Yleistä

Ari meni ja voitti Idolsin. Tosimiehenä en voi tunnustaa seuranneeni kisailua, mutta pidin Aria hauskempana kuin Anna ”en siis oo pissis” Abreuta. Finaalilähetyskisakatsomossa taisin olla ainut, joka kannatti Aria. Niin, siis ihan sattumalta keräännyttiin television ääreen Idolsin aikaan. Ari on kunnon sukkahousu-ukko ja toi elävästi mieleen teini-ikäni, jolloin Stratovarius ja Sonata Arctica tosiaan oli kovin juttu. Sonata oli itseasiassa Ilosaarirokissakin joku vuosi tässä, oli varsin hyvä, vaikka soittivatkin keskellä päivää. Mutta ihmeellistä on se, että Suomen Idolsia on vissiin seurattu muuallakin maailmassa. HS: ”Iron Maidenin solisti Bruce Dickinson on jo omistanut Koivuselle biisin Maidenin keikalla Lähi-idässä.”. Ilosaarirock tulee taas. Bändilista näyttää aika lupaavalta, vaikka omia suosikkeja ei mukana olekaan montaa. Todennäköisesti HIMin ja muiden megastarojen takia Ilosaarirockin liput eivät vanhene sitäkään vähää kuin ennen, joten kannattaa olla hereillä jo ajoissa, ettei jää ilman. Kaikki Jasmon Blogin lukijat ovat tervetulleita tapaamaan Kirjoittajaa Ilosaarirockissa. Löydyn päälavalta katsottuna oikealta sektorilta, noin 75m lavasta, heti uudella Carlsberg-viltillä tähtiasennossa aurinkoa ottavan kaverin välittömästä läheisyydestä. Erityisesti kivat (tellu-)tytyt ovat tervetulleita ;) Pitkäperjantai ja pääsiäislauantai tuli hiihdeltyä Kolilla. Varustevalinnat menivät kyllä juuri väärin, pehmeellä kelillä olin alpeilla ja kovalla telluilla. Mutta så not, hyvä oli vedellä kumpanakin päivänä. Tietyllä tavalla ei jaksa enää tekniikkajuttuja hirveästi pohtia tai analysoida, vetelee vaan rennosti. Joskin takaraivossa ehkä oli laskuasennon muuttaminen pystymmäksi (selkä suoremmaksi), mutta pitää kai sitä aina jotain. Mutta mukavasti tellu toimi ja uskalti vähän taas nojaillakin. Kivaa oli myös hiihtäminen siksi, että tuntui siltä, kuin kaikki kolinkävijät olisivat olleet juuri nyt pääsiäisenä täällä ja mäessä. Kiva nähdä kaikkia tyyppejä, joita muuten tulee nähtyä todella harvoin. Levottomiksihan ne tarinat menee, mutta ei kai sillä ole enää tässä vaiheessa mitään väliä. ...

Ei ole nyt ollut oikein energiaa bloggailla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: – Techmu täyttää 10 vuotta sunnuntaina. Soittamassa mm. OlliS ja Orion – Kolilla on edelleen talvi, välillä tullut vähän uutta luntakin. Tänään oli erittäin kivaa sohjohiihtoo. Pahin käännösten analysointi ja jännitys on jo jäänyt taustalle, lojottelee ja koittaa nauttia. – Edelleen tämän hetken ykkösbiisi on Yellow Blackboard – Superfly (Andy Moor Mix) – Huomenna taas hiihtoa.

Pakko varmaan mennä.

Kaverini tilasi joulukuussa Sport Conradista itselleen telemark-välineet. Kengäksi Scarpan T1, siteeksi Rottefellan Cobra R8 ja sukseksi Dynastar Legend 4800. Näillä hän aloitti opettelemaan telemarkin ihmeitä. No hyvinhän se onnistui. Ja laskija innostui. Sitten olikin jo helmikuu ja viimeinen mäkipäivä Kolilla ennen kuin lähdin Sveitsiin. Oli sopiva välimallin keli ja sain lainata kyseistä settiä, kun oli tehnyt jo kauan mieli kokeilla. Ainut ehto oli, että hajoittaa ei saa. Olin kuitenkin siis omalla Garmontin kengälläni. Ja siinäpä ongelma olikin. Olen monesta ääreispaikasta rajoittunut, eritoten jaloista. Käytän laskukenkinä koon 25.5 kenkiä, eli monilla naisilla on isommat kengät. Tämä ei yleensä laskusuoritusta ole pahemmin haitannut, mutta tällä kertaa haittasi. Nimittäin R8:t olivat varustetut pitkillä tangoilla. Kuitenkin ruuvaamalla tangot niin lyhyiksi (virhe!) kuin mahdollista, kenkä asettui siteeseen napakasti. 184 senttiä pitkä Legend tuntui todella hyvältä sukselta. ~19m kääntösäde tarjosi uutta ihanuutta ja suksi oli helppo laskettava. R8 oli omaan G3 Targaani verrattuna todella jämäkkä ja hyökkäävä. Ensimmäinen lasku meni totutellessa, mutta toisella laskulla pääsin jo varsinkin loivemmilla osuuksilla yrittämään kanttaamista tosissaan. Leikkaavampi suksi oli jotenkin helpompi ajaa agressiivisemmin, tai ainakin se tuntui siltä. Kolmannella laskulla sitten ilo loppui. Pielisen erittäin jyrkässä keskikohdassa vaihtaessani vasemmasta käännöksestä oikeaan käännökseen tunsin vaihdoin aikana vasemman siteen löystyvän ja menettävän tuntumansa. Horjahdin, mutta sain pidettyä tasapainon nojaamalla terveeseen sukseen koko painollani ja aurailemalla hitaasti alas. Luulin, että side oli vain auennut. Näin ei kuitenkaan ollut. Alhaalla tutkimme vahinkoja. Vasemman siteen vasen tanko oli korkannut kierteiden läpi. Eli ne kierteet, jotka paljaassa kappaleessa (jossa ei ole sitä muovia päällä) ja jotka pitävät setin kasassa, olivat pettäneet ja vastakappale oli pamahtanut koko tangon läpi. Kierteet olivat menneet aivan tasaisiksi eikä niissä ollut enää ollenkaan pitoa. Rikki menivät. Toisestakin suksesta löytyi ongelma. R8 tankoja ei kuulemma saa koskaan kiertää loppuun saakka kiinni, kun niissä on sellainen ominaisuus, etteivät aukea. No, tätä ei kuitenkaan ohjeissa kerrota enkä sitä tuona päivänä tiennyt. Niinpä meillä oli sukset, joista toisen side oli rikki ja toisen side säädetty minun kengälleni. Kaverini ei näillä ihan hirveästi tehnyt. ...

Sveitsistä tultua olen koittanut pehmeästi laskeutua todellisuuteen. Kouluseminaarit odottavat, pari tenttiä olisi vielä keväällä ja töitä on tehtävänä reilusti. Olo on kyllä ollut vähintään outo. Onneksi sitä samaa ovat valitelleet muutkin. En tiedä miten kausilaiset pääsevät takaisin elämänrytmiin. Ehkä sekään ei ole helppoa. Berliinin välilaskulla alkoi tuntumaan jo oudolta, kun minua ympäröivät ihmiset puhuivat suomea. En tiedä miksi, mutta se tuntui oudolta ja vähän ehkä ahdistavalta. En jutellut kenenkään kanssa. No, lento sitten menikin Air Berlinin lentoemojen huonoa englantia kuunnellessa. He muuten puhuvat todella huonoa englantia. Onneksi tässä kieliasiassa helpottaa sijaintini Lappeenrannan Sammonlahdessa. Kaikkia muita kieliä täällä kuulee, mutta harvoin suomea. Kelit eivät ole päässeet vielä satuttamaan, on ollut lämmintä ja aurinkoista niin kuin Sveitsissäkin. Stressiäkään en ole vielä ottanut, mutta kohta kai pitäisi. Kadut pölisee ja innokkaimmat (lue: tyhmimmät) rullaluistelijat ovat jo matkoillaan. Moottoripyörien pärinää kuuluu. Keväthän ei vielä voi tulla, Suomessa kuitenkin ollaan, eli kohta tulee taas reality check. Minkäs teet. Viikonloppuna olin yhtenä päivänä Kolilla vähän hiihtelemässä. Telemarkkailu iltapäiväsohjossa oli kyllä varsin kivaa. Aamun betonihiihto ei taas minulle oikein sopinut. Koli ei tuntunut pieneltä, vaikka päivän laskemisella sai verttiä kasaan vain samaa luokkaa kuin kahdella laskulla Sveitsissä. Kiva oli nähdä taas kolilaisia. Kroppa on sen verran tottunut after skihin, että pakkohan se oli suorittaa – vaikkakin tosi vastahakoinen olin.. Matka-affe! Nyt on sitten yöt nukuttu ja aurinko paistaa ikkunasta sisään. Läppäriä tässä naputellessa muistuu mieleen terassihetket, jossa lämpimässä auringonpaisteessa ja siideri kädessä mietittiin elämän tarkoitusta. Niitä hetkiä ehkä kaipaa vielä. Sunnuntaina olisi Techmun 10 – vuotisbileet, jotka kyllä kiinnostaisivat, mutta toisaalta Joensuussa olisi taas jengi kasassa, ehkä hyvä ilmakin. Hiihtelisi ja viettäisi vapaa-aikaa. Ei kovin vastenmieliseltä kuulosta sekään. ...

Kotona ollaan.

Kaikkien hiihtojuttujen ystävien iloksi: väliin koodijuttuja! Hyvä ja selkeä ja lisäksi vielä yksinkertainen opas MySQL:n virittämisestä hieman turvallisemmaksi löytyy Securityfocuksesta.

Huomenna meikä jättää Engelbergin taakseni. Lento on vasta keskiviikkona, mutta niin ikävään aikaan, että täältä on lähdettävä jo tiistaina ja vietettävä lentokenttäyö. Reissu on kyllä ollut mahtava. Tarjolla on ollut paljon hyvää hiihtoa. Oikeasti, todella paljon. Myönnettäköön, että pahin pyydakiima on tässä vajaan 3,5 viikon aikana taittunut. Välillä (tänään) tuntuu oikein mukavalta maata sängyssä ja kirjoittaa blogiin, eikä säntäillä mihinkään. Onhan noita hiihdetty. Lumi on painunut, tuuli on sitä kovettanut.. Ei siis ole niin kiire mihinkään – toisaalta skinnaamalla saattaisi löytyä kyllä vielä hyvää siivua esimerkiksi pikkujärveltä. Eilen täkäläisellä bäkkärillä menehtyi yksi 35 vuotias nainen lumivyöryssä. Ehkä sen ja navakoituneen tuulen takia täällä on tänään viimeinen tunti pommitettu ahkerasti. Henkilökohtaisesti luulen, että tänään on auringonpaistattelupäivä.

Engelberg on karu paikka. Ei kunnon kylää. Ei kunnon rinteitä. Ei iltarientoja. Ei oikeestaan lunta. Turhaa täällä on kärvistellä. Hiihtoleffan sanoin: ”Engelberg, it’s a fucking disaster”. Suosittelen: Verbieriä.

Eilen oli taas älytön hiihtopäivä. Semisinkki, mutta näki silti ihan ok. Noustiin Laubille kolme kertaa. Aamusta aikaisin mentiin ensimmäistä vetoa tekemään ja oli sitä ihmeissään. Olen kyllä Laubin laskenut ennenkin, mutta yhtäjaksoisen seinän pituus oli päässyt jo unohtumaan. Melko massiivista laskupätkää oli siis tarjolla. Eka veto oli vaikea. Vaikka lumi oli paljon paljon helpompaa, kuin edellisenä päivänä, en jotenkin päässyt sukselle kunnolla. Ajelin liian takaa. Se taas aiheutti sen, että reidet olivat aivan lopussa alhaalla, kun trave ja travea edeltävät röykyt alkavat. Toisella kierroksella tuli valaistuminen. Kovempi vauhti ja suksi kelluu paremmin ja voi seisoa paremmin. Tai jotain sellaista. Hakemista oli. Kolmannella kierroksella otettiin laskijan vasemmalta. Korkkaamatonta siivua sai laskujäljen viereen. Samassa porukkaamme lyöttäytyi laskun ajaksi joku ruotsalainen, jonka laskukaverit olivat hävinneet. Ehkä paremmasta (vähemmän jälkiä & röykkyjä) lumesta johtuen lasku tuntui sujuvan. Sujuvalla en tarkoita nyt mitään Seth Morrison vetoo, vaan sujuvaa minulle. Ja edelleen se tarkoittaa sitä, että taitojeni ylärajalla ja taitojeni yli (niin kovaa kuin vaan pää antaa myöden..), mutta silti pystyssä ja hyvillä mielin! Ja reisiäkään ei poltellut samaan malliin. Pojat toki veti kovempaa. No, kello olikin jotain yhden paikkeilla, kun siirryimme toiselle huipulle. Pojat pääsi vielä puolen päivän jälkeenkin korkkaamaan jääputoukset (vissiin koko mellanin?) ja me (kun jouduimme odottamaan bussia..) heti yhden ruotsalaisporukan jälkeen. Mut olihan tajunnan räjäyttävää vetoo. Vielä päälle vähän suuren kentän harjoitteluu grossella ja sitten keli sinkkisi. Erittäin hyvä maku jäi, kun tunsi oppineensa uutta, lumi oli todella hyvää ja helppoa ja oli hauskaakin! Täydellinen vastakohta edelliselle päivälle, jolloin ei edes massiivisten vatsalihasten avulla meinannut pysyä pystyssä.. ...

Lunta oli tullut vielä viime yönäkin vähän. Käänsimme aamulla johonkin aikaan suksemme kohti Brunnia (joka on ehkä 3. päivää auki koko kaudella?) ja kabiiniin. Näkyyys vaihteli olemattomasta huonoon, välillä oli pieniä valonpilkahduksia. Emme olleet aivan varautuneet siihen lumimäärään, mikä meitä odotti. Ensinnäkin suksemme olivat aivan liian kapeita. Brunnin peltoja lähdettiin ensimmäisellä yrityksellä katsomaan. Vyötäröön asti ylettyvä lumi (sukset jalassa) teki liikkumisen vaikeaksi ja paikkojen jyrkkyydet riittivät vain vaivoin viemään meitä eteenpäin. Lopulta huomasimmekin olevamme 25 ruotsalaisen kanssa lykkimässä itseämme alamäkeen. No, ryhmätyöllä siitä selvittiin, yksi aina laski hiihtouraa vähän pidemmälle, ja siirtyi sivuun, sitten tuli seuraava jne. Mitään pohjia tai välikerroksia lumessa ei ollut, sauvalla hakkaamalla esiin tuli ruoho. Vyöryjä ei näkynyt. Seuraavat vedot (ruokailun jälkeen) tehtiinkin toiselle puolelle Brunnin seinämiä. Siellä oli a) valmiita jälkiä joita pääsi pois b) jyrkempää maastoa. Muutama veto lähirinteissä ja sitten pitempi lasku luostarille saakka. Lunta oli. Ja ruotsalaisia. Näkyvyys vaihteli. Erityisesti viimeiset pari isompaa kenttää saatiin laskea varsin hyvässä valossa jo. Tänään tutuiksi tulivat termit face shot (hiihtokontekstissa..), over the head ja kaikki muut trendikkäät nimitykset sille, että lunta on. Oma henkilökohtainen suoriutuminen oli melko nihkeää. Kun lunta on noin paljon, oli mies aika hämillään. Syvä lumi oli aika paljon vaikeampaa kuin osasin kuvitella. Mitenkäs tässä. Mitäs tässä. Sitten saikiin kaivautua esiin lumikinoksesta. Lunta oli sen verran rajusti, että kaatuessa ylöskönyämiseen meni kauan. Simppa vihjasikin nätisti, että kun ei kaatuilisi, niin lasku olisi paljon jouhevampaa. Kun vihdoin saavuimme alas (Brunnin ala-asemalle), oli olo aika väsynyt. Könyäminen hangessa on niin saakelin paljon raskaampaa, kuin liihottaminen sen pinnalla ;) Kun pojat lähtivät kohti kabiinia ja uutta nousua, mietin että lähtisinkö itsekin. Samassa universumi antoi minulle vinkin siitä kannattaako lähteä vai ei. Nimittäin hyvin jyrkässä, noin asteen jyrkkyisessä alamäessä, onnistuin heittäytymään perseelleni siten, että sukset ja sauvat levisivät pitkin tienoota. ...

Uusi firmware tuli kuin tulikin puhelimeen. 3.0633.09.04 20-11-06 RM-10 Nokia E70 Vaikka päivityksen aikana vetäisin vahingossa puhelimen lattialle siten, että akku irtosi ja päivitys keskeytyi, osasi Nokia Software Updater kuitenkin aloittaa päivityksen alusta ja pitää puhelimeni hengissä. Uskomatonta. Mitä uutta? Ainakin näytön kääntyminen on taas huomattavasti nopeampaa.

Tarvitsisin kesäasunnon Tampereelta. Toukokuu – elokuu. Tarjouksia ja vinkkejä otetaan vastaan paitsi kommenteissa, niin myös jazmo [at] qkaasu [dot] com.

Luntahan siis on. Ongelmaksi tulikin se, että Matson auto on tienvarressa ja niin peittynyt lumeen, ettei siitä voi olla varma, onko se lumikasa vai mikä. Ennen kuin lumiaura ajaa siihen, päätettiin se etsiä ja kaivaa esiin. Stilu etsii autoa sondilla Luntahan siis edelleen on, ja paljon. Kuitenkin sopivalla määrällä lapiointia (lumivyörylapiolla!) tuttuja piirteitä alkaa piirtymään esiin! Ahkeralla kaivamisella alkaa auto sieltä esiintymään. Hetken kuluttua vuokraisäntäkin (jonka lumitöitä ollaan tehty enemmän tai vähemmän koko päivä) käy heiluttelemassa. Kuvaaja on liikkeellä t-paidassa ja kokee tilanteen kylmänä. Tämän vuoksi enempää kuvia ei ole. Voidaan kuitenkin sanoa, että auto on turvassa. Muitakin pieniä auto-ongelmia meillä on ollut. Ilmeisesti riiraidervitosta pääsi löpö loppumaan tuohon pihaan 10 minuutin tyhjäkäynnin jälkeen. Alamäkeähän tästä olisi koko matka kylän keskustaan saakka, mutta ilman jarru- ja ohjaustehostinta pakun ohjastaminen tiukkojen neulansilmien läpi mietityttää. Jos se päätetään tehdä, lupaan istua kyydissä ja kuvata reissun videolle. Vaikka sitten vakuutusyhtiötä varten ;) Onhan melkoista menoa.

ERC meinasi tylsistyä tänään. Ainoa aktiviteetti on ollut jatkuva lumitöiden teko. Ja lunta onkin tullut aika pirusti. 50 senttiä ei ole mikään mahdoton ajatus. Lumityöt on ainakin 5 kertaa tehdyt ja taas pitäisi mennä tekemään, että isännöitsiä pysyy tyytyväisenä. Pojilla taitaa olla jotain taka-ajatuksiakin mielessä.. No, tylsistymisen estämiseksi haikkailtiin läheisille pelloille, jotka paikalliseen kuvaan sopivasti ovat varsin kallellaan. Simo toimi hovikuvaajana lumisateisessa säässä ja jotain kuvia saatiinkin. Kuvista voidaan tehdä johtopäätös, että suuttimien asento oli juuri oikea, vaikka toiset sitä aikaisemmin epäilivätkin! Hiihto oli kivaa, vaikka telemarkeilla en oikein pystyssä pysynytkään. Saipahan peuhata pehmeässä lumessa, jota oli todella paljon. Laskiessa lumi viuhui suunnilleen vyötärön tasolla – korkeudella, jota en ole koskaan ennen saanut kokea. Jännityksellä odotetaan, milloin keli aukeaisi sen verran, että voisimme ottaa ihan hissillä ylös. Lumisade jatkuu rapsakkana edelleen. Hullua.

Sinkkipäivä huomenna.

Näillä tunnelmilla ollaan tässä nyt menty hetki. Eilen illalla joskus kahdeksan aikaan alkoi lumisade ja satoi vuorelle ~25 senttiä höyhenenkevyttä ameriikan pyydaa. Auringonpaisteessa sitä sitten tänään vedeltiin, aurinko heijasteli laskijoiden hampaista, kun suu ei meinannut pysyä kurissa. Vaikka lunta ei ollutkaan siitä enempää, niin se oli niin kevyttä, että face shotit oli tosiasia. Pitäisi vissiin alkaa jo katselee leveämpää suksea, kun kelluu huonosti.. No ei tosi, vauhtia kun antaa, niin kelluu. Laskijan vika. Kahden aikaan heittikin meille päällensä melkoisen sinkin, joten laskut loppuivat siihen. Ilmassa on lumetussuuttimien aukeamisen katku, saa nähdä. Nyt kyllä sataa jo valmiiksikin lunta. Ja reilusti! Huomenna odotettavissa sinkkiä, mutta katsellaan. Ei tänäänkään pitänyt olla hiihtopäivä, mutta olikin varsin erinomainen! Kokoomus voitti vaalitkin. Katseltiin suoraa lähetystä nettistriiminä. Oli saakelin jännittävää!

Tänään herättiin kauniiseen aamuun. Lähes tyyni ilma ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko sai miehen iloiseksi. Harmi vaan, että osan päivästä allekirjoittaneella oli oma sinkki päällä, eikä auringonpaisteesta voinut nauttia niin paljon kuin muuten ehkä olisi voinut. Nimimerkki Johtaja ja Matso huitas mäkeen laskemaan vähän, muu osa EberRiiraidCämpistä jäi paistattelee päivää ja löhöilemään terassille. Ja terassilla olikin hyvä. Rannetietokone näytti lämpöjä varjossa 24 astetta ja auringonpaiste vielä päälle. Siinä ei voinut muuta, kuin käydä pakastimesta jäätelöä ja katsella vuoria ja pureskella jäätelöä. Stressi on käsitteenä jo täysin unohtunut. Ainut mistä saa stressiä, on aurinkolasien valinta terassille. Yhtä komee kaikissa, tee siinä sitten valintoja! Mutta hiihtoa ei olla unohdettu. Aurinkokin juuri meni pilveen ja illalle on odotettavissa lumisateen alkua. Lupaavalta näyttää! Elämän tarkoitusta ollaan makeiden juomien kanssa välillä pohdittu. Ura-ajattelu kuulostaa niin oudolta, kun neuvoa antavan jälkeen katselee auringonlaskua vuoristoon. Joku suomiräbäyttäjäkin sano: En vaihtais. PS. Naapurin ukko käy tämmösellä kaupassa.

Vierailu Stansissa. Jospa lumettais.