Viihde

Kokonaisvaltaisen elämyksen Jasmon blogista saa, kun tilaa myös juutubea. Jos olet rekisteröitynyt tuubisti, niin tilaaminen käy täältä

Puhelimeen ei kannata luottaa liikoja. Ideana oli, että menen yhden kaverini luoksi yöksi Helsinkiin tuon Chicanen keikan yhteydessä. Olen Studio 51, kun huomaan kännykkäni virran olevan todella vähissä. Vien puhelimen latautumaan baaritiskin taakse. Se on siellä kahteen otteeseen, arviolta ehkä noin 1,5h. Sen jälkeen pidän puhelinta päällä, kuvaan videota ja lähetän pari tekstiviestiä. Olen ulkona taksista joskus neljän aikaa. Pitäisi soittaa kaverille, mutta akku on taas loppu. Taksi kerkeää mennä, eikä liikettä näy. Onneksi aurinko nousee, eikä ole kylmä. Yritän keksiä, mitä tekisi. Käyn etsimässä lähistöltä, josko olisi puhelinkoppia tai jotain muuta järjestelyä, kuten huoltoasemaa, jossa saisi puhelinta ladattua. Ei löydy. Vaikken ole aivan varma ikkunoista, päätän kivittää ikkunoita (kävyillä). Kops kops. Kukaan ei herää. Onneksi ei, sillä olen heittänyt kävyt naapurin ikkunoihin.. Tämä selvisi seuraavana päivänä. Kello on viisi, kun olen parin kilometrin päässä itäkeskuskuksen metroasemalla yrittämässä soittaa numeropalveluun maksupuhelimesta. Käppäilin sinne asti ympärilleni katsellen. Ilma oli kiva, olo ei turhan paha ja nauroin tilanteelleni. Rahat eivät riitä numeropalveluun soittamiseen. Tyhjä arpa. Ei muuta kuin takaisin. Huoltoasema. Kello on puoli kuusi. Paukkaan sisään ja pyydän laturia lainaan. Ei ole. Läheisellä Essolla kai olisi, ainakin myydä, mutta ei ole tietoa milloin se aukeaa. Saan kuitenkin soittaa huoltoaseman puhelimesta numeropalveluun. Numeroa ei löydy – kaverini on estänyt numeron saamisen numeropalveluista. Nauratti. Ensin huoltoaseman pitäjä näytti hieman huolestuneelta, mutta kun nauroin, niin hänkin rentoutui. Onneksi on lämmintä. Kerään matkalta lisää kiviä, nyt on saatava kaveri hereille, kun ei ole enää mitään uutta tutkittavaa pihalla ja tylsyys iskee. Takaisin kävellessäni tajuan, että lehdenjakaja varmaan tulee kohta, voisin päästä siinä sivussa sisään. Kello on 5:45, kun olen 100 metrin päässä kohteesta ja lehdenjakaja ajaa vastaan. ...

Tänään chicane, huominen nöräystä ja sunnuntai koomaa. Maanantaina töihin virkeämpänä kuin koskaan. Tällä mennään! Hyvää viikonloppua!

Mistähän johtuu musiikkia kohtaan tunnettavat ennakkoluulot? Kun suomihoppi tuli valtavirtaan jokin aika sitten, oli sen halveksinta lähinnä trendikästä. Haukuttiin, vaikkei tunnettu. Itsekin kuuluin näihin ennakkoluuloisiin kyllä, mutta Ese ”the scene” tutustutti minut hyvään räppiin (sekä suomeksi että englanniksi). Nykyisin kuuntelen paljonkin suomihoppia, tosin vain muutamaa artistia (Ruudolf, Kemmuru..) ja ruotsalaisittain tuotettua räppiä, kuten Promoe ja Looptroop, jopa Petter. Suomalaisista englanniksi vetävistä kiinnostavat lähinnä Redrama ja Paleface (jonka uusi levy pitäisi ostaa, jos se ei ole kopiosuojattu). Redrama on tippunut täysiä jo ensimmäisestä EP-julkaisusta saakka. Oikeastaan hiphoppiin (en tykkää puhua räpistä, koska minusta kuuntelemani artistit ovat enemmän ”hoppia”) tutustumiseen meni kuitenkin usea vuosi, en ollut mieleltäni kovinkaan myöntyväinen – aluksi. Kuitenkin tuo aika ehkä opetti minut olemaan hieman avoimempi ja suvaitsevaisempi uusia musiikkityylejä kohtaan. Töksäytän kyllä vielä tänäkin päivänä helposti, että ”en tykkää, kauheeta paskaa”, mutta toisaalta innostunkin aika helposti. Kantri ei toimi, vaikka laulajalla olisivatkin isot maitorauhaset. Melkein heti hoppikiinnostuksen alkaessa tuli vastapainoksi elektroninen musiikki. Jossain musiikki-chatissä muistan vierailleeni ja pyytäneeni näytettä nyt siitä ”hyvästä konemusiikista”. Joku keskustelija teki karhunpalveluksen ja lähetti minulle biisin Lab 4 – Contact London. Ok, nyt ei puhuttukaan kovin melodisesta meiningistä ja yksinkertaisesti ei toiminut. Pyysin vielä toista biisiä, en halunnut luovuttaa. Seuraavaksi minulle lähetettiin Prodigy – No Good (Start the Dance) ja loppu on lähihistoriaa. Olin baari-ikäinen ja sitä kautta alkoivat tulemaan tutuksi eurohollantiklasarit, kuten Ian Van Dahl ja niin edelleen. Siitä sitten oma musiikkimaku on lähtenyt kehittymään, suuntaan jos toiseenkin, usein myös ulkoisten tekijöiden ajamana. Esimerkiksi nykyisin Oubsissa ja Entropyssä vaikuttava TheH tutustutti minut aikoinaan artisteihin kuten Concord Dawn, Pendulum ja Ben Sage – vuoden päästä soittolistani täyttyi rumpubassosta. Siitä sitten taas musiikkimaku lähti kehittymään. ...

Tänään Jasmon keittiössä oli ruokana spagettia höystöillä. Ohje: Keitä spaget. Kaada vesi pois. Lisää ramakasti kermaa (käytössä oli kevyt 3 juuston kerma) Lisää sieniä Lisää fetajuustoa Lisää pilkottuja nakkeja Lämmitä soosi ja tarjoile! Ruoka oli ihan hyvää, mutta näytti lähinnä Aliens 2 androidin sisälmyksiltä. Ei tullut otettua kuvaa, olisi voinut ottaa kuvan ja koittaa päästä Kispen blogin ruokakuviin. Ravintoarvoista ei hajua, paitsi että rasvaa: on.

Kokeilin uusinta keinoa blogistani kiinnostuneiden löytämiseen ja tunnistamiseen. Oltiin tässä 12h saavuttamattomissa. Kyselyitä tulikin, miksei sun blogi toimi. Ehkä joku uusikin paljasti riippuvuutensa minun laadukkaisiin tarinoihin. Eilen katsoin tietenkin euroviisuja, kuten kaikki muutkin. Oma suosikkini oli bulgarian pläjäytys, josta pystyi ehkä tunnistamaan samanlaisia elementtejä ja saundeja, mitä polkassa ja psykessä on totuttu kuulemaan. Jos joku tekisi siitä vaan dub mixin… Serbian lesbokatraan voitto oli ehkä henkilökohtaisesti yllätys, mutta en muutenkaan ehkä hirveästi ymmärrä euroviisumusasta. Jos teh Arkin kammottava biisi oli ennakkosuosikki, niin en oikein tiedä. Mielestäni Hannan biisi oli ihan hyvä, tosin onhan sitä tässä meille pakkosyötettykin ja se erottui musiikillisesti edukseen. Lavashow oli taasen aika onneton. Ehkä olisi silti ansainnut enemmän pisteitä kuin sai, mutta hui hai. Britit veti pohjasuoritteen. Do you want to suck something while we are landing (tjsp) aiheutti sipsin ajautumisen väärään kurkkuun. WHAT. Ehkä en vain ymmärrä. Mutta saakelin hieno se videoseinä ja sen ohjaus ja graffat oli kyllä tehty esimerkillisesti. Suorastaan hienosti. Ei tarvinnut nolostella katsoessa viisuja. Lätkää katsoessa sen sijaan ei ole oikein voinut olla tyytyväinen. Olen nähnyt suurimman osan Suomen peleistä ja sellaiset Ruotsin pelit, jotka vaikuttivat alustavasti jänniltä. Kuten joskus kauan aiemmin olen mennyt myöntämään, katson Suomen pelit seuratakseni miten Suomi pärjää ja Ruotsin pelit nauttiakseni hyvästä lätkästä. No tänä vuonna ei ole tarvinnut MM-kisoissa paljon hyvästä lätkästä nauttia. Suomi ei ole pelannut yhtäkään tasapainoista ja hyvää peliä. Ehkä eka yritys Venäjää vastaan (viimeinen erä) oli hyvä, mutta siinäpä se olikin. Maalivahtipeli kaatoi Yhdysvallat, kun edes yksi suomalainen kykeni laittamaan kiekon reppuun. Venäjästä tuli voitto lähinnä tuurilla. ...

Minulla on ollut välillä sisäantennin kanssa vähän sijoitteluongelmia. Aluksi kaikki oli hyvin, kun sain sen magneetilla vahvistimen kylkeen kiinni. Sitten vahvistin lähti Joensuuhun ja paikka meni. Kuuluvuus huononi ja digitv:n katsomista kuvasti pätkiminen ja pakkausbugit. Yritin virittää antennia vaikka mihin. Ikkunan pieliin, korkealle, matalalle ja hain paikkaa myös muista kohdista kuin ikkunan vierestä. Ei. Ei oikein kunnolla kuulunut, mutta vähän paremmin kuitenkin. Jätin sen viritetyksi ikkunaan. Tänään vahingossa koskin johtoon ja antenni tippui lattialle. Ärsytti enkä jaksanut nostaa sitä. Myöhemmin illalla aloin katselemaan televisiota läppärillä, enkä muistanut, että antenni on tippunut. Se makaa lattialla sähköjohtojen seassa vaakatasossa. Näkyvyys on mitä parhain.

Luntahan siis on. Ongelmaksi tulikin se, että Matson auto on tienvarressa ja niin peittynyt lumeen, ettei siitä voi olla varma, onko se lumikasa vai mikä. Ennen kuin lumiaura ajaa siihen, päätettiin se etsiä ja kaivaa esiin. Stilu etsii autoa sondilla Luntahan siis edelleen on, ja paljon. Kuitenkin sopivalla määrällä lapiointia (lumivyörylapiolla!) tuttuja piirteitä alkaa piirtymään esiin! Ahkeralla kaivamisella alkaa auto sieltä esiintymään. Hetken kuluttua vuokraisäntäkin (jonka lumitöitä ollaan tehty enemmän tai vähemmän koko päivä) käy heiluttelemassa. Kuvaaja on liikkeellä t-paidassa ja kokee tilanteen kylmänä. Tämän vuoksi enempää kuvia ei ole. Voidaan kuitenkin sanoa, että auto on turvassa. Muitakin pieniä auto-ongelmia meillä on ollut. Ilmeisesti riiraidervitosta pääsi löpö loppumaan tuohon pihaan 10 minuutin tyhjäkäynnin jälkeen. Alamäkeähän tästä olisi koko matka kylän keskustaan saakka, mutta ilman jarru- ja ohjaustehostinta pakun ohjastaminen tiukkojen neulansilmien läpi mietityttää. Jos se päätetään tehdä, lupaan istua kyydissä ja kuvata reissun videolle. Vaikka sitten vakuutusyhtiötä varten ;) Onhan melkoista menoa.

Tällä kertaa JB lähti testaamaan Geneven autonäyttelyä. Urheaan yritykseen, johon liittyi muun muassa 600 kilometria autolla ajoa ja Suomen edustajiston etsiminen ruuhkaisesta Genevestä, jotta pääsemme äänestämään, ei tietenkään voinut lähteä pienellä porukalla. Minun lisäkseni matkaan lähtivät myös Matso, Stilu, Uotsi ja Haqlinen. Haqlinen ja Uotsi olivat varustautuneet sarjatuliasein ja yksikään merkittävä auto tai esittelijätyty ei säästynyt muutamalta ruudun räpsäytykseltä. Mutta ensin matkaan. Lähdettiin kymmenen maissa Engelbergistä, kun keli oli sinkkinen ja sateinen. Passit mukaan ja Geneveen. Pienen lähiseutuun tutustumisen jälkeen arvelimme, että on sittenkin parasta käyttää GPS-vehkeitä, kun sellaiset kerta on ja sen jälkeen menimmekin suoraviivaisemmin kohti Geneveä. Tie Geneveen on melkein koko matkalta 4-kaistainen (kaksi kaistaa suuntaansa), joten matkanteko kävi jouhevasti vähän reilut 100 kilometria tunnissa. Matkaa täältä Engelbergistä Geneveen tulee vähän vajaat 300 kilometriä. Matkan viihteen tarjosi ”triviatieto” Uotinen. Eipä aikaakaan siis, kun muutaman stopin jälkeen päästiin Geneveen ja autonäyttelyyn. 14 chf sisäänpääsystä tuollaiseen näyttelyyn ei ole kyllä paljon. Voisin ihan hyvin kuvitella, että Suomessakin jokin näyttely maksaisi vaikkapa 14 euroa. Paljonkohan SkiExpo maksaa? Ostaakohan sinne kukaan oikeasti lippua? No siitä viis, paikalle päästiin ja ineen sukellettiin. Alun varaosapuoli ohitettiin nopeasti ja suunnattiin kohti autoja. Ja siellä niitä olikin. Ja paljon. Kiilteleviä, isoja, pieniä, rumia, eksoottisia, futuristisia ja ladoja. Samaan aikaan kun Haqlinen ja Uotsi tulittivat sarjatulella, totesi Matso messujen olevan kuin pornoa. Niinhän se on, että kun ensimmäisen kerran pitsalähetti tulee, eikä povipommilla olekaan rahaa tarjota, se on vielä jännää, mutta seitsemännellä kerralla se tuntuu jo vähän tylsältä. Ehkä. Havaintoja kerättiin myös automerkin kokonaisimagosta ja kolariturvallisuudesta verrattuna esittelijänaisten vaatetukseen. Tai sen vähyyteen. Esimerkiksi Saabilla esittelijät olivat pukeutuneet joihinkin toppahaalareihin, kun taas Alfa Romeolta löytyi lyhyttä hametta, kuten myös Kia Motorsilta. Volvon esittelijämisut olivat pukeutuneet johonkin kansallispukuun. Ja niin edelleen.. ...

Katsoin juuri The Departedin, kun se meni ja voitti Oscarinkin – oliko se nyt paras elokuva ja paras ohjaus ja jotain muutakin vissiin. Elokuva oli minusta voitoista huolimatta semisti sekava noin juonensa puolesta, mutta näyttelijäsuoritukset ja kieltämättä myös ohjaus oli kyllä loistavaa. No, en tiedä olisinko normaalisti katsoessani huomannut ohjauksessa mitään kummallista, mutta nyt kun voittoja ropsahteli, niin tuli katsottua varmaan vähän tarkemmin. Näyttelijäkaarti oli kyllä varsin vakuuttava. DiCapriokin oli nyt hyvä, kun oli kasvattanut parran. Heh heh. Lisäksi Walhberg, Damon, Nicholson.. taitavia ja isoja nimiä – suorastaan yllättävän paljon yhtään elokuvaan. Ja kun ne eivät loppuneet vielä tuohon, lisäksi löytyy muun muassa Martin Sheen. Elokuva toi jotenkin mieleen Ludlumin kirjat. Ehkä osittain tämä yhteys johtuu myös siitä, että luin vähän aikaa sitten Ludlumin kirjan Merkitty mies. Kun aikaisemmin morkkasin Ilkka Remeksen kirjaa 6/12, ei minulla ollut oikein hyviä esimerkkejä muista kirjoista, jotka voisivat olla samankaltaisia, mutta paremmin tehtyjä. No nyt on. Te, jotka olette lukeneet 6/12, lukekaa myös Merkitty mies. Esimerkki, jossa tuollaisesta toimintakirjasta voidaan tehdä myös looginen, jatkuva ja yllättävä ilman, että lukijan älykkyyttä joudutaan kyseenalaistamaan. Yleensä, kun kirjan takaosassa lukee, että loppu räjäyttää pankin, niin se tarkoittaa sitä, että lopussa tapahtuu jotain aivan älytöntä, jota kirjan lukija ei voi mitenkään ennakoida. Näin tapahtuu myös Ludlumin kirjassa, mutta sitten, kun tapahtui, mitä tapahtui, niin tuntui, että tämähän olikin ihan loogista, ja että ennakkomerkit olivat kirjassa luettavissa. Tämän kirjan olisin voinut ostaakin – mutta taisin saada lahjaksi.

Oletteko koskaan pohtineet digiboksien, varsinkin noiden Topfieldien, hintoja? Jos lasketaan loppukäyttäjän ostamia komponenttihintoja, niin nyt itse ostamani USB-liitäntään menevä HDTV kykenevä digitv-viritin maksoi kaikkine oheiskrääsäneen noin 40e. Parhaassa Topfieldissä virittimiä on kaksi, loppukäyttäjähinta 80e. Sitten Topfieldistä löytyy myös 250 gigatavun kiintolevy. Loppukäyttäjälle 250Gt SATA-levy maksaa noin 70 euroa. Tässä vaiheessa hintaa olisi siis 150 euroa. Laitteesta puuttuu edelleen kaukosäädin, sisäiset piirilevyt ja ohjelmisto. Uskallan olla julkea ja arvioida massatuotannossa olevan laitteen sisuksien yhteenliittämisen ja oheiskrääsän maksavan korkeintaan 100 euroa. Jos laitetaan kuljetuskustannuksiin ja muuhun reilusti vielä 50 euroa, niin tuotteen kustannuksiksi hyllyyn mennessä ei varmasti kerry ainakaan enempää. Nyt siis koossa olisi 300 euroa. Vaikka luvut ovat noin hatusta vedettyjä ja takuulla ylisuuriksi arvioituja, niin kappas vaan: Topfieldin 250Gt kiintolevyllä ja kahdella virittimellä varustettu boksi pitää hintalappunaan 599 euroa. Jäähän siitä jotain toki vähittäiskauppiaallekin, mutta mutta. Tällaisella pienellä laskutoimituksella voidaankin osoittaa, että kun Suomi pakottaa ihmiset ostamaan digiboksinsa, niin siinä menee johonkin rutkasti rahaa. Suomeen sitä ei juurikaan jää. Topfieldin digibokseja olen testaillut kaupassa, ne ovat kuulemma laadukkaita ja totta totisesti helppoja käyttää. Mutta. Yhdellä virittimellä ja kiintolevyllä varustetun digiboksin saa alle 200 eurolla. Jos käyttää sitä nauhottamiseen ja ostaa satasella sellaisen digiboksin, jolla ei voi nauhottaa: hups vaan, käytännössä samat mahdollisuudet, mutta rahaa säästyi juuri 300 euroa. Digiboksejahan voi linkittää tuolla tavoin peräkkäin (jos scart-paikat vain riittävät), sillä tavoinhan se on Topfieldissäkin tehty. Tyhmäähän se olisi Topfieldin / maahantuojan kannalta laskea hintoja, kun kysyntä on kova ja ei ainakaan hiipumassa. On vain käsittämätöntä, miten markkinoilla ei ole mitään toista merkkiä, joka tarjoaisi samat ominaisuudet ja käynnistäisi hintakilpailun. ...

Kopiosuojaukset ovat käytännössä turhia sellaisissa medioissa, jotka voivat toimia ilman internetyhteyttä. Ainoastaan keskuspalvelinjärjestelmät, kuten esimerkiksi WoWissa tai EVEssä, voivat pelaajan kopiointia rajoittaa, mutta musiikin kuuntelussa tai elokuvien katselussa se vaan ei toimi. Käyttäjälle on pakko tarjota myös purkuavain, jotta hän voi katsoa / kuunnella ostamaansa tuotetta. Purkuavaimen voi piilottaa, mutta etsivä löytää jne. Niin kävi taas. Milloinhan yritykset ottavat opiksi?

Olen katsellut Shieldiä televisiosta viimeaikoina. Nyt Nelonen on vissiin ylittänyt itsensä, sunnuntai-iltaisin tuleva jakso on ilmeisesti eri tuotantokaudelta kuin tämä tiistain alkuillan jakso? No, pieni hämääminen on vain hyvästä. Itsellä on jäänyt katsomatta pääosa Shieldistä. Mitkä tuotantokaudet Suomessa edes nyt pyörivät? Jos oletetaan, että tilanne olisi sellainen, että voisin jostain nettipalvelusta vaikka kuukausimaksua vastaan katsoa näitä sarjoja, niin mikä etten sellaista käyttäisikin. Periaate olisi siis sama kuin DailyMotionEpisodesilla, mutta laillista. Edes iTunes ei taida sellaista tarjota.

Nyt on kyse siis siitä perinteisestä tykillä tehtävästä lumetuksesta. Sitä voi nimittäin tehdä niin monella tavalla. Alla esimerkit Myllymäen meiningistä. {.imagelink} {.imagelink} Erityisen tehokasta meininkiä. Ehkä vieressä olevan hiihtostadionin käyttäjät olivat tyytyväisiä, kun vihdoinkin saivat lunta.

Sekalaista tänään. Olen palannut Lappeenrantaan. Tänne vesisateen keskelle. Tiistaina oli onneksi hyvä päivä Kolilla vedellä, kuten myös maanantaina. Joten vielä ei harmita äärettömästi kakkakelit. Viikon videovinkki. Salaliittotarinat eli teoriat jatkuvat. Tällä kertaa Loose Change (2nd edition), aiheena 9/11 ja asiat, jotka eivät olekaan aivan oikein. Suosittelen katsomaan. Suosittelen käyttämään omia aivoja, erityisesti sitä kritiikkiosaa. Jos elokuvassa esitetty salaliitto olisi tosi, eikö sen mahdollinen paljastuminen uhkaisi koko maailmanrauhaa? Valmistakin kritiikkiä leffalle on tarjolla, esimerkiksi LooseChangeGuide – tosin tämä guidekaan ei vaikuttanut oikein vakavasti otettavalta. Suosittelen silti ainakin elokuvaa. Lappeenrannan Divassa on perjantaina sellainen tapahtuma kuin Konehuone. Sekaan vaan, sinne kyllä mahtuu!

Oletko katsonut salaisia kansioita? Tykkäätkö salaliitoista? Kiinnostaako maan ulkopuolinen elämä? Jos vastisit yhteenkään kyllä, tämä dokkari on tarkoitettu sinulle: http://video.google.com/videoplay?docid=-5594744703753734741 PS. KRIISI, blogilista ei toimi!

Olen haukkunut blogissani sarjaa nimeltä 24 useaan otteeseen. Juuri eilen alkoi 5. tuotantokausi pyörimään mtv3 ja subtv. Sen kunniaksi päätin katsoa kaverini dvd:iltä 4. tuotantokauden (juuri, kun olisi pitänyt lukea tenttiin..(palautin tyhjän paperin..)) kokonaisuudessaan noin 30 tunnissa. Olin asennoitunut. Tämä on karu ja epälooginen sarja. Olin oikeastaan väärässä. Olin jossain määrin väärässä haukkuessani sarjan tätä tuotantokautta aikaisemmin. Ydinasiat toimivat, joskus juoni vähän onnahtelee, mutta imuvoima säilyy aivan eri tavalla kuin 3. tuotantokaudella, joka on lähinnä ärsyttävä. Katsojan älykkyyttä ei myöskään halveksita raivostuttavilla naisrooleilla, joita 24:ssa on aiemmin nähty esimerkiksi Elisha Cuthbertin esittämänä. Onhan Elisha kaunis nainen, mutta hänelle kirjoitetut roolit tuntuivat keskittyvän hänen rintoihinsa enemmän kuin mihinkään muuhun. Jos palataan 4. tuotantokauteen, niin se kuvaa mielenkiintoisesti valintoja. Erilaiset ihmiset joutuvat tekemään nopeasti valintoja. Itse valintaprosessi käydään nopeasti yleensä läpi, eikä katsojalle hirveästi kerrota valintojen perusteita, mutta seurauksia esitellään. Se on varsin piristävää. Nostaisinkin 24 : 4 luokasta surkea luokkaan varsin hyvää viihdettä. Kai mielipidettään saa vaihtaa :) Kai tuo 5. tuotantokausikin pitää tarkistaa, tosin televisiosta en jaksa seurata. Se nyt ei vaan ole enää nykyaikaa.

Tässä postauksessa saattaa aivan vähän valottua Remeksen uusimman romaanin juoni, joten jos et ole sitä vielä lukenut, niin kannattaa edetä varoen. Lyhyesti: en tykännyt. Lapsellisesti 9/11 tyylisesti nimetty romaani on jotenkin kuin teinin kirjoittama. Henkilöhahmoilla ei ole syvyyttä ja lisäksi päähenkilöt käyttäytyvät oudosti ja epäloogisesti. Jo heti alussa alkaa epäloogisuudet. Oikeasti kirjan olisi pitänyt loppua 20 sivun jälkeen siihen, että iskuryhmä Karhun tarkka-ampujan luoti olisi tiputtanut pääpahiksen. Mikä idea: Kolme pahista, joista yksi pitää saada hengissä. Tarkka-ampujat ampuvat yhden pahiksen ja toisesta ohi(!) ja toinen ampuu silloin panttivankia (ainoaa). Tämän jälkeen tarkka-ampujat alkavat huutelemaan jotakin, että laske aseesi. No ok, luulisin että tässä vaiheessa olisi tullut jo luotia. No, sitten pahis vielä ammuskelee metsään (jossa tarkka-ampujat ovat) eikä vieläkään tiputtavaa luotia. Mitä ihmettä? Remeksellä on jotenkin suuria ideoita ja joitakin ihan tuoreitakin, mutta niiden sovittaminen Suomeen ja niiden toteuttaminen ontuu suuresti. Kun päähenkilö meinasi kuolla, niin keksittiin joku järjetön ja epälooginen syy siihen, että pahis ei tapakaan häntä. En pidä Remestä kovin taitavana kirjoittajana, joskin ainoana Tom Clancynä Suomessa (enkä pidä oikein Clancystäkään, mutta se taas johtuu pääasiassa patriotismista). Toisaalta, jos haluaa kuluttaa aikaansa sen 10 – 15h, tai mitä kirjan lukemiseen meneekään, niin voi sen kuluttaa huonomminkin, mutta älä osta kirjaa. Lainaa tai saa lahjaksi.

Kun hiihtämään nyt kerta alettiin, niin taas kerran suuntana Tahko. Olin skeptinen lähtiessä, aiemmilla kerroilla mäet olivat olleet huonossa kunnossa ja näkyvyys tykityksen vuoksi nolla. Samalla mentiin alku. Tykit pauhaa, sinkki ja tasainen valo. Näkyvyys nolla. Rinne semiok, mutta palloa. Onneksi Specialissa mahtui hyvin laskemaan, ihmiset tuntuivat vetäytyvän Turistin puolelle. Päivällä tykitys lopetettiin, ei siksi että Tahkon henkilökunta olisi tajunnut, ettemme näe mitään, vaan siksi, koska ilma lämpeni niin paljon, että homma ei enää toiminut. Sitten olikin ihan hyvä näkyvyys ja loppupäivä ihan hyvää laskua. Raapasin pannutkin täydestä vauhdista ja kaatusin olkapää edellä rinteeseen. Nyt käsi toimii vähän huonosti ja olkapää antaa välillä vähän kipuja tietyissä liikkeissä. Se ei kuitenkaan ole tänään enää niin kipeä kuin eilen, joten se ehkä paranee itsestään.. Koska olkapäähän sattui, niin piti käydä sitten vähän hakemassa puudutusta, sitä tarjosi tällä kertaa Joensuu ja GM. Oli varsin hauskaa, kotikaupungissa on paljon tuttuja ja yllättäviäkin sellaisia. Batteryjohdannaisten nauttiminen reiluina määrinä (tätä epäilen syyksi) vaan aiheuttaa sen, että tätä kirjoittaessa klo 22:00 on vieläkin varsin kummallinen olo. Huomenna: Koli.

Milloin musiikista tuli tissillä myytävä tuote? Puhun musiikkivideoista. Onneksi musiikkivideokanava MTV ei enää lähetä musiikkivideoita, tai en minä niitä ainakaan ole nähnyt muualla kuin Beavis & Buttheadissa. Pimp my whatever kyllä tulee. Mutta, katsoopa sitten musiikkivideoita vaikkapa juutubesta tai mistä vaan, niin huomaa raivostuttavasti sen, kuinka kaikki musiikkivideot ovat täysin samanlaisia. Naiset keikuttavat pyllyään ja tyrkyttävät tissejään vähissä vaatteissa. Ei sillä, että minulla olisi sinänsä sitä vastaan mitään, mutta haluaisin kuitenkin, että musiikkia myytäisiin musiikilla, eikä siksi, että laulajalla tai laulajilla on tissit. Silikonia pomppii keskivertomusiikkivideossa enemmän, kuin asuintalossani on käytetty eristykseen. Pahimmassa tapauksessa bändin nimikin on joku vihjaileva. Pussycat dolls (tjsp) on yksi hyvä esimerkki. Musiikki on niin geneeristä ja efektoitua kakkaa, että siitä ei kyllä paljon jää sanottavaa. Siksipä pitääkin pukea päälle tiukat nahkahousut ja pienenpieni toppi tai jotain. Ja sitten keikkua niin perkeleesti. Joskus aikoinaan se oli siistiä, nyt se on kyllästyttävää. Faithlessin Bombs ei ole ehkä biisinä aivan minun suosikkini (tosin, kun sitä kuuntelee enemmän, niin se on itseasissa ihan kiva biisi), mutta musiikkivideossa on muutakin kuin latinomammoja sheikkaamassa peräänsä. Ajatellaan, jos meillä vielä olisi musiikkivideokanava, niin sitähän katsottaisiin musiikkivideoiden takia. Jos jokaisessa musiikkivideossa samannäköiset kuvankäsittelyohjelmalla brushatut mammat sheikkaa, niin kuka jaksaa? Voi olla, että Jay-Z heittää lainii edessä ja takana sheikkaa mammat. Mutta siinäpä vaihtelu olikin. Konemusiikissa on se etu, että labelit ovat pieniä, ja suurin osa tuottajista on jossain määrin ug, tai ei ainakaan pärrää isoilla rahoilla. Silloin ei tehdä musiikkivideoita, tai jos tehdään, niin tehdään sentään huonoja (mikä remix tuo oikein on, sehän menee aivan käteen?). ...