Kohteliaisuus ja pyöräilijät liikenteessä
Liikenteessä on yksi ilmiö, jota en vain voi käsittää: harhainen kiltteys. Meille on pitkään opetettu, että liikenteessä pitäisi ”joustaa” ja ”olla kohtelias”. Ajatus kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä ihmiset toteuttavat sitä aika erikoisella tavalla. Liikenne ei nimittäin toimi empatialla. Liikenne toimii ennakoitavuudella. Paras lahja, jonka voit kanssakulkijallesi antaa, ei ole kädellä viittominen tai etuajo-oikeudestasi luopuminen, vaan se, että noudatat sääntöjä ja menet silloin, kun on sinun vuorosi (on tietysti poikkeuksia, mutta ei näissä alla käydyissä tapauksissa.) Kun STOP-merkistä tulee neuvottelukysymys Arkinen aamu työmatkapyöräilijän silmin (tositapahtuma). Ajan ajoradalla – aivan kuten tieliikennelaki edellyttää, kun pyörätietä ei ole. Saavun neljän tien risteykseen, jossa minulle on osoitettu STOP-merkki (B5). Laki on tässä aivan yksiselitteinen: polkupyörä on ajoneuvo. Minun on pakko pysäyttää pyörä kokonaan ja väistää kaikkea risteävää liikennettä. Hidastan, pysähdyn, laitan jalan maahan ja valmistaudun odottamaan, että oikealta lähestyvä auto ajaa ohi omalla etuajo-oikeudellaan. Mitä tekee autoilija? Hän lyö liinat kiinni keskelle risteystä. Sitten alkaa se tuttu, kiusallinen tuulilasin takaa viittominen: ”Mene nyt, ole hyvä, minä annan tietä!” Miksi ihmeessä? Tekisikö kukaan samalla tavalla toiselle henkilöautolle? Pysähtyisikö etuajo-oikeutettu autoilija keskelle risteystä ja alkaisi viittoa STOP-merkin takana odottavalle Audille, että aja sinä ensin, kun minä olen niin mahdottoman kiltti ihminen? Ei tietenkään tekisi. Mutta heti kun alla on kaksi pyörää, ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä ja improvisoidaan. Ajoradalla pyöräilijä noudattaa samoja sääntöjä kuin muutkin ajoradalla ajavat ajoneuvon kuljettajat. Tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään oikealta tulevia eli kuvan tilanteessa autoilija väistää oikealta tulevaa pyöräilijää. -Liikenneturva ...