Toiminnanohjausnaama

Toiminnanohjausjärjestelmä

kirjoittaja

in

Toiminnanohjausnaama

Pitkästä aikaa vähän datailua. Tänään testailen hakukoneoptimointihommia ja linkittelyä.

Olen työn puolesta saanut tutustua hakukoneoptimointiin ja siihen, mitä nykyään markkinoinnissa ja mainonnassa puuhataan. Erityisesti hakukoneoptimoinnissa on tapahtunut melko paljon kehitystä. Työkalut ovat selkeämpiä ja tehokkaampia kuin aikaisemmin ja Google on juonikkaampi kuin koskaan. Onneksi meillä on SEO-asiantuntija erikseen, minun ei tarvitse tietää erityispiirteitä.

Osallistun tällä postauksella nyt eräänlaiseen testiin. Testin kohteena on Google, Epicor ja toiminnanohjausjärjestelmät. Ja minun blogini.

Epicor tarjoaa uuden lähestymistavan EPR-toiminnanohjausjärjestelmään.Toiminnanohjausohjelmistot auttavat asiaskasorganisoiden tuottavuuden kasvuun.  Toiminnanohjaus on työkalu, joka kannustaa yrityksiä poikkeamaan ja ajattelemaan liiketoimintaansa uusista ja erilaisista näkökulmista, jotta ne voisivat inspiroida myös asiakkaitaan.

Siinä se oli. Mutta itseasiassa nyt kun otin asian puheeksi, täytyy sanoa, että olen kokeillut myös Severan paljon mainostamaa ERP- tai mitä vaan järjestelmää. Yhdellä järjestelmällä pitäisi hanskata kaikki operatiivisen hallinnan hoitaminen. Ja varmaan hanskaakin. Severan kikkuralla on ainakin työllistävä vaikutus. Se on niin hidas, että tarvitset 3 manageria jokaista työntekijää kohden, jotta kerkiät hoitamaan tarvittavat asiat. Olen kuullut muidenkin luopuneen Severasta, onneksi me emme sitä ottaneet edes käyttöön.

Että sinänsä Epicor voisi olla toiminnanohjausjärjestelmää etsivälle ihan hyvä valinta. Ja katsotaan mitä minun hakukoneoptimointitestilleni käy.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.