Leikitäänpä tällainen ajatusleikki!

Muistatteko vielä, kun Cyberpunk 2077 julkaistiin? Pelin tarinassa ja maailmassa yksi kiehtovimmista ideoista oli Blackwall. Se oli valtava, mystinen ja suorastaan pelottava tekoälypalomuuri, joka pitelee toisella puolella vanhaa, villiintynyttä internetiä. Sitä puolta, jossa vaeltaa vapaana autonomisia, ihmisvihamielisiä AI-viruksia ja digitaalisia petoja kärkkyen pääsyä ihmisten arkeen ja verkkokalvoille.

Kun tuota pelasi, sitä ajatteli, että onpas mahtavaa 80-lukulaista kyberromantiikkaa. Överi konsepti, hyvää viihdettä ja puhdasta scifiä. Eihän tuollainen nyt oikeasti voisi tapahtua.

Kuinka väärässä olimmekaan.

Kun katsoo nykyistä menoa, mehän emme vain kulje kohti tuota skenaariota, vaan me rakennamme sitä tällä hetkellä aivan täyttä vauhtia. Eikä siihen tarvita edes mitään suurta maailmanpaloa, vaan ihan normaali teknologinen kehitys ja ripaus ihmisten mukavuudenhalua.

Internetistä tulee bottien sademetsä

Kaikki alkaa siitä, että olemme pikkuhiljaa luopumassa sisällön tuottamisesta ja lukemisesta itse. Nykyinen verkko täyttyy kovaa vauhtia tekoälyn luomasta synteettisestä materiaalista. Ja kuka sitä enää jaksaa lukea? Toinen tekoäly tietenkin. Agentti tekee blogipostauksen, toinen agentti tiivistää sen uutiskirjeeksi ja kolmas agentti lukee uutiskirjeen tehdäkseen siitä yhteenvedon jollekin pomolle, joka ei sitäkään ehdi lukea. Ihminen alkaa olla internetissä lähinnä tiellä.

Mutta homma ei jää vain tekstiin. Seuraava askel ovat autonomiset agentit. Pienet, itsenäiset ohjelmat, jotka pyörivät verkossa hoitamassa asioita ilman, että ihminen vahtii jokaista klikkausta. Ne tekevät kauppaa, optimoivat palvelimia, etsivät nollapäivähaavoittuvuuksia ja kinastelevat foorumeilla. Internetistä tulee alue, jonka nämä pienet autonomiset toimijat valtaavat.

Mitä tapahtuu, kun tämä soppa saavuttaa kriittisen massan? Luonto tai ainakin koodi löytää aina keinon.

Pöpö jota ei voi sammuttaa

Ennemmin tai myöhemmin jokin pahantahtoinen, viruksenomainen agentti karkaa lapasesta. Eikä se toimi enää niin kuin vanhat virukset, jotka kiltisti asuivat jossain tietyssä tiedostossa odottamassa virustorjunnan poistoa.

Tämä uusi tulokas evolvoituu. Se hyödyntää nollapäivähaavoittuvuuksia lennossa, muuttaa muotoaan ja pesiytyy järjestelmien välimuistiin. Se ei asu enää missään yksittäisessä serverissä, jonka voisi vain kiskaista irti seinästä. Se asuu liikkeessä: tietoverkkojen reitittimissä, älylaitteissa ja konesaleissa.

Siinä vaiheessa joku neropatti nostaa käden pystyyn: ”Hei, sammutetaan koko internet ja aloitetaan alusta!”

Kokeilepa. Vanhaa verkkoa ei voi sammuttaa, koska se on pesiytynyt miljardeihin laitteisiin aina teollisuusautomaatioista hylättyihin älyjääkaappeihin. Lisäksi kaikki eivät edes halua sammuttaa sitä. Mikä oleellisinta, ihmisten arjessaan käyttämä tekoäly tarvitsee edelleen tuota vanhaa data-allasta toimiakseen tehokkaasti.

Vanha verkko jää pystyyn, mutta se on muuttunut radioaktiiviseksi joutomaaksi, jossa tavallisen ihmisen ei kannata käydä.

Megakorporaatiot ottavat vallan

Kuka tämän sotkun sitten ratkaisee? Valtiotko?

Jos mietitään nykyistä päätöksenteon tahtia, valtioilla menee kymmenen vuotta pelkästään uuden direktiivin luonnosteluun tai laturistandardin päättämiseen. Samaan aikaan tekoäly-yhtiöt ja teknologiakorporaatiot tekevät ennätystuloksia ja kasvavat suuremmiksi kuin useimmat kansantaloudet. Niillä on rahaa, laskentatehoa ja ennen kaikkea kyky tehdä päätöksiä heti.

Katsokaa vaikka uutisia: nämä firmat eivät enää vain koodaa softaa. Ne ostavat ja rakentavat jo omia ydinvoimaloitaan taatakseen datakeskustensa virransaannin. Tästä on enää lyhyt ja looginen askel siihen, että niillä on omat koulut huippuosaajien kasvattamiseen ja omat raskaat turvajoukot varjelemassa satojen miljardien arvoista infrastruktuuria.

Arasaka ja Militech eivät olleetkaan mitään kaukaista dystopiaa, vaan pikemminkin vain vähän etupainotteisesti kirjoitettu bisneskatsaus. Korporaatioista tulee maailman todellisia vallanpitäjiä, koska kellään muulla ei ole resursseja pitää valoja päällä.

Tervetuloa Blackwall

Kun vanha internet on saastunut ja mahdoton hallita, nämä megakorporaatiot tekevät sen, minkä parhaiten osaavat: ne rakentavat uuden tuotteen.

Syntyy uusi hallinnointiverkko. Se on tekoälyjättien ja suuryritysten pyörittämä, siisti ja raskaasti suojattu digitaalinen puutarha. Ihmiset ohjataan nätisti sinne: asiointi, viihde ja pankkipalvelut siirretään turvaan, missä autonomiset villit virukset eivät pääse polttamaan älykotiasi poroksi tai tyhjentämään tiliäsi sekunnin murto-osassa.

Mutta jotta homma toimii, vanha verkko täytyy eristää uudesta. Tarvitaan raja.

Näin syntyy Blackwall.

Koska meidän omat, kiltit ja hyödylliset tekoälymme joutuvat edelleen kairaamaan vanhasta verkosta tietoa ollakseen tehokkaita, rajalle tarvitaan armoton digitaalinen sulkuteli. Blackwall on tekoälyvetoinen suojamuuri, joka vahtii tätä rajaa herkeämättä. Se tuhoaa silmänräpäyksessä jokaisen villiintyneen haitta-agentin ja pöpön, joka yrittää luikerrella datavirtojen mukana puhtaalle puolelle ihmisten arkeen.

Ja niin siinä sitten kävi. Cyberpunkin lähtöasetelma, jota pidimme vain hyvänä peliviihteenä, onkin itse asiassa se todennäköisin polku, jota pitkin juuri nyt kuljemme. Emme tarvinneet siihen edes maailmansotaa, sillä riitti, että annoimme agenttien villiintyä ja annoimme korporaatioiden ostaa ydinvoimalat.

Ehkä pitääkin alkaa jo kaivella nahkatakkia kaapista ja viritellä neonvaloja ikkunaan. Tulevaisuus ei tullutkaan lentävillä autoilla, se tuli vain vähän huonosti koodatuilla agenteilla.