Yleistä

Hiljaista on pidellyt blogin osalta. Syytkin ovat selviä. Päivät ovat aika toistensa kaltaisia, eikä mitään isompaa ole tapahtunut. Eilen hiihdettiin hyvää lunta ja tänään vielä rippeitä. Simo napsaisi yhden kuvankin minusta, oli muuten hyvä pätkä hiihtoa tuo, eikä vaan yhden shotin pätkä. Nyt pitelee ennustusten mukaan vähä kuivaa kautta täällä (viimeisen viikon aikana tulikin vissiin neljät lumet), pitää otella aurinkoa ja tehdä kaikkea muuta kuin hiihtää. Tai voihan sitä käydä aina sen verran hiihtämässä, että snow dayn saa.. ;)

Sunnuntaina polkaistiin grillikausi käyntiin. Maanantaina oli jo muitakin grillaajia.

Noin puolen tunnin skinnaamisen jälkeen saavutamme topin. Joku alppikauris ohitti meidät matkalla, oli liikkeellä yksin. Topissa tuulee, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Palelee. Syömme eväät ja mietitään mistä lasketaan. Alppikauris pyytää meitä katsomaan vähän hänen peräänsä, hän lähtee ennen meitä. Lähdemme perään. Ei aikaakaan kun olemme tulleet ensimmäisen kentän alas vähän reilusta kolmesta tonnista vähän alle kolmeen tonniin. On toisen kentän aika. Simo lähtee ensimmäisenä, aikoo ottaa kuvia. Tuomas lähtee kohta kuvattavaksi. Sen jälkeen on hiljaista. Katselen kuinka Tuomaksen selkä siirtyy kauemmaksi. Mitään ääntä ei kuulu. On tyyntä ja hissit ovat kaukana. Välillä tuuli vingahtaa kypärässä, mutta pääasiassa kuulen korvien tinnituksen. Linnut ei laula, ei ole puita eikä ruokaa. Ei näy eläimien jälkiä, ollaan aika korkealla ja karussa paikassa. Aurinko paistaa. Vähän se lämmittää, mutta ei ole kuuma. Ilma on kylmä. Tuomas pääsee perille, laskee Simon viereen. Radio rikkoo hiljaisuuden. Tuomas antaa ohjeita laskuun. Sitten on taas hiljaista. Simo odottaa kamera valmiina. Työnnän itseni liikkeelle. Hiljaisuus muuttuu hengityksen ääneksi, lumen suhinaksi ja ilman vinkunaksi kypärässä. Jännittää. Kameran edessä aina vähän jännittää, mutta toisaalta silloin tekee parhaansa. Ensimmäinen käännös on vaikein, silloin joko saa – tai ei saa – rytmistä kiinni. Se menee ok. Hiljalleen suksi nousee lumen pintaan ja lihaksisto alkaa tuhansien toistojen opettaman liikkeen.

Kyllä se vain niin on, että ihminen tarvitsee auringonvaloa. Tässä viimeaikoina on saanut ihan konkreettista esimerkkiä, kun Suomessa majailevien kaverien kanssa keskustelee. Jos sanoo, että on a) lämmintä, b) paistaa aurinko tai c) on kivaa, niin saa heti hirmu syytteet a) elvistelystä b) angstaamisesta. Samat jutut oli meillä viime vuonnakin, mutta itse olin paikalla vasta maaliskuussa, jolloin aurinko näyttäytyy jo Suomessakin. Älkää huoliko suomalaiset, kyllä se aurinko ja valo sinnekin vielä palaa, vaikka tämä talvi nyt taisikin jäädä lumettomaksi ja pimeäksi. Ja minäkin tulen takaisin jo reilun 2kk kuluttua!

Eilen maistettiin sakea. Tänään ollut hiljaista.

<img class=“alignleft"src=‘http://www.qkaasu.com/wp-content/uploads/2008/01/picture.thumbnail.jpg’ alt=‘Olli tuli tänään’ />No ei oltu Engelbergissä! Tänään hiihdettiin Haslibergissä. Engelbergissä ei ollut oikein mitään hiihdettävää, niin käytiin sitten tuolla tutustumassa vähän paikkaan. Ihan hyviä pyydapätkiä löytyi, lyhyttä tosin. Tellulla oli vähän hukassa välillä, mutta alas tultiin. Aurinko paistoi kauniisti ja nyt naamaa kuumottaa. Jos joku miettii, missä suojaisimmat ja rauhallisimmat roskalaatikot välillä Engelberg – Meiringen: Stans 1 Stansin rajalla ensimmäinen rauhaisa ja iso roskalaatikko on kaupan pihassa. Veikkaan että pudotus pitää tehdä nopeasti, mutta se on ensimmäisiä paikkoja, mihin voi pudottaa. Stans 2-5 Stansissa ajaessa tulee monia roskalaatikkoja, joiden rauhallisuusaste on erilainen, vastaan, mutta ne ovat vaikeita. Ne tulevat kulmien takaa ja autolla joutuu tekemään urotekoja, koska laatikot huomaa vasta viime hetkellä. Useita eri puolilla tietä. Illalla hankala huomata, mutta pienellä kävelyllä saavutettavissa kohtuullisen rauhassa. Stans 6 Stansin läpimenevällä tiellä tien toisella puolella on keskellä kiireisintä kaupunkia kiireinen roskalaatikko. Se oli se, mitä kävimme testiajamassa. Jouduimme hyppimään keskellä tietä (subaru vilkutti valoja) ja keskellä kävelijöitä (mamma kattoi pitkään). Ei se mitään, näin kävi. Ehkä huonoin valinta! Hasliberg Haslibergin ala-asemalla on hyvä drop-point, suojainen, mutta ainakin tänään täysi. Matkaa on myös paljon, mutta hiihtoretkellä sopiva. Oletan, että joskus vielä voimme testiajaa.

Meno Engelberg Freeride Campillä jatkuu rauhallisena. Tämän päiväinen kevyt yläpilvi sekä vuorilla että muualla antoi hyvän syyn rauhalliseen raukeuteen. Itse en tänään hiihtänyt laisinkaan, mutta pojat kävivät vähän suksimassa. Huono oli kuulemma. Huomenna tuleekin jo ensimmäinen ”viikkoasukki” viideksi viikkoa, joten meininki taas lähtee pyörimään! Ei paljon raportoitavaa, facebookkiin melkein tulee lyhyesti kommattua kaikki tarinat. Ehkä blogikin vielä elpyy, jos alkaa jotain majoria tapahtumaan!

Olen käynyt ennen tätä vuotta vain 2 kertaa vuorilla hiihtämässä. Kummatkin kerrat ovat olleet Engelbergissä ja lähiseudulla. Tänään isoja kenttiä alaspäin suihkiessamme ilman näkyvyyttä tuli vain yhtäkkiä muutamia asioita mieleen. Pitää niitä tässä kevyessä afterski-hengessä perata. Nimittäin ainakin itseäni vuoret ovat pelottaneet kovasti. On jyrkänteitä, ikäviä kallioseiniä ja tietenkin myös mahdollisuus lumivyöryihin. Aikaisemmat kaksi kertaa ovat jääneet voimakkaasti vuoripelon varjoon. Vaikeissa paikoissa meni jotenkin täysin kyvyttömäksi, ja taitotaso oli vain 50% todellisesta. Toisaalta taas suoritustasoa ylläpiti voimakas adrealiinivirta, jonka pelko / jännitys toi tullessaan. Rentoudesta ei voinut puhua ja nauttiminen oli vaikeaa, joskin joskus se onnistui. Tänä vuonna asia on ollut eri. Syitä on monia. Vaihtunut välineistö tuo rentoutta, pienempi laskuporukka ja kolmas kerta samoissa (tutuissa) pakoissa varmasti auttaa. Ja tänä vuonna en ole lamaantunut vielä kertaakaan, vaan olen pystynyt toimimaan normaalilla taitotasolla ja ilman ylimääräistä kuumotusta. Tämä ei siis tarkoita riskien ottoa, vaan lähinnä parantaa turvallisuutta. Olen tänä vuonna ehkä noin 4kg kevyempi kuin viime vuonna, kuntopohja lienee aika samanlainen. Viime vuonna olin liikenteessä maaliskuussa, nyt on päällä selkeästi viileämpi tammikuu. Näiden yhteenlaskuna saadaan osatotuus sille, että olen jaksanut aika hyvin Oikeiden Alppiuroiden kanssa hiihtää. Olen saanut traveille vähän rentoutta reisiin (ei ’jäkitystä’ niin paljoa) ja olen löytänyt sopivan vauhdin itselleni esimerkiksi skinnaukseen. Jaksaa vaan paljon paremmin kuin viime vuonna. Siihen tietysti vaikuttaa ylläoleva ja myös se, että tähän saakka olemme hiihtäneet aika lyhyitä päiviä, kun ei ole ollut mitään överiolosuhteita. Tuomas tänään skinnaili trekkereillä edelläni, itse siis telluilla perässä. Ei kyllä sitä linkuttelua katsellessa juuri jäänyt alppisuksea ikävä. Telemark on muutenkin tarjonnut minulle paljon enemmän offarilla onnistumisenelämyksiä jo tähän mennessä kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa. Vaikeissa paikoissa olen toki nesteessä. On minulla Pimpit mukana, mutta saapa nähdä tuleeko laskettua.. ...

Tänään oli monivaiheinen hiihtopäivä. Aamulla oli sinkkistä ja sateista kauan, mutta joskus ennen yhtätoista hyvin ravitsevan aamiaisen jälkeen lähdimme haqlisen kanssa tallaamaan kohti ala-asemaa. Sinkkiä oli, ekalla laskulla aika huono näkyvyys, lunta sateli. Varovaisesti mentiin ja en uskaltanut tehdä telemark-käännöksiä. Sitten otettiinkin tauko ja kateltiin, josko keli aukeisi, kun sitä on vähän lupailtu. Välillä sitten tulikin aukkoja, joissa näki paremmin hiihtää. Ai että kun pääsikin tsippailemaan telemarkilla napakassa pyydassa, alkoi pääsemään vähä juonestakin kiinni, vaikka välillä pitikin syödä lunta. Lupaavan tuntuinen suksi tuo Elanin 999. Huomenna ei näkyvyyttä ole varmaan tätäkään vähää, katellaan mitä tehdään.

Täs on nyt ollu niin hektistä, ettei kerkiä blogia päivittelee ja tähän aikaan jo alkaa väsyttää. Kärsivällisyyttä pyydän. Facebookissa on jotain.

Engelberg

Infopaketti: Kolille tuli ensimmäinen rinne 1937. Ukko-Kolin jyrkkä, joka on ehkä Suomen jyrkin rinne, raivattiin vuonna 1938. Olympiavuonna 1952 rakennettiin kapulahissi pujottelurinteesen (joka siis rakennettiin 1937), joka nykyisin tunnetaan nimellä Pielinen. Suomen hitain tuolihissi rakennettiin vuonna 1969. Rukalla rakennettiin tuolihissiä myös samaan aikaan, mutta Rukalle tuolihissi valmistui vasta vuonna 1970. Pyhälle kuitenkin jo vuonna 1964! Kolilla on siis Suomen ensimmäinen toinen tuolihissi. Ja sama on edelleen käytössä. Ja sen kyllä huomaa. Mutta mukavahan sitä on antiikkikapistuksessa ylöspäin hinautua. Hitaasti. Ja varmasti. Ipatin jyrkkä ja ensimmäinen ankkurihissi Kolille valmistui vuonna 1983. Lumetusjärjestelmä Kolille rakennettiin vuonna 1985. Ipatin kierto ja toinen ankkuri tuli kaksi vuotta myöhemmin. Tiedot etsittiin yhteistyössä Koliblogin kanssa.

Jäi reportaasi viime perjantaista tekemättä, kun oli kaikkea hässäkkää viikonloppu ja eilen meni muuten vaan nörätessä päivä. Viime perjantainahan oli tämän vuoden viimeinen Konehuone, lineuppina techmu allstars. Meikän osuutena oli soittaa junkkaa reilu tunti back-to-back Decan kanssa. Videotakin tuli kuvattua, kaikista muista paitsi meistä, mutta se ei ole vielä valmis. Joudutte siis tyytymään sanalliseen kuvaukseen aluksi. Tunnelma alkoi kohoamaan pitkin iltaa ja täytyy myöntää, että olin ihan innoissani nousemassa lauteille pitkästä aikaa. Edellisen kerran olen koskenutkaan soittimiin silloin kun soitin edellisen kerran Konehuoneessa, joten mitään älytöntä teknistä spektaakkelia ei osaltani ollut luvassa. Onneksi Deca oli supporttina. Mutta voihan morjes, kun levylautaselle ensimmäisenä biisinä meidän vuorossa hyppäsi Matrix & Futurebound – Universal Truth (Original mix). Ei kyllä ujostuttanut yhtään tuollai julkisestikin vähän antaa spagettikäsien lepattaa ilmassa. Seuraava biisi meni vieläkin ihan humussa ja kun Deca tuli soittamaan ja vetäydyin vähän taakse hengähtää, niin huomasin että jalat ovat aivan valkoista lakritsia. Heh. Jälkikäteen kuunneltuna setti kuulostaa aika kamalalta. Huomasin osan virheistä jo soittaessa, mutta jotenkin se ei haitannut. Oli vaan niin hyvä fiilis :)

Tulihan se GPS-pulikka sitten hankittua, ja toisella kertaa homma jopa pelasikin. Ensimmäinen kerta kaatui siihe, että nav4all:sta tilaamani mokkula ei koskaan saapunut ja Luottokunta tilitti minulle maksuni takaisin. Toisella yrittämällä ostin yhtä uskottavan kuuloisesta, mutta tällä kertaa suomalaisesta kaupasta GPS-paikantimen. Siis bluetoothmallin, että saa puhelimeen kii. Jätin kokeilunhaluisena perinteiset SIRF III sirulliset kauppaan ja otin uutta ja periaatteessa käheempää MTK-sirullista, tosin GPS-palikkani on tuollainen merkitön kökkäre, joten laadusta on vaikea mennä sanomaan. Ensimmäiset testit ovat olleet aika lupaavia. Joskus jo siltojen alituksessa ja tunneleissa pulikka hämmentyy ja sen jälkeen paikka löytyy hieman sivuun. Sen huomaa noissa SportsTracker tallenteissa. Kävin lyhyellä juoksulenkillä testaamassa laitetta, gps-palikka oli hansikkaassa ja puhelin taskussa. Tulos on nähtävissä täällä: http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=17559 Enemmän dataa urheilusta, eikä matkojakaan tarvitse enää arvioida! Heh, tämähän on kuin FRWD, mutta ei tietenkään yhtä komea ja näkyvillä, mutta komeammat vilkkuvalot on. Testailu jatkuu.

JB kävi lisävoimin katsastamassa uuden Nääspeksin. En ollut ikinä ennen käynyt, joten en todella tiennyt yhtään mitä odottaa, ja repeatilla soiva Tea Hiilloste ei ainakaan vähentänyt alkuhämmennystä. Jos joku nyt ei tiedä, että miten homma toimii, niin selvitän vielä. Eli näyttelijät näyttelee, mutta yleisö saa huutaa väliin, esimerkiksi ”laulakaa”. Ja näyttelijät sitten laulaa. Eka puoliaika meni siivillä, homma oli hauskaa ja tuoretta. Toinen puoliaika taas alkoi lauluhuutojen takia venymään vähän turhankin pitkäksi, ja ei oikein jaksanut enää keskittyä. Lähdimme teatterista pois 4h myöhemmin kuin tulimme.. Se oli vähän liian pitkä. Yhteenveto: Hauska Uus juttu mulle – Liian pitkä Lyhyt tarina sen vuoksi, kun tänään Sven Sonite nousee taas lauteille :)

Tekisi mieli ostaa sellainen bluetoothilla puhelimeen kiinnittyvä GPS-vastaanotin lenkille ja autoon. Vielä kun tietäisi, että millaisen. Koska tällainen pitäisi saada! Miusta Nokia vois sponsoroida mulle sellaisen.

Ei auttanut OK thaihieronnan mainostaminen blogissa. Nyt paikka menee kiinni, mutta tilalle tulee joku thaikauppa. Ehkä siinäkin on takahuone.

Kirjoitin aiemmin faniudestani uuteen käyttöjärjestelmään. No, nyt käyttöä on kestänyt hieman kauemmin ja todellisuus on alkanut tulemaan vasten kasvoja. Multimedianäppäimet (volume up/down) lakkasivat toimimasta, ilmeisesti jokin päivitys särki ne. Ei ongelmaa. Läppärin kannen sulkeminen ei vie konetta suspendiin, vaikka pitäisi. Ärsyttävää, mutta ei vielä haittaa. Sen sijaan se, että käyttis ei usein nouse kunnolla ylös suspendista aiheuttaa halun rebootin yhteydessä käynnistää Windowsiin. Viimein, kun eilen huoneistomme vaihtui WLAN-aikaan ja perus auth: WPA-PSK / enc: AES setti pitkällä ääkkösiä sisältävällä salasanalla ei toimikaan Linuxissa, niin hermot alkoivat menemään. Mitä teen käyttöjärjestelmällä joka ei suostu yhdistämään salattuihin WLANeihin? Nimittäin naapureiden salaamattomiin on yhdistänyt kyllä hienosti ja on niillä (testimielessä..) surffailtukin. Voin muiden Linuxin käyttöä puoltavien seikkojen vuoksi kärsiä esimerkiksi kännykän synkkauksen puutteesta tai muista pienistä erikoisominaisuuksista. Mutta WLAN-verkkoihin yhdistäminen EI ole pieni erikoisominaisuus, vaan käyttöä ajatellen kriittinen asia! En voi enää käyttää kotoa Linuxia, koska en saa sitä yhdistämään internetiin. Nyt jää Ubuntupottiin lahjoittamatta.

Nyt kun tässä testailun vauhtiin päästiin, niin miksi suotta alkaa jarruttelemaan! Jatkuva hiihtokeskusten testailu on nopeasti puuduttavaa ja läntisessä eteläsuomessa asuessa myös aika mahdotonta. Siksi on mentävä rohkeasti sinne, minne useat eivät uskalla mennä: Turkuun. Tarkoituksena kevyt kaupunkilomailu Turussa ja vahva panostus kylpylähotelli Caribian palveluihin Testaajana tällä kierroksella toimi lisäkseni Rytsis. Keikkaa varten kävin oikein hankkimassa upouudet speedot, joilla onkin hyvä bousailla altaiden vierellä. Lähdimme itsepäisyyspäivän kunniaksi ajelemaan kohti Turkua kevyen koirasäädön jälkeen. Vettä satoi oikeastaan koko matkan, kuten Suomessa joulukuussa pitää sataakkin. Matkalla ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin pimeää ja vesisadetta. Ei erityisen jännää siis. Paikalle osasimme huonoista opasteista huolimatta hyvin, kun Rytsis oli ilmeisesti kaupungissa jo aiemminkin liikkunut ja itsekin katsastin mestat etukäteen Eniron varsin hyvästä karttapalvelusta. Hotellihuone oli oikeastaan positiivinen yllätys. Ihan perus kahden hengen huone, mutta aika tilava, hyvä telkkari ja pari lisäkanavaa. Jouduimme tosin remontoimaan huonetta vähän, mutta saimme sen mieleiseksi. Aika ripeästi saapumisen jälkeen paukkasimme kylpylämaailmaan ja siellä oli kyllä muitakin. Hyvin mahtui silti, kertaakaan ei väkimäärä turhauttanut, ei edes perjantaina, jolloin oli vielä enemmän porukkaa. Saunoja oli kaksi, perinteinen suuri sauna ja väliköydellä varustettu sekahöyrysauna. Perinteisessä saunassa oli kyllä todella hyvät löylyt, joka ei ole jokapäiväistä tuolla tavoin isoissa julkisissa saunoissa. Itse kylpylässä suosikkipaikka oli ulkoallas ja ulkona oleva kuuma matala-allas, johon vain juuri ja juuri sain kehittyneen vatsani piiloon. Kylmäallaskin olisi ollut, ei tullut vierailtua. Perjantaiaamuna kävin hieman muistelemassa kuinka uidaan uima-altaassa (hitto miten kylmä vesi!), lasten kauhuksi kävimme ajamassa vähän vesiliukumäissä – tosin yksi jäi testaamatta! Kylpyläsektori ei ollut mitenkään huumaava, mutta hieno ja riittävä siihen lillutteluun, mitä itse kaipasin. ...

Kohta tenttiin. Sitten suinpäin kohti Tamperetta. Joskus sitä miettii, eikö sitä voisi olla enemmän paikallaan?