Posts

En jaksanut laittaa mitään päivänumeroa blogipostaukseen, kun eihän tämä mikään koronapostaus ole – ei koronasta ole paljon Suomessa seurattavaksi tällä hetkellä. Nyt voidaan keskittyä jännittämään, että milloin ja mistä 2. aalto tulee. Tuleeko vierastyöläisiltä, vai tuoko suomalaiset matkailijat sen tullessaan Italiasta tai jostain muualta, mihin on nyt ihan pakko lähteä, koska on vaan pakko. Lueskelin blogiin kirjoittamiani vanhoja juttuja, ennen kaikkea koronan aikaan kirjoitettuja muutamia postauksia. Kesälomani päättyy juuri, onkin ihan hyvä kerrata niitä asioita, joita luulin ja kuvittelin hoksanneeni tässä aikana. Meillä ryhdyttiin myös sanoista tekoihin. Asunto vaihtuu, osittain koronan siivittämänä, 40m2 suurempaan syyskuun alussa. Saa työhuoneen ja muutenkin hieman väljyyttä asumiseen. Voihan olla, että toinen, kolmas, neljäs jne koronakierros tekee kotona viihtymisestä kovinkin tärkeän asian. Muistatko kun vielä odotit jotain, kysyin muutama kuukausi sitten. Odotuksia on nyt hieman, kuten muuttaminen. Tulevaisuus myös vähän pelottaa, sillä en tiedä miltä se tuntuu, jos koronakaranteenit alkavat isosti uudelleen. Ainakin uutuuden viehätys on mennyttä. Meillä hajosi televisio. Sonyn 55″ vuoden vanha televisio alkoi näyttämään puurokuvaa. Ihan kuin ”näytönohjain” olisi ylikuumentunut tai jotain. Lähti takuuseen. Ei ollut aivan helppo prosessi, mutta lopulta kuitenkin kohtuullisen asiakaslähtöinen. Telkkari on nyt siis takuuhuollossa ja meillä niitä telkkareita on vain yksi. Mitäs nyt iltaisin tekisi? Pädillä voisi katsoa vaikka Netflixiä, mutta se on eri. Pädillä tulee, ainakin minulla, katsottua aktiivisesti sitä ohjelmaa. TV:n katsominen voi olla hyvinkin passiivista. Niinpä sitten tietokone käteen ja taas voi siirtyä internetin rahapelien hauskaan maailmaan. Aikaisemmin kirjoittamani uskomus siitä, että uudella kasinolla voittaa enemmän, ei varmastikaan ole totta, mutta tuntuu jännältä. Joten taas mennään. ...

Korona on ainakin Suomessa tällä hetkellä vähän sellaisen uuden normaalin tilassa. Vaikutus suurimmalle osalle on ollut vähäinen ja tällä hetkellä ihmisiä ihmetyttää, että pitääkö pelätä vai ei. Viranomaiset ja valistuneet kansalaiset yrittävät muistuttaa, että tilanne ei ole ohi, vaikka nyt tilanne onkin hyvä. Erilaiset asiantuntijat edelleen puhuvat epidemiahuipusta. Se minua hämää. Kuinka jokin epidemiahuippu kohdattaisiin ”kesän aikana” tai sen jälkeen. Jos tätä menoa mennään (alle 500 tartuntaa viikossa), epidemiahuippua ei tule koskaan. No, mennyt hyvä onnistuminen ei ole tae tulevasta. Mutta jos tästä nykyisestä tilanteesta päädytään siihen, että koko populaation läpäisevä raivokas Covid-19 aalto rankaisee Suomea, niin jotain tehdään sitten kyllä erittäin väärin. Lisäksi kun immuniteetista on tällä hetkellä epäilyksiä, niin se ei myöskään strategiana ole kovin kaksinen, siis sairastuttaa koko populaatio. Jos käykin kuin muiden flunssien kanssa, että sama homma tulee taas seuraavana vuonna. No, ei ole tarkoitus blogipostata mitään epidemiapostausta. Omissa ajatuksissa vaan vaikuttaa jotenkin ristiriitaiselta maailmanlopun maalailut ja terveydenhuollon kantokyvyn rajojen pelkääminen ja samalla koko maassa on vähän yli 100 ihmistä sairaalahoidossa tämän osalta. Ehkä olemme jossain taitekohdassa, missä itse kukin joutuu muodostamaan hieman uuden käsityksen taudista ja sen kanssa elämisestä. Kenties kyseessä ei tosiaan ole sellainen tauti, joka poistuu rokottamallakaan, vaan nautimme tästä ihanuudesta tästä ikuisuuteen. Toivottavasti virus mutatoituisi vähemmän vaaralliseksi, niin mikäpäs siinä.

Päivä 50. Onhan tuota menty. Oon taas innostunut kirjoittelemaan tajuttuani, että ei minun ole pakko – omaan blogiini – kirjoittaa koronaviruksesta, vaikka tämä sinänsä olikin ”koronavirusseuranta”. Ei sillä saralla tapahdu mitään erikoista. Jos sairastun, voin sitten päivitellä tautia. Toistaiseksi niin ei onneksi ole käynyt. Koronakauhistelun sijaan ajattelin kertoa teille tarinan kalsareista. Nimittäin varmaan samoihin aikoihin, kun siirryin Solitalle töihin melko tarkkaa 5v sitten, ajattelin pienen palkankorotuksen myötä siirtyneeni sille levelille, jolla voisi olla rahaa hankkia kunnon kalsareita. Boksereita. Nimittäin liian monet Man Basic kolme kappaletta kahdella kympillä -tyyppistä pöksyä oli kaapissa. Kyllähän ne kaapissa ihan hyvät on. Mutta istui huonosti ja anna olla, jos teki jonkun sportin. Ei kerennyt omasta pihasta pois kun lahkeet olivat jo rullautuneet nivusiin. Vietin iltani rasvaillen reisiäni. Tämä kirjoitus on menossa oudolle jengalle. Yritin etsiä sitten turvaa bokserimarkkinassa sieltä, mistä ensimmäisenä voisi tulla mieleen etsiä. Calvin Klein. No, olihan ne paremmat, mutta kun lähti lenkille, viimestään puolivälissä ne kiertyivät nivusiin ja rasvapurkkia tarvittiin. En pitänyt sitä ongelmana, ajattelin vaan että näin nämä hommat toimii ja olen lihava ja huonokuntoinen, jolle kalsareiden kuuluukin vähän vittuilla. Kun CK ei antanut rakkautta, suunnistin eri merkkeihin, joihin minulla oli jo tunneside ulkoilun suunnalta. Hankin bokserit Patagonialta (Capillene jotain), huonommin istuvia boksereita en ole löytänyt tähän päivään mennessä. Älä osta. Kuivuu kyllä nopeasti ja on varmasti tosi eettiset, jostain muovipullosta tehty. siltä tuntuvatkin. Sitten shoppasin Arcteryxiltä boksereita. Kangas oli viimeisen päälle pehmeää ja mukavaa ja kokemus oli jo parempi. 45e boksereista tietysti vähän mietitytti. Onko tässä järkeä. En kovin montaa kymmentä haluaisi ostaa, ainakaan kerralla. ...

Korona on ajanut meitä ainakin kuluttajina enemmän ja enemmän verkkoon. Isoille toimijoille tämä on ollut lähinnä kapasiteettikysymys, mutta pienille kauppialle isompi mullistus. Osalla ei vielä verkkokauppaa ole tai ollut lainkaan ja osaamista sen pystyttämiseen ei ole eikä oikein varaa ostaa. Minulla itselläni on, harrastuksena, tällä hetkellä lähinnä meripelastusyhdistysten tukemiseen keskittyvä verkkokauppa. Sinänsä kaikki muutkin yhdistykset ovat kyllä tervetulleita (). WordPress / PHP -miehenä pystytin sen Woocommercen päälle. Kun ryhdyin tuumasta toimeen, minulla oli jo Webfactionilla oma hosting-alusta, joten sitä ei tarvinnut hankkia. Siellä tämäkin blogi pyörii. Mikroyrittäjän on aika helppo päästä aika pitkälle ilman mitään kiinteitä kustannuksia. Holvi tarjoaa ilmaiset pankkipalvelut, Klarna ja Paypal (esimerkiksi) tarjoaa maksunvälityksen ilman kiinteitä kustannuksia. Jos verkkosivuille ei vielä löydy mitään tilaa, saa ”WordPress-optimoituja” tiloja luokkaa 5e kuukaudessa. FI-domainin saa vaikkapa domainkeskukselta 15e / vuosi. Jos ei ole pakko olla FI-domain, saa .com domaineita usein vaikkapa GoDaddyltä ihan pikkurahalla (ensimmäiseksi vuodeksi). Eipä verkkokauppias sitten muuta tarvitsekaan. Itse hyödynnän vielä Mailjetin ilmaista sähköpostinvälityspalvelua, joka käytännössä poistaa jaettujen hosting-palveluiden ja muiden kökköviritysten ongelman huonosta sähköpostien välityskyvystä. Pointtina kirjoituksessa on se, että uuden verkkoliiketoiminnan aloittaminen on käytännössä riskitöntä ja maksaa ainoastaan omaa työtä. Jos tietää mitä tekee. Jos taas ei tiedä ja haluaa vaikkapa Woocommerce-toteutuksen palveluna tai projektina jostain, alkaa hintalappu varmaankin aika turvallisesti siitä 1000 eurosta, kokonaisen graafisen ilmeen ja kunnollisen porukan tekemänä varmasti lähempänä 5000 eurosta. Nämä voi olla jo jollekin yritykselle ihan merkittäviä kustanuksia, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että voi olla että varsinaiseen päivittäiseen operointiin ei myöskään oikein taidot riitä ja se on omiaan aiheuttamaan lisäkustannuksia. ...

Lähes kaikilla on asioita, joita teemme arjessamme aina samalla tavalla. Niitä kutsutaan rutiineiksi. Joillakin niitä on muutamia, toisilla taas jopa kymmeniä. Yksittäinen rutiini voi olla vaikkapa aamuisin nautittava kahvikupponen. Rutiineissa ei sinällään ole mitään pahaa. Itse asiassa ne tekevät meille hyvää. Ilman rutiineja elämä olisi hankalaa ja monimutkaista. Toisaalta rutiinien rikkominen tekee hyvää. Rutiinit saattavat nimittäin tehdä omasta mukavuusalueestamme lopulta hyvin pienen – täysin rutinoitunut ihminen saattaa tuntea ahdistusta pelkästään siitä, että asioi uudessa ruokakaupassa, eikä tavarat olekaan tutuissa paikoissa. Arjen pyörittämiseen rutiininomaisuus on usein helpottava tekijä, koska kaikkea ei joka kerta tarvitse opetella uudelleen, kuten vaikkapa makaronilaatikon tekemistä. Aivot tarvitsevat tuttuja toimintamalleja, sillä muutoin meidän täytyisi koko ajan havainnoida ympäristöämme. Aivot säästyvät näin jatkuvalta ajatustyöltä, ja se vapauttaa resursseja muualle. Toisaalta rutiineista voi tulla myös vihollisiamme ja estää meitä kokemasta jotakin uutta. Toimi omaa arkimieltä vastaan Rutiinit eivät välttämättä väisty helpolla, etenkin jos niillä on elämässä ollut vuosia, jopa vuosikymmeniä, merkittävä asema. Mutta pienikin onnistuminen rutiinin rikkomisessa voi luoda mahdollisuuksia uudelle sekä antaa tilaa isommalle muutokselle elämässä. Koskaan ei elämässä kannata sulkeutua uusilta vaikutteilta, joten rutiineja kannattaa pyrkiä rikkomaan säännöllisesti. Muistatko milloin viimeksi odotit jotain? Yksi tapa rikkoa rutiineja onkin tulevaisuuteen suunnattujen suunnitelmien tekeminen. Joku saattaa hyvin orjallisesti seurata omaa rutiiniaan, ja kokee huonoa omatuntoa, jos jokin asia jää tekemättä, kuten vaikkapa astianpesukoneen tyhjennys. Itselleen mukavien asioiden tekeminen ei kuitenkaan koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa. Monesti esimerkiksi pelaamiseen suhtaudutaan juuri tällä tavalla: yleensäkin pelit ja leikkiminen nähdään jotenkin arvottomina asioina. Ihan kuin kaikella elämässä tulisi olla jokin mitattava hyöty. Juttu on kuitenkin usein juuri päinvastoin. Esimerkiksi pelaamiseen käytetty aika kehittää monia kykyjä, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Suositut digitaaliset pelit kehittävät niin ongelmaratkaisutaitoja kuin muistia. Seuraavan kerran kun olet aikeissa tiskata, olisiko sittenkin aika uppoutua jonkin korttipelin pariin? Voit pelata blackjackia verkossa siirtymällä tälle sivulle, ja kehittää aivoissa sellaisia osa-alueita, joita ei todellakaan tiskatessa tarvita ja samalla rikkoa rutiineja. ...

Oppia koronakriisistä on alkanut kertyä. Ei pelkästään havaintoja (”kas, ei työmatkaa”), ei pelkästään johtopäätöksiä (”kas, matka-aikaa säästyy”) vaan myös oppia (”kas, voin järjestellä työtäni uudestaan”). Oppia on myös se, että koronasta ei todellakaan jaksa joka päivä kirjoittaa mitään päiväkirjaa. Ei tämä niin jännittävää ole. Ravintolat ottaa kovaa hittiä ja ovat vaikeuksissa. Annettakoon heille sopivasti sympatiaa, mutta ei liikaa! Esimerkiksi Tampereella en ole kuullut tai nähnyt yhtään innovatiivista kokonaisuutta vaikkapa lounasruokailun mahdollistamiseksi. Meillä ei ole lounasruoka-autoja. Lounaat pitää tilata edellisenä päivänä ja hakea jossain aikaslotissa. Koska suurin osa ei asu siellä missä ravintolat on (keskusta), on matka-aika lähiöistä ravintoloihin pitkä. On helpompaa tehdä itse runsaammin ruokaa tai syödä eineksiä kuin käyttää lounasravintoloiden palveluita. On helppoa huudella täältä puskista, kun ei ole penniäkään kiinni. Mutta missä on vaikkapa konsepti jossa valitaan sunnuntai-iltaan mennessä seuraavan viikon lounaat ja ne saa kaikki kerralla mukaansa? En tiedä onko ruokien säilymisen kanssa ongelmaa, mutta pakastimet on ainakin keksitty. Mikrossa tai jotenkin muutan lämmitettävää lounasruokaa. Viikon annos kerralla, niin keskiostos on sen verran iso että se on ravintolallekin mielekäs. Töissä ei tarvitse olla kuin yhtenä-kahtena päivänä viikossa, muun ajan porukka voi olla lomautettuna. Tai se lounasruoka-auto joka valmistaa lounasta jossain. Vaikka voi lähteä kokeilemaan sillä hernekeitolla tai jollain muulla ankealla, jos haluaa pienestä lähteä. Tai vaikkapa jäätelöauton tyyliin, pakattuja lounasruoka-annoksia jotka kaipaavat mikrotuksen ja ovat sitten valmiita. Tuoreista raaka-aineista ja hyvän makuisia, ei pakasteita. PK-seudulla jotain tällaista on yritetty, mutta Tampereella ei. Eikö 300 000 hengen kyläyhteisössä piisaa ostovoima, vai onko Tampere vaan sen kaltainen junttikaupunki (kyllä on), että ei tommosia palveluita haluta ja kyllä kotona selviää mustalla makkaralla pari kolme kuukautta heittämällä? ...

Tällä kertaa Korona-asiaa. Parin päivän uutispimentoon ja tänään sitten koronauutisia. Olen vähän pohtinut paria asiaa: Pirkanmaalla tartunnat ovat kääntyneet laskuun ja olleet melko alhaisia koko ajan. Penetroiko tätä tahtia virus koskaan väestöä Pirkanmaalla? Miksi influenssa (ns. normaali siis) vaimenee kesäksi? Tietääkö kukaan oikeasti syytä ja voitaisiinko mitään samaa toivoa? Pitäisikö vaikka koulujen avaamista kokeilla, vaikka luokkataso kerrallaan. Että jos ei ole perheessä riskiryhmäläisiä, vaikka 1-3 luokat kouluun No en halua tästä mitään koronapostausta. No sellainen kyllä taisi tulla jo. Olen itsekin pettynyt.

Tänään en edes muistanut lukea koronauutisia, kunnes sattumalta ajattelin, että mitähän päivän lehdessä on. Uusi normaalin on asettunut. Lisäksi päivittäinen blogaaminen siitä, että millaista tämä koronakaranteenin viettäminen on, on osoittautumassa hieman raskaaksi tehtäväksi. Aika vaikea on löytää joka päivälle kirjoitettavaa, kun päivät ovat niin samanlaisia.

Olen nyt pidättäytynyt Twitter-keskusteluista ja oikeastaan verrattain vähän olen seurannut koronauutisointiakaan. Tehnyt ihan hyvää ihmiselle se. Mielenkiintoista miten Korona epidemia on tuonut ihmishengen hinnan esiin. Aiemmin usein on käytetty lausahdusta ”jos yksikin henki säästyy, oli se sen arvoista” kun vaikkapa liikenteeseen tehdään jotain muutoksia. Sehän ei koskaan ole ollut totta. Taustalla näihin on laskelmat, Osmo Soininvaara sanoi radiossa että vaikkapa liikennejärjestelyissä ihmishengen hinta on 2M€. Sehän ei ole ihan vähän. Tuntuu että koronavirus en aikana se on aika paljon vähemmän. Ihmisiä kuolee Suomessa ja maailmalla ja sitä uutisoidaan vaan lakonisesti että ”tänään kuoli maailmalla 8 000 ihmistä koronaan”. Toisaalta lakoninen uutisointi on ehkä, ainakin maailman mittakaavassa, oikein. Eihän meitä ennenkään ole kiinnostanut, vaikka kehittyvissä ja kehitysmaissa kuolee tuhansia ihmisiä päivittäin perusasioiden puutteeseen. Vaikkapa siis puhtaan juomaveden puutteeseen. On siis kenties linjakasta, että media vaan toteaa että ”Yhdysvalloissa yli 2000 koronan aiheuttamaa kuolemantapausta vuorokaudessa”. Ja eipä siitä sen enempää. Erikoisia ovat ajat. Tiesittekö että tv-ryhmät ovat kyllä paikalla sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, niin Suomessa kuin muuallakin. Että dokumentteja tästä Koronasta on tulossa. Luultavasti paljon. Epäkohtia tullaan puimaan siis kauan.

Muistatko vielä sellaista oloa, kun odotit jotain tapahtuvaksi? Lomamatkaa? Torstain jalkapallopeliä? Viikonlopun padelia? Ensi viikon salikäyntiä. Vaimon kanssa matkaa Lontooseen ja samalla katsastaa Pet Shop Boys? Niin, en minäkään enää oikein edes muista, miltä se jonkun asian odottaminen tuntui. Tulevaisuudessa ei tällä hetkellä ole mitään muuta odotettavaa, kuin että jospa jonain päivänä voisi taas odottaa jotain, mikä olisi odottamisen arvoista. Kai rajoitusten löysäämistä voisi odottaa, mutta ei se ole mitään odottamista. Ei elämäni muutu riemulomaksi, jos herra 7v voi mennä kouluun tai minä työpaikalle. En kiistä, etteikö se olisi pitkästä aikaa mukavaa, mutta en sitä odottaen kyllä saa ladattua akkuihini energiaa. Luen välillä Imagea. En odota sen saapumista, mutta se joskus aina yllättää kolahduksellaan postiluukkuun. Olen tainnut perua sen, mutta numeroita vielä tulee. Pidän siitä lehdestä, mutta se pitää aina perua, koska se tämän hölmön systeemin idea on. Että saa sitten kympin halvemmalla. Minulla on luottodiileri Suomen Kuvalehden osalta. Hän soittaa minulle kerran vuodessa ja sanoo, että laitetaanko 1v määräaikaista (tai joskus se on että 14kk 12kk hinnalla tms). Ja mä sanon että no laita. Hän saa provikkansa, minä saan palvelukokemuksen, eikä tarvitse tätä tyhmää jumppaa harrastaa. Siitä kyllä iso peukku sille kaverille, joka osaa tyhmiä lehtien prosesseja käyttää hyväkseen. Takaisin Imageen. Siinä oli juttua, en tiedä totuudesta, historioitsijasta, joka ei ole Facebookissa. Ei ole Twitterissä, ei löydy Linkedinistä. Ei postaa tanssejaan TikTokiin tai hengaile Yodelissa. Ei snäppää, ei instaa. Ei vaan yksinkertaisesti löydy internetistä hänenä itsenään (tietoa hänestä ilmeisesti kyllä löytyy). Hän on hieman omalaatuinen kaveri. Hän on verrannut jotain Kajaanin meininkejä johonkin kansansurmaan. Puhunut neekereistä 2010-luvulla luennollaan. Näistä on aina synnytetty Twitterissä tai jossain muussa somessa hirmuinen roihu. Pyydä anteeksi sika ja niin edelleen. #historiagate #kajaanigate ...

Minkälainen tilanne on Tampereella? Ilmeisesti nopeahkosti paheneva. Nyt on alettu puhumaan jo yhteiskunnan avaamisesta, toki hitaasti ja asteettain. Juttuja on ollut kaikessa mediassa, niin Suomesta kuin muualta. Toimittajat ja ihmiset etsivät lohtua ja jutut on varmasti luetuimpia. Uskon että klikkauksia laskemalla kyseisten juttujen tekeminen on perusteltua. Käppyrät eivät ole kuitenkaan, ainakaan Suomessa, kulmakerrointa muuttaneet. Edelleen ollaan liikkeellä kaksinkertaistuu viikossa – vauhdissa. Toki, testaamista on lisätty tuntuvasti, joten sitä kautta varmistettuja tapauksiakin tulee lisää. Vaikea tästä on kuolevaisen mitään sanoa. Mutta toivotaan parasta. Alueelliset pienet liennytykset voisivat hyvinkin olla paikallaan jo toukokuussa.

Tänään Hesari julkaisi jutun siitä, miten hommat voi jonain päivänä lähteä normalisoitumaan. Että miten se voisi mennä. Twitterissä lukemattomat twiitit käsittelevät asiaa ja monet myös miettivät, miksei hallitus sano mitään, vaikka hesarilta on tämmöinen juttu tullut ulos.. Ihmisten ei kyl pitäis käyttää twitteriä. Itse koitan vähentää käyttöä, blokata porukkaa ja sitä kautta saada kokemusta paremmaksi. Ehkä hieman on helpottanutkin. Mutta paljon siellä on tätä turhaa räyhäämistä. Joku sais keksiä jonkun uuden ja paremman sosiaalisen median. Sille ois tilausta.

Kun koronakuviot käynnistyivät Suomessa, Twitterissä oli muutamiakin keskusteluita siitä, että käykö nyt niin, että työ muuttuu – ainakin tietotyö. Etätyö tulee säännöllisemmäksi ja niin edelleen. Höpön höpö minä vastasin. En usko. No, viime viikot olen nyt puhunut vähän toista todistusta, peräkkäisin sanoin kuin Petteri Sihvonen ikään. Nimittäin, kunhan itsekin saan viekkaudella ja kenties vääryydellä jostain itselleni kunnollisen työpöydän ja siihen muut tavarat, miksipä ei tekisi lisää etätöitä? Varsinkin, kun joudun työssäni usein reissaamaan Helsingissä tai PK-seudulla. Juna Tampereelta etelään on tullut tutuksi. Olen pitänyt paikalla olemista tärkeänä ja videoyhteyksien päähän jääviä ihmisiä vähän vaikeina. Sille on ollut myös syynsä. Videolla järjestettävä workshop tai muu palaveri ei kovin kaksisesti toimi, jos 10 henkeä yhdessä neukkarissa ja yksi Jabra ja sitten linjoilla on muutama videolla, jotka ekaa kertaa elämässään käyttävät videolaitteita. Haloo, haloo, kuuluuko? En kuule teitä. Kuuluuko nyt. Jne. Lisäksi kymmenen henkeä samassa tilassa käyttäytyvät kuin kymmenen henkeä samassa tilassa: puhuvat myös päällekäin. Siitä ei saa linjoilla mitään selvää. Sen sijaan jos neukkarit jätetään tästä kombosta pois ja kaikki tulee oman kuulokemikrofoninsa kanssa linjoille, tämä ongelma jää pois. Koska ihmiset ovat pitäneet palavereita jo useita, ei erilaiset mutetukset ja muut ongelmat ole enää päällä, ne on jo ratkottu. Hoplaa! Tällaisessa maailmassa, jossa osallistujista kukaan ei ole neukkarissa ja ihmiset osaavat käyttää videoneuvotteluvehkeitä, uskon että etäpalaverit etc voivat luonnistua todella hyvin ja oikeasti muuttaa työn luonnetta ja tapaa tehdä työtä. Niinpä itsekin useiden Helsinkiin matkustamisten sijaan voisin jäädä kotiin, kotitoimistolle. Joka on toivottavasti jossain kohtaa kunnossa. Näin säästäisin (firman) rahaa, aikaa ja luontoa. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan käyttäytymiseeni. ...

Aika vaikea on kyllä sanoa, että olenko unohtanut jonain päivänä kirjoittaa blogiin. Aika samanlaisia on päivät. Nouse sängystä, käynnistä tietokone, tee ruokaa, auta Herra 7v saamaan läksyt alulle, aloita Teamsissa roikkuminen, roiku siinä pienien taukojen kera seuraavat noin kahdeksan tuntia, välissä lounastako, syö taas päivällistä, tee joku sportti, laita pikkumies unille, koomaa sohvalla katsellen ex on the beachia, mene nukkumaan. Ja alusta. Tässä ois varmaan mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä vaikka missä ulottuvuudessa. Kun olisi tavallaan aikaa (vaikka se on ehkä vain illuusiota). Niin ei tule paljon kehityttyä. Koska Pispalan portaat olivat niin täysinäiset, kävin tällä kertaa Teivon portaissa. Yhtä täyttä oli sielläkin. Tiesitkö, että porrasjuoksua harrastetaan ihan cup-tasoisena touhuna? Ne ei ole pelkkiä yksittäisiä PR-tempauksia, vaan ihmiset oikeesti kiertää noita kisoja. Autossa on nyt kesärenkaat. Sen kunniaksi satoi sakeasti jotain lumen tapaista. Pysyin tiellä. Pojan vanha pyörä on myyty ja Ikeasta on taas katsottu uutta työpöytää. Kävin toimistolta hakemasssa toimistotuolin. Nyt ei ole niin selkä mutkalla. Ehkä tässä on tullutkin tehtyä kaikenlaista pientä. Ei kai pitäisi olla niin kriittinen itselle. Kirjoitin eilen kasinohommista. Katselin tosiaan tuota Paramount Networkiä, vai mikä lie kanava, eilen ja se oli täynnä kasinomainoksia ja ilmeisesti tällä hetkellä kuumin juttu online kasinoilla on se, että rahojen nosto tapahtuu viidessä tai 15 minuutissa (tai niin mainoksessa lukee). Oletan että se koskee jotain tiettyä yhtä maksutapaa, jota kukaan ei oikeasti käytä.. Jouduin taas vähän historian valtatielle. Ja muistelin kun joskus ujosti aloitin PartyPokerilla pelaamisen ja mietin, miten sinne saisin rahat sisään. Silloin oli Netteller ja Skrillbooks tms. No nyt taas selvittelin vähän, että miten homma toimii, niin niin.. Kasinoiden maksutavat kun käy läpi, niin sehän vaikuttaa ihan nykyaikaiselta. Miksi aikoinaan oli vaikeampaa? Vai johtuiko se siitä, etten ollut niin tottunut käyttämään luottokorttia ja se oli niin pelottavaa, niin piti saada jollain tilisiirrolla rahat nettilompakkoon josta niitä sitten viskeltiin muualle? ...

Kotona pojottamisen riemu vaihtelee päivästä toiseen. Joskus saa asioita aikaan ja ihan hyvinkin. Toisinaan ei. Esimerkiksi tänään sai hyvällä sykkeellä työhommat hoidettua, mutta eipä juuri muuta. Aina ei jaksa.

Kun on koronakurimuksessa mukana ja illat kotona, niin mitä sitä kukin tekee? Minä saatan pelata vähän Cities Skylinesiä. Mutta ei sitäkään aina jaksa. Tässä kotona ollessahan voisi tehdä kaikenlaista. Siivota, tehdä töitä (koska olet tehnyt töitä vasta 8h, niin miksipä ei tekisi lisää!?), käydä lenkillä. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että aika nopeasti tulee tylsiäkin hetkiä. Sitä päätyy omaan blogiinsa ja alkaa lukemaan postauksia pitkin historiaa. Historiaahan on jo aika paljon. Tässä blogissa on reilut 1500 postausta tällä hetkellä. Monta ajatusta. Lähes kaikki niistä uskomattoman teräviä ja nokkelia. Pointtinani on se, että selailin omaa blogia. Ja niiden tarinoiden lukeminen on jotenkin vangitsevaa. Todennäköisesti minulle henkilökohtaisesti paljon kiinnostavampaa kuin muille. Tämä on vähän kuin julkinen päiväkirja. En useinkaan ole kovin henkilökohtaisia asioita jakanut, mutta omasta elämästä tulee paljon mieleen, kun selailee asioita Engelbergistä jne. Pari vuotta sitten kirjoitin myös lottoamisesta ja siitä, että siinä on muitakin motivaatioita, kuin pelkästään todennäköisyyslaskenta. Keväisin tulee jokin tietty tuoksu tuolla ulkona vastaan. Siitäkin olen ehkä joskus aiemmin maininnut blogissa. Se tuoksu saa minut kaipaamaan PartyPokerille ja Eve Onlineen. En kuitenkaan jaksa nyt kumpaakaan, vaan haen nopeaa riemua. Eli nettikasinot kutsuvat, ihan vaikka pienenä piruiluna Veikkaukselle jos ei muuten. Aloitin taas täältä, joskus leikin ajatuksella että uutena asiakkaan kasinolla minulle haluttaisiin antaa keskimääräistä enemmän voittoja, jotta jäisin sinne nalkkiin. Sehän ei varmastikaan ole totta, mutta näihin rahapeleihin tuntuu liittyvän vahva taikauskon kulma. Onnesta kun on kuitenkin suurelta osin kyse. Ennen kaikkea kasinoilla. Voi olla, että syy minun kasinolle joutumiseen ei ollutkaan kevään tuoksu, vaan Paramount tv-kanavan katsominen, jonka kaikki mainokset ovat kasinoita. Ehkä se ajatus lähti sitten sieltä. ...

Osta ruokaa. Tee ruokaa. Hae ruokaa. Mieti mitä tehdään ruuaksi. Aika pitkälti tuntuu tuo ruokailu korostuvan tässä kotona pojottamisessa. Kun lounaskin pitää miettiä jo edellisenä päivänä ja hakea. Tympeetä.

Sen verran niistä työoloista on tullut puhuttua, jotta tänään sitten tuumasta toimeen ja Ikean sivuille katsomaan ihanaa lastulevytyöpöytää. Ja sieltähän löytyi (ei ollut lastulevyä). Mutta voih! Ne jotka eivät olleet saaneet kaupasta Vessapaperia, olivat ostaneet kaikki työpöydät. Pöytälevyjä olisi ollut, mutta jalkoja ei. Ei sähköisiä eikä kiinteitä. Kuinka nyt selviän?? Lounaiden kotiinkuljetuksessa olisi vielä hiottavaa. Tai niitä pitäisi siis olla. Voisiko pienet lounasravintolat lyödä hynttyyt yhteen ja DHL tyyppisesti kaikki ruuan tarjoajat pakkaisi samoihin autoihin kohdealueiden mukaan safkat ja sitten autot ajaisivat jääteläautojen tapaan tiettyä reittiä ja siitä voi sitten käydä hakemassa lounaansa. Uskoisin että näin saisi kuljetuskustannuksia alas ja joustavuutta toimintaan. Ainakin tänne meille kotiin kuljetuskustannukset tuppaa olemaan n 10€, joka on vaan liikaa lounasruuasta. Toinen vaihtoehto lounasravintolalle olisi tarjota jääkaappikamaa ja vaikkapa koko viikon lounaat kerralla. Asiakaskin voisi tykätä, kun ei joka päivä tarvitse sählätä lounaiden kanssa. Kotonakin tehtyä lounasta kyllä syö, mutta ainakin mielestäni ulkopuolinen lounas antaa edes pienen piristyksen päivään ja niitä me kyllä tarvitaan. Isoja ja pieniä piristyksiä.

Kuukausi kotiarestia lisää. Ei kai kukaan mitään muuta odottanutkaan, mutta niin vain nyt kuitenkin kävi. Aikamoista kyllä. Oisin myyny herra 7v vanhan pyörän, stadi täynnä ostajia, mutta ei sitä nyt saa keskinkertaisella vaivalla tai järkevään hintaan sinne mitenkään. Voi voi. Twitterin käyttö on vähentynyt edelleen ja aika moni raportoi samaa. Toksinen meininki, ainainen ihmisjahti ja gatet ei jaksa innostaa päivästä toiseen. Olen itse huudattanut estonappia estoitta, mutta silti apinoita ja trolleja tursuaa. Nämäkin tapahtumat saattavat muljauttaa sosiaalisen median ekosysteemiä. Tai sitten eivät. Tänään on ollut kurkku kipeä ja yskitti. Kurkku on välillä ollut kipeä ainakin viimeiset kolme viikkoa. Ehkä se ei siis ole korona. Jatketaan. Fly safe!

Se ilo tästä koronaeristyksestä on, että kaikenlainen suorittaminen on kohtuullisen vähäistä. Tänään nukuttiin pitkään, johon osaltaan vaikutti kellon kääntäminen. Aamupalaa, mepepuuhastelua, ulkoilua, pleikkaria, ulkoilua, pleikkaria jne. En ehkä joka päivä haluaisi elää näin, mutta nyt oli mukavaa. Ei ole huono omatunto siitä, kuinka ei ole salilla, uimahallissa tms. Aikaa on kenties vähän enemmän käytettävissä nyt kuin aiemmin. Sitä mietin, kuinka siitä saisi eniten järkevää irti. En tarkoita suorittamista, mutta nyt voisi olla aikaa laittaa asioita. Mutta sama kehtuutus on kuitenkin päällä työpäivän jälkeen, olipa sitten etänä tai konttorilla. Ei ihmeitä saa aikaiseksi. Tai no, sain käytettyä vihdoin auton sisäpuhdistuksessa, varasin renkaanvaihdon, korjautin tuulilasin.. Sellaisia juttuja, joihin meidän normiarjessa on vaikea löytää aikaa. Ehkä olenkin saanut jotain aikaan. Kotonakin olen yrittänyt vähän jumpata. Se ei ole kyllä mitenkään erityisen riemullista, tai en ainakaan vielä ole siitä innostunut. Kuitenkin koen, että vastapainoksi kaikelle kököttämiselle on pakko yrittää aktivoida lihaksia ja liikuttaa paikkoja. No, katsotaan mitä tästä nyt taas tulee. Fly safe!