Sen verran niistä työoloista on tullut puhuttua, jotta tänään sitten tuumasta toimeen ja Ikean sivuille katsomaan ihanaa lastulevytyöpöytää. Ja sieltähän löytyi (ei ollut lastulevyä). Mutta voih! Ne jotka eivät olleet saaneet kaupasta Vessapaperia, olivat ostaneet kaikki työpöydät. Pöytälevyjä olisi ollut, mutta jalkoja ei. Ei sähköisiä eikä kiinteitä. Kuinka nyt selviän??
Lounaiden kotiinkuljetuksessa olisi vielä hiottavaa. Tai niitä pitäisi siis olla. Voisiko pienet lounasravintolat lyödä hynttyyt yhteen ja DHL tyyppisesti kaikki ruuan tarjoajat pakkaisi samoihin autoihin kohdealueiden mukaan safkat ja sitten autot ajaisivat jääteläautojen tapaan tiettyä reittiä ja siitä voi sitten käydä hakemassa lounaansa. Uskoisin että näin saisi kuljetuskustannuksia alas ja joustavuutta toimintaan. Ainakin tänne meille kotiin kuljetuskustannukset tuppaa olemaan n 10€, joka on vaan liikaa lounasruuasta.
Toinen vaihtoehto lounasravintolalle olisi tarjota jääkaappikamaa ja vaikkapa koko viikon lounaat kerralla. Asiakaskin voisi tykätä, kun ei joka päivä tarvitse sählätä lounaiden kanssa.
Kotonakin tehtyä lounasta kyllä syö, mutta ainakin mielestäni ulkopuolinen lounas antaa edes pienen piristyksen päivään ja niitä me kyllä tarvitaan. Isoja ja pieniä piristyksiä.
Vastaa