Bileet

Mistähän johtuu musiikkia kohtaan tunnettavat ennakkoluulot? Kun suomihoppi tuli valtavirtaan jokin aika sitten, oli sen halveksinta lähinnä trendikästä. Haukuttiin, vaikkei tunnettu. Itsekin kuuluin näihin ennakkoluuloisiin kyllä, mutta Ese ”the scene” tutustutti minut hyvään räppiin (sekä suomeksi että englanniksi). Nykyisin kuuntelen paljonkin suomihoppia, tosin vain muutamaa artistia (Ruudolf, Kemmuru..) ja ruotsalaisittain tuotettua räppiä, kuten Promoe ja Looptroop, jopa Petter. Suomalaisista englanniksi vetävistä kiinnostavat lähinnä Redrama ja Paleface (jonka uusi levy pitäisi ostaa, jos se ei ole kopiosuojattu). Redrama on tippunut täysiä jo ensimmäisestä EP-julkaisusta saakka. Oikeastaan hiphoppiin (en tykkää puhua räpistä, koska minusta kuuntelemani artistit ovat enemmän ”hoppia”) tutustumiseen meni kuitenkin usea vuosi, en ollut mieleltäni kovinkaan myöntyväinen – aluksi. Kuitenkin tuo aika ehkä opetti minut olemaan hieman avoimempi ja suvaitsevaisempi uusia musiikkityylejä kohtaan. Töksäytän kyllä vielä tänäkin päivänä helposti, että ”en tykkää, kauheeta paskaa”, mutta toisaalta innostunkin aika helposti. Kantri ei toimi, vaikka laulajalla olisivatkin isot maitorauhaset. Melkein heti hoppikiinnostuksen alkaessa tuli vastapainoksi elektroninen musiikki. Jossain musiikki-chatissä muistan vierailleeni ja pyytäneeni näytettä nyt siitä ”hyvästä konemusiikista”. Joku keskustelija teki karhunpalveluksen ja lähetti minulle biisin Lab 4 – Contact London. Ok, nyt ei puhuttukaan kovin melodisesta meiningistä ja yksinkertaisesti ei toiminut. Pyysin vielä toista biisiä, en halunnut luovuttaa. Seuraavaksi minulle lähetettiin Prodigy – No Good (Start the Dance) ja loppu on lähihistoriaa. Olin baari-ikäinen ja sitä kautta alkoivat tulemaan tutuksi eurohollantiklasarit, kuten Ian Van Dahl ja niin edelleen. Siitä sitten oma musiikkimaku on lähtenyt kehittymään, suuntaan jos toiseenkin, usein myös ulkoisten tekijöiden ajamana. Esimerkiksi nykyisin Oubsissa ja Entropyssä vaikuttava TheH tutustutti minut aikoinaan artisteihin kuten Concord Dawn, Pendulum ja Ben Sage – vuoden päästä soittolistani täyttyi rumpubassosta. Siitä sitten taas musiikkimaku lähti kehittymään. ...

Kaikille ei ollut selvää, onko lippu Pendulumiin lippu jalkapallo-otteluun, motogp-kilpailuun vai oopperaan. Toiset ihmettelivät, onko kyseessä jotain huumeidenkäyttömusiikkia. Antaa Pendulumin herrojen itse kertoa, kahteen otteeseen.. Kenties nyt kuviot selvisivät. (ps. Suomessa kyseessä lienee dj-keikka)

Veikkaan, että viihdyn.

Olen käynyt bileissä 18 ikävuodesta lähtien. Ensin Joensuussa järjestetyissä Kosmos-bileissä (RIP), sitten polkkailtiin Säteissä ja Lahdessa Furyissä Impulseissa. Kaikenlaisia ulkomaanstaroja on nähty, aikoinaan Joensuussa kävi Secret Simba, Helsingissä käytiin katsomassa DJ Tiëstoa ja Lab-4:ää ja sitten Lahdessa tykitettiin Alex Calverin tahtiin (sillä kaverilla kyl pesukone linkosi kivasti..). Sitten löysin LTY:stä Techmun. Parin vuoden sivusta katsomisen jälkeen aloin ujuttautua toimintaan mukaan. Sen jälkeen tietoni konemusiikista on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta olen silti pystynyt pidättäytymään nurkkapöydistä ja biitinvieruksien spottailuista.. Lopulta uskaltauduin Techmun järjestämälle DJ-kurssille, jossa Caro² opetti minulle soittamisen perusidean, biittauksen perusidean ja mikserin perusidean. Siitä on käsittääkseni nyt vähän reilu vuosi. Sen jälkeen kävin kesän keskenäni harjoittelemassa ylioppilastalon kellarissa. Laitteet olivat kyllä aika kammottavat (Numarkin ”jotkut” cd-vispilät ja Stantonin skf-2 mikseri), erityisesti biisin lähettämisessä oleva random-viive ja bendauksen käsittämätön epätarkkuus aiheuttivat harmaita hiuksia. Kesällä innostuin trancen lisäksi myös teknosta. Tykkään sellaisesta pesukoneteknosta, jossa on jotain tapahtumia, mutta silti tarpeeksi monotonista. Osa Eric Sneon tuotannosta kolahti kympillä. Parhaimpina kesäviikkoina kellarissa kolisi kolmekin kertaa viikossa, kun yritin saada levyjen soitosta tolkkua. Syksympänä pääsin käsiksi Techmun omiin kamoihin (Denon DN-D4000 & Behringer VMX200) ja vaikka mistään high-end kamoista ei todella vieläkään puhuta, muuttui soitto kamojen myötä paljon helpommaksi. Miikkag antoi lisää opastusta varsinkin mikserin käytöstä, mutta myös soittotekniikasta. Niiden avulla biisi ei välillä laukannutkaan ihan hirveästi. Toisaalta, välillä laukkasi :) Visiteerasin Miikkan luona säännöllisesti, sain vähän tuntumaa ja neuvoja. Soitettavana musiikkina trance (proge ja kiksu) ja joskus välillä vähän teknoa. Teknon soittaminen mikserillä, jossa oli jopa kolmialueinen EQ ja cd-soittimet, jotka pysyivät edes suunnilleen samassa vauhdissa (kellarin kamoissa pitchit hyppii..), oli hauskaa, vaikka tosimiehen mielestä teknoa ei tietenkään voida cd-levyiltä soittaa. ...

Ari meni ja voitti Idolsin. Tosimiehenä en voi tunnustaa seuranneeni kisailua, mutta pidin Aria hauskempana kuin Anna ”en siis oo pissis” Abreuta. Finaalilähetyskisakatsomossa taisin olla ainut, joka kannatti Aria. Niin, siis ihan sattumalta keräännyttiin television ääreen Idolsin aikaan. Ari on kunnon sukkahousu-ukko ja toi elävästi mieleen teini-ikäni, jolloin Stratovarius ja Sonata Arctica tosiaan oli kovin juttu. Sonata oli itseasiassa Ilosaarirokissakin joku vuosi tässä, oli varsin hyvä, vaikka soittivatkin keskellä päivää. Mutta ihmeellistä on se, että Suomen Idolsia on vissiin seurattu muuallakin maailmassa. HS: ”Iron Maidenin solisti Bruce Dickinson on jo omistanut Koivuselle biisin Maidenin keikalla Lähi-idässä.”. Ilosaarirock tulee taas. Bändilista näyttää aika lupaavalta, vaikka omia suosikkeja ei mukana olekaan montaa. Todennäköisesti HIMin ja muiden megastarojen takia Ilosaarirockin liput eivät vanhene sitäkään vähää kuin ennen, joten kannattaa olla hereillä jo ajoissa, ettei jää ilman. Kaikki Jasmon Blogin lukijat ovat tervetulleita tapaamaan Kirjoittajaa Ilosaarirockissa. Löydyn päälavalta katsottuna oikealta sektorilta, noin 75m lavasta, heti uudella Carlsberg-viltillä tähtiasennossa aurinkoa ottavan kaverin välittömästä läheisyydestä. Erityisesti kivat (tellu-)tytyt ovat tervetulleita ;) Pitkäperjantai ja pääsiäislauantai tuli hiihdeltyä Kolilla. Varustevalinnat menivät kyllä juuri väärin, pehmeellä kelillä olin alpeilla ja kovalla telluilla. Mutta så not, hyvä oli vedellä kumpanakin päivänä. Tietyllä tavalla ei jaksa enää tekniikkajuttuja hirveästi pohtia tai analysoida, vetelee vaan rennosti. Joskin takaraivossa ehkä oli laskuasennon muuttaminen pystymmäksi (selkä suoremmaksi), mutta pitää kai sitä aina jotain. Mutta mukavasti tellu toimi ja uskalti vähän taas nojaillakin. Kivaa oli myös hiihtäminen siksi, että tuntui siltä, kuin kaikki kolinkävijät olisivat olleet juuri nyt pääsiäisenä täällä ja mäessä. Kiva nähdä kaikkia tyyppejä, joita muuten tulee nähtyä todella harvoin. Levottomiksihan ne tarinat menee, mutta ei kai sillä ole enää tässä vaiheessa mitään väliä. ...

Pakko varmaan mennä.

Olen kirjoitellut täällä jonkin verran Club Y:stä ja Techmu sitä Techmu tätä. Edellä olevaan tapaan olen linkitellyt Techmun kotisivuille, mutta niiden tila on vähän mikä on, joten ei siitäkään hirveästi kostu (minun vika muuten nuo nettisivut..). Joten tutustutaanpa vähän Techmuun ja siinä samalla vähän historiaankin. Techmun historia alkaa varsinaisesti vuonna 1997, kun muutama teknohemmo järjesti toisistaan tietämättä Lappeenrannassa bileitä ja huomasivat, että kappas vaan, täällähän on muitakin. Samaan aikaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston (silloin vielä LTKK) rokkareilla oli ollut jo kauan oma kerho, TeMu, eivätkä jäbät halunneet jäädä piiruakaan huonommaksi. Perustettiin oma kerho. Tiettävästi ensimmäinen nimiehdotus oli Koulun Kuuleimmat Kollit, mutta lyhenteenä nimi ei toimisi. Siksi päädyttiin toiseen nimeen. Cyber oli pirun hieno nimi. No, TeMuhan huomasi, että onpas raflaava nimi ja hyvä porukka tyypeillä ja siitä lähti neuvottelut TeMuun liittymisestä. TeMun huomattavan hyvä resurssitaso ja viehättävät saunaillat saivat miehet kyyneliin ja lupautuminen TeMun alle oli valmis. Samalla nimikin vaihtui nykyiseen Techmuun (kirjoitusasusta voi halutessaan kiistellä). Vuonna 1998 polkaistiin käyntiin Club Y -konsepti, silloin sitä vietettiin keskiviikkoisin samassa paikassa kuin nykyisiäkin Club Y bileitä: YO-talon kellarissa. Sitten konemusiikkigenre alkoi hieman nostaa päätään Suomessa. Oli perkeleen epäilyttävää, että aikuiset ihmiset kerääntyvät yhteen tanssimaan hyvän musiikin takia. Syynä olivat takuulla huumeet! Kuten pelin henkeen kuuluu, Techmulta kiellettiin tapahtumien järjestäminen kellarissa ilman sen kummempaa tutkimusta siitä, käytettiinkö siellä huumeita vai ei. Alkoholia käytettiin, se on selvä. No, kukaan ei ole niin kekseliäs, kuin teekkari, jolta on alkoholin käyttö kielletty. Techmu alkoi varaamaan kellaria synttäribileisiin toistuvasti. Muutamat hyvät bileet vietettiin, mutta kuten pelin henkeen kuuluu, kiinni jääminen oli tosiasia. Ylioppilaskunta semisti kilahti, kun asia selvisi. ...

Club Y oli ja meni. Kävijöitä oli ja meni ehkä noin 130. Itse olin rakentamassa bileitä ja itse bileissä vähän jeesaamassa asiassa jos toisessakin. Vähän piti kyllä jumpatakkin Poliisin, Jnksin ja lopulta Techmun oman pojan, Illustratorin, tahtiin. Nyt tässä koitetaan päästä taas normaaliin päiväjärjestykseen takaisin, pakkasetkin ovat laskeneet muutamaan asteeseen, joten ehkä tässä hiihdelläänkin kohta! Viilaa vaan tarvitsisi sukset.. Tässä vielä 2. rakennuspäivän satoa Club Y:stä

Club Y rakentaminen on aloitettu!

Sekalaista tänään. Olen palannut Lappeenrantaan. Tänne vesisateen keskelle. Tiistaina oli onneksi hyvä päivä Kolilla vedellä, kuten myös maanantaina. Joten vielä ei harmita äärettömästi kakkakelit. Viikon videovinkki. Salaliittotarinat eli teoriat jatkuvat. Tällä kertaa Loose Change (2nd edition), aiheena 9/11 ja asiat, jotka eivät olekaan aivan oikein. Suosittelen katsomaan. Suosittelen käyttämään omia aivoja, erityisesti sitä kritiikkiosaa. Jos elokuvassa esitetty salaliitto olisi tosi, eikö sen mahdollinen paljastuminen uhkaisi koko maailmanrauhaa? Valmistakin kritiikkiä leffalle on tarjolla, esimerkiksi LooseChangeGuide – tosin tämä guidekaan ei vaikuttanut oikein vakavasti otettavalta. Suosittelen silti ainakin elokuvaa. Lappeenrannan Divassa on perjantaina sellainen tapahtuma kuin Konehuone. Sekaan vaan, sinne kyllä mahtuu!

Omaa elämäänsähän voi pilata monella tavalla. Yksi mahdollinen tapa on koko ajan korvissa kuuluva ujellus. Muutama kuukausi havahduin vaan yhtäkkiä siihen, että minullahan tinnittää (mikä lie se oikea verbi). Kyseinen ulina on kuulunut hiljaisuudessa jo kauan. En tiedä mistä se on tullut. On kuitenkin muutamia mahdollisuuksia. Sodassa, eli armeijassa, oli muutamakin tilanne, josta lievä tinnitus olisi voinut alkaa. Ensimmäinen niistä tapahtui alokasleirillä, kun eräs alokas teki tyhjälaukaus-varmistus lipas kiinnitettynä aseeseen. Kuulo ei ollut suojattuna. Toisaalta en usko, että yksi rynkyn paukahdus todellisuudessa voi aiheuttaa tinnitusta. Olin kuitenkin usean metrin päässä, enkä piippulinjan edessä. Toinen sotatilanne, josta tinnitus olisi voinut alkaakin, sattui eräässä taisteluharjoituksessa. Jouduimme yllätetyksi (kouluttajan vika!) ja ryhmänjohtaja avasi takaani tulen. Olin ehkä noin 1,5 – 2m metriä piippulinjan edessä. Muistan tunteneeni hieman kipua korvassa, mutta en mitenkään paljon. Sain suojattua kuuloni välittömästi. Ehkä tällä voi olla vaikutusta, ehkä ei. Todennäköisimpänä syynä kuitenkin pidän bileitä ja levyjen soittoa. Joskus pienessä etkoilufiiliksessä soittaessa kääntää luurien äänenvoimakkuuden huomaamatta verrattain kovalle. Olen kuitenkin yrittänyt huolehtia siitä, etten luukuta korviani ja verrattuna esimerkiksi muutamaan muuhun Techmulaiseen, luureistani ei kuulu koskaan juuri mitään. Bileissä olen pyrkinyt suojaamaan kuuloni aina, kun tulpat ovat vaan olleet mukana. Ne eivät vaan aina satu mukaan ja olen saanut nauttia bileiden jälkeisestä ulinasta useinkin. Se on kyllä poikkeuksetta loppunut seuraavana päivänä, joten mitään ultimatepaineita en kai ole korviini saanut. Muistan jonkun haastattelun, tai foorumipostauksen, jossa Proteus mainitsi kärsineensä usein monen päivän ulinoista korvissa bileiden jälkeen. Voin vain kuvitella millaiset äänenvoimakkuudet hänellä on käytössään luureissa & monitoreissa. No, tilanteeni ei kuitenkaan ole mitenkään dramaattinen. Tinnitus ei vaikuta normaaliin elämään, lähinnä nukkumaan mennessä sen voi kuulla kun keskittyy. Mutta tilannetta ei ole syytä päästä pahenemaan, joten muistakaanhan pojat ja tytöt suojata myös korvianne! ...

Enpä muista milloin olisin ollut perusbaarissa ilman, että ollaan jonkun juhlien jatkoilla. Silloin on monesti ollut kaikkea muuta hässäkkää, ja ylikunto, päällänsä, niin ei ole tullut tanssattua eikä paljon muutakaan baarissa. Lisäksi konemusailijana tietysti vähän karsastan nykyistä (tai tässä käsityksessä olen) RNB meininkiä baareissa. Viimeksi olin baarissa Lappeenrannassa kesäkuussa. Nyt mentiin Mikon ja Sannan kanssa Lappeenrannan rempattuun GM:ään. Olin positiivisesti yllättynyt! Sen lisäksi, että sipen ja liimiksen kanssa oli kivaa, niin ihmisiä ei ollut liikaa, muutama tuttukin, jalosta sai baaritiskiltä ja musiikki oli välillä ihan hyvää, ottaen huomioon elämän realiteetit. Tänään ei ole edes ollut oikein paha olokaan, ainoastaan väsyttänyt on kovasti. Sillee kivaa, et nyt oon hyväntuulinen ja leppoisa. Yleensä tämmönen olo on sen jälkeen, kun on ollut hiihtämässä (omasta mielestään) hyviä käännöksiä. Nyt se tuli myös baarikeikasta. Ennen, kun edes kysytte, niin vastaus on: ei ja en. =) PS. Näyttäisi siltä, että talvi tulee sittenkin!

Kuinka usein kuuntelet musiikkia siten, että keskityt siihen? Onko musiikki lähes poikkeuksetta vain taustamusiikkia? MP3-soittimet toivat vihdoin musiikin jokaiseen paikkaan, mihin ihminen keksii vain mennä. Nyt voit kuunnella musiikkia bussissa, kävellessä, lenkillä, salilla – missä vaan. Onpa ihanaa. Mutta mitä käy itse musiikille? Onko tärkeämpää vain kuulla jotain ääntä, ettei urbaanin elämän taustaäänet pääse häiritsemään? Vai onko kuunneltava musiikkia, jotta saa olla yksin, ilman että ajatukset häiritsevät menoa? Musiikki häviää esimerkiksi elokuville siinä, että ihminen ei voi katsella jotain keskittymättä siihen. On vaikeaa katsoa elokuvaa ja seurustella jonkun kanssa. Mutta musiikki mahtuu taustalle, se täyttää vaan sen tyhjän tilan – hiljaisuuden. Mutta onko musiikin käyttö mielekästä siten? Eikö musiikin kuuluisi tulla kuulluksi? Tänään kävellessäni koulusta kotiin huomasin, että mp3-soittimeni soittaa todella hyvää musiikkia. Todella hyvää. Kunnon kiksuhittiparaatia. Sellaista, jonka pitäisi aiheuttaa jokin reaktio. Tosi puristille tietysti yökötysreaktio. Mutta en ollut tajunnut edes aikaisemmin noita biisejä ja soitin on ollut päivittäisessä käytössä tuolla sisällöllä varmaan 2 viikkoa. Jos musiikkia kuulee, mutta ei kuuntele, niin eikö olisi sama jättää soitin kotiin ja olla kiusaamatta korviaan? Loppumatkan kuuntelin musiikkia. Kävelyyn ja kuunteluun voi keskittyä yhtäaikaa. Tosin en meinannut tunnistaa vastaantulevia kavereita, vaikka kuinka heiluttelivat. Olin keskittynyt musiikkiin. Tässä vähän aikaa olen miettinytkin, että onko trancessa tai konemusiikissa ylipäätään sittenkin jotain vikaa, kun se ei aiheuta enää samoja oireita (vipattavia jalkoja ja käsiä, hymyä jne) kuin ennen. Syyksi ilmeisesti osoittautuikin se, että olen sen verran turtunut tuohon pörinään jo, että se ei jaksa taustamusiikkina säväyttää. Mutta kun sitä kuuntelee ajatuksella.. Edelleen toimii. Juuri samalla tavoin kuin silloin kerran teininä.. ...

Tällä kertaa Jasmon blogi vieraili skiexpoilla. Ydintiimiin kuului kirjoittaneen lisäksi myös haqlinen ja saavi. Matkapäivä oli keskiviikko. Lumipyry toi oman vaikeutensa liikkumiseen. Esimerkiksi lisätestiryhmä (koostumus: Sieppo ja stilu) oli epävarma Helsinkiin pääsystä. Junat hidastelivat, vetureita hajoili, junavuoroja peruttiin ja niin edelleen. Onneksi oikorata toi meidät tunnin lähemmäksi Helsinkiä. Vaikkei siinä koskaan junat koko matkaa toimikaan. Saavi ja Haqlinen lähtivät ajamaan Joensuusta ajoissa, mutta Joensuu-Lappeenranta välinen tie oli huonosti aurattu, näkyvyys oli huono ja koko väli oli yhtä tuskaa. Autoja ojissa, rekkoja pientareilla. Maltilla ja älyllä kaksikko suoriutui Lappeenrantaan, vaikka Saavilla välillä meinasi ilmeisesti tien kuoppaisuuden takia olla hieman huono olo. Itse hyppäsin tästä kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Helsingintiellä oli joku ajanut A3 Audinsa liikenteenjakajan lumihankeen siten, ettei auto noussut omin voimin. Kävimme tuuppaamassa. Audimies on aina audimies: Varokaa ettei tule lommoja kun työnnätte. Varoisi itse, kun kikkailee käsijarrulla. Onneksi Haqlinen oli ajan hermolla: Hanki seuraavaksi quattro niin ei tarvi meidän työnnellä. Matka kohti Helsinkiä jatkui hitaasti mutta rauhallisesti. Tie oli liukas, rekkoja oli ojissa, postiauto oli ajettu syvälle ojaan ja joku oli parkkeerannut mersunsa kylelleen pientareelle. LOSKA Olimme siis matkalla kohti Skiexpon etkoja, virallista hiihtotapahtumaa: Loskaa. Paikka Club Prive ja teemana hiihto ja kallis viina. Sinne päästiinkin. Seurueeseen liittyi muun muassa Kispe (Oon koskettanu Kispee! Ei vetäny kansiin, mut lähellä oli.) ja Wdge ja paljon muita. Testasimme ensin Coronan juomalistaa, joka osottautui ihan hyväksi. Valitettavasti tietyt ainesosat loppuivat kesken, joten Jalosia ei voitu ottaa kuin yhdet. {.imagelink}Siitä sitten toiset paremmin toiset huonommin siirryttiin Priven puolelle. Testiprosessi jatkui samanlaisena. Kiva oli jutella uusien tyyppien, kuten Kispe-Kaisan kanssa. Ja sellaisten tyyppien kanssa joita harvoin näkee, kuten MikkoP ja Henkki. Kaikin puolin oli erittäin kivaa. Joillekin freelance-testaajillemme tuli tarve myös testata sisustuksen pestävyys, saniteettitilojen mukavuus ja pokejen hermon kestäminen. Poket saivat kyllä mielestäni pisteet kotiin siinä, että vaikka meininki oli paikoittain vähän äpärää, niin homman annettiin jatkua riittävän kauan, että baarista poistuminen pystyttiin suorittamaan semi-järkevästi. Toiset kävellen, toiset kannettiin. ...

Tuossa wanhan trancen perään haikailussa on kyllä yksi mutta. Tai siis, kun ihmiset ovat sitä mieltä, että nykyään tehdään ainoastaan huonoa musiikkia ja että 90-luvulla tehtiin vaan hyvää musiikkia. Sehän ei ole totta. Wanha trance toimii juuri siksi, kun ne mätäpaiseet on aikoja sitten unohdettu ja vain aikansa helmiä ja klassikoita soitetaan. Eikö? Jokainen meistä on käynyt joissain bileissä. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, paljonko miestyötunteja menee bileiden järjestämiseen. Tekemistä kuitenkin on paljon, varsinkin jos kaikki pitää tehdä itse. Niinhän Club Y:ssä esimerkiksi on. Totuttuun tapaan Techmu kuvasi Making-of videon (joka on valitettavan suuri, pääosin minun vikani..) ja siitä hyvin selviää se, että bileet eivät järjesty eivätkä varsinkaan purkaudu omin avuin. Kun hommaa tehdään vielä harrastuspohjalta, purkajia väsyttää ja huimaa edellisen illan jäljiltä, niin tehokkuus ei monesti ole maksimissaan. Sen verran täytyy yhtenä Club Y:n pykääjänä kehaista, että työt eivät ole menneet hukkaan. Minun korviini (klubitus, jne) ei ole koskaan kantautunut yhtään valituksen sanaa. Mutta myös kävijät ovat ensiluokkaista porukkaa. Viime kerralla järjestetyissä bileissä kävi kaikkiaan noin 150 ihmistä, eikä yhtäkään järjestyshäiriötä. Mitään ei ollut myöskään rikottu. Kukaan ei myöskään oksentanut valkoista nestettä.

Olen aina tykännyt myös wanhasta trance-soundista, mutta en ole ollut sellainen henkilö, joka julistaa, että 2000-luvun trance on paskaa. En aio muuttua sellaiseksi henkilöksi vieläkään. Haluan vain ilmaista sen, miten hyvää wanha trance on. Orkidea soitti eilen Tiistain tanssi-illassa varsin maukasta trancea, jossa oli aika vähän uusia hittejä. Muutkin ovat tykänneet. Lisäksi Spinnin10v bileissä Orionin soittama wanhan ja uuden trancen sekoitus kuulosti erittäin hyvältä. Jos muualla musiikissa 80-luku pyrkii takaisin, niin ehkä konemusiikissa palaamme 90-luvulle, enkä tarkoita nyt 90-luvun dancea. Se ei välttämättä ole laisinkaan huono asia.

Tällaista meininkiä Nuance tarjoili Club Y:ssä. Valitettavasti klipit ovat aika lyhyitä, hmm, kuvaaja ei ole ollut aivan järjissään. ..

Club Y on sitten takana. Nuance soitti maailmanlopun musaa, galaksit räjähtää jne. Oli aivan todella kivaa. Nyt on niskat niin jumissa, että ei meinaa pää kääntyä. Mutta oli se sen arvoista.

Oltiin porukalla Spinnin10v bileissä. Hauska roadtrip, hauskat bileet. Lisää kommentteja bileistä voi lukea klubituksesta. Orion soitti itsensä sydämeeni. Oli niin hyvä, että ilman v-sanoja en sanotuksi saa. Siistiä, että hän laskeutui sieltä ylhäältä tavan kansan keskuuteen ja kenties jakaa laadukasta musaansa jatkossakin ihmisille. Sitä toivon. Oli: todella hyvä.