Yleistä

Eletään vuotta 2026, ja huomaan tekeväni jotain, mitä en muutama vuosi sitten olisi uskonut: vietän taas aikaani X:ssä (entisessä Twitterissä). Poistin tilini kokonaan pari vuotta sitten, kun meno muuttui sietämättömäksi. Nyt olen kuitenkin palannut, mutta aivan eri tavalla kuin ennen. 2010-luvun harha: Kaikkien on oltava brändejä Muistatteko vielä 2010-luvun? Se oli aikaa, jolloin meille uskoteltiin, että jokaisen on oltava somessa omalla nimellään ja kuvallaan. Puhuttiin ”henkilöbrändin rakentamisesta” ja siitä, miten avoin keskustelu vaatii kasvoja. Ajateltiin, että jos kaikki esiintyisivät omilla nimillään, keskustelu olisi sivistyneempää. Kuinka väärässä olimmekaan. Oppitunti Veikkauksesta ja ”palkatun trollin” leimasta Käännekohta omalla kohdallani tapahtui joitakin vuosia sitten. Osallistuin keskusteluun Veikkauksen monopolin purkamisesta. Esitin mielestäni maltillisen huomion: vaikka lähes kaikki halusivat purkaa monopolin, kukaan ei tuntunut olevan yksimielinen siitä, mitä pitäisi rakentaa tilalle. Mitä tapahtui? Eräs monopolin vastustaja päätti, ettei argumenttini ollut validi. Hän kaivoi esiin työnantajani tiedot ja löysi jostain arkistojen kätköistä, että työnantajani oli vuosia aiemmin tehnyt jotain projektia Veikkaukselle (vaikka asiakkuus ei ollut edes aktiivinen). Minut leimattiin välittömästi ”maksetuksi Veikkaus-trolliksi”. Siinä hetkessä tajusin, kuinka vinoutunut sosiaalisen median tuotto-panossuhde on. Omalla nimellä esiintymisestä ei ollut minulle mitään hyötyä – päinvastoin, se antoi kenelle tahansa aseen hyökätä kimppuuni, kaivaa taustojani ja vetää vääriä johtopäätöksiä. Se oli raskasta mielenterveydelle, ja päätin lopettaa koko leikin. Vuosi 2026 ja ”Heikki123” Nyt olen palannut X:ään nimimerkin suojissa. Olen tavallaan samalla tasolla kaikkien ”Heikki123” -tunnusten kanssa, ja se sopii minulle mainiosti. Mikä muuttui? Ei enää brändiä: Minulla ei ole tarvetta rakentaa asiantuntijaprofiilia tai kerätä seuraajia statuksen vuoksi. Tieto edellä: Käytän somea nykyään ensisijaisesti tiedonlähteenä. Seuraan asioita, jotka minua aidosti kiinnostavat – kuten sijoittamista. Sijoittaminen ”harrastuksena”: Sijoittaminen on harrastus siinä mielessä, että se lähinnä vie rahaa ja tuo välillä tilalle vähän jännitystä, mutta X:stä löytyy siihen liittyen keskustelua, jota ei muualta saa. Internetin täysi kierros On mielenkiintoista huomata, miten olemme palanneet takaisin siihen, mistä internet alkoi: illuusioon anonymiteetistä. Nykyään minulle on aivan sama, mitä joku ajattelee nimimerkistäni. Ihmiset näkevät kyllä postauksistani ja kommenteistani nopeasti, olenko botti vai oikea ihminen. Jos joku haluaa sivuuttaa mielipiteeni siksi, ettei siinä ole passikuvaani vieressä, se on heidän menetyksensä. ...

Tervetuloa Jasmon blogiin! Ei anteeksipyyntöjä pitkien hiljaisuuksien jälkeen. Se on heikkoutta. Tästä postauksesta ei ole mitään luotu tekoälyllä ja vaikka olisi, niin en kertoisi. Tänään puhumme Suomen kruununjalokivestä nimittäin terveydenhuollosta. Muistattehan että Suomessa on maailman paras terveydenhuolto? Tilanne Minulla on viimeisen viiden vuoden ajalta muutamia subjektiivisia otoksia meidän terveydenhuollon järjestelmästä. Sukulaisella on sydänsairaus, joka muuttuikin tässä yllättäen n. 3v sitten meidän terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa niin vaaralliseksi, että pitäisi leikata. Sitten kuitenkin 6kk leikkausjonossa oltua päätettiin että ei leikata ja annettiin lisää lääkkeitä, josta tuli astmaoireet. Missään vaiheessa henkilö ei saanut mitään sellaista tukea, jossa olisi joku kertonut että mikä tässä kaikessa on suuri suunnitelma. Lopulta oli pakko mennä yksityiselle, jotta joku kertoi mikä hoidon suunnitelma vaikuttaisi olevan (varovaisin sanamuodoin sitä kritisoitiin) ja jotta saisi sellaista hoitoa, mikä vaikuttaisi järkevältä. Toinen juttu on oma poika. Hänellä on hammasraudat. Hammasrautojen ensimmäisen kerran laittoon meni arviolta 11 käyntiä hammaslääkärissä. Käynnin funktio saattoi olla vaikkapa suun valokuvaaminen. Seuraavalla käynnillä saatettiin poistaa yksi maitohammas. Sitä seuraavala kerralla saatettiin sovittaa hammasrautoja. Ja niin edelleen. Aina uudelleen ja uudelleen paikalle 10 minuutin hoidon takia. Lisäksi, koska Tampereella suuressa viisaudessa pitää säästää, uusia aikoja ei saa suoraan hammaslääkärissä käydessä vaan ne tulee jossain kohtaa kirjeellä kotiin. Siis joku aika. Sitten kun se ei sovi, pitää soittaa numeroon X ja sieltä voi sitten neuvotella seuraavan ajan. Tää koko viritys on niin vitsi että en voi ymmärtää miten tuollainen show voi pyöriä. Tehottomuus lukee niin isolla kaiken ympärillä että ei voi ymmärtää. Samaan aikaan hammaslääkäreillä ja hoitajilla on kamala kiire ja aikoja pitää lyhentää, kun käyntejä tulee hirveä määrä. ...

Joku perkeleen killutin sotkee mun blogia ja lähettää vain partial feediä RSS:nä. Se ei ole tosiaan tarkoitus, yritän löytää syyllisen, tappaa sen ja sen jälkeen korjata virheen. Vähän niin kuin työelämässä on opittu. EDIT: Ongelma taisi korjaantua niin kuin niin monet muutkin ongelmat ovat korjautuneet. Huutamalla. Nyt tuntuu toimivan ilman, että koskin mihkään.

Vein perinteisen egosurffauksen aivan eri asteelle ja surffailin omassa blogissani. Eri vuosien varrelta löytyi erilaisia kiinnostavia juttuja ja huomasin olevani useimmissa asioissa edelleen samaa mieltä – tosin hauskana yksityiskohtana se, että en kaikissa asioissa. Suosittelen tutustumaan Jasmon blogin vanhempiinkin postauksiin. Pelkkää timanttia :)

Aiemmin viime viikolla siirsin kaikki kuvat – joilla on merkitystä – vanhasta jasmo.kuvat.fi -palvelusta Google Plussaan, jossa on ilmeisesti rajaton levytila kuville ja samalla saa ihan kivan näyttötoiminteen ja Picasan ominaisuudet. Siinä siirrellessä katselin kuvia ja omasta mielestäni olin saanut jotain hyviäkin, ainakin hyviä muistoja jos ei muuta. No siitäpä sitten innostuin, luin juttua golfin kuvaamisesta, katsoin upeita tunnelmakuvia ja yritin räpsiä viime viikonloppuna joitain omiakin. No, kuvina tuotokset eivät olleet kovin kaksisia, tänä viikonloppuna harjoitukset jatkuvat. Tärkeintä on saada parempia, kuin viime kerralla. <p style="text-align: center;"> <img decoding="async" class="aligncenter" title="Matso tähtäilee" src="https://lh3.googleusercontent.com/-1U3U6BpYBCI/TlvEdsdRu4I/AAAAAAAADNY/aJES_oDXDDg/s512/_MG_3823.jpg" alt="" height="200" /> </p> <p style="text-align: left;"> <p style="text-align: left;"> Tänään katsoin blogiani, johon asentelin joskus vähän aikaa sitten uuden teeman, jossa ei ole pillejä ja viheltimiä. Teksti näyttää vaan niin hyvältä tummaa taustaa vasten, että oli oikein pakko jotain kirjoittaa. Oikeasti aloin kirjoittamaan jostain ihan muusta, mutta menköön tämä nyt paremman puutteessa. Onpahan sitten yksi oikeakin aihe kirjoitettavana. </p>

Tuo kielenhuolto on vähän sellainen asia, että kun päivät pitkät irkkailee, niin ei tule paljon panostettua siihen, mitä kirjoittaa ja miten kirjoittaa. Yleensä pyrin korjaamaan yhdyssanat, mutta muut virheet melkeinpä jäävät korjaamatta. Ja sen kyllä huomaa. Jos palaa blogissa taaksepäin esimerkiksi pari vuotta, huomaa tekstin olevan paljon paremmin jäsenneltyä, ajatukset paremmin esillä ja ennen kaikkea kielioppivirheitä on vähemmän. Se on vaan totuus, että jos jätät kieliopin pääasiassa huomiotta, niin oma osaaminen siitä rapistuu ja mitään ei voi. Huomaatko, kuinka käytin sinä-passiivia, jota suomen kielessä ei edes ole? Ja olen huomannut, että myös yhdyssanojen hahmottaminen on vaikeutunut viimeaikoina huomattavasti, kun en enää joudu esimerkiksi kouluun kirjoittamaan mitään pidempiä tarinoita. Tai ne harvat, jotka teen, on täynnä kaikenlaisia virheitä, joita Open Office ei tietenkään huomaa. Pahinta oli, kun huomasin taganneeni edellisen postauksen tagilla ”maailman parannus”. Tähän ei voi kuin huokaista syvään ja katsoa itseään syvälle silmiin. On nimittäin sellaiset silmäpussit, että pyörryttää aivan. Miten voi kädettää tuollaiset yhdyssanat? Niin, eipä siihen tule paljon panostettua. Ylipäätään, aiemmin olen jaksanut vielä oikolukea blogipostaukseni, miksi en enää? Pitäisi kai jaksaa. Ehkä juuri täyteen saamani 26 ikävuotta on aiheuttanut rapistumista paikassa jos toisessakin. Ajattelin, että jospa jatkossa osaisin kirjoittaa taas vähän paremmin. Dippakin tulee ulos suomenkielisenä. Että treeniä tarvittaisiin. Neiti Neverland kehui blogiani. Olen ollut vähän tuuliajolla tässä viimeaikoina blogaamisen kanssa, kun ei ole vaalejakaan ollut lähettyvillä ja lumi antaa odottaa tulemistaan. Mutta onhan se mielettömän ihanaa, kuten A.Stubb sanoisi, kun joku sellainenkin lukee blogiani, jota en kai vissii saata tuntea livenä. Tai voi olla, et nyt tuli aika paha moka.. ...

Nyt kun 50v synttärit ovat jo lähempänä, kuin elämäni tähän saakka merkittävin tapahtuma, on aika kerrata ja kertoa lukijoille, mitä tarkoittaa olla vanha. Muun muassa seuraavista olen kärsinyt viimeaikaisen vanhuuteni aikana: Krapula. Vielä nuoruuden puolella nautituista alkoholiannoksistakin tuli sellainen olo, että vanhana ei uskalla edes ajatella moista. Tulee jo siitä paha olo, eikä jaksa lähteä enää. Yöherätykset. Viimestään neljältä herää yöllä ja pitää käydä vessassa. Välttämättä sen jälkeen ei saa enää unta. Työpaikalle ei kuitenkaan pääse ennen seitsemää. Tanssit. Ennen kiinnosti polcca, nyt mielessä pyörii lavatanssiharrastuksen aloittaminen. Kenties pienet humpat ja tangot. Kipu. Selkään sattuu, kantapäihin sattuu, silmiin sattuu, päätä särkee. Tätäkö on olla rapistuvan kehon kantaja? Haaveet. Ennen haaveili nopeista autoista ja moottoripyöristä ja railakkaista alppikeikoista, nykyään maistuisi se oma moottoripurjevene jossain syrjäisessä laiturissa. Todellisuus. Aikaisemmin sitä luuli, että isona muuttaa maailmaa. Nyt huomaa, että itse kyllä koko ajan isonee, vaan maailman muutoksen kyydistä on pudonnut jo kauan sitten. Kauniit ja rohkeat. Kauniit ja rohkeat kiinnostavat enemmän kuin Salatut elämät. Tämä on todellisuutta. Kuitenkin on niin, että lyhyen alamäen jälkeen sitä alkaa kompensoimaan itse vanhenemistaan. Yhtäkkiä alkaa haluta mm. seuraavaa: Tehokkaita ajoneuvoja. Haaveiltiin sitä tehokkaista moottoripyöristä ja autoista ja veneistä silloin nuorena, ehkä sellaisen hankkiminen saisi myös pysymään nuorena. Alppireissut. Viimeistä huutoa olevissa rotseissa ja pannoissa voi affessa kertoa, miten aikaisemmin täällä oli paljon vähemmän väkeä, ryypättiin starbojen kanssa ja vedettiin todella äärimmäisiä linjoja. Jotkut kuvittelevat että mahdollisimman ison pakettiauton ostaminen pitää nuorena. Pahoittelen: ei. Ulkomailla nuorenee. Kävipä irkkaamassa Espanjassa tai surfaamassa Gardalla, niin kyllähän siellä tuntuu, että on niin nuorekas, kun ei ole kangistunut niihin kaavoihin. ...

Mistä tietää, että naisten vessa on ilmeisesti mennyt rikki ja he joutuvat käymään miesten vessassa? No, vessa oli siivottu, käsipapereita oli ja vessapaperikin oli vaaleanpunaista. Aikaisemmin pelkästään miesten valtakuntana ollut koppi ei noita yleellisyyksiä sisältänyt. Oli vaan paskan haju ja jarruraita.

Seuraa sekalaista kotiinpalushittiä. Viikonloppu on ohi ja arki on alkanut, tosin ei minulla – menen töihin vasta huomenna. Kävin tänään kuitenkin pariin otteeseen ulkona hallituissa olosuhteissa totuttautumassa kotimaahan ja meininkiin täällä. Kieltämättä aamulla koiraa ulkoiluttaessa ja rapaisessa loskassa seisoessa mietti, että ”nyt taas ymmärrän, miksi kotimaassa ihmiset olivat niin äkäisiä talven”. Kyllä itseäkin olisi kovasti riivannut. Onneksi päivällä alkoikin paistamaan aurinko ihan napakasti, eikä loskaakaan kaupungilla ole. Katsoinko oikein: Suomessa on pidempi valoisa aika kuin Sveitsissä tällä hetkellä? Asiakaspalvelu on tavallaan ollut vähän kanssa esissä tässä heti tänään. Sveitsissä asioin pienissä liikkeissä ja usein myyjät olivat ainakin näöltä tuttuja. No niin ei tietenkään ole Sokoksella tai Prismassa. En itse ole kokenut mitään vääryyttä, mutta kun Sokoksella joku nainen haluaisi lyhennyttää sieltä ostamaansa ranneketjua ja vastaus on, että tässä menee viikko, niin heti vilahti joku asia takaraivossa. Tuonhan saisi tehtyä minuutissa. Mutta noin kai se isoissa puljuissa ja yksiköissä menee. Kävin myös harjoittelemassa kännykkäirkkausta ja jonotussimulaattoria Nordealla. Pääsin sulkemaan tilini 30 minuutin odottelun jälkeen. Tilin sulkemisessa meni yllättävän kauan, varmaan viisi minuuttia. Mutta hupaisinta oli, että kun tililläni oli ollut 30snt rahaa (ihan rihikuivaa!), niin sitä rahaa piti pankkivirkailijan lähteä sitten etsimään pankista ja siihen meni hyvinkin 5 minuuttia. Nauratti. Tapiolasta sanottiin pankki-/visakorttiin menevän noin pari viikkoa. Sitten käyn kokeilemassa Sammon tilinlopetuspalvelua. Entisten kokemusten perusteella Sammossa ei tarvitse juuri jonotella. Veikkaan, että Sammossa eivät edes jaksa kysyä syytä poistumiseeni pankin kuvioista.

Kotona taas Suomessa.

Pitääpä ottaa asia vielä puheeksi, kun itse jo kauan sitten asiaa ihmettelin. Ihmettelin kuinka Topfieldin boksit ovat niin kalliita. Nyt Verkkokauppa.com on tehnyt valituksen kilpailuvirastoon (joo, wanha), kun heille ei toimiteta laitteita, koska eivät suostu myymään sitä ”sopivan kalliilla”. Eli kuulostaisi siltä, että Topfieldin digiboksien hinta ei laske sen vuoksi, että Topfield ei anna sen laskea. Siinä kai ei ole vielä mitään laitonta. Kilpailuviraston kartelliryhmän johtaja Kirsti Leivo korosti kuitenkin haastattelussa, että virasto voi puuttua kauppiaiden välistä hintakilpailua estävään määrähinnoitteluun, jolla myös yritettäisiin estää tuotteiden hintojen lasku. Mitenkäs aurinkolasit? Oakley:n lasien pitäisi olla Suomessa jokaisessa kaupassa saman hintaisia ja alennusta ei saa antaa. Eikö se ole sama asia?

Paukkasin viime torstai-iltana enoni maatilalle, tarkoituksena oli rentoutua tehden taas kerran tuorerehua. Eipä siinä, fyysinen työ tekee vaihteeksi erittäin gutaa. Perjantaina työ saatiin käyntiin ja aumaan pohjalle muutama kuorma rehuakin. Vieressä oli ensimmäisen sadon auma, se kohosi korkeimmalla kohdalla noin 160-170cm maanpinnasta (ja osa painuu alle), eli apetta siinä oli lehmille rouskutettavaksi. Sinänsähän siinä ei mitään ongelmaa ole, traktoreissa riittää voimaa työntää peräkärry kasan päälle ja niin edelleen, mutta traktorilla kasan päällä ajaessa ja perässä olevaa levitintä käyttäessä, voi välillä tuntua vähän huonolta, kasalta kun ei kannata tippua. Kerran parissa vuodessahan noita aumaonnettomuuksia tapahtuu, onneksi traktoreissa on hyvät turvakaaret, yleensä kuolemilta vältytään. ...

Tiedättehän, kun menee yleiseen vessaan, jossa haisee kaamealle. Käyt nopeasti urinoimassa pidättäen hengitystä. Samalla huomaat kuinka vessassa on virtsattu vähän minne sattuu ja pöntössä on jarrutusjälkeä epäilemättä 100 metriä. Lisäksi ns. paskankäry saa veden vuotamaan silmistä. Pyrit olemaan nopea, ja poistut vessasta. Mutta vessan ovella onkin jonoa. Oven aukaistessani se kaamea haju iskee jonottajan naamalle. Yritän olla katsomatta jonottajaa. Jonottaja menee vessaan sisään, mutta kääntyy katsomaan minua pitkään perään, kun huomaa missä kunnossa vessa on. Hän ajattelee, että kaiken takana olin minä, vaikka kävin vain ujosti pissillä. Nolottaa silti, vaikkei syytä olekaan.

Miksei sitä voi mennä ajoissa nukkumaan, vaikka tietää, että aamulla on herättävä ajoissa?

EI, en ilmoita, että minulla on hieno myspace-sivu, tai että Sven Sonitella on ;). Ei. En todellakaan. Minua vaan ihmetyttää Elefanttipuhetta-blogin innoittamana ihmisten halu myspaceen. Miksi? Lataan kokeeksi muutaman myspace-sivun. Käyn Orionin myspacessa, Hanna Pakaran myspacessa, Loopyn myspacessa ja Orkidean myspacessa. Edelleenkään ei aukea se, että mitä hienoa myspacessa on. Jokaisen myspace sivu on samanlainen. Kerrotaan biografiaa, jauhetaan jotain, promotaan itteensä ja siinä se. Ei poikkea mitenkään perinteisestä nettisivusta. Ilmeisen helposti musiikkia tekevät tyypit voivat lisätä myspace-sivulleen musiikkisoittimen, joka onkin käytännössä ainut myspacen jännittävä ominaisuus. Mutta miksi kaikki artistit ovat myspacessa? Se ei minulle aukea. Valtavat promomahdollisuudet eivät aukea minulle. Nimittäin peruskuvauksen jälkeen alkaa ilmeisesti myspacen hienous, minun mielestäni kauheus. Tyypit käyvät lisäämässä itsensä toisen kaveriksi, laittavat myspace-sivun täyteen isoja kuvia (esimerkiksi Orionin sivu oli jotain 1,2Mt, missä miehen itsensä sisältö oli ehkä se 200kt) ja floodaavat juttujaan, jotka eivät kiinnosta ketään. Vai kiinnostavatko? Ei ainakaan minua. Ennemmin käyn ihmisten oikeilla kotisivuilla. Myspace on niin 90-lukua, eikä yhdelläkään hyvällä tavalla.

..for now. Tänään kamoja kassiin, huomenna kärryyn ja kohti Joensuuta. Lepopäivä Joensuussa ja maanantaina kohti Mansesteria. Asemapaikka vaihtuu kesän ajaksi.

En tajua kaikkia uusia kohuttuja Web 2.0 palveluita. Jotenkin tuollaiset yhtesölliset palvelut, joissa mainitaan vielä web 2.0, pääsevät aivan kritiikittömästi bloggaajien puheisiin ja kirjoituksiin. Uusin juttu on Jaiku. Olen itsekin välillä seurannut Jaikua, kun eri bloggaajilla on käytössä niitä. Esimerkiksi Kari Haakanan jaikuja olen lukenut. Ja myös muita. Ja mitä on jäänyt käteen? Ei mitään. Esimerkiksi Kari Haakana raportoi Jaikuun kuin tekisi muistiinpanoja. ”Matilla oli viikset puhuessaan.” Kiinnostavaa? Ei todella. En lue blogeja, joissa on yhden lauseen postauksia, tai postaus koostuu linkkivinkeistä tai yhdestä kuvasta. Luen blogeja, joissa on jäsenneltyä tekstiä jostain minua kiinnostavasta asiasta. Olen kuullut jonkun kehuvankin Jaikua juuri tuon tajunnan virran vuoksi. Mutta ketä kiinnostaa? Katselin tänään Jaikun etusivua, jossa näkyy uusimpia jaikuja ympäri maailman. ”Odotan lentokentällä lähtöä”, ”Päivitän lifeblogia”, ”Lauantaiaamu, onpa mukavaa”. Mikä näistä voisi olla edes etäisesti kiinnostavaa? Miksi kiinnostuisin yhdestäkään noista ilman mitään kontekstia? Sisältö puuttuu. En innostu Jaikuista. Aivan turhaa. Pysyn blogien lukemisessa, joissa lukijaakin on ajateltu, eikä vain oksennettu jotain jaikuun, kun kaikki muutkin niin tekevät. ”Kävin vessassa.” Vähän samalla linjoilla on myös Perse-Janne (vissiin virallinen nimitys..), harmittaa, kun hän kerkisi oman postauksensa kirjoittaa ennen minua, kun etsin motivaatiota kirjoitukseen niin kauan.

Valitettavan moni minunkin blogin lukija on siinä tilanteessa elämässään, että kerrostalossa on asuttava. Vaikka kerrostalo voi parhaimmillaan olla varsinainen kansojen ja mielipiteiden sulatusuuni, asuminen siellä jännittävyydessään peitota parhaatkin jännityskirjat ja kotiin palatessaan ei ikinä tiedä mikä odottaa, niin voi asumisesta saada yksinkertaisilla vinkeillä vielä enemmän irti! Hanki harrastus. Kun on ulkona huono ilma ja ulkoilu ei siksi huvita, on aika aloittaa uusi sisäharrastus. Poraaminen on yksi parhaista harrastuksista. Seiniä on vaikka kuinka. Voit aloittaa harrastuksen esimerkiksi kevyellä akkuporakoneella kello 13:00 suoritettavin koeporauksin. Kun olet edistyneempi harrastaja, olet siis päässyt ns. Sammonlahti-tasolle, voit hankkia sähkökäyttöisen iskuporakoneen ja tehdä reikiä esimerkiksi kello 05:30. Bileet rappukäytävässä. On typerää tuoda ördääviä kavereitaan sisälle kämppään, vaikka rappukäytävässä on lähes yhtä lämmintä. Kaljat mukaan ja rappukäytäväbileet! Kotiin palatessa kaikki on siistiä, eikä oksennuskaan haise (ainakin jos pitää postiluukun visusti kiinni). Oven läpi. Jos on ollut pitkä ja koste ilta ja kotiin palatessa huomaat, että ei olekaan avaimia – ei hätää. Naapurini näytti kätevän kikan, kuinka pääset silti sisään. Revi postiluukku irti, telo ranteesi teräviin metallikulmiin, hakkaa ovea, huuda ja pimputtele naapureiden ovikelloja. No Sammonlahdessa tämä ei toiminut, vaan kaverin piti sammua käytävään verilammikkoonsa, mutta jossain Oikeiden Ihmisten keskuudessa poliisit olisivat melko varmasti päästäneet lämpimään. Kokkailu on kivaa. Erityisesti kerrostalossa kokkailun harjoittelu on kivaa. On luonnollista, että joskus palaa pohjaan siten, että savu nousee. Kannattaakin tukea postiluukku auki, jotta savut voivat poistua rauhassa rappukäytävään. Muista myös käyttää paljon mausteita, makumatka maailman ympäri on parasta, mitä kerrostalossa voi ilman porakonetta tehdä. Kaikki naapurisikin saavat nauttia aromeista. Kyttää. Kerrostalokyttäämistä pidetään aivan suotta jotenkin paheellisena. Se on hauskinta. Aina, jos rappukäytävästä kuuluu ääni, juokse ovisilmään. Kannattaa muistaa sammuttaa sisältä valot ovisilmästä kurkkiessa, sillä muuten sinut voidaan havaita! ...

Ei ole nyt ollut oikein energiaa bloggailla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: – Techmu täyttää 10 vuotta sunnuntaina. Soittamassa mm. OlliS ja Orion – Kolilla on edelleen talvi, välillä tullut vähän uutta luntakin. Tänään oli erittäin kivaa sohjohiihtoo. Pahin käännösten analysointi ja jännitys on jo jäänyt taustalle, lojottelee ja koittaa nauttia. – Edelleen tämän hetken ykkösbiisi on Yellow Blackboard – Superfly (Andy Moor Mix) – Huomenna taas hiihtoa.

Sveitsistä tultua olen koittanut pehmeästi laskeutua todellisuuteen. Kouluseminaarit odottavat, pari tenttiä olisi vielä keväällä ja töitä on tehtävänä reilusti. Olo on kyllä ollut vähintään outo. Onneksi sitä samaa ovat valitelleet muutkin. En tiedä miten kausilaiset pääsevät takaisin elämänrytmiin. Ehkä sekään ei ole helppoa. Berliinin välilaskulla alkoi tuntumaan jo oudolta, kun minua ympäröivät ihmiset puhuivat suomea. En tiedä miksi, mutta se tuntui oudolta ja vähän ehkä ahdistavalta. En jutellut kenenkään kanssa. No, lento sitten menikin Air Berlinin lentoemojen huonoa englantia kuunnellessa. He muuten puhuvat todella huonoa englantia. Onneksi tässä kieliasiassa helpottaa sijaintini Lappeenrannan Sammonlahdessa. Kaikkia muita kieliä täällä kuulee, mutta harvoin suomea. Kelit eivät ole päässeet vielä satuttamaan, on ollut lämmintä ja aurinkoista niin kuin Sveitsissäkin. Stressiäkään en ole vielä ottanut, mutta kohta kai pitäisi. Kadut pölisee ja innokkaimmat (lue: tyhmimmät) rullaluistelijat ovat jo matkoillaan. Moottoripyörien pärinää kuuluu. Keväthän ei vielä voi tulla, Suomessa kuitenkin ollaan, eli kohta tulee taas reality check. Minkäs teet. Viikonloppuna olin yhtenä päivänä Kolilla vähän hiihtelemässä. Telemarkkailu iltapäiväsohjossa oli kyllä varsin kivaa. Aamun betonihiihto ei taas minulle oikein sopinut. Koli ei tuntunut pieneltä, vaikka päivän laskemisella sai verttiä kasaan vain samaa luokkaa kuin kahdella laskulla Sveitsissä. Kiva oli nähdä taas kolilaisia. Kroppa on sen verran tottunut after skihin, että pakkohan se oli suorittaa – vaikkakin tosi vastahakoinen olin.. Matka-affe! Nyt on sitten yöt nukuttu ja aurinko paistaa ikkunasta sisään. Läppäriä tässä naputellessa muistuu mieleen terassihetket, jossa lämpimässä auringonpaisteessa ja siideri kädessä mietittiin elämän tarkoitusta. Niitä hetkiä ehkä kaipaa vielä. Sunnuntaina olisi Techmun 10 – vuotisbileet, jotka kyllä kiinnostaisivat, mutta toisaalta Joensuussa olisi taas jengi kasassa, ehkä hyvä ilmakin. Hiihtelisi ja viettäisi vapaa-aikaa. Ei kovin vastenmieliseltä kuulosta sekään. ...