Nokia Nokia

Tällä hetkellä on trendikästä kirjoittaa Nokiasta. Kauppalehti, Taloussanomat ja iltapulu kirjoittavat juttuja, joissa kerrotaan mitä Nokia teki väärinTai vielä parempaa, jokin trendikäs nyt puhuu irtisanottu -otsikko. Jutut on käsittämättömän huonoja ja perustuvat johonkin operatiivisen toiminnan arvosteluun.

Jasmon blogi tuntee vastuunsa suomalaisessa viestintäkentässä ja puhuu nyt Nokian oikeista ongelmista.

Kun iPonille haettiin vastavoimaa, Nokia esitteli N97 värkin, jota jotkut hulluimmat kehtaa puhelimeksikin kutsua. Nokiaan tottuneet kuluttajat ottivat N97:n toilailun vastaan huvittuneena, että voidaan tehdä tuollainenkin paska.

Onneksi kohta pitäisi tulla N8, joka olisi Todellinen Vastaisku iPonille ja joka näyttää mihin Symbian pystyy. Tässä vaiheessa laituri ei ollut vielä tulessa ja N8 tehtäisiin huolella loppuun. Siitä tulisi hyvä.

Kuitenkin ennen julkaisua piti mainita, kuinka seuraavaksi aletaan tekemään Meegolla high end värkkejä ja N9 tulisi ensi vuonna. Että älkää nyt ostako tätä meidän ässää puhelinta, vaan odottakaa kun ensi vuonna taas räjähtää.

Maemo/Meego, ties mikä oli tulossa jo kauan. Siitä oli toimiviakin puhelimia jo, mutta ei kaupoissa eikä ostettavana. Tässä vaiheessa Nokian asiakas alkaa miettimään, että mitä ne siellä oikein puuhaa. Miksei sitä uutta Meego-puhelinta saada pihalle, jota kaikki odottivat?

2011 olikin aika sitten ilmoittaa, että meidän plattis ei pelkästään kyde, vaan roihuaa, että älkää kukaan ostako meidän symbianpuhelinta. Sitten meillä olisi tässä tällainen hieno Meegopuhelin N9 ja N950, mutta ei näitä koskaan tehdä enempää ja kaikki Meegolaiset saa meiltä kenkää.

Tässä vaiheessa epäusko ja ihmetys on muuttunut jo vihaksi. Sen huomaa myös mediailmapiirissä, ennen median suosiossa ollut Nokia saa sapiskaa olan takaa. Eikä syyttä. Markkinoinnista ei yhtiön johdossa ilmeisesti ymmärretä mitään, vaikka markkinointikampanjat ovat hienoja ja mietittyjä.

Sitten tulee ilmoitus Winkkarivehkeistä. Se otetaan vastaan jakautunein mielin ja aletaan odottaa taas uutta tulevaisuuden lupausta, Lumiaa. Käyttiksen keskeneräisyydestä kiertää huhuja mutta julkaisutilaisuutta odotetaan. Tai odotetaan siihen asti, kun Nokia onnistuu vuotamaan kaikki kiinnostavat tiedot uudesta puhelimestaan etukäteen.

Nokian rivit vuotavat kuin siivilä ja mikään salaisuus ei pysy salaisuutena. Taas kerran julkistus on lähinnä naurettava, tosin Nokia Musicista ei taidettu yleisesti tietää.

Okei, hyvä yritys, aletaan myymään Lumiaa sitten. Ennen kuin Suomessa on myyty kymmentäkään, ilmoittaa Microsoft Windows 8:sta. Hyvän viestinnän ammattilaisena Nokialta kommentoidaan, että meidän vehkeitä ei sitten uuteen versioon pysty päivittämään – toisin kuin kaikilla kilpailijoilla – että kannattaisiko odottaa meidän Win8 puhelinta.

Näissä vaiheissa ei voi kuin hämmästyneenä (ja turhautuneena) seurata viestintää. Ja ratkaisuja.

Nokia keskittyy tuolileikkeihin ja sen jälkeen pitäisi tulla ulos ensimmäinen winkkari8 puhelin. Mutta matkalle osuu yksi ihan oikea innovaatio ja yllätys. Nokian PureView -kamera. Tietysti se julkaistaan tulipunaiselle alustalle ja kukaan ei halua sitä – se on kalliimpi kuin pokkari ja käyttöjärjestelmälle edes Nokia ei lupaa tukea.

Nyt sit odotettiin Nokian Winkkari8 puhelinta, joka osottautui vähän ennen julkistustilaisuutta jännittävästi nimetyksi Lumia 920:ksi. Viimeisimmässä julkistuksessa ei ollut kenellekään yhtäkään yllätystä, jota Nokia ei olisi etukäteen tahallaan tai tahattomasti vuotanut eteenpäin. Tämän lisäksi amatöörimäinen koheltaminen mainosvideoiden kanssa ja taas saa olla ylpeä ”kotimaisesta” firmasta.

Mikä siinä on, että julkistuksista ei osata tehdä julkistuksia? Kuka noista vuodoista päättää, miksi asiat vuodetaan etukäteen? Olisiko tuolileikeissä pitänyt lähteä pari muutakin pihalle, lähinnä tuolta markkinointistrategian puolelta?

No, ei siinä mitään. Nokia pitää julkistuksensa ennen iPhone5 julkkaria, ettei jää jalkoihin. Ihan hyvä, mutta Win8 käyttöjärjestelmää ei ole vielä julkaistu eikä sitä käydä juurikaan läpi julkistuksessa. Vaikka kaikki nimenomaa odottivat windows8 puhelinta. Tässä ei voi sanoa kuin että ei jumalauta.

Puhelin voi olla hyväkin, mutta erittäin huono maku siitä jäi. Ja sitten Nokia pudottaa pommin. Saatavuudesta tai hinnasta ei ole tietoa.

Eli julkistustilaisuudessa ei annettu yhtäkään sellaista tietoa ulos, jota ei olisi annettu jo aiemmin. Ei edes oleellisinta: milloin sitä saa ostaa. Tässä on ohjelause markkinoinnin perusteet 101 kirjasta:

On vitun vaikea myydä tuotetta, jos asiakkaat eivät tiedä mitä se maksaa tai mistä sitä saa

Miksi tämä on näin kauheaa paskaa? Miksi julkistus pidettiin nyt, jos ennen iPhonea ei uskalleta sanoa edes hintaa? Miksei julkistusta pidetty yhdessä Win8 julkkarin kanssa tai heti sen jälkeen? Mitä siellä puuhataan oikein?

No, joku luulisi että tässä on jo kaikki, kun aikajanalla tullaan jo aika lähelle. Vaan ei ole. Nokia liittoutui softan ammattilaisen, Microsoftin kanssa. Winkkaripuhelimien ongelma on ollut se, että killer appit eivät tule winkkarimarkettiin ensimmäisenä tai ollenkaan.

Miten kuvittelette että ongelmaa on lähdetty ratkaisemaan? Microsoft rahoittaa softan tekijöitä, järjestää kilpailuita, yrittää saada softaa kauppaan. Hyvä juttu, niin pitääkin.

Kuitenkin Microsoft on päissään miettinyt, että julkaisee SDK:sta (jolla appsit tehdään) ensimmäisen preview-version 12.9. ja täyden version sitten joskus. On aika vaikea tehdä appseja, jos ei ole edes kittiä millä tehdä.

En tiedä ovatko vanhat appsit yhteensopivia win8:n kanssa. Ehkä ovat ehkä eivät. Nokian jännittävän Lumia 920 puhelimen tullessa kauppaan, on marketissa 3 Win8 softaa. Twitter, Facebook ja Nokia Yhteystiedot.

Pitäisikö vaan ostaa se Samsung Galaxy S3.

 


Posted

in

by

Comments

2 vastausta artikkeliin “Nokia Nokia”

  1. MM avatar
    MM

    Itsekin firman touhuja katselleena on aika moneen otteeseen tullut todettua ”vittu mitä paskaa”. Ja pahimpien kämmien kohdalla miettinyt että toivottavasti joku on kussut tämän tahallaan. Jos nuo muuvit on olleet suunniteltuja, niin toivottavasti syylliset on edes saaneet kenkää.

    Appistuesta:

    http://mynokiablog.com/2012/06/20/fail-wp7-apps-will-work-with-wp8-but-wp8-apps-will-not-work-on-wp7/

  2. Janne avatar

    Nokia 500 tuli erehdyksessä hankittua ”varakännykäksi”, kun oli tietoisesti tai tiedostamatta sulkenut Nokian perseilyn pois mielestä ja keskittynyt harhakuviin mitä tuotekuvaus tarjosi.

    No, aivan järkyttävää paskaahan tämäkin sitten oli. Nyt kännykkä kuukauden käytön jälkeen parhaalla tarjouksella nopeimmalle. Vaikka ZTE Bladessa on akkuongelmia, ja Android välillä tuhoaa itsensä spontaanisti, sen käyttö on mielekkäämpää kuin tämän kivikautisen kapulan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.