Viina tappaa

Liian halpa, liian kallis viina

kirjoittaja

in

Viina tappaa

Viina on käsittämättömin tuote maailmassa, tai ainakin Suomessa. Ainakin Suomessa.

En väitä olevani maailmanmatkaaja, mutta olen käynyt joissain maissa. En väitä nähneeni juurikaan sitä muiden maiden kulttuuria, mutta kommentoidahan voi.

Kuinka monta kertaa kauheampi alkoholiongelma on maissa kuten Saksa, Itävalta, Sveitsi verrattuna sosialistidemokratian ihmelapsiin kuten Norja, Suomi ja Ruotsi?

Minulla itseasiassa on lähteitä ja kaikkea tällä kertaa. Vuonna 2006 valmistuneen tutkimuksen mukaan Ruotsissa oli vähiten sellaisia alkoholinkäyttökertoja, joita voitiin laskea juopotteluksi. En tiedä täsmälleen, mitä juopottelu tarkoittaa, enkä huomannut tutkimuksestakaan, mutta ilmeisesti jotain, joka on epätyypillistä ruotsalaisille. Eli Ruotsissa kaikki hyvin.

Tuo on muuten mielenkiintoinen tutkimus, jonka apinasaareilaiset ovat väsänneet. Alkoholin saatavuutta pitäisi vaikeuttaa, nostaa hintoja ja valistaa ihmisiä, etteivät menisi juomaan vaan. Sen verran liberaalia kantaa itse kannatan, että tässä vaiheessa on haettava jääkaapista siideri.

*tsup*

Tuoman Enbuske sen jossain vaiheessa sanoi niin, että minäkin sen kuulin ja sen jälkeen olen kuullut tätä useistakin suunnista. Hyvinvointiyhteiskunnassa poliitikot haluavat itselleen jatkuvasti lisää valtaa päättää asioista, joista heidän ei oikeasti pitäisi päättää. Pitääkö meidän lailla kieltä pikavipit ja alkoholijuomat, koska niistä tulee joillekin ongelmia? Pitäisikö opiskelijoita varten laatia laki, että he eivät voi työskennellä opiskellessaan, jotta valmistuisivat nopeammin, eivätkä olisi tällaisessa välitilassa kuin minä?

Pitäisikö valtion ohjata kaikkea?

Miksen minä, joka maksan vähän veroja ja jolle alkoholi ei yleensä ole ongelma, saa jotain ässäkorttia, jolla voin ostaa viinaa esimerkiksi keskellä yötä jos se sattuu loppumaan. Ärsyttävää, että kun joltakin lähtee mopo käsistä tai sairastaa alkoholismia, siitä rangaistus tulee myös minulle.

Mikä sitten on raja itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden kanssa ja toisaalta lähimmäisestä huolehtimisen ja hyvinvointivaltion yhteydessä? Se onkin vaikeampi kysymys, eli sitä ei voi käsitellä blogissa.

Palataan siihen mitä osaan paremmin.

Minua itseäni ärsyttää Suomen alkoholipolitiikassa kaikki. Se perustuu kieltämiseen. Uusimpia asioita, jotka eivät asetu pieneen päähäni on urheilun yhteydessä kaljan myynnin kieltämisen ehdottaminen.  Miten perverssi on se ajatusmaailma, joka haluaa kieltää kaiken? Räsänen sanoi trolli-illassa olleensa joskus teininä humalassakin. Ilmeisesti nykyisin ei enää maistu kuin ehtoollisviini. Ja pitäähän se kieltää muiltakin.

Entä idea alkoholin mainonnan kieltämisestä? En ymmärrä mitä järkeä siinä. Vaikka panimoliitto tietysti nyt vakuuttaa, että mainoskieltoja noudatettaisiin tiukasti, voin olettaa, että tulee ykkösoluen tai alkoholittoman oluen mainos, jossa lukee ”melkein yhtä hyvää kuin aito tavara”. Ja oikeastaan olen silloin onnellinen.

Viron liittyessä vapaatuontialueeseen, väkevät viinat olivat siellä 60% halvempia kuin Suomessa. Edelleen ovat ja viinan ostamisesta on tehty näppärä bisnes. Voit ostaa vaikka Tallinkilta suoraan laiturista kamat tai sitten SuperAlkosta. Ainut mitä täytyy pystyä tekemään, on ajaa auto ulos ja sisään laivaan. Muuten kaikki sujuu kuin rasvattu. Omana hääkesänä toimme noin 800kg erilaisia alkoholijuomia virosta. Luulin olevani kova pelaaja, kunnes näin viereiseen autoon ja peräkärriin lastattavan ainakin tuplat. Trukilla.

Suomessa halutaan laskea alkoholin kulutusta. Pelikirjassa on ainoastaan kieltoja ja rajoituksia. Mites Virossa? Siellähän on edelleen paljon halvempaa kuin Suomessa (mutta Euroopasta löytyy yli 10 maata, joissa on vieläkin halvempaa), mutta sielläkin alkoholin kulutus per naamari on vähentynyt jo monta vuotta peräkkäin! Ja Viron lukuihin vaikuttaa myös matkustajaostokset. Hetkinen?

Ja taas kun juhannuksena sitä Virossa autoilee, miksei samalla säästäisi muutamia kymppejä ja nostaisi muutaman lavan siideriä kyytiin. On se vain aika helppoa. Ja samalla saa vastustaa Päivi Räsästä. Sepä onkin melkein tärkeämpää.


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Liian halpa, liian kallis viina”

  1. Ota jumala osaksi elämääsi jazmo – ja kaikki asiat ratkeavat. Päivi on gurko!

    …eikä kukakaan enää ikinä ammu ketään.

  2. Mikko Mattila avatar
    Mikko Mattila

    Niin, nykyäänhän tuo viinan trokaaminen on tehty niin helpoksi ettei tarvitse edes ajaa autoa laivaan. Kolmenkympin kansipaikkalippu (eestaas) ja kuusi tuntia omaa aikaa, niin saa esim. Tallinkin preorder-nettikaupasta tilata niin älyttömän kuorman juomia kuin haluaa. Tallinnassa käydään laittamassa nimi paperiin ja juomat näkee ensimmäisen kerran Helsingissä terminaalissa.

    Jos joku perustelee nykyistä alkoholipolitiikkaa (verotusta) ihmisten suojelemisella, niin tästä argumentista unohtuu että jos joku haluaa alkoholista itselleen ongelman tehdä, se onnistuu varsin halvalla myös näillä Tallinnantuontijuomilla. Ainoa todellinen syy korkealle alkoholiverotukselle onkin se, että se on valtiolle hyvää bisnestä. Kaikki muu on höpöhöpöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.