by

Doping Vancouverissa

Nämä arvokilpailut ovat sitten jännittäviä. Dopingtestaus aiheuttaa enemmän jännitystä kuin itse kilpailut, kuka jää tällä kertaa kiinni?

Dopingin käyttäminen pitäisi vapauttaa

Suomalainen veridoping-asiantuntija Tapio Videman sanoo Hesarissa, että hänen mielestään koko dopingtestaus pitäisi lopettaa. Tästä ideasta olen aiemminkin maininnut blogissani, kun herra Erkki Vettenniemi puhui samasta asiasta, mutta perehdytäänpä tällä kertaa siihen vähän syvemmälle.

Ensinnäkin olen Tapio Videmanin kanssa samaa mieltä. Dopingtestaus pitäisi lopettaa huippu-urheilussa, sillä mitään mieltä sen jatkamisessa ei ole. Tämä on kuin marihuanakielto Kaliforniassa (yli 50% väestöstä käyttänyt) tai verkkopiratismin vastainen taistelu ( hyvin tuntuu menevän). Käytetään yhteisiä rahoja sellaisen tapahtuman estämiseen, jota ei voi estää. Vähän kuin kulutettaisiin miljoonia rakentamalla metrin korkuinen rantavalli Thaimaahan, että seuraava tsunami siihen sitten pysähtyy.

Nimittäin urheilijat jäävät kiinni ainoastaan vahingossa ja silloin, kun antidopingtyö on saatu pidettyä salassa. Sitten katselemme kuvia itkevästä urheilijasta, jonka juomapulloon valmentaja oli varmaan sujauttanut jotain ja kaikki muut joukkueen urheilijat ovat kyllä puhtoisia eikä tämä ole järjestelmällistä.

Ottakaamme esimerkiksi painonnosto. Vuonna 1984 olympialaisissa jäi paljon painonnostajia kiinni dopingista. Seuraavissakin olympialaisissa kärähdyksiä oli, mutta ainoastaan muutama. Seuraavissa olympialaisissa painonnostajista ei kärähtänyt kukaan. Kunnes Ateenassa 2004 dopingtestaus otti uuden askeleen ja kas vain, 12 painonnostajaa jäi kiinni dopingin käytöstä. Suoritustasohan nousi silti koko ajan.

Marion Jones, se naispikajuoksia, testattiin uransa aikana yli 200 kertaa. Voittajat testataan. Ikinä ei löytynyt mitään. Vuonna 2007 Jones tunnusti itse käyttäneensä dopingia, steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Tämä nainen testatiin 200 kertaa. Mitä tämä kertoo testaamisen mielekkyydestä?

Dopingtestaus tekee myös urheilusta tiedustelutoimintaa, kuten Lahden tapaus varmaan kaikille suomalaisille muistuttaa. Suomalaiset saivat väärää tietoa syväkurkultaan, eli siis että hemohessiä ei testata, ja hassusti kävi. Olikohan muilla mailla paremmat syväkurkut? K-P Kyrö on avoimesti kertonut kuinka paljon hiihtopiireissä käytetään dopingia, eikä pelkästään suomalaiset. Norjalaiset osasivat valita paremmat peiteaineet. Aamulehti – Joka toinen Lahden mitalihiihtäjä turvautui veridopingiin

Kun dopingtestaus on tällaista huitomista, tapahtuu kaksi asiaa: Urheilijoita leimataan turhaan, ilman mitään syytä (esim Suomen hiihtäjät) ja urotekojen tekijää ei uskota. Kuinka moni uskoo, että Bolt juoksee uusia maailmanennätyksiä ilman dopingia? Dopingtestaus pitää  yllä sellaista illuusiota, joka näyttää urheilijat partiolaisina ja toisaalta taas voimistaa uskoa dopingin hyötyyn.

Nimittäi jos alkaisit vetämään ihan kaikkea dopingia lääkärin ohjauksessa ja treenaisit kovaa juoksijaksi, niin luuletko että saisit edes SE-rajaa rikottua? Saatika kovempia ennätyksiä? Dopingtestaus antaa ihmisille sen kuvan, että dopingia käyttäneet urheilijat voivat vaan mässäillä kotona ja vähän ottaa hemohessiä ja käydä hakemassa kultaa 50 kilometriltä. Ei, vaan urheilijat treenaavat perkeleesti ja hyödyntävät lääketieteen kehittymistä ja mahdollisuuksia samalla. Tätä voidaan verrata vaikkapa F1-auton kehitykseen.

Nyt joku sanoo, että hän ei halua juoksuradoille punasilmäisiä F1-autoja. Että doping-testaukseen laitetut rahat ovat järkevää kulutusta. Koska muuten kaikki alkaisivat käyttää ja koska muutkin käyttävät niin homma vain leviäisi ja leviäisi. Marion Jones, 200 testiä. Nolla kärähdystä. Steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Mutta hän oli varmaan ainut niistä kilpailijoista, joka käytti, eikö niin? Ateenan kisoissa naisten 100m toiseksi tullut (Marion Jonesin jälkeen siis) Katerina Thanou lavasti yhdessä maamiehensä kanssa moottoripyöräonnettomuuden välttääkseen testauksen.. Ja nämä on vain näitä ilmiselviä tapauksia. Että dopingtestaus rajoittaa käyttöä? Ei.

Dopingtestaus erottaa urheilijat kahteen ryhmään, niihin joilla on huippulääkärit ja kontaktit ja niihin joilla ei ole niin hyvät. Dopingin salliminen vain asettaisi urheilijat enemmän samalle viivalle. Mutta entäs kun doping on terveydelle niin haitallista?

Onko doping terveydelle haitallista, jos sitä voitaisiin tehdä ihan päivän valossa ihan oikeiden ammattilaisten kanssa, eikä itse valmentajan kanssa pukuhuoneessa? Lisäksi miten tämä haitallisuus todetaan? Sitenkö, että jotkut urheilijat ovat kuolleet sydänkohtaukseen? Onko kenellekään tullut mieleen, että ihmisruumiin virittäminen, vaikka ihan luonnollisin keinoinkin, äärimmilleen voi olla aika kuluttavaa? Yleisurheilijat aloittavat säännöllisen treenaamisen 10 vuotiaana ja päivittäisen treenaamisen teini-ikäisenä, huipulla ei sitten muuta tehdäkään kuin treenataan ja kilpaillaan. Yritetään saada kropasta koko ajan kaikki irti. Jos levätään, levätään mahdollisimman tehokkaasti, jotta lihakset kerkiäsivät palautua ja niin edelleen. Onko tämä terveellistä? Millä tavalla dopingin käyttö on tästä epäterveellisempää, lääkkeethän on testattu ja suunniteltu juuri siihen käyttöön, mihin niitä käytetään. On eri asia vetää autotallissa hevosille tarkoitettua kasvuhormonia, jonka yks kaveri diilasi. Lex Hollo – Doping tappaa

Dopingtestaus, tai oikeastaan koko dopingin määritelmä, sotii huippu-urheilun ajatusta vastaan, jossa urheilijat pyrkivät kaikin keinoin virittämään suorituskuntonsa maksimaaliseen. On happitelttoja, korkealla harjoittelua ja niin edelleen. Sitten jotkut kravattimiehet ovat vaan päättäneet, että mitkä aineet ja menetelmät nyt ovat sallittuja ja mitkä eivät. Nykyään esimerkiksi kofeiini on sallittu aine, vaikka kaikki tuntevat sen piristävät ominaisuudet. Miksi veren hemoglobiiniarvoja saa nostaa korkean paikan leirillä, mutta ei lääkkeillä?

Mutta entäs ne lapset ja nuoret. Heitä kun halutaan suojella dopingin vaaroilta. Tähän en oikeastaan osaa sanoa mitään, koska nuorten urheilusta minulla on todella vähän mitään tietoa. Milloin siellä edes aloitetaan dopingtestaus? Voitaisiinhan dopingtestaus säilyttää nuorilla ja muutenkin ”amatöörisarjoissa”. Mutta huipulla, F1-luokassa, meno olisi vapaata.

Dopingin salliminen tunnustaisi huippu-urheilun viihteenä, eikä minään liikuntaan rohkaisevana esikuvana. Salliminen myös antaisi huippu-urheilijoille tasaisemmat mahdollisuudet pärjätä ilman yksityislaboratoriota ja tiedusteluväkeä. Dopingin salliminen ei vaarantaisi urheilijoiden terveyttä sen enempää kuin nytkään, sillä nytkin dopingia käytetään ja toisekseen terveys on ainut resurssi mitä urheilijalla on. Jos terveys menee, urheilijan ura loppuu. Dopingtestauksen loppuminen myös lopettaisi nämä naurettavat kansanjuhlat, eli dopingkarnevaalit, joissa muutamia arvalla valittuja keskitason urheilijoita välillä uhrataan dopingjumalalle ja välillä joku isompi nimi myös.

Ja joskus joku ryssii isommasti ja palaa koko joukkue hiihtäjiä.

Muitakin blogaajia tämä asia on kiinnostanut, puolesta ja vastaan (myös muita linkkejä):
Vaiheinen – Urheiluviihdettä
Veikon blogi – Urheiluko pelkkää viihdettä
Vihreä Lanka – Doping laillistettava (dopingin käyttö ei ole kyllä laitonta, kirj. huom.)
Jari Porttila – Totuus dopingista
Kunto kortilla – Pyöräilyn juhlaa
Karhuherran murinat – Viihteen hinta (jos ette muita jaksa lukea, niin lukekaa tämä!)

Kommentoi

Comment

  1. Järkipuhetta. Ainakin jos puhutaan niistä tapauksista, joissa dopingin käyttö on tosiaan urheilijan oma valinta. Toisaalta maailmassa on niitäkin maita, joissa homma hoituu DDR-tyyliin, eli urheilijan pitää valita (vähän kärjistäen) ottaako hän joko napin suuhun tai napin otsaan. Jos pitää löytää dopingin vastaisesta työstä jotain hyvää, niin ehkä se joskus suojelee jotakuta yksilöä totalitääristen järjestelmien pahimmilta ylilyönneiltä. Sekin on tietysti kurjempi juttu että doping näyttää vaikuttavan myös seuraaviin sukupolviin: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1450474