Hakataan päätä seinään vai annetaanko periksi?

Sun, 14 Oct 2012 09:02:15 +0000

Sisuksistani löytyy joskus vähän oikeistolaisempaakin ajatusmaailmaa. Tällaisina säästön vuosina, millä näitä vuosia myöhemmin varmasti käsitellään, jotenkin tervettä oikeistolaisuutta kaipaisin ihan kaikkiin asioihin.

Valtion ja kuntien tapa säästää kun on viritetty erityisen hienoksi. Säästetään yhdistämällä kuntia, mutta ei kuitenkaan irtosanota päällekkäistä johtohenkilöstöä vasta kuin 5 vuoden ylimenoajan jälkeen. Ilmeisesti, jos viiden vuoden aikana yhdistytään vielä jonkun muun kunnan kanssa, laskuri nollataan. Säästöä tulee!

Koulumaailmassa säästäminen on kanssa huikeaa. Suomalaisille pakotetaan oppia päähän vanhan mallin mukaisesti. On mahtavaa, että minulle on opetettu reilut 6 vuotta ruotsia, enkä osaa sitä juuri laisinkaan. On hienoa, että kouluissa laitetaan sekaisin olevat (fyysiset ja agressiiviset) oppilaat samalle erityisluokalle oppimishäiriöisten kanssa, se varmaan auttaa oppimishäiriöisiä oppimaan.

Mutta periksi ei anneta. Pakkoruotsia ei saa poistaa, sillä sen opettamisen oikeus saavutettiin talvisodassa. Valinnaisuutta ei saa missään tapauksessa lisätä, sillä eivät vanhemmat tiedä lapsensa parasta. On mukavampi istuttaa oppilaita luokassa, jossa opetuksesta välinpitämättömät oppilaat varastavat shown ja sitten lukujärjestyksessä sitä kutsutaan ruotsintunniksi.

Mitä jos pakkoruotsin opettajien sijasta meillä olisikin koulussa pari erikoistilanteiden miestä ja naista, jotka puuhaisivat oikeasti vaikeiden tapausten kanssa? Tänään Hesarissa oli hyvä juttu koulumaailmasta. Hyvänä esimerkkinä systeemin hienoudesta on se, että jos oppilas vihdoin pääsee psykiatriseen hoitoon ja jopa sairaalakouluun, saattaa se tulla viikon päästä sieltä takaisin normaaliin kouluun saatekirjeellä että ”ei pärjätty oppilaan kanssa, hoitakaa te se siellä”.

Tämä on varmaan kipeä paikka, mutta jos vanhemmat ovat saaneet ala-asteelaisen oppilaan pään muussattua jo niin sekaiseksi, että aikuiset eivät pärjää oppilaan kanssa, olisiko syytä tehdä jotain? Jotain muuta, kuin opettaa sille ruotsia?*

Entä milloin saa luovuttaa? Milloin oppilaan toiminta on sellaista, että opetuksen sijaan pitäisi keskittyä siihen, että hänestä voisi edes periaatteessa tulla vielä joskus yhteiskuntakelpoinen.

Oppiiko uimaan uimalla?

Thu, 16 Aug 2012 20:21:07 +0000

Monellekaan minut tuntevalle ei varmaan yllätys, että olen ollut uimataitoinen ehkä kahden vuoden ajan. Tai milloin aloinkaan käymään uimassa. 2010 olettaisin.

Sitä ennen uimataidottomuus oli aika tuskallista. Konkreettisimmillaan tuska tietysti esiintyi sotaväessä, jossa piti suorittaa tuo niin kamala 200m uimataitotesti. Onneksi keskivertoälyllä pärjää intissä, otti sen verran reunoista kiinni, että pääsi perille asti.

Olisiko kannattanut joutua uimakouluun intissä? Ehkä. En tiedä. Silloin ei tuntunut hyvältä idealta.

Myös ennen sitä liikuntatunneilla uiminen oli melko vastenmielistä. En pikkupoikana oppinut koulun massatunneilla uimaan ja vaikka olin käynyt jonkun alkeiskurssin ihan pienenä, en osannut uida.

Osaamattomuus tarkoittaa siis sitä, että jaksoin juuri räpistellä jotain rintauinnin tapaista sen reilut 100m.

2010 sain vaan jossain päähäni, että opettelen uimaan. Omaehtoinen, motivoitunut harjoittelu. Muistin kuitenkin perusasiat uimisesta ja youtube auttoi paljon. Olin Tesoman uimahallissa koko porukan hitain uimari, mutta pikku hiljaa alkoi homma luonnistua. Viiden kerra jälkeen pystyin puhumaan uimisesta, vaikka 200m yhtäjaksoista uintia tuntui vielä aika pahalta.

Kävin aktiivisesti uimassa kevään ja kesän, jonkin aikaa syksylläkin. Sitten tuli stoppi. En enää oppinut uimaan uimalla. Jonkun olisi pitänyt kertoa minulle, miten pääsen nopeammin, kevyemmin, paremmin. Yritin löytää uimaopetusta, mutta en halunnut massatunnille. Tarjolla oli vain alkeiskursseja ja kursseja edistyneille uimareille. En ollut kumpikaan.

Sen jälkeen olen käynyt uimassa ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, viimeksi tänään. Mutta huolimatta pitkästä tauosta, suoritukseni tänään oli paras mitä uintihistoriaani tähän mennessä kuuluu. Kolmijaksoinen hengitys alkoikin toimimaan ja uintiasento löytyi hyväksi heti alusta. Uinti oli rentoa. Aika hidasta, mutta toisaalta en väsynyt, joten ei tarvinnut pitää kovin paljoa taukoa. 1200m uintiin minulla meni 43 minuuttia, joka on siis minulle hyvä suoritus.

Koulu on Jasmon blogi

Hakataan päätä seinään vai annetaanko periksi?

Oppiiko uimaan uimalla?