Sven Sonite

No millaista se sitten oli? Spring Jamin odotus oli hermostunutta. Aiempina vuosina olin turhaan raahannut levypakkiani mukana, joten tällä kertaa se oli jäänyt Suomeen, kun kerrankin tarvittiin. No, nykyaikana tuollaiset ongelmat eivät ole kovin pahoja vaan posti kulkee ja bitti liikkuu. Engelbergin konemusiikkiskene on kerran nähnyt DJ Bobon vierailun ja siinäpä se taitaakin olla. Se, että olimme tuomassa soitantoon ihan oikeaa ja vähemmän oikeaa rumpubassoa, aiheutti kyllä aikamoista jännitystä. Miten ihmiset ottaisivat meidät vastaan ja keskeytettäisiinkö bileet, tai vaihdettaisiinko vauhdista radion kuunteluun. Mutta minulla oli helpoin tilanne. Fabio (Etelä-Afrikka) on ollut Engelbergissä jo monta kautta ja kaikki tuntevat hänet. Samoin Will (Sumuiset saaret) on ollut ainakin tämän kauden ja ihmiset tuntevat hänetkin. Ja he jäävät vielä bileiden jälkeenkin maahan. Minua ei kukaan enää muista, vaikka viime vuonna kauden olinkin, lisäksi lähden sopivasti (juuri lentokentältä kirjoitan) melko heti bileiden jälkeen, joten kasvojen menettäminen ei tällä kertaa ollut minun ongelmani vaan muiden. Ja kyllä heitä jännittikin.. Luulin olevani paha jännittäjä, mutta alkoholin, nenänuuskan ja tupakan äärikäyttö ja muu hermoilu olikin muiden heiniä, eikä minun. Hyvä niin. Fabio aloitti soittamaan kello 22:20 ja asetin tavoitteeksi, että kunhan yli yhteen asti saadaan soittaa. Paikka (Eden) menee yleensä kiinni 01-03 välillä, riippuen siitä paljonko porukkaa on paikalla. Eli yli yhden olisikin saavutus Lappeenrannassa tyhjille seinille soittaneelle kaverille (ja tietysti muillekin). Saimme baarilta sen verran alkusykäystä juttuun, että klo 22-24 oli happy hour, pehmeät juomat puoleen hintaan. Ehkä sen takia paikka olikin jo 23 hyvin pullollaan ja 23:45 hyvinkin täynnä. Edeniin mahtuu noin 150 ihmistä. Oli hienoa soittaa. Meidän taktiikka oli se, että kolme jätkää soittaa ja koska bileiden kestoaikaa ei tiedetä, niin soitetaan aina kerrallaan 40-60 min ja sitten vaihto. Fabio aloitteli ensin viidakkoölinällä, hidasta ja rikkobiittistä chillailua. Sitten itse tulin ikuisine ihqjunkkineni, eli D Kay, Logistics, Ben Sage kamaa. Sitten tuli Will ja jyräsi äärimmäisen hienoilla elektrohouse raidoilla. ...

Engelbergissä särähtää.

Jäi reportaasi viime perjantaista tekemättä, kun oli kaikkea hässäkkää viikonloppu ja eilen meni muuten vaan nörätessä päivä. Viime perjantainahan oli tämän vuoden viimeinen Konehuone, lineuppina techmu allstars. Meikän osuutena oli soittaa junkkaa reilu tunti back-to-back Decan kanssa. Videotakin tuli kuvattua, kaikista muista paitsi meistä, mutta se ei ole vielä valmis. Joudutte siis tyytymään sanalliseen kuvaukseen aluksi. Tunnelma alkoi kohoamaan pitkin iltaa ja täytyy myöntää, että olin ihan innoissani nousemassa lauteille pitkästä aikaa. Edellisen kerran olen koskenutkaan soittimiin silloin kun soitin edellisen kerran Konehuoneessa, joten mitään älytöntä teknistä spektaakkelia ei osaltani ollut luvassa. Onneksi Deca oli supporttina. Mutta voihan morjes, kun levylautaselle ensimmäisenä biisinä meidän vuorossa hyppäsi Matrix & Futurebound – Universal Truth (Original mix). Ei kyllä ujostuttanut yhtään tuollai julkisestikin vähän antaa spagettikäsien lepattaa ilmassa. Seuraava biisi meni vieläkin ihan humussa ja kun Deca tuli soittamaan ja vetäydyin vähän taakse hengähtää, niin huomasin että jalat ovat aivan valkoista lakritsia. Heh. Jälkikäteen kuunneltuna setti kuulostaa aika kamalalta. Huomasin osan virheistä jo soittaessa, mutta jotenkin se ei haitannut. Oli vaan niin hyvä fiilis :)

JB kävi lisävoimin katsastamassa uuden Nääspeksin. En ollut ikinä ennen käynyt, joten en todella tiennyt yhtään mitä odottaa, ja repeatilla soiva Tea Hiilloste ei ainakaan vähentänyt alkuhämmennystä. Jos joku nyt ei tiedä, että miten homma toimii, niin selvitän vielä. Eli näyttelijät näyttelee, mutta yleisö saa huutaa väliin, esimerkiksi ”laulakaa”. Ja näyttelijät sitten laulaa. Eka puoliaika meni siivillä, homma oli hauskaa ja tuoretta. Toinen puoliaika taas alkoi lauluhuutojen takia venymään vähän turhankin pitkäksi, ja ei oikein jaksanut enää keskittyä. Lähdimme teatterista pois 4h myöhemmin kuin tulimme.. Se oli vähän liian pitkä. Yhteenveto: Hauska Uus juttu mulle – Liian pitkä Lyhyt tarina sen vuoksi, kun tänään Sven Sonite nousee taas lauteille :)

Palataan vielä perjantai-lauantai yöhön, Konehuoneeseen ja erityisesti mun performanssiin. Koska tekee mieli puida sitä vielä vähän. Tämähän oli ihka ensimmäinen kerta, kun soitin oikeissa bileissä (mä lasken nuo nyt kuitenki oikeeks), oikeilla äänenvoimakkuuksilla ja oikealle yleisölle (oli muitakin kuin techmu). Sain soittaa omaa juttuani ja ennakkoajatuksista ja välittömistä jälkifiiliksistä poiketen, ilmeisesti ihmiset jopa jossain määrin pitivät vähän erilaisesta junkasta (jazzsteppiä, liquid funkkia jne). Itseä jännitti eniten se, että kuulenko soittaa. En tarkoita nyt monitorointia, vaan sitä, että kun laitan luurit päähän ja yritän biitata, niin soiko PA niin kovalla, että se peittää luureista tulevan äänen alleen (jollei sitten luureilla luukuta korvia soiroksi). No onneksi ei ja asiat sujuivat siltä kannalta hyvin. Kasisatkuilla oli paskoilla vehkeillä soittamaan tottuneen kiva soitella. Osasin kyllä tiskin takana rentoutua ja olla ajatelematta yleisöä, siellä legot loisti ja niska nytkyi. No joo, spedeltähän sitä näyttää, mutta kun on vaan niin hyvää saundia. Parasta oli, kun joinain hetkinä näki ihmisten hymyilevän ja varsinkin, kun baaritiskillä jalka baarimikolla vipatti. Kivaa oli. Pääsisköhä toistekin.. Hilightsejä: D Kay – Eternal Love (Original Mix) Autumn – Cut Away (Lomax Remix) Esperanza Allstars – Sola Bossa (Boavista Is Not A Social Club) De-Phazz – Hell Alright (Bassface Sascha & Franksen Remix) LAOS – Panda Style (Original Mix) Ben Sage – Geisha (Original Mix)

Sven Sonite iski juuri LPR Divaan. Vaikutti siltä, ettei junkka toiminut yleisöön kovin hyvin. Mutta soittajaan toimi.

EI, en ilmoita, että minulla on hieno myspace-sivu, tai että Sven Sonitella on ;). Ei. En todellakaan. Minua vaan ihmetyttää Elefanttipuhetta-blogin innoittamana ihmisten halu myspaceen. Miksi? Lataan kokeeksi muutaman myspace-sivun. Käyn Orionin myspacessa, Hanna Pakaran myspacessa, Loopyn myspacessa ja Orkidean myspacessa. Edelleenkään ei aukea se, että mitä hienoa myspacessa on. Jokaisen myspace sivu on samanlainen. Kerrotaan biografiaa, jauhetaan jotain, promotaan itteensä ja siinä se. Ei poikkea mitenkään perinteisestä nettisivusta. Ilmeisen helposti musiikkia tekevät tyypit voivat lisätä myspace-sivulleen musiikkisoittimen, joka onkin käytännössä ainut myspacen jännittävä ominaisuus. Mutta miksi kaikki artistit ovat myspacessa? Se ei minulle aukea. Valtavat promomahdollisuudet eivät aukea minulle. Nimittäin peruskuvauksen jälkeen alkaa ilmeisesti myspacen hienous, minun mielestäni kauheus. Tyypit käyvät lisäämässä itsensä toisen kaveriksi, laittavat myspace-sivun täyteen isoja kuvia (esimerkiksi Orionin sivu oli jotain 1,2Mt, missä miehen itsensä sisältö oli ehkä se 200kt) ja floodaavat juttujaan, jotka eivät kiinnosta ketään. Vai kiinnostavatko? Ei ainakaan minua. Ennemmin käyn ihmisten oikeilla kotisivuilla. Myspace on niin 90-lukua, eikä yhdelläkään hyvällä tavalla.