Meripelastus

En jaksanut laittaa mitään päivänumeroa blogipostaukseen, kun eihän tämä mikään koronapostaus ole – ei koronasta ole paljon Suomessa seurattavaksi tällä hetkellä. Nyt voidaan keskittyä jännittämään, että milloin ja mistä 2. aalto tulee. Tuleeko vierastyöläisiltä, vai tuoko suomalaiset matkailijat sen tullessaan Italiasta tai jostain muualta, mihin on nyt ihan pakko lähteä, koska on vaan pakko. Lueskelin blogiin kirjoittamiani vanhoja juttuja, ennen kaikkea koronan aikaan kirjoitettuja muutamia postauksia. Kesälomani päättyy juuri, onkin ihan hyvä kerrata niitä asioita, joita luulin ja kuvittelin hoksanneeni tässä aikana. Meillä ryhdyttiin myös sanoista tekoihin. Asunto vaihtuu, osittain koronan siivittämänä, 40m2 suurempaan syyskuun alussa. Saa työhuoneen ja muutenkin hieman väljyyttä asumiseen. Voihan olla, että toinen, kolmas, neljäs jne koronakierros tekee kotona viihtymisestä kovinkin tärkeän asian. Muistatko kun vielä odotit jotain, kysyin muutama kuukausi sitten. Odotuksia on nyt hieman, kuten muuttaminen. Tulevaisuus myös vähän pelottaa, sillä en tiedä miltä se tuntuu, jos koronakaranteenit alkavat isosti uudelleen. Ainakin uutuuden viehätys on mennyttä. Meillä hajosi televisio. Sonyn 55″ vuoden vanha televisio alkoi näyttämään puurokuvaa. Ihan kuin ”näytönohjain” olisi ylikuumentunut tai jotain. Lähti takuuseen. Ei ollut aivan helppo prosessi, mutta lopulta kuitenkin kohtuullisen asiakaslähtöinen. Telkkari on nyt siis takuuhuollossa ja meillä niitä telkkareita on vain yksi. Mitäs nyt iltaisin tekisi? Pädillä voisi katsoa vaikka Netflixiä, mutta se on eri. Pädillä tulee, ainakin minulla, katsottua aktiivisesti sitä ohjelmaa. TV:n katsominen voi olla hyvinkin passiivista. Niinpä sitten tietokone käteen ja taas voi siirtyä internetin rahapelien hauskaan maailmaan. Aikaisemmin kirjoittamani uskomus siitä, että uudella kasinolla voittaa enemmän, ei varmastikaan ole totta, mutta tuntuu jännältä. Joten taas mennään. ...

Mitä yhteistä on pakkoruotsissa ja intissä? Molempiin osallistuvista todella isoa prosenttia ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihmisen oppimispotentiaali on aivan huikean hyvä, jos hän on motivoitunut. Koin tämän viimeiseksi Meripelastusseuran koulutusleirillä, kun 5 toisilleen kohtuullisen tuntematonta ihmistä kerääntyi opettelemaan uudenlaisen veneen (ja propulsion) ajoa ja puolitoista vuorokautta myöhemmin ajoi veneellä yhtenä yksikkönä haastaviakin tehtäviä. Viime keskiviikkona Värikkään, Haltun ja Vapaa Pudotuksen kesäjuhlilla kävi Ilkka Halava puhumassa muun muassa koulun tulevaisuudesta. He olivat kokeilleet, mitä tapahtuu kun oppilaat saavat lähestyä jotain asiaa omasta näkökulmastaan. Hän kertoi esimerkin, jossa toisesta maailmansodasta tutkimusta vapaasti tehneet oppilaat joka kerta tulivat opettaneeksi myös opettajaa. Tämän olen kertonut jo monta kertaa, mutta intissä meillä oli itäkaluston tunnistamista, parhaille tuli kuntoisuuslomaa. En olisi ikinä oppinut niistä monisteista T72, ZSU-23-4 Shilka jne olisi menneet hieman ohi. Palkinto (yksi kuntsari) ei välttämättä takaa motivaatiota. Sen sijaan harrastin Battlefield Desert Combat -peliä vapaa-aikanani, johon olin valmis kuluttamaan aikaa ja jota pelasin innoissani. Kuinka ollakaan, sieltä tutut laitteet toivat minulle sitten kuntsarin intissä. SPR pitää EA-koulutuksia vanhalla koulumetodilla. EA1 sisältää: Kylkiasennon, pp-elvytyksen, painesiteen, potilaan kohtaamisen, kantositeen ja joitain muita juttuja. Jos haluat nuo oppia, kauanko luulet tarvitsevasi aikaa? 3 tuntia, jos harjoitellaan? Niin. Spärrällä tähän varataan 16h. Suurin osa EA-kurssin kävijöistä on työntekijöitä, joilta työnantaja (tai ammattiliitto) vaatii EA-pätevyyden. Pirkanmaan Meripelastusseuralla kävi niin, että viime vuonna kiinnostusta esittäneistä karsittiin haastatteluin 6 kaikkein motivoituneinta kokelasta. Se aiheuttikin kouluttajille yllättävää painetta, kun kokelaat halusivat ja vaativat koulutusta ja opetusta. Kun 3 vuotta sitten päätin opetella uimaan ja se onnistuikin sitten nopeasti ja helpohkosti, niin olen alkanut miettimään myös, pitäisikö käydä kansalaisopistossa tai jossain opiskelemassa ruotsia. Ihan vain osoittaakseni, että voiko motivoitunut ruotsin opiskelija puolessa vuodessa saavuttaa saman tason, mitä peruskoulussa ja lukiossa korvaan kaatamalla yritetään saada aikaan. ...

Ehkä se alkoi aikoinaan Engelbergissä, kun alakylien pikkukeskuksessa dumppipäivän jälkeen keksittiin tehdä hissimiehen avuksi lumityöt. Miksipä ei, mukavaahan se oli. Tai ehkä se on aikuisuus, joka kummittelee. Tulin hyvälle tuulelle, kun autorekisteri.fi -palvelun ja Eniron avulla selvittelin sateeseen ikkunat auki jääneen auton omistajan ja omistaja (luonnollisesti) oli onnellinen. Ikkunat olivat ilmeisesti kaukosäätimen sekoilun vuoksi auenneet kaatosateessa. Olen myös löytänyt itsestäni sen kaverin, joka tykkää vähän katsoa yleisten paikkojen perään, nostaen roskia roskiin ja sillai. Todella pimeetä hommaa. Tietysti sen jälkeen kuin aloin puuhaamaan Pirkanmaan Meripelastajissa, tällainen auttamisajatus on kasvanut edelleen päähän. Ei me yleensä ajeta pillit huutaen pitkin jär.. meriä, vaan huomataan laiturissa kanssaveneilijän vene täynnä vettä ja tyhjennellään se pois. Toki myös niitä _jännempiä _keikkoja on. Pirkanmaan tehtävälistauksesta voi katsoa lisää. Mutta sellaista olen pyöritellyt päässäni, että jos edes suurin osa ihmisistä oikeasti välittäisi vähän, mitä näille ”yhteisille” tiloille ja asioille tekee, niin jutut vois toimia aika paljon paremmin kuin nyt. Ja muutenkin kanssaihmisen huomioonottamisen lisääminen ei tekisi pahaa kellekkään. Aikoinaan joku toi minulle Tuomiokirkonkadulla parkkimaksutositteen, jossa oli vielä 10 minuuttia aikaa. Että kun hän on tämän jo maksanut, niin jos tämä piisaa, niin ota pois. Ja sehän piisasi. Mahtava kokemus, jotenkin kulttuurinvastainen. Ja nyt olen kuullut jo monelta muultakin, että on antanut tai saanut parkkilipun tuollaisessa tilanteessa. Pienet asiat tekevät meidät onnelliseksi. Eikä se ole keneltäkään pois. Paitsi kaupungin kassasta. Linkki: Vapaaehtoisia kannustaa auttamisenhalu ja julkinen arvostus .. Tämän vuoksi minunkin pitää kaikille mainostaa, miten erinomaisen hienoja hyväntekeväisyystöitä olen tehnyt ja miten muutenkin olen hyvä ihminen.

Viime kesänä katselin pelastushelikopteria telkkarista. Se oli vaihtelevasti hyvä ja huono sarja. Mutta sitten yhdessä jaksossa rajavartioheko teki yhteistyötä meripelastajien kanssa. Olin vastikää tullut päijännepurjehduksesta ja siitä ajatus sitten lähti. Ehkä minäkin voisin olla meripelastaja. Merelle täältä on aika pitkä matka, mutta tamperelaiseen tyyliin myös näille kahdelle järvelle on viritetty meripelastus. Muualla sisämaassa taidetaan puhua järvipelastajista, vaan ei täällä. Samoilta istumilta laitoin viime vuonna mailia paikalliseen yhdistykseen, miten toimintaan pääsisi mukaan? Perinteisen yhdistystoimintamallin mukaisesti kukaan ei vastannut vasta kun 6kk päästä, jolloin ilmoitettiin, että otetaan yhteyttä sitten joskus kun on harjoittelijakurssin käynnistyminen. Sitten kerkisin koko asian jo unohtaa, kunnes yhtäkkiä tulee maili että huomenna olisi tutustumistilaisuus. Se oli tänä keväänä. Nyt siitä on mennyt muutamia kuukausia.Tällä välin olen opetellut perusasioita, käynyt pelastustekniikkakurssilla Bågaskärissä (hieno paikka muuten!), ajanut kymmenisen partioajoa ja sen lisäksi runsaasti viikkokoulutuksia. Olen silti kansimiesharjoittelija, joka tarkoittaa sitä, etten täkäläisen yhdistyksen tapojen mukaan ole hälytysmiehistökelpoinen. Tarkoittaa sitä, että voin lähteä hälytykselle mukaan, mutta minä en täytä minimimiehistön edellytyksiä. Huhuja on, että joissain päin Suomea toimitaan toisinkin. Näillä näkymin kansimiesstatus pitäisi saada seuraavalle kaudelle valmiiksi. Seuraavalla kaudella tosin saattaa olla muutakin ohjelmaa. Mitä se meripelastustouhu sitten oikein on? Koska meillä on kokolailla yhtenäiset asusteet, ainakin avoveneissä, monet asiasta tietämättömät kuvittelevat meitä viranomaisiksi. Joskus autamme viranomaisia ja olemme organisaatiossa keskuspaloaseman alla, mutta sen enempää viranomaisia emme ole. Joissain yhdistyksissä ajetaan ensivastekeikkoja, eli leikitään ambulanssia, Tampereella sitä ei ole. Ainakaan vielä. Päijänteellä veneilijät puhuivat vähän vähättelevään sävyyn paikallisista järvipelastajista, joita löytyy ainakin Jämsästä ja Korpilahdelta. Tyypillinen ajatus tuntui olevan, että kunhan pojat ja tytöt siellä ajelevat. ...