Yleistä

Parasta on, kun asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä ja totuutta pitää kartella. ”Spurgut olivat huumeissa ja kännissä tupakoineet pahnojensa keskellä ja sammuneet sinne ja palaneet sinne” – Pauli Leppä-aho Eihän Pauli väärässä ole, mutta sanoahan sitä ei saa. Tämä on taas tämä sama asia, eli saako toisten ihmisten (ns. huonojen ihmisten) hengen arvottaa julkisesti halvemmaksi kuin normaalin työssäkäyvän. Ei kai saa. Mutta kuinka moni taas ajattelikaan, että noinhan se on lukiessaan Leppä-ahon läpät. Etkö tiedä mistä puhun? Hesarissa on juttu.

Mitä ominaisuuksia täydellisellä kahva-apinalla on ja mitä tekniikoita täydellisen ovivahdin oletat noudattavan? Jasmon blogi syventyy aiheeseen täydellisen portsarin metsästyksessä. Bodattu – Lihaa pitää olla ja lihaksia. Kun tällainen kaveri seisoo ovella, ei ohitse pääse pujahtamaan mistään. Lihaksien hankinnassa käytetyt lisäaineet loistava kauniin punaisena silmissä, sopii yhteen punasilmäisten asiakkaiden kanssa. Jämpti – Tarkkana pitää olla, koska asiakkaat yrittävät koko ajan jotain. Jos jono ei ole suora, ketään ei pidä päästää sisään. Jos portsarille huudellaan, niin 30 minuutin tauko siihen, että kukaan pääsee sisään. Kun ylipäätään päästetään sisään, niin aina vain 2 kerralla, koska ne pysyy napsakästi näpissä. Neuvotteluihin ei pidä lähteä, vaan jos jotain on päättänyt, sitä päätöstä ei saa horjuttaa mikään. Siinäpä ne ovimikon tarvittavat ominaisuudet olivatkin.

Myönnän jo nyt, näin julkisesti, lähettäneeni tyttöystävälleni kaikenlaisia viestejä.

En tiedä jaksaisiko sitä valtion virkamiehenä olla, jos ei hotellissakaan saa pornoa katsoa.

Mistä tietää kevään tulleen? Joku saattaisi sanoa, että kun aurinko paistaa yhä enemmän ja sää lämpenee. Hän ei olisi täysin väärässä, mutta todellisuudessa kevään paljastaa noista johtuvat asiat. Rannoille kerääntyy lintubongareita valtavien putkien kanssa, lumet sulavat ja spurgut löytyvät hankien alta. Hyväksi havaittu Hatanpään juoksulenkki kulkee juuri yhden Tampereen jouppotalon ohi, en tiedä mikä virallinen nimitys on. Kai joku yösuoja. Ilmeisesti paikkaan pääsee sisälle vasta klo 18, joten asiakkaat ajetaan pihalle ja siellä he värjöttelevät, kunnes taas pääsevät sisään. Joitakin alkaa jo väsyttää ennen kuin kello kolahtaa ja kaveri tipahtaa maahan pitkäkseen. Niin pitkällä kevät ei vielä ole, että siinä lämmin olisi. Ohi käveleminen (tai juokseminen) on kai heitteillejättö. Mutta, nyt kuuluukin kysymys: kuinka moni oikeasti haluaa tai viitsii pysähtyä potkimaan kaveria ylös tai soittamaan ambulanssia, kun seuraavana päivänä samaan aikaan siellä on taas Kake kenollaan? Alkoholismi on kai aika vaikea sairaus, sen aiheuttajaa en tiedä. Henkilökohtaisesti tuntuu nykyisin nämä krapulat olevan sitä luokkaa, että kunnon alkoholistiksi minusta kai ei ole, kai se niilläkin välillä pääsee vähän laskemaan. Päivän ohjelma perus AA-Pentillä on kai se, että aamulla kun heitetään suojasta pihalle otetaan pusikkoon kätketty pullo (suojaan ei saa viedä viinaa) syleilyyn, raapastaan pohja näkyviin, keikutaan kylille, yritetään pummata joltain rahaa, ostetaan vielä Sorbusta ja sitten joko a) sammutaan kaupungille paskat housussa b) päästään suojan eteen odottelemaan kuset housussa sammuneena tai c) pysytään pystyssä miten kuten suojalle saakka, josta saa seuraavan kerran ruokaa. En tiedä parannutaanko tuollaisesta rappioalkoholismista muuten kuin tapaamalla Jessen tai jotain. Mietin sitä, että kuinkahan moni miettii talvella hankeen sammuneen selvästi rapajuopon nähdessään, että kuolis pois, niin helpottais tuonkin kaverin tuska. Ääneenhän tuota ei saa sanoa, koska hyvinvointiyhteiskunnan pitää huolehtia kaikista. Mutta tässä voisi käyttää Suvi Lindén tyyppistä ajatelkaa nyt lapsia -huudahdusta: miten monta lasta saataisinkaan parempaan hoitoon, kun nämä menetetyt tapaukset viivattaisiin yli. No, asia ei ehkä ole ihan noin yksinkertainen. ...

Sampo Pankin ongelmat tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan. Tänään ei toimi mikään maksukortti, jos maksusta tehdään varmennus. Eli, jos ruokaa ollaan vailla, niin jokin vanha elintarvikekioski varmasti palvelee, ei niillä mitään varmennuksia ole.. Sampo Pankkia ja sen nykyistä tilannetta voisi pitää yhtenä surkuhupaisena esimerkkinä tiedottamisesta. Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola vaan selittelee koko ajan ja kiertelee vastuuta. Ei ole meidän vika, asiakkaat vaan ei osaa. Nyt katkesi Tanskassa verkkojohdot, siksi ei varmennus toimi. Ei meidän vika, vaan tanskalaisten. Kaikki oikeasti toimii, ette vaan osaa! Koulusta jäi joskus myös jotain mieleen. Yksi asia on se, että vaikka ongelmat palvelun tuottajalla on tietenkin aina negatiivinen asia, voidaan hyvällä ja nöyrällä asiakaspalvelulla jopa parantaa asiakastyytyväisyyttä. Tätä ei olla Sampo Pankilla sisäistetty. Tänään on ensimmäinen päivä, että Sampo Pankissa on pidennetyt aukioloajat, vaikka ongelmia on ollut pääsiäisestä saakka. Asiakaspalvelu on ollut tylyä ja täysin tukossa. Asiakkaat ovatkin olleet tyrmistyneitä siitä, miten heitä kohdellaan. Jos asiakas kokee, että pankki valehtelee hänelle, on asiakaspalvelun puolella tehty jotain todella väärin. Pankin vaihtamisesta puhutaan paljon ja enää ei pelkästään uhkailla. Odotan innolla, milloin kilpaileva pankki lanseeraa tv-mainoksen, jonka ainut sisältö on meillä asiat toimivat. Itsellä pankin vaihto on siinä vaiheessa, että jos Tapiolan kortti tosiaan on nyt postissa, niin huomenna noudan sen ja käyn Sampolla kylässä ruokatunnilla. Vaikka nykyinen korttiongelma kai ei liity verkkopankkiin, niin ihmettelen miten TietoEnator on valittu verkkopankin toteuttajaksi. Tai ilmeisesti he toteuttivat vain integraatio-osuuden. Tai en minä edes tiedä. Viime sunnuntain Hesarissa TEnator haki projektipäälliköitä. Olen saanut kyseisen firman toiminnasta sellaisen käsityksen, että projektipäälliköt vaihtuvat aivan koko ajan. SItten jos otetaan projekti, jossa on 3100 työntekijää ja miljoona työtuntia ja projektipäälliköt vaihtelevat koko ajan, niin kenenhän hallussa tuo kokonaisuus on? EI ole ihme, että järjestelmästä löytyy aivan ruohonjuuritason virheitä. ...

Vaikka Eberissä jo käytiinkin vähän lanailemassa, niin en voinut mitenkään vastustaa kiusausta, kun Matso puheli Sappeeseen menosta. Kiitokset välinesponsori Pylkkänen & Rajala & Hautere, sain sukset ja tangot ja sauvat ja ei muuta kuin menoksi. Vaikka oltiinkin vähän vuorilla aiemmin, niin se ei mitenkään ollut sammuttanut rinnehiihdon hienoutta Suomessa. Itseasiassa henkilökohtaisesti ahdistaa suuresti ihmiset, jotka 5 kertaa Serenassa käytyään ja kahdesti Chamonixissa ilmoittaa, ettei Suomessa voi enää hiihtää, kun on niin pienet rinteet heille! Liian usein heidän hiihtoaan katsoessa ihan kotisuomessa huomaa, että reeniä Suomessakin voisi olla lisää. No se siitä. Suksena K2 Apache Outlaw pelasi oikein kivasti, vaikka tuntui että side on mountattu aika taakse. Sappeen hinnat oli sikamaiset, mutta se on kai pelin henki näissä keskuksissa. Kausikortti 435 Eur! Käytössä sama systeemi kuin Eberissä, harmi vaan että lippu jäi sinne :) Keli oli erittäin pehmeä ja huonosti luistava, mutta hauska. Hiihto oli helppoa, vauhti ei jostain syystä pelottanut (ja sitä ei saanut) ja pitkästä aikaa oli jännittävää koittaa laittaa telemark-suksea kantilleen. Ei tullut Engelbergissä varsinaisesti leikkailtua hirveästi Elanin M999 -suksella. Noo, sellaista sohjosurffailuahan se todellisuudessa oli. Sopivan leppoisanhenkinen paikka oli, ehkä kun väkeä oli aika vähän niin näyttäytymistarvettakaan ei sitten ollut. Kokeiltiin Matson kanssa myös vähän feikkilaskua, alun könyämisen jälkeen vähän sain ideastakin kiinni, mutta ei se hyvin mennyt :) Matso oli enemmänkin tekijä. Sattumalta tavattiin Eberituttujakin siellä, Matso oli villillä päällä vaikkakin sairaana väsyi nopeasti. Mulla oli kanssa kivaa, parhaita tapoja kuluttaa harmaata sunnuntaita. Aina ei voi olla bluebird ;) ...

Kohta sitä taas saa, nimittäin Futuramaa! Katso CDON.

Kun vihdoin pääsimme IBK, alkoi Poets of the Fallin levy olemaan jo aika tuttua kuraa. Ei nimittäin ollut muita levyjä ja radiosta kuului vaan saksalaista kurnutusta. Ajo-ohjeet olivat esimerkilliset. Saimme ohjeeksi kääntyä motarilta IBK Westille ja sitten ”Bauhaussin kohdalta oikealle ja Mäkin kohdalta uudelleen oikealle”. En tiedä yllättyvätkö lukijat suuresti, kun sanon, ettei oltu edes oikealla puolella kaupunkia. No, viimein päästiin herrojen Amiesten lukaaliin, joka koostui kahdesta kopista, joista toinen oli vessa. Toisessa oli sänky, pöytä, tietokone, kaksi patjaa ja puolet pinta-alasta hiihtogearia. Niinkun vaihto-opiskelijalla tietysti pitää ollakin. Lähdimme tutustumaan kaupungin yöelämään ja kiersimme lukuisia baareja, joiden nimet jäivät minulta pääasiassa huomaamatta ja käytiin myös mäkissä, joka oli halpa ja kivasti auki keskellä yötä. Olimme myös sen näköinen joukko, että jonkun omasta ja äitinsä mielestä paremman baarin ovimikko ei jaksanut avata meille edes ovea. Illan päätösbaari oli jossain rautatien alla. Kaikki holvikaaret olivat täynnä kuppiloita ja menimme yhteen, en muista nimeä. Paikka oli hätkähdyttävä. Ihmisiä oli niin paljon, että koko ajan oltiin aivan iholla. Baarityöntekijät kiipeilivät baaritiskillä päästäkseen liikkumaan ja kuulemma ihmiset tanssivat myös baaritiskillä, kun ilta jatkuu pidempään. Viina oli halpaa, mutta sitä nautimme ainoastaan yhden juoman verran, kun fiilis ei ollut sellainen, että olisimme kuitenkaan jaksaneet olla paikassa. Mutta voin kuvitella miten tuollaisessa paikassa toimisi vaikka teknon soittaminen. Nytkin vehkeitä luukutettiin niin kovaa, että jos puolella IBK-kansasta ei ole kuulovauriota, niin kovaa tekoa ovat. Kakkospäivänä lähdettiin aamupäivästä tapaamaan ystäväämme keksietä. Kun Burker Kingin ja rautatieaseman jälkeen pääsimme sinne illalla, vietimmekin loppuillan siellä – opiskelijakämpän yhteiskeittiössä. Paikallisia suomisuuruuksia kävi siellä tarinoimassa ja kaikenlaisia prosenttiosuuksia laskettiin. Vaikka join paikallista (halpaa) energiajuomaa koko illan, alkoi silti väsyttää (ei potki samalla tavalla kuin Battery) ja niin sama vika oli muillakin. ...

Oletko harkinnut koiran hankkimista? Askarruttavatko mahdolliset ongelmat koiran hankinnassa? Ei hätää, Jasmon blogi tuntee vastuunsa ja kertoo Totuuden koirien omistamisesta, niiden elämästä ja ihmisen ja koiran yhteiselosta. Pissileikit. Pentukoirahan ei paljon aikaa ja paikkaa katso, vaan kusee ja paskoo mihin tahtoo. Sisäsiisteys alkaa kuitenkin aika pian, eikä suurta hätää ole. Erityistä ylpeyttä omistaja voi tuntea, kun koira ensimmäistä kertaa pyytää päästä ulos, kun pissittää. Erityistä halua vetää ranteet auki omistaja tuntee, kun kohti ulko-ovea koiraa viedessä, päättää se kuitenkin kusta sisälle. Tuntuukin siltä, että osa koirista kuvittelee pentuna olevansa ulkona, jos näkee ulos. Suosittelen verhojen pitämistä visusti ikkunoissa, tai silmälappuja. Älykkyys. Koirat ovat – yllättäen – älykkäitä, ainakin suurin osa roduista. Ne oppivat uusia asioita, nopeasti tai hitaasti, mutta oppivat kuitenkin ja innostavat siten omistajaansa opettamaan koiralle yhä uusia temppuja ja juttuja. Koirat ovat myös kekseliäästi älykkäitä jo nuoresta. Juuri vessan oven eteen käräytetty paskatorttu – omistajan ollessa vessassa – saa takuulla omistajan astumaan paskaan. Kuinka meidän Musti onkaan vitsikäs! Koko. Koiran kannattaa olla iso. Nimittäin koirahan karkaa ja kimpoaa jonkun toisen koiran kimppuun. Tai sitten toinen koira tulee oman päälle. Jotta omistajan ei tästä tarvitse hätääntyä, kannattaa ottaa joku roteva koira. Siinä saa kukkapenkkiin kuseskeleva naapurin kissakin ajattelemisen aihetta. Sitäpaitsi, isoon koiraan ei kompastu, jos se vaan seisoo. Kiinnostus ympäristöön. Omistajan tullessa kotiin juuri anopin kanssa, voi nauttia koiran uusista löydöistä. Kaalimato sängyn alta on tuotu oven eteen. Tutkimusmatka ei ole päättynyt siihen, vaan roskapussi on myös tarkastettu biojätteiden varalta. Viisaana eläimenä koira vastustaa biojätteiden tuhlailua ja siksipä ratkaisuna onkin jälkivaiheen syöminen, kutsutaan myös (koirapiireissä) termillä roskapussin räjäytys. ...

Seuraa sekalaista kotiinpalushittiä. Viikonloppu on ohi ja arki on alkanut, tosin ei minulla – menen töihin vasta huomenna. Kävin tänään kuitenkin pariin otteeseen ulkona hallituissa olosuhteissa totuttautumassa kotimaahan ja meininkiin täällä. Kieltämättä aamulla koiraa ulkoiluttaessa ja rapaisessa loskassa seisoessa mietti, että ”nyt taas ymmärrän, miksi kotimaassa ihmiset olivat niin äkäisiä talven”. Kyllä itseäkin olisi kovasti riivannut. Onneksi päivällä alkoikin paistamaan aurinko ihan napakasti, eikä loskaakaan kaupungilla ole. Katsoinko oikein: Suomessa on pidempi valoisa aika kuin Sveitsissä tällä hetkellä? Asiakaspalvelu on tavallaan ollut vähän kanssa esissä tässä heti tänään. Sveitsissä asioin pienissä liikkeissä ja usein myyjät olivat ainakin näöltä tuttuja. No niin ei tietenkään ole Sokoksella tai Prismassa. En itse ole kokenut mitään vääryyttä, mutta kun Sokoksella joku nainen haluaisi lyhennyttää sieltä ostamaansa ranneketjua ja vastaus on, että tässä menee viikko, niin heti vilahti joku asia takaraivossa. Tuonhan saisi tehtyä minuutissa. Mutta noin kai se isoissa puljuissa ja yksiköissä menee. Kävin myös harjoittelemassa kännykkäirkkausta ja jonotussimulaattoria Nordealla. Pääsin sulkemaan tilini 30 minuutin odottelun jälkeen. Tilin sulkemisessa meni yllättävän kauan, varmaan viisi minuuttia. Mutta hupaisinta oli, että kun tililläni oli ollut 30snt rahaa (ihan rihikuivaa!), niin sitä rahaa piti pankkivirkailijan lähteä sitten etsimään pankista ja siihen meni hyvinkin 5 minuuttia. Nauratti. Tapiolasta sanottiin pankki-/visakorttiin menevän noin pari viikkoa. Sitten käyn kokeilemassa Sammon tilinlopetuspalvelua. Entisten kokemusten perusteella Sammossa ei tarvitse juuri jonotella. Veikkaan, että Sammossa eivät edes jaksa kysyä syytä poistumiseeni pankin kuvioista.

Kotona taas Suomessa.

Henkilökohtainen muistilista kunhan pääsen Suomeen ja hoitamaan asioita. Hae rahat pois Sampopankista Hae rahat pois Nordeasta Avaa Tapiolaan uusi käyttötili ja ota sinne kortti Meni kyllä täysin hermo tuon Sampon ”uudistuksen” kanssa. Miten on kätevää täällä ulkomailla, kun ei esim nää enää Visan luottotilannetta. Ja ettei pankki toimi. Ja että kaikki asiat on hidasta, jumissa ja kehityksen alla. Nordeassa en jaksa rahaa seisottaa, vaikkei se minulle vielä mitään maksaisikaan – nimittäin kun korkoahan ne eivät sieltä maksa. Tapiolasta sain viime vuonna vähän alle 40e korkoa, enkä tosiaan ole mikään miljonääri.. Samposta (joka oli ennen säästötilini) sai aina 10-20 snt.

Joskus päivät ovat pitkäveteisiä eikä tapahdu oikein mitään. Silti pitää olla koko ajan valmiina lähtemään. Tänään oli taas yksi niistä hitaista päivistä. Mitään ei tapahtunut, valmiudessa oltiin. Näkyvyys heikko, ei laskua. Kuitenkin, kun ammattimiehiä ei olla, syyllistyttiin hätäilyyn ja vääriin johtopäätöksiin ja laskettiin hälytystasoa. Henkilökohtaisesti astuin rosterista pois, kun olo ei ollut parhaimpia, mutta siivouspari EFC-2 pysyi hälytysvalmiudessa. Klo 14:20 hälytyspilli vinkahti. Standilla oli näkynyt aurinko, itseasiassa jo jonkin aikaa (tästä saimme tiedon vasta myöhemmin). Siivouspari siirtyi hälytysautoon suksineen ja kamoineen alle minuutissa ja kuski (koodinimi EFC-TÖHÖ) kapusi ratin taakse. Alle kahdessa minuutissa hälytyksestä Hälytysajoneuvo lähti valumaan alamäkeen kohti ala-asemaa. Siivoukset oli hyvällä mallilla jo EFC-2 saapuessa paikalle, mutta tarvetta lisätoimintaan kuitenkin vielä oli. Pojat saivat tilanteen viimeisteltyä ja pääsivät ansaitusti Yukiin rentoutumaan. (vrt. Pelastajat)

Päivä I: Upeaa puuteria. Pojat menee ensin, Simo sulavasti ja suoraan, Tuomas hyppyyttää pompuista ja vetää kovaa. Itse tulen perästä. Nojaan takasukseen, yritän tehdä pienen telluasennon, että suksi uisi paremmin. Lunta on. Vaihdan jalkaa, eli teen käännöksen. Suksi sukeltaa. Pää edellä hankeen. Päivä II: Vähän painunutta, mutta edelleen upeaa puuteria. Laubilla paljon lunta, paljon vauhtia, hyvällä tavalla kulmaa. Suksi ui. Reisissä polttaa, kun joutuu ajelemaan suksea niin takaa. Pienet töyssyt on otettava vielä enemmän takapenkiltä. Suksi ei anna ollenkaan painetta vastaan. Siirryn loppuosassa alppikäännökseen, joka risukon välissä toimiikin hyvin ja nautin hiihdosta. Alppikäännöksessä painon saa paremmin jaettua kahdelle jalalle ja siten saa kantopintaa enemmän. Päivä I (uudelleen): Simo antaa testiin oman leveämmän suksen. Lähden laskemaan. Suksi nousee pintaan ja antaa painetta molemmille jaloilleni vastaan. Kääntyminen on helppoa, tekipä pitkää käännöstä tai lyhyttä pomppukäännöstä. Huudan puolessa välissä laskua pojille (lasken ensimmäisenä) kirosanoja, niin hyvä suksi on laskea. Lupasin ostaa sukset heti. Simo manaa minun omaa Elanin M999 -suksea. Liian kapea. Ei kelluta. Vaikea. Leveitä suksia joskus kuulee haukuttavan, ne ovat ”taitojen parantelua”. Ehkä niinkin, mutta niin valtava ero hiihdon helppoudessa oli, että henkilökohtaisesti valinta leveän ja kapean (jos 99mm on kapea :) suksen välillä on helppo. Jos hiihdosta kerta voi nauttia, niin miksi ei sitten nauttisi? Taisi tulla arvokas testilasku..

Hyvin kirjoitettu ja ilman ennakkokäsityksiä oleva juttu Techmusta oli Kaakkois-Suomen Sanomissa. Sanoisin, että poikkeuksellisen hyvä juttu konemusiikista ja toiminnasta sen ympärillä. Juttu Techmun kotisivut

”Mihin lähetään” ”Lähetään vaikka Innsbruckiin” ”Ok” No, ensin kuitenkin käytiin kuvaamassa kumparelaskua Engelbergissä. Naisten finaalin taso oli aika jännä, finaaliin oli päässyt myös naisia jotka tekivät aurakäännöksiä. No, kovemmassa päässä olikin sitten kovempaa vetoa. Yritin opetella kuvaamista, laskijoiden sijoitukset eivät minua juuri kiinnostaneet. Kuvausgearin minulle sponsoroi Kuvausharrastaja T.Korpi (Ranskassa). Kokeilin paljon erilaisia juttuja, mutta kuvista tuli aika samanlaisia. En saanut oikein värejä esiin hiihtäjistä, mutta jotain hyppykuvia sai ikuistettua. Kuvaaminen kuitenkin on kiinnostavaa ja tuolla tavalla kun pääsee kokeilemaan, niin oppiikin jotain. Läpipolttamisen perusteet osa I ja II. Kisat loppuivat, joku voitti. ”Joko lähdetään?” ”Lähdetään vaan.” Jatkuu seuraavassa postauksessa..

Nyt ei tarvitse enää pelata kämäsillä excel-tiedostoilla, kun voi käyttää päheetä weppipalvelua! Scred

Puolentoista kuukauden olo Sveitsissä on tuonut mieleen muutamia asioita, joita Suomessa (tai ’suomalaiset’ firmat) osaataan tehdä ja lokaalit oikeastaan eivät. Lapiot: Lumilapiot, pistolapiot – oikeastaan kaikki lapiot pois luettuna ns. lumivyörylapiot. Ne ovat kaikki painavia, tehty jostain metallista, joka ei ole kuullutkaan alumiinista, varret ovat umpipuuta ja ilman kahvoja. Käsittämätöntä, että maassa, jossa todistettavasti on ollut talvi useina vuosina ja lunta tulee välillä runsaasti, ei ole kunnollisia lapioita! Fiskars, missä myyntiorganisaatiosi? Renkaat: Sveitsissä ei saa ajaa nastarenkailla. Jyrkillä mäillä tarvitaankin sitten ketjuja. Ymmärrettävää. Kuitenkin meidän hiihtoautonamme oleva Vito on Nokian Renkaiden tekemillä kitkarenkailla noussut tähän saakka jokaisen mäen lähes nikottelematta ylös, kun paikalliset ovat väsänneet autoihinsa ketjuja. Nokian Renkaat, miksette myy näille kitkarenkaita? Lukot: Talojen ovissa olevat lukot ovat hämmentäviä hienomekaniikan ihmemaassa. Hakaan ovea ei sentään tarvitse laittaa, mutta Abloyn lukkoihin tottuneelle kaverille huonosti toimivat ja hankalat lukot ovat aina vaan yllättäviä. AB Lukko Oy, täällä olisi asennushommia! Autokoulu – liukkaalla ajaminen: Sveitsiläiset ovat tottuneet täpäriin tiloihin ja mäkiin ja yleensä autot ovat uusia ja hyviä ajaa. Kuitenkin liukkaalla ajamisessa on kummallisia aatoksia – jos renkaat sutivat, paikalliset painavat enemmän kaasua. Todistettavasti nelivetoinen Subaru valui tätä kotimäkeämme alaspäin jokainen rengas sutien.. Myös Uotisen tarinat mäkeen juuttuneesta Porsche Cayennesta (jonka uotsi tietysti hetken pohdittuaan (*tök* *tök*) ja mittailtuaan kävi ajamassa ylös) tukevat tarvetta parannetulle liukkaan kelin ajo-opetukselle. Tyynyt: Tyynyt tässä maassa tuntuvat olevan valtavia, mutta silti onnettoman huonosti tukevia. Niihin lähinnä hukkuu. En tiedä tekeekö kukaan Suomessa tyynyjä, mutta itse ainakin olen suomimaassa aina nukkunut paremmalla tyynyllä kuin täällä. Onneksi Hanna lähetti Matson mukana minulle kotoisen tyynyn (<3), nyt nukuttaa! Siinäpä ne nyt mieleen tulevat melkein olivatkin, jonotuskäyttäytymisestä ei jaksa edes aloittaa. ...

Tänään en väistellyt kiviä. Aurinko paistoi, kivet rasahteli. Ei haitannut. Hiki virtasi. Luisto oli hiton huono, joutui tekemään enemmän töitä kuin olisi arvannut. Tiellä oli myös kaikenlaisia erittelemättömiä esteitä, mutta en antanut sen häiritä. Nöyrästi vaan eteenpäin. Tauolla istuin koneella. Lisäksi istuin auringossa terassilla. Kivien rapsahtelu kuului edelleen korvissa, mutta onneksi tiesin sen jo olleen mennyttä aikaa. Tiskasin myös tiskit (tiskikoneella) ja olin muutenkin kodinhengetär. Maiden. Mutta ei iron.