JB Testaa

Nyt kun tässä testailun vauhtiin päästiin, niin miksi suotta alkaa jarruttelemaan! Jatkuva hiihtokeskusten testailu on nopeasti puuduttavaa ja läntisessä eteläsuomessa asuessa myös aika mahdotonta. Siksi on mentävä rohkeasti sinne, minne useat eivät uskalla mennä: Turkuun. Tarkoituksena kevyt kaupunkilomailu Turussa ja vahva panostus kylpylähotelli Caribian palveluihin Testaajana tällä kierroksella toimi lisäkseni Rytsis. Keikkaa varten kävin oikein hankkimassa upouudet speedot, joilla onkin hyvä bousailla altaiden vierellä. Lähdimme itsepäisyyspäivän kunniaksi ajelemaan kohti Turkua kevyen koirasäädön jälkeen. Vettä satoi oikeastaan koko matkan, kuten Suomessa joulukuussa pitää sataakkin. Matkalla ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin pimeää ja vesisadetta. Ei erityisen jännää siis. Paikalle osasimme huonoista opasteista huolimatta hyvin, kun Rytsis oli ilmeisesti kaupungissa jo aiemminkin liikkunut ja itsekin katsastin mestat etukäteen Eniron varsin hyvästä karttapalvelusta. Hotellihuone oli oikeastaan positiivinen yllätys. Ihan perus kahden hengen huone, mutta aika tilava, hyvä telkkari ja pari lisäkanavaa. Jouduimme tosin remontoimaan huonetta vähän, mutta saimme sen mieleiseksi. Aika ripeästi saapumisen jälkeen paukkasimme kylpylämaailmaan ja siellä oli kyllä muitakin. Hyvin mahtui silti, kertaakaan ei väkimäärä turhauttanut, ei edes perjantaina, jolloin oli vielä enemmän porukkaa. Saunoja oli kaksi, perinteinen suuri sauna ja väliköydellä varustettu sekahöyrysauna. Perinteisessä saunassa oli kyllä todella hyvät löylyt, joka ei ole jokapäiväistä tuolla tavoin isoissa julkisissa saunoissa. Itse kylpylässä suosikkipaikka oli ulkoallas ja ulkona oleva kuuma matala-allas, johon vain juuri ja juuri sain kehittyneen vatsani piiloon. Kylmäallaskin olisi ollut, ei tullut vierailtua. Perjantaiaamuna kävin hieman muistelemassa kuinka uidaan uima-altaassa (hitto miten kylmä vesi!), lasten kauhuksi kävimme ajamassa vähän vesiliukumäissä – tosin yksi jäi testaamatta! Kylpyläsektori ei ollut mitenkään huumaava, mutta hieno ja riittävä siihen lillutteluun, mitä itse kaipasin. ...

{.thickbox}Jasmon blogi tuntee vastuunsa suomalaisten ja miksei myös ulkomaalaisten laskettelukeskuksien testaamisessa. Niinpä tällä kertaa iskeydyimme testitiimin kanssa Muurameen ja Riihivuoreen, jonka nimi ehkä hieman heijastelee optimismia. Paikalla huolehdittiin testaamisesti sekä telluttajan voimin (minä) että alppikauriin näkökulmasta (matso). Olimme paikalla kello 14 ja testi pääsi alkamaan. Makkaraperunoissa oli paljon nakkia. Ilmeisesti oli ostettu sen verran halpaa ihrapötkylää, että sitä kannatti ennemmin laittaa annokseen, kuin ranskalaisia. Rapeita uppopaistettuja mättöjä, perus. Oli niin nälkä ettei voi mitenkään arvioida ruuan laatua. Vuokraamossa / lipunmyynnissä oli rento ja hyvä palvelu, lisäksi lippuvalikoimassa oli kuuden tunnin lippu, mikä noin ajatuksen tasolla peittoaa koko päivän lipun mennen tullen. Hieman sellainen pienen paikan tuoksu oli ilmassa, vähän kuin Loma-Kolilla kävisi. Mutta ei se mitään, kunhan pääsee lipsuttelemaan. {.thickbox}Mäki (rinne 6, musta rinne) oli tietenkin jo kello 15 vähän kulunut, keskeltä ajautunut jäiseksi ja toisessa laidassa oli jo puikkatreeniä. Riihivuoressa ilmeisen aktiiviset kumparejampatkin olivat paikalla treenaamassa ja lisäksi sitten muutamia turisteja, joiden osalta välillä näytti siltä, että rinne viettää vähän turhan voimakkaasti. Matso kanttasi rinteeseen crossisuksellaan ja itse lyhyen arvioinnin jälkeen päätin jättää leikkaavat käännökset niille, jotka ne osaavat. Suksenani oli Matsolla myynnissä olevat Mojo 90, joka kyllä tuntuu hiton hyvältä sukselta. 22m kääntösäde osittain jäisessä, osittain kumpuisessa viettävässä ja kapeassa rinteessä ei kuitenkaan ollut mieleeni, joten tosiaan otin lipsuttelulinjan. Mutta hiton hyvä. Ei sitä tule oikeastaan tellulla noita luisutteluja normaalisti paljon tehtyä, kunhan nojailee vaan kantilta toiselle. Nyt sai haettua hissinousijoille vähän jännitystä tsippailemalla ihan hissilinjan vieressä, siihen kun oli keräytynyt rinteestä pehmeämpää lunta muutama sentti. Ja tilanneharjoituksia, oppimisen kannalta hiton hyvä päivä. ...

{.thickbox}Noniin, kun Tampereen vesisadekeli jäi taakse ja matka kohti Rukaa pääsi alkamaan, alkoivat tunnelmatkin kohota. Tällä kertaa ydinporukkaan kuului Rytsis ja Matso, mutta muita ihmisiä (tai no.. pääosin teekkareita) oli bussi täynnä ja seurueeseemme liittyi Luomu vielä Rukalla. Porukkaa oli. Hiihtoa oli tiedossa kolme päivää. Talvi alkoi vasta Oulun jälkeen, mutta Oulussa kai ei paljo koskaan lunta olekkaan. Oulun jälkeen alkoikin jo väsyttää ja heräsin vasta vähän ennen Kuusamoa. Poroja ei näkynyt. Oltiin Rukalla vasta neljän maissa. Aika lyhyet yöunet oli tulossa. Ja huonot. Oli käsittämätöntä, että vaikka kävin matkan jälkeen vielä suihkussa ja yritin rentoutua lukemalla vähän, niin silti en saanut oikein unta. Vaikka nukuin bussissa vain tunnin ja kello oli yli neljä aamuyöllä! Lisäksi heräsin siihen, kun ilmeisesti helsinkiläiset saapuivat klo 08, enkä saanut enää unta. Vaikka olin nukkunut vain 4 tuntia! Ehkä hiihto jännitti niin kovin! Sain lainaksi Matsolta sukset, Mojo 90, kun en millään halunnut raahata Joensuusta saakka väärään suuntaan omia Super Stinxejäni. Hiton hyvät sukset nuo Mojot. Ovat muuten myynnissä. Ostaisin itse, mutta ei ole oikein varaa. Lipsuttelu sinänsä oli aika normaalia, eikä vaatine valtavaa analyysiä. Rinnehiihtoa uudella suksella, sain vähän asentoa kavennettua, niin oli rennompi ajella kantilla. Ja varmuutta sain ehdottomasti lisää. Telemark on ihanaa. Hyvä että NTN testiä odotellessa sain Matsolta sukset lainaan, kiitosta vielä! Hiton kivat kämppikset oli, rytsärin ja matson lisäksi myös lari ja carita. Oikeenlaisia ihmisiä, joiden kanssa voi rentoutua olemalla oma itsensä ;) Naapuriinkin sattui tosi kiva, ennalta tuntematon, porukka. Heidän kanssaan oltiinkin bussissa ja Rukalla aika paljon tekemisissä. ...

Jo melkein pitkittäistutkimukseksi miellettävä Jasmon Blogin rukan avauksen testaus pyörähti tänäkin vuonna päälle. Edellisestä vuodesta ei ollut muuttunut monetkaan asiat. Paitsi, että lähtiessä ei satanut vettä. Ja lähtö tapahtui jo torstaina, mutta tällä kertaa ihmisten aikaan. Testitiimiin kuului edellisvuotisten lisäksi myös ghnomb ja maj. He päättivät suorittaa alppisuksianalyysin, sillä minulla oli mukana ainoastaan telemarkit ja luomulla ja riinalla lautoja (ja telemarkit). {.thickbox}Rukan web-kamerat olivat edellisen viikon rankassa syynissä, että riittääkö lunta meille saakka. Torstaina siis sitten lähdettiin, sama tehokas perheauto oli alla kuin viime vuonnakin. Tällä kertaa, kun ihmisiä oli enemmän, oli kuitenkin hieman ongelmia aerodynamiikan kanssa. Nimittäin valtavaa tehoreserviä käytettäessä downforce muodostui niin kovaksi, että esimerkiksi Valtimo-Kajaani -pätkän motocross-rata aiheutti takarenkaiden pohjauksia. Reggaetonin pauhatessa nakersimme hiljalleen kohti Kuusamoa ja Rukaa. Pientä nestetankkaustakin koetettiin, mutta siitä muodostuva armoton virtsaamisen tarve meinasi koitua kohtaloksi. Majoitus oli – kuten viime vuonnakin – Ruka Suitesissa, tällä kertaa huoneisto oli yhden huoneen isompi. Sijainti oli hieman heikompi kuin viime vuonna, mutta samassa rakennuksessa kuitenkin, joten sinänsä sillä ei ollut mitään väliä. Matkan jälkeen saunaan ja vähän matkustamisessa puutuneita paikkoja venyttelyyn. Huomenna sitten ensimmäiseen hissiin, lipunmyynti alkaa respasta saatujen tietojen mukaan 9.15 ja hissit aukeaa 9.30. {.thickbox}Seuraavana aamuna olimmekin kamat olalla odottamassa lipunmyyntiä 9.05. Näkymä eturinteeseen oli aika lohduton, lunta ei juuri ollut näkyvissä missään. Viime vuonna sentään koko seudun peitti parin sentin luonnonlumi. Ensimmäinen pettymys tänä vuonna oli lipunmyynti. Se ei auennut klo 9.15. Eikä 9.20. Vaan vasta 9.30, kun jo kaikki muutkin tötteröt olivat jonottamassa! Toinen pettymys oli Rukan hiihdä halvalla konsepti. Olisihan ne hinnastot olleet netissä saatavilla, kun olisi viitsinyt katsoa, mutta hiihdä halvalla ja päivälippu yhdestä saaruarinteen rännistä 29 EUR. Normaalihintaisena en kyseisessä paikassa kyllä uskalla käydä. Onneksi pahaa oloa pystyi hienosti purkamaan lipunmyyjälle, jonka vika asia ei toki ole. ...

Eilen kävin testitiimin kanssa testaamassa Tampereen keskiviikon kulttuuritarjontaa rähjäisessä ja punk-henkisessä paikassa nimeltä Vastavirtaklubi. Testihenkilöstönä toimi lisäkseni Team Rajala. Oltiin paikalla jo heti kello 22 jälkeen, kun esiintymisajasta ei ollut täyttä tietoa ja ei haluttu toisaalta missatakkaan esiintymistä. Paikka oli henkilökohtaisesti hieman shokki, tarkoituksellisen(?) rähjäinen punk-mesta, jossa oli ennen meitä noin 5 ihmistä paikalla. Mikäs siinä, oli kuitenkin rauhallista ja siinä odotellessa saattoi kumota mukin tai kaksi. Paleface ja pojat hyppäsivät lauteille puolenyön aikoihin, ihmisiä ei silloinkaan ollut viittäkymmentäkään. Henkilökohtaisesti se vaikuttaa keikkakokemukseen, haluaisin ennemmin hukkua siihen yleisömereen kuin pojottaa lattialla siten, että joka suuntaan on tyhjää pari metriä. Esiintyjätkin olivat aluksi vähän ihmeissään. Vielä enemmän ihmeissään olivat sen jälkeen, kun levyt lähti pyörimään. Ilmeisesti reksiviitaksi tarkoitettujen teknareiden alla oli kyllä styroksit, mutta cd-soittimen alla ei ollut. Monitorit oli aivan pöydän vieressä ja ei ketään varmasti tässä vaiheessa yllätä, kun kerron, että levyt alkoivat hyppimään. Biitti tippui, mutta kovin jännästi. Jännää, että tuon tason ukkojen soundchekissä ei kamoja testata. Lisäksi joku biittilevy oli oikeasti myös vioittunut, eikä suostunut soimaan. Ilmeisesti CDJ-xxx antoi henkensä :) Mutta, kokeneet ketut eivät tästä hämmästy, seuraavaksi sitten biitboksattiin. No, paikalle kannettiin Mac, joka siis yleensäkin on maailman ykköstuote. Ja tässäkin tapauksessa se pelasti shown, kiintolevyä eivät tärinät haitanneet ja taustat saatiin pelaamaan. Katsokaapa tuo ylläoleva video. Siinä räbäyttää Paleface, Redrama ja joku kolmas tyyppi. Tunnistustehtävä: Kuka on toi kolmas tyyppi? Räbbiskenepisteitä jaossa. Niin, kolmas tyyppi oli Capenape. Koko keikkaa ehkä mausti yleinen häröily, laitteet ei toiminu, Redrama oli seipäässä ja Davo aivan naamat. Davo pysyikin sitten lavalta pois, kunnes loppukaneetiksi tuli iskemään omaa runouttaan. ...

{.thickbox}Ajattelin tehdä Suomenlahden rehevoitymistä estävän teon ja ostaa Sokokselta luomuporkkanoita. Kotoisessa kasvimaassa kasvatetut herkullisen makeat porkkanat olivat luoneet pohjalle odotukset ja odotukset korkealle riensin kämpille maistamaan porkkanoita. Voi hyvänen aika. Maku muistutti lähinnä mietoa saippuavettä. Siinä ei ollut mitään porkkanan normaaliin makeuteen verrattavaa. Se oli yksinkertaisesti pahaa. Makutuomion antoi myös testaukseen osallistunut Rytsis. Ei kelvannut hänellekkään. {.thickbox}Tylyintä kieltä porkkanan laadusta kuitenkin kertoi se, että edes koira ei suostunut sitä maistamisen ja haistamisen jälkeen syömään. Aikaisemmin ns. normaaleita porkkanoita koira on kyllä syönyt. Porkkana jouti siis roskiin. Onneksi oli pussillinen normaaleita porkkanoita, joka oli maukas (mutta ei herkullinen) ja jämät maistuivat myös koiralle. Tämä tapaus ei varsinaisesti kasvattanut luottamustani luomutuotteisiin.

Lupaukset on joskus lunastettava – valitettavasti. Jo kauan sitten Kispe päätti, että Jasmo juoksee puolimaratonin elokuussa. Huhtikuussa ajatus oli vielä jännittävä, tuntui kaukaiselta ja treenatakkin pitäisi keritä. No, miten sen nyt sitten ottaa. Toukokuusta puolimaratonin alkuun mennessä oli juoksukilometrejä kertynyt noin 140, pyöräilyä jonkun verran ja pari rullistelusessioo. Aika paljon vähemmän kuin kuvittelin. Ei silti voinut mitään, kun testisessio oli kerta sovittu niin sinne oli mentävä. Jasmon blogi testaa Tampere maratonin! Testiporukkamme koostui hyvin eritasoisista juoksijoista: Kispe, kansallinen juoksijatähti. Taso: ehdoton ammattilainen Savaaz, paikallinen voimauros. Taso: kova amatööri Minä, vieraileva koodari. Taso: Löllökoodari Maratonin aika otettiin kenkään laitettavalla chipillä. Ihan ok systeemi. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että juoksu maksoi 35e (puolimaratoni, täysi vetäsy olis maksanu 45e), olisi voinut olettaa, että väliaikoja olisi saanut enemmänkin. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta olin perusnöränä varustautunut sekä Polarin F6 (syke, mutta ei väliaikaominaisuutta?!?!) ja Suunnon S6 laitteistolla. Kuulostaa nörtiltä, mutta vielä mitä! Juoksu ei kuulosta välineurheilulta, mutta erilaisia juomavöitä, FRWD-ratkaisuja ja ties mitä satelliittipaikannukseen perustuvia juoksuanalysaattoreita oli ihmisillä käytössä. Näkyi myös kenkään tulevia Polarin (?) ratkaisuja, jolloin sykemittariin saa näkyviin myös etenemisnopeuden. Testitiimimme kuitenkin profiloituu kategoriaan: PA, paitsi Savaaz, joka on Rikkaissa Töissä ja Kispe, joka Tahkoaa Rahaa. Tämän vuoksi yyberlaitteistoa ei ollut käytettävissä. Lähtö puolikkaalle oli aika myöhään, klo 16:00. Jännitti vähän, tiesin etten ole hirmuisessa kunnossa, mutta toisaalta tiesin myös, että jaksan kyllä ja vankka tarkoitus oli tulla niin kovaa kuin jaksaa. Lähtölaukaus kun paukahti, niin 550 (tms) ihmistä lähti etenemään. Ensimmäinen kilometri kierrettiin sisäradalla ja ahdasta oli. Pyrin ja pystyin jotenkuten saamaan juoksusta ja omasta tahdista kiinni. Kispe meni menojaan ja Savaaz, katseltuaan minun toilailua hetken, päätti myöskin mennä omaa vauhtiaan. Niinkuin pitääkin. Kilometrikylteissä oli kitsasteltu. Tai ainakin ne oli saatu aika epäselvästi laitettua, vaikkei uskoisi, että kilometrikyltit voidaan laittaa epäselvästi. Meidän puolimaratoonareiden piti aina vähentää yksi kilometri maratoonareiden kilometrikylteistä. Se ei sinänsä kuulosta vaikealta, mutta kun siirryttiin toiselle kierrokselle, tapahtui hetken hairahdus ja siitä johtuva todennäköisesti väärä väliaika. Siksikin olisi ollut parempi, että ajanotto olisi ollut parempi. ...

Viime viikonloppuna järjestettiin Muuramen suunnalla vaihtoehtoinen rockfestari nimeltä Naamat. Ilman suurempia ennakkokäsityksiä JB:n testitiimi, minä, Rytsis ja Maira iskeytyi paikalle. Alussa meinasi hieman kangerrella. Tulimme paikalle melko myöhään illalla, joskus kymmenen paikkeilla. Seurauksena oli se, että leirintään ei meinannut oikein mahtua. Meinasi iskeä jo epätoivo, kun kävelimme pitkin leirintäaluetta etsien pientä soppea kahdelle teltallemme. No, ihan takakulmasta sitten löytyi sen verran tilaa, että teltat sinne kohtuullisen kivuttomasti saatiin asetettua. Samalla tutustuttiin telttanaapureihin ja ainakin itselle kävi selväksi siinä kohdassa festarin ainut huono asia. Tutustuin myös henkilöihin, joiden kanssa en halunnut olla tekemisissä. Enkä kyllä ollutkaan. Leirintä oli rakennettu pellolle, johon oli niitetty jonkun hehtaarin alue. Itse peltoon (joka vaikutti olevan kesantoa) ei saanut kävellä ja ihmiset aika hyvin sitä tottelivatkin. No, teltta pystyssä – aika ottaa skumpat. Ja sitten katsomaan varsinaista esiintymispuolta. Laitoimme varusteteltan lukkoon ja lähdettiin alueelle. Lippu Naamoille maksoi 16e ja sen sai viitenumeroa vastaan ovelta. Sopivan helppoa ja sopivan amätööriä. Ranneke oli jonkun jyväskyläfestarin ylijäämiä, eli niinkuin pitääkin. Päästessämme sisään varsinaiselle alueelle, leuka kyllä tipahti. Alue oli rajoittunut päärakennukseen (vanha navetta), aittaan ja joihinkin muihin ulkorakennuksiin (ilmeisesti entisiä konevajoja jne). Oltiin siis maatilalla. Paikka oli todella hieno. Käyttäisin voimakkaampia sanoja, mutta voimasanakiintiö on täynnä kelapostauksen jäljiltä.. Todella ug, todella sopivan kokoinen ja todella idyllinen. Yksinkertaisesti todella hieno. Päässäni välähtivät heti ajatukset Bileiden järkkäämisestä samassa paikassa.. Ihmisiä festareilla oli 900 ja tila oli varsin sopiva juuri siihen, yhtään enempää ei olisi tarvinnutkaan olla. Perjantaina alkoi sataa vettä ja vesisadetta riitti koko yön lauantaiaamuun saakka. Onneksi telttamme piti vettä. Leirinnässä bileet jatkuivat jo kello 8 aamulla, kunnes ukkospuuska toi tuulta ja sadetta sen verran ramakasti, että bileilijät joutuivat pakenemaan. Se kelpasi meille kuivassa teltassa vielä unta kaipaaville testaajille. ...

Ilosaarirock ’07 on ohitse ja näin rokin jälkeisenä tiistaina on vielä kerran hyvä palata rokin tapahtumiin ja tunteisiin blogiraportin muodossa. Tänä vuonna iso pelaaja rokkikentällä oli sää. Säästä riitti puhetta koko alustavan viikon ja vielä perjantaina ja lauantainakin. Perjantaiksi luvattiin kaaosta niin harrastajien kuin esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksenkin toimesta. Vettä vähän ripisteli, mitään sen kamalampaa ei tullut. Ei ukkosmyrskyjä, ei rakeita eikä trombeja. Perinteeksi muodostunut hyvä ilma Ilosaarirokissa piti taas. {.thickbox}Perjantaina meidän kemut eivät alkaneet aloitusklubeilla, vaan grillauksella, seurajuomilla ja -peleillä. Sadekuuroja varten liisattiin meiltä pieni sadekatos kriittisten osasien päälle (makkarat!). Vettä vähän ripistelikin välillä, mutta ei isommasti. Samalla testattiin (JB testaa!) katoksen sadekestävyys, se on kohtuullista tasoa. Illan hämärtymistä katseltiin ja nautittiin seurasta ja musiikista. Epäilen, että mölkkyvoitto oli järjestetty, sillä ehdottomana ennakkosuosikkina ja johtajana aina viimeisille metreille saakka, pidin itseäni varmana voittajana. Perinteisen koliedustuksen lisäksi saatiin osaanottajia aina Tampereelta saakka. Siinä oli hyvä aloitella r0k. {.thickbox}Lauantai aukeni hieman utuisena ja pilvisenä sekä ulkona että sisällä. Ei kuitenkaan haitannut paljoa. Ennen rovaniemihiihtäjien saapumista samalle grillispotille kerkisin jo käydä kaupassa ja hakemassa rannekkeen. Aamugrilliltä siirryimme napakasti välietapille keskustaan, jossa oli tarjolla tuuning-pakettiauto, josta löytyi kaikkea mitä mies tarvitsee. Tiukka tavoite oli päästä katsomaan Maj Karman keikkaa (ei minulla, vaan muulla porukalla). Otimme siis pakulla nopeasti pienet napsut ja lähdimme kohti rokkiareenaa. Kävi kuitenkin niin, ettei minulla eikä A-miehellä ollut yhtään käteistä rahaa, joka on kuitenkin festareilla kätevää. Koska Maj Karma ei meitä koskettanut aivan eniten, päätimme lähteä hakemaan rahaa. ...

Iskeydyin Tampereelle toukokuun alussa. Kohta kaksi kuukautta asuneena on hyvä aika koota yhteen kokemukset Tampereesta ja ihmisistä ja asioista. Eli: JB testaa: Tampere! Olen vieraillut Tampereella pari kertaa vuodessa siitä lähtien, kun täytin 16 vuotta. Olen aina pitänyt kaupungista. Siinä on suuren kaupungin edut (kauppoja ja tavaraa on), mutta varsin vähän haittoja (liikkuminen helppoa, matka-ajat järjellisiä). Pisin yhtäjaksoinen aika ennen tätä keikkaa, jonka olen Tampereella viettänyt, oli 2 vuotta sitten, kun olin kesätöissä ja vietin 3 viikkoa Tampereella. Ammattilaisia ja kaikkia hihhuleita, jotka yrittävät saada minua laittamaan rahaa johonkin, esimerkiksi ydinvoimalanostureiden valloituksiin, kaduilla kyllä riittää ja se on tietysti minulle, ujolle pikkukaupungin pojalle, uusi asia. Mutta nopeasti siihen tottuu. Greenpeacen tyypeille voi sanoa, etten tue ihmisten kiipeilyharrastuksia, Animalialle että olen lihansyöjä ja Amnestylle että olen ohjelmoija. Ammattilaisille en ole rahaa antanut, ilmeisesti tämän vuoksi he kostivat ja yksi tuli istumaan bussimatkalla viereeni. Tiukka kuivuneen kusipaskan haju täytti sieraimeni 30 minuutin ajan. Piti oikeasti keskittyä, ettei yököttänyt, vaikka en sinänsä ole herkkä hajuille. Tämän jälkeen (oikeasti!) rintaani sattui melkein viikon. Minkä lie keuhkopöhön sain, kun olin samassa ilmatilassa haisulin kanssa. Tamperelaiset ihmiset ovat pääasiasssa mukavia. Kaupoissa myyjät juttelevat spontaanisti, ravintoloissa voi saada osakseen sopivaa kuittailua, jos ehdottaa, että nainen maksaa tämän pöydän ruuat. Ja niin edelleen. Ei ujostella, myyjät ovat reippaita ja iloisia. Tätä kuulin silloin, kun menin Lappeenrantaan. Etelä-Karjalainen ihminen on iloinen ja avulias. Sehän on vuoden paskapuhe. Lappeenrannassa kaupoissa palvelua saa vain, jos puhuu venäjää (ja ostaa paljon ja kallista). Tämä väite ei koske Tapiolaa (@ lpr), josta olen saanut aina erinomaista palvelua ja kädestäpitoa. ...

Tällä kertaa JB lähti testaamaan Geneven autonäyttelyä. Urheaan yritykseen, johon liittyi muun muassa 600 kilometria autolla ajoa ja Suomen edustajiston etsiminen ruuhkaisesta Genevestä, jotta pääsemme äänestämään, ei tietenkään voinut lähteä pienellä porukalla. Minun lisäkseni matkaan lähtivät myös Matso, Stilu, Uotsi ja Haqlinen. Haqlinen ja Uotsi olivat varustautuneet sarjatuliasein ja yksikään merkittävä auto tai esittelijätyty ei säästynyt muutamalta ruudun räpsäytykseltä. Mutta ensin matkaan. Lähdettiin kymmenen maissa Engelbergistä, kun keli oli sinkkinen ja sateinen. Passit mukaan ja Geneveen. Pienen lähiseutuun tutustumisen jälkeen arvelimme, että on sittenkin parasta käyttää GPS-vehkeitä, kun sellaiset kerta on ja sen jälkeen menimmekin suoraviivaisemmin kohti Geneveä. Tie Geneveen on melkein koko matkalta 4-kaistainen (kaksi kaistaa suuntaansa), joten matkanteko kävi jouhevasti vähän reilut 100 kilometria tunnissa. Matkaa täältä Engelbergistä Geneveen tulee vähän vajaat 300 kilometriä. Matkan viihteen tarjosi ”triviatieto” Uotinen. Eipä aikaakaan siis, kun muutaman stopin jälkeen päästiin Geneveen ja autonäyttelyyn. 14 chf sisäänpääsystä tuollaiseen näyttelyyn ei ole kyllä paljon. Voisin ihan hyvin kuvitella, että Suomessakin jokin näyttely maksaisi vaikkapa 14 euroa. Paljonkohan SkiExpo maksaa? Ostaakohan sinne kukaan oikeasti lippua? No siitä viis, paikalle päästiin ja ineen sukellettiin. Alun varaosapuoli ohitettiin nopeasti ja suunnattiin kohti autoja. Ja siellä niitä olikin. Ja paljon. Kiilteleviä, isoja, pieniä, rumia, eksoottisia, futuristisia ja ladoja. Samaan aikaan kun Haqlinen ja Uotsi tulittivat sarjatulella, totesi Matso messujen olevan kuin pornoa. Niinhän se on, että kun ensimmäisen kerran pitsalähetti tulee, eikä povipommilla olekaan rahaa tarjota, se on vielä jännää, mutta seitsemännellä kerralla se tuntuu jo vähän tylsältä. Ehkä. Havaintoja kerättiin myös automerkin kokonaisimagosta ja kolariturvallisuudesta verrattuna esittelijänaisten vaatetukseen. Tai sen vähyyteen. Esimerkiksi Saabilla esittelijät olivat pukeutuneet joihinkin toppahaalareihin, kun taas Alfa Romeolta löytyi lyhyttä hametta, kuten myös Kia Motorsilta. Volvon esittelijämisut olivat pukeutuneet johonkin kansallispukuun. Ja niin edelleen.. ...

Kun perinteiset JB testaajat ovat kuka missäkin, pääasiassa ulkomailla, niin testailut ovat olleet semisti vähissä viime aikoina. Kun Enklaavi järjesti 15.02.2007 tapahtuman nimeltä Liuguri Myllymäessä, oli taas aika laittaa testausbokserit jalkaan ja mennä. Testausryhmään kuului tällä kertaa minun lisäksi myös Deca, Putte ja Pegu. Muut fubu-räp-lautahemmoja, paitsi mä erittäin vapaa tellumies. En ole käynyt teekkari/kylteri-bileissä aikoihin. Syksyllä olin fuksiviikoilla haalarit päällä, mutta puolustukseksi voitaneen sanoa, että olin silloin myös ”töissä”, joten pitää antaa fukseille se kuva, että haalarit on pop. Ehkä Wappuna joutuu taas laittaa, saa nähdä. No anyways, haalarikansaa purkautui linja-autoista Myllymäkeen. Voi kauhistus, keskiteemu otti ykkösurpon paikan huutamalla megafoniin koko ajan. Ja kun sanon koko ajan, niin tarkoitan että koko-tun-ajan. No, kun sujahti nopeasti hakemaan lipun ja nopeasti rinteeseen, niin mökä ja opiskelijahaalariurpot (oho, sanoinko urpot?) jäivät taakse. Vaikka edellisestä kerrasta suksen kanttiin jäi aikamoista röppöä, niin nyt koneella ajetut rinteet olivat aika pehmeitä, eivät missään nimessä kovia. Joten kantilla ei ollut niin väliä. Huiteli vaan menee. Saakelin pitkältä tuntuu kyllä se 22m kääntösäde, jos se noissa on – pitäisi vissiin ottaa taas hiihtokoulua. Liuguri oli varannut koko Myllymäen meille, joten rinteissä ei ollut ruuhkaa, jonoja ei ollut ja oli varsin hyvä vedellä. Streetillä oli sen kokoisia bokseja, joista testiryhmän lautahemmot ihan mielellään veteli ja muisteli menneitä ja jopa senkin kokoisia, josta itse uskalsin laskea läpi komealla 20cm airilla. Joutu ottaa taas myltsibäkkärin topista. Hahaa, kaks käännöstä, toinen jopa tellukäännös, mutta sitten tuli niin kiire, et joutu huitelee alppikäännöksellä väkisin. Sit pitiki vähä hiihdellä, että pääsi pois, kun perinteiset kuviot oli aidattu pois. Tietysti varsin lyhyt lasku tuntui niin paljon jännemmältä, kun piti ensin dropata sellaiselta aidalta sisään.. Putte kävi huitelemassa toisen perusoffarin, itse sen feidasin tällä kertaa, kun viimeksi sukset otti hittii ihan riittävästi. Mutta ainakin lautahemmon kannatti lumi ihan ok, vähän sieltä kuului kolinaa ja kiroilua välillä.. ...

Hiihtelytarinat jatkuvat. Tällä kertaa arvostelun kohteena Koli. Tämä testaus ja arvostelu on tehty pitkittäistutkimuksella, ja tutkimusotteiden aikaväli on vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana vuorokauden mittaisista pätkistä aina useiden viikkojen pätkiin (+ tietenkin kesäkausi). Kuitenkin kiinnostavaa on ainoastaan tämän hetken tilanne, joten ei anneta historian painolastin turhaa viedä meitä syviin vesiin. Tänä vuonna Koli on ollut poikkeuksellisen lumeton. Yleensä Koli on ollut hyvin lumivarma ja tässä vaiheessa ollaan voitu hiihtää jo lähes koko kapasiteetilla. Tänä vuonna niin ei kuitenkaan ole, vaan auki on vasta 1,5 rinnettä – Pielinen ja Ipatin alaosa. Lisäksi rinteet eivät ole täysleveitä, vaan leveydestä puuttuu joitain metrejä. Lauantaina olin mutkamäessä alppisuksilla. Rinne oli kova, mutta ei jäinen. Pallomerta ei ollut. Tasainen. Hyvin ajettu. Tykeistä ei tykitetty silmille töhnäpasaa. Sain tehtyä (omasta mielestäni) hyviä käännöksiä. Rokkas täysillä. 2300kcal. Tänään olin vuorostaan telemark-vehkeillä. Myös kaveri oli telluilla, tarkoituksena oli vähän laskea ja vähän koittaa neuvoa, sen vähän mitä mä siitä nyt tiedän. Yöllä sataneen lumen (Kolin toppiin oli satanut ehkä muutama 3-5 cm?) päälle ajettu koneen jälki oli tasainen ja pehmeä. Täydellinen aloittelevalle telluharrastajalle. Kehitystä tapahtuikin nopeasti. Itsellä oli välillä vaikeuksia saada suksi pysymään rinteessä pehmeyden vuoksi, osuiko side rinteeseen? 1700kcal. Kolilla on kuitenkin tunnelmaa. Se ei ole Tahko, eikä Ruka! Koli ei yritä olla tunturi, koska ei ole sitä. Koli ei yritä olla mitään muutakaan, vaan on vaan. Profiililtaan varsin vaihtelevien rinteiden lisäksi siis löytyy myös palvelevaa henkilökuntaa, vähemmän palvelevaa henkilökuntaa, turisteja ja koliaborginaaleja. Sekaan mahtuu hyvin, näyttämisen tarvetta ei ole ja meininki ei ole kamoilla elvistelyä ja näyttäytymistä. Kaikki ei kuitenkaan ole täydellistä. Kolilla ei ole offareita. Ja vaikka olisikin, metsässä laskeminen on kiellettyä kansallispuiston alueella. Toisekseen, Kolin tuolihissi on HIDAS. Vaikka sen hitautta on todistetusti käytetty hyväksi hiihtokissan hankkimisessa(!), niin se on rasittavan hidas tällaisille ei-pelaajille. Onneksi aina niin aurinkoiset ja vitsikkäät hissimiehet piristävät, vaikka hissi olisikin hidas. ...

Kaikkien koodareiden ja muidenkin iloisin energiajuoma Battery on nyt saatavana myös sokerittomana versiona koodinimellä Battery Stripped. Batteryn keskivertokuluttajana tunsin vastuuni ja käsitin, että minun on mentävä sinne, minne kaikki eivät vielä ole menneet. Juoda tätä uutta uutetta ja todeta, miltä se maistuu. Olin skeptinen kahdesta syystä: 1) Battery Gingered ei ole hyvää ja 2) Teho Cola Light on kammottavaa. No, testiympäristö oli tuttu ja turvallinen, joten uskalsin lähteä yritykseen. *kraak*. Ei kaksista suhahdusta, kyse on kuitenkin Batterystä. Jopa koulun puoliavoimessa jäähdyttimessä säilytetty Battery oli tällä kertaa riittävän kylmää. Pieni hajustelu antoi ymmärtää, että aromi on erilainen kuin orkkisbatteryssä. Kerään rohkeutta ja maistan. Voimakas etumaku. Nopea ja makea, loppua kohti nopeasti pehmenevä. Originaalibatterylle tyypillinen takaisku puuttuu. Varsin namia, mutta orkkis hakkaa tämän. Jos et usko, kokeile itse.

Liian pitkän laskutauon jälkeen pääsi vihdoin vähän hiihtelemään. Koska lähempänä ei lunta ollut tarjolla, niin suuntana oli Vuokatti. Kulkijoita oli tällä kertaa Minä, haq ja luomu. Telluesimerkkiä mukaan lähtivät näyttämään Team Kuiri Ahmovaarasta, vahvistettuna lisäukolla. Koostumus oli siis kuitenkin melko tuttu ja matkaan käytiin. Vaikka jouluruuhkaa pelättiin, niin sitä ei kuitenkaan näkynyt, oli suorastaan hiljaista. Tiet olivat liukkaat, mutta perille päästiin joskus puolen yhdentoista maissa. Sitten pikainen (toisilla enemmän, toisilla vähemmän..) säätö, liput kouraan (kunhan paikalle tuli joku, joka osasi lukea hinnastot..) ja ylämäkeen. Rinne oli odotusten vastaisesti hyvä. Kova, mutta ei jäinen. Rinteistä auki oli siis ainoastaan Alakatti (1000m / 170m). Vaihtoehtojyrkkä oli vähän pallomerenä, mutta sen pystyi kiertämään toista reittiä pitkin. Ratalautailijat kiittivät rinnettä, telluttelijat myös. Keli oli myöskin sopiva, pari astetta pakkasella. Tuulinen, mutta tuuli ei sattunut rinteeseen. Aurinkoinen, mutta aurinkokaan ei sattunut rinteeseen. Hyvät keitot + leivät + juomat + salaatti + kahvi / tee saatiin hintaan 6e koko satsi santsioikeudella. Varsin maukas yksinkertainen keitto olikin tarjolla. Meille jouluterveiset kävi heilauttamassa kahviossa myös Gleba, joka oli käymässä Vuokatissa. Laskettujen mäkien määrää / verttiä en saanut tietoon, kun en muistanut kääntää kelloa alti-modeen… Sain lojotella täysin taitojeni ylärajoilla ja muutaman kerran ainoastaan tuurilla selviten. Ihmisiä ei ollut liikaa – vielä. Venäläiset ovat kai jo tulossa, heitä odotetaan Katinkultaan ja Vuokatin seudulle yhteensä noin 5000. Silloin meininki voi olla aika erilaista ja rinteessä ahdasta. Nyt mahtui hyvin, joskin ratalautailijat joutuivat katsomaan sopivan välin. Muutenkin meininki oli rento. Tykit osattiin suunnata järkevästi. Tykit pyörivät, vaikka lasketeltiinkin, mutta silti rinteessä näki laskea eikä mitään töhnää jäätynyt linssiin. Tästä voisi ottaa Tahko esimerkkiä. Jännä, että tykitettiin, vaikka pakkasta ei ollu kuin pari astetta, mutta kaipa he tietävät mitä tekevät. ...

Koska edellinen testaus Tahkosta oli varsin negatiivinen, päätimme testata Tahkon uudelleen. Ennakkoon mäkeen kävi tutustumassa Haqlinen ja Tine ja palaute oli positiivista. Siksipä massiivisen kokoinen testausporukkamme ahtautui kahteen autoon ja lähti ajamaan kohti Tahkoa. Testaajiin kuului: Jasmo Luomu Haqlinen Henkki <td> <ul> <li> Tine </li> <li> Ninnu </li> <li> <a href="http://www.irc.fi/stilu">Stilu</a> </li> <li> <a href="http://irc.fi/kuiri">Kuiri</a> </li> </ul> </td> Lisäksi tapasimme mäessä Kispen ja Wdgen. Mukana oli siis monenlaista vetäjää ja kaikki välineet olivatkin ratsua lukuunottamatta mukana. Aamuun tuli heti äksöniä, kun olin kädettänyt jotain herätyksen kanssa. Heräsin siihen, kun auto tuli pihaan. Jasmo, nyt pitäis mennä. Shiiiiit! Joutu sykkii, luulisin että paljon yli 5 minuuttia ei kuitenkaan kallista aikaa tärväytynyt. Juuri, kun edellisen illan olin kuittaillut siitä, kuinka Tine ei pysy aikatauluissa.. Menomatkalla ajoimme menevällä hiihtomobiililla kohti tahkoa, kunnes eräällä hieman pienemmällä tiellä Tuusniemen ja Kaavin välillä liukastellessamme huomasimme naapurin tädin lipsauttaneen auton ojaan. Kohteliaina pysähdyimme ja kysyimme tarvitseeko hän apua. Ei tarvinnut, ilmeisesti traktori oli jo tulossa. Auton ovesta ulos astuessani huomasin yhden seikan: tien pinta oli todella liukas. Vaikka pysähdyimme paikkaan, joka lähinnä vatupassilla tarkastamalla näyttää kaltevalta, lähdin silti seisoessani valumaan alaspäin. Siitä autolla matkan jatkaminen ei ollutkaan aivan helppo tehtävä. Jouduimme työntämään ja sudittelemaan. Loppumatkalla vauhti oli matelua. Olimme Tahkolla joskus yhdentoista kieppeillä. Lippu oli vielä alennettu, 23 euroa päivä. Noussut kuitenkin siitä 17 eurosta. Myös vanhalla hiihdonopettajakortilla sai 50% alennuksen. Sitten mäkeen. Sumua, mutta vähemmän kuin edellisellä kerralla. Rinteeseen oli ilmeisesti satanut samanlaisen jääkerroksen kuin tiellekkin ja pinta oli kuin betonia. Onneksi (telluttelijoiden mieleen ainakin) rinnekoneet kävivät pehmittämässä rinteet. Lopulta Turisti, jota enimmäkseen laskettiin, oli ihan hyvä ja opettavainen rinne. Väittäisin kehittyneenikin hieman, ehkä en arastele vauhtia nyt niin paljoa kuin ennen. ...

Kuten aikasemmin jo lupailinkin, seuraava testikohde oli Myllymäki, tuo Joutsenon kupeessa oleva laskettelurinne. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa enkä osannut odottaa mitään. Testiryhmämme koostumus oli tällä kertaa seuraava: Jasmo (tellut) Stilu (tellut) Sipe (alpit) SJV (alpit) Räntäsateisena iltana keräännyimme neljästään käytettävissä olevaan hienoon tila-autoomme. Uutta nuoskalunta oli tullut 5-10 senttiä. Pieni pelko oli takaraivossa, että luistaako mokoma tärkki laisinkaan. Automatka Joutsenoon edelleen aiheutti ennakkoluuloja sään suhteen. Tuulilasiin jäi töhryä. No, onneksi muilla tämä oli tämän kauden avaus, jolloin into voittaa järjen, eikä itseänikään töhnä jaksanut harmittaa. Lisäksi LaSkimen jäsenet saavat edullisesti parin tunnin lippuja Myllymäkeen (aikaa ei taida kukaan valvoa), joten rahallisesti uhraus ei ollut valtava. Kun muut virittelivät kamoja niskaansa, testaamisesta erityisen innostunut Sipe halusi testata vuokraamon. Tulos: Huonot monot ja ei-nykyaikaiset sukset. Dinit olivat kuitenkin säädetty oikein, sillä suksi irtosi tarvittaessa. Joten ammattitaitoa vuokraamosta kuitenkin ilmeisesti löytyy. Rinne oli aika yllätys. En yritä starailla, mutta en oikeasti ole koskaan aikaisemmin käynyt laskemassa noin pienellä kukkulalla. Tässäkö tämä oli kuvaa aika hyvin ensilaskuja. Onneksi luontoäiti oli tosiaan tuonut sen 5-10 cm uutta lunta rinteeseen. Se tarkoitti sitä, että olin uudenlaisissa olosuhteissa telemarkeilla. Miten tässä nyt pitäisi laskea? Valitettavasti kaikki mestaruustason telemark-laskijat loistivat tällä kertaa poissaolollaan. Jotenkin vaan räpiköitiin. Alppilaskijatkin viihtyivät, mutta kuten oli arvattavissa, alppisukselle rinne ei tarjonnut riemunkiljahduksia. Loivuus ja alppisuksen jämäkkyys ja tuollainen pöperö ei välttämättä ole mieltä räjäyttävä. Uskon, että helposti käy tylsäksi. Tellu ei käynyt. Stilukin tuntui viihtyvän semifätillä tellulla, joka näkyi kyllä kulkevankin. Ei kannata uskoa niitä Stilun juttuja, mitä hän kertoo, ne ovat vaan osa iskuyritystä (katso kohta Hiihdä) Yhteensä rannetietokone mittasi muistaakseni 19 laskua, jotka suoritimme tuossa noin kahden tunnin aikaviipaleessa. ...

Kun Kolilla vielä mietitään tykkejen suuntaamista, losottavat Tahkolla pojat jo lunta rinteeseen. Siksipä Joensuusta irrottautui jälleen kerran testiryhmä, tällä kertaa osoitteena Tahko. Testiryhmän koostumus oli tällä kertaa seuraava: Jasmo: tellut (amatööri) Haqlinen: tellut (sm-taso) ja alpit Kuiri: tellut (mm-taso) Hissiliput 17e päivä, ei paha siis. Saavuttiin paikalle joskus puolen kahdentoista maissa, kävimme katsomassa ennen sitä, mikä on pössis Siilinjärvellä. Kuolleelta näytti ja jätimme Kasurilan väliin. Joten kamoja laitoimme niskaan, liput luukulta ja menoksi. Alkuvaikutelma oli huono. Tykit jauhoivat kukkulan (aika optimisti ollut se, joka on keksinyt Tahkon nimeksi Tahkovuori…) sankkaan sumuun. Hissinousulla ei meinannut seuraavaa henkaria nähdä. Ehkä tykkien sijoittelua tai päällä pitämistä olisi voinut harkita uudelleen, jotta laskijat olisivat nähneet laskea. Taitamattomuus ei loppunut siihen. Rinne oli todella monipuolinen. Leveyttä oli, muotoja oli ja lapsille pallomeri. Tiedättehän sen kovan pallon, joka tulee, kun tykitetään leudolla kelillä liian märkää lunta ja sitten yritetään hioa sitä rinteeksi. Sehän ei onnistu, vaan rinteen pinnasta tulee kuulalaakeria. Voin sanoa, että aloittelevana telluttajana olin todella hukassa. Siihen kun lisää huonon näkyvyyden (ja minulla kun ei ole edes keltaista tai muuta valoa vahvistavaa linssiä..) niin saa aikaan epämiellyttävän laskukokemuksen. Haqlisella meni vielä huonommin. Välinetoimittaja ei pystynyt toimittamaan uutta tellukenkää ajoissa ja lainaksi saatu Crispi paino varpaita (niin kuin itsellänikin, kun testailin) niin kovasti, että tellulaskut jäi. Onneksi kyydissä oli myös alpit ja vanha kunnon R:EX. Olin aika pahalla päällä. Eikö nämä savolaiset osaa mitään? Miksi tämä on auki, kun eihän täällä voi edes laskea. Lähdimme katsomaan toista puolta, lumilaaksoa. Se on korkeuseroltaan pienempi, ilmeisesti jokin perherinnetyyppinen ratkaisu. Halleluja. Siellä lumi ei ollut palloa. Jipii. Nähnyt ei sielläkään, mutta sentään pysyin suksen päällä! ...

Tällä kertaa Jasmon blogi vieraili skiexpoilla. Ydintiimiin kuului kirjoittaneen lisäksi myös haqlinen ja saavi. Matkapäivä oli keskiviikko. Lumipyry toi oman vaikeutensa liikkumiseen. Esimerkiksi lisätestiryhmä (koostumus: Sieppo ja stilu) oli epävarma Helsinkiin pääsystä. Junat hidastelivat, vetureita hajoili, junavuoroja peruttiin ja niin edelleen. Onneksi oikorata toi meidät tunnin lähemmäksi Helsinkiä. Vaikkei siinä koskaan junat koko matkaa toimikaan. Saavi ja Haqlinen lähtivät ajamaan Joensuusta ajoissa, mutta Joensuu-Lappeenranta välinen tie oli huonosti aurattu, näkyvyys oli huono ja koko väli oli yhtä tuskaa. Autoja ojissa, rekkoja pientareilla. Maltilla ja älyllä kaksikko suoriutui Lappeenrantaan, vaikka Saavilla välillä meinasi ilmeisesti tien kuoppaisuuden takia olla hieman huono olo. Itse hyppäsin tästä kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Helsingintiellä oli joku ajanut A3 Audinsa liikenteenjakajan lumihankeen siten, ettei auto noussut omin voimin. Kävimme tuuppaamassa. Audimies on aina audimies: Varokaa ettei tule lommoja kun työnnätte. Varoisi itse, kun kikkailee käsijarrulla. Onneksi Haqlinen oli ajan hermolla: Hanki seuraavaksi quattro niin ei tarvi meidän työnnellä. Matka kohti Helsinkiä jatkui hitaasti mutta rauhallisesti. Tie oli liukas, rekkoja oli ojissa, postiauto oli ajettu syvälle ojaan ja joku oli parkkeerannut mersunsa kylelleen pientareelle. LOSKA Olimme siis matkalla kohti Skiexpon etkoja, virallista hiihtotapahtumaa: Loskaa. Paikka Club Prive ja teemana hiihto ja kallis viina. Sinne päästiinkin. Seurueeseen liittyi muun muassa Kispe (Oon koskettanu Kispee! Ei vetäny kansiin, mut lähellä oli.) ja Wdge ja paljon muita. Testasimme ensin Coronan juomalistaa, joka osottautui ihan hyväksi. Valitettavasti tietyt ainesosat loppuivat kesken, joten Jalosia ei voitu ottaa kuin yhdet. {.imagelink}Siitä sitten toiset paremmin toiset huonommin siirryttiin Priven puolelle. Testiprosessi jatkui samanlaisena. Kiva oli jutella uusien tyyppien, kuten Kispe-Kaisan kanssa. Ja sellaisten tyyppien kanssa joita harvoin näkee, kuten MikkoP ja Henkki. Kaikin puolin oli erittäin kivaa. Joillekin freelance-testaajillemme tuli tarve myös testata sisustuksen pestävyys, saniteettitilojen mukavuus ja pokejen hermon kestäminen. Poket saivat kyllä mielestäni pisteet kotiin siinä, että vaikka meininki oli paikoittain vähän äpärää, niin homman annettiin jatkua riittävän kauan, että baarista poistuminen pystyttiin suorittamaan semi-järkevästi. Toiset kävellen, toiset kannettiin. ...

Ruka on yksi suosituimmista suomalaisista hiihtokeskuksista. Se on myös edistyneen lumetusrjärjestelmänsä vuoksi yleensä se keskus, joka avaa rinteensä ensimmäisenä. Kuten myös tänä vuonna. Rukalla laskettiin jo edellisenä viikonloppuna, mutta viralliset avajaiset olivat nyt viikonloppuna joten testitiimi suuntasi Rukalle. Testitiimiin kuuluivat: Jasmo (tellut ja alpit) Luomu (Ratalaudat) Riina (sekä pehmeä lauta että ratalauta) {.imagelink} Kello 07:00 testitiimi lähti tehokkaalla kulkupelillään Joensuusta kohti Kuusamoa ja Rukaa. Lähtökeli oli epäuskoinen, vettä satoi ropisten ja se oikein korosti aamun pimeyttä. Kolmen hengen varusteet (neljä ratalautaa, yksi pehmeä lauta ja tellut ja alpit) mahtuivat tehokkaaseen tila-autoomme hyvin, koska boksi oli niin hieno. {.imagelink}Ensimmäinen stoppi oli hieman ennen Juukaa, jossa kävimme kysymässä yhden pehmeän laudan mukaamme ja vähän tietotaitoa telemark-siteen asentamisesta. Lauta kyytiin ja tien päälle. Matka meni ongelmitta. Sisätilat olivat hyvät ja mahtui hyvin istumaan. Lisäksi Battery kolisi päässä ja matka taittui. Ennen Valtimoa alkoi näkyä ensimmäisen kerran lunta. Samassa näimmekin jo rekankin ojassa. Ilmeisesti ei henkilövahinkoja, autonosturit olivat juuri saapumassa paikalle. Kävimme tankkaamassa Suomussalmella, jota voi suositella muillekin edullisten polttoaineiden vuoksi. Kahvi / tee naamaan ja menoksi. Lisäkofeiini ei ainakaan vähentänyt levottomuutta. {.imagelink}Viimein pääsimme perille luovimaan Audi Q7:en sekaan. Olen testiporukastamme se, joka ei ole käynyt aikaisemmin Rukalla kuin kerran. Minulla oli myös valmisteltuna testi Rukan välinehuollolle. Siteiden asennusta kaksin kappalein. Kun menin huoltomiehen luo, tunnelma oli kireä. Hänen hieno suksien huoltokone oli särkynyt. Lisäksi hänellä ei olisi valmiita sapluunoita tarjoamiini suksiin / siteisiin. Kuitenkin ammattiylpeys pakotti hänet auttamaan. Paperisapluunan avulla ja paljon mittanauhaa käyttämällä G3:n Targa-side saatiin kuin saatiinkin sukseen kiinni. (Kuka tuo G3:sta maahan? Ruka olisi valmis vastaanottamaan sapluunat siteisiin!) Aikaa meni 40 minuuttia. Huoltomiehellä kuitenkin huumori kesti, vaikka välit työkavereiden kanssa taisivat olla vähän tiukalla. Koko ajan joku olisi halunnut huollattaa suksia, mutta kone ei toiminut. Ja kone ei korjaantunut, sillä miehen aika meni minun suksieni kanssa. Asiat tärkeysjärjestykseen. ...