Katsoin eilen tuota kolmatta erää Suomi-Tsekki jäämiekkailuottelua. Katsoin myös hieman aikaa pre-gamea. Olin aika järkyttynyt.
Ehkä sitä aiemmin ei ole huomannut, mutta nyt kun edellisenä päivänä tuli El Classico ja seuraavana päivänä kendokisojen matsi, huomasi miten erilaista kommentaattoreiden taso ja jutut on. Siinä missä futiskommentaattorit analysoi pelaajien taitoa ja pelistrategiaa, lätkässä haaveiltiin mitä erikoisimmista henkisistä tiloista.
Muutakin valittamista on. Jagr teki säkällä maalin, sanoi kommentaattori. Että kun tuurilla justiin pomppasi lapaan. Ja Jagr heitti häkin. Pelkästään kolmannessa erässä jellonat sai vaikka kuinka hyvää tilannetta, osa puoliksi vahingossa, mutta ammattimiehiä kun ovat – lämärit eivät joko osuneet maalia kohti, tai olivat maanuoliaisia.
Niin, Jagr olisi laittanut nämä tuurikiekot sisään. Ammattimies.
Tämä onkin esimerkki siitä, mikä päähäni pälkähti katsoessani kolmatta erää. Nimittäin Suomen lätkä ja ehkä koko kulttuuri uskoo työhön. Tee paljon töitä niin pärjäät. Ei sinun tarvitse edes olla kovin hyvä, kunhan teet paljon töitä, niin pärjäät.
Tuohan on aivan täydellistä idiotismia – ainakin urheilussa. Tottakai pitää reenata ja sillai, mutta esimerkiksi tässä jäämiekkailussa tuo on aivan väärä ajatus. Kyllä, voi painia nurkissa, vääntää ja taistella – tässä jellonat ovat omimmillaan.
Joillakin on myös erilainen lähestymiskulma. Taito ja rohkeus ja sitten se työ.
Kolmatta erää katsoin ja kyllä leijonat ovat oikeasti taitavia. Kiekollinen peli oli yksilötasolla taitavaa kun siniviiva ylitettiin. Syötötkin oli pääasiassa ihan ok. Mutta se viimeistely. Rohkeus tehdä maaleja.
Itse kun pelaan futista ja pääsen joskus laatikon sisään pallon kanssa, niin järki himmenee heti. Iskee kauhu, mitä nyt, kaikki katsoo. Ja vituiks menee. Samaa on jellonilla. Kaikki katsovat ja tärkeitä pelejä – ja kas vain, niin rannarit kuin lämäritkin viuhuvat ohi maalin – kavereilta, jotka ovat pelanneet koko elämänsä ja ammatikseen keskimäärin ainakin 10v.
Ja Antsa, joka on kyllä melko kivillä oikeasti, vaan vauhkoaa, että miten tänäänkin vastustajalla on tosi hyvä maalivahti, vaikka muita maita vastaan maalivahti ei niin kaksinen ollut.
Otetaanpa vielä futista tähän, koska en tiedä siitä oikeastaan mitään. Nimittäin jos futiksessa on kärkimies, niin sen tehtävä on olla siellä käressä. Odotat että saat pallon ja teet maalin. Muistaako vielä joku Ronaldon, sen ensimmäisen. Jo vähän jämäkämpi kaveri, joka ei hirveästi jaksanut palloa hakea tai liikkua. Tarjoa pallo 16 rajalla sille jalkaan niin se tekee maalin.
Futiksessa myös muuten huomaa tuon rohkeuden ja itseluottamuksen vaikuttamisen maalintekoon. Osa kavereista vaan tietää, että nyt hän tekee maalin – vaikka muut tietävät sen vasta 10 sekunnin päästä. Nää sit on niitä messejä sun muita, joista jotkut on ehkä kuulleetkin.
Mutta entä lätkässä? Kuka muistaa ketään maalintekijää leijonista? Kyllä, minäkin muistan niitä vuodelta -95, mutta entä sen jälkeen? Kyllä, Saku teki pisteitä sen jälkeenkin ja voittiko Teemu pistepörssin Naganossa, tai jotain, mutta muistuuko sellaista henkilöä, jonka olisi voinut laittaa laukomaan rangaistuskuljetuksen ja jolloin voi uskoa jo ennen kiekkoon koskemista, että maali tulee.
Ei. Ei muistu. Ei leijonissa. Ensimmäisenä alkaa ajattelemaan, että kyllähän Teme – ja ehkä Teme olisikin voinut maalin tehdä. Entä Teemun lisäksi? Edes vuoden -95 pelaajia? Peltonenko? Ei.
Onko kendokavereiden valmennuksessa siirrytty henkilökohtaisesta taidosta ja peli-ilosta työntekoon? Vai onko se vain näissä CUP-peleissä ongelmana? Onko se leijonien valmennusjohto joka sen saa aikaan, vai pilataanko lahjakkuudet jo nuorena?
Taas meillä on uusi tulokas joukkueessa, joka onkin ollut sitten melkeinpä paras pelaaja. Ennakkoluuloton, rohkea. Ehkä mertsi ei ole vielä huutanut sille silmiä ja korvia täyteen pelin suoraviivaisuudesta ja siitä kuinka pitää laukoa siniviivalta. Ja tehdä töitä.
Painimalla niissä kulmauksissa tulee niin kovin harvoin niitä maaleja, ainakaan voittomaaleja. Hiki varmasti tulee ja tuntuu siltä, että nyt on taisteltu.
Vastaa