vuotojen paikkaukset, ihmisten ohjeistaminen.. Kaikkea ihan fiksun kuuloista.

Syksy pimenee, ilmat kylmenee, myrskyt lähenee. Ei enää varsinaisesti avoveneilykausi, mutta tarpeeksi kun on lämmintä vaatetta niin jotenkin pärjää. Ja Tampereelle pitäisi tulla uusi vene vielä tälle kaudelle. Katsotaan kerkiääkö.

Kommentoi

Comment

  1. Jos tuntee minut on Google tms. tarpeeton, eli jos asiasta olisit maininnut olisin voinut suoraan kertoa kenelle voi soittaa :)