JB testaa: Messukylän hikikebab

Nythän kävi niin, että Messukyläntien varteen on tullut uusi kebab-paikka jonkun muun paikan tilalle erääseen ränsistyneeseen taloon. Vaikka talon julkisivu ja takaosa näyttää siltä, että se romahtaa minä hetkenä hyvänsä, on siihen remontoitu sisälle ihan hyvät kebab-paikan tilat. Historian ja talon ulkoasun vuoksi innokkaatkaan kebabnistit ei uskaltaneet käydä siellä, joten JB tunsi vastuunsa ja lähti testaamaan kyseisen paikan 3 hengen testiryhmällä. Kebabnälkää pohjustettiin 3 tunnin ulkoilulla.

Testiryhmä odottaa kebabin saapumista
Testiryhmä odottaa kebabin saapumista

Huomaa komea tiiliverhoilu taustalla. Tilat olivat, ainakin vielä, puhtaat, eikä paikka ollut lähellekään niin hikinen kuin olettaa saattoi. Lasit oli käännetty mäkistä, ja kuten alla olevasta kuvastakin huomaa, niin tuttu mäkkilogo siellä laatikon kyljessä pilkistää. Sisällä oli melko lämmin.

Markkinoinnin 101 oli jäänyt tankkaamatta, kun ulkona mainostettiin että kebabit ja pizzat alkaen 5 eur, mutta sisällä ilmenikin, että kaikki maksaa nyt avaustarjouksena 3,60. Hinnasta ja kassakoneesta voi päätellä myös, että kirjanpidon peruskurssi ja verotuksen ABC ovat jääneet heikommalle huomiolle.. Mutta sinänsä nämä asiat eivät poikkea muista kebabbiloista.

Messukylän Hikikebab, vimpan päälle hieno sisältä
Messukylän Hikikebab, vimpan päälle hieno sisältä

Varrasta ei näkynyt, mutta myöskään mikron kilahdusta ei kuulunut. Ehkä kello oli revitty mikrosta irti (vinkki vaan sinne Lahteen). Annokset tulivat nopeasti (tosin paikalla ei ollut meidän lisäksi muita odottamassa ruokaa), niiden koko oli hyvä ja maku oli ihan ok. Ei mikään jumalainen (tykkään esim Drinan mätöistä aika reilusti enemmän), mutta ei myöskään mikään rasvavelli.

Kokonaisuutena testiryhmämme mielipide paikasta oli yksimielinen 8, ottaen huomioon hintatason. Myöskään jälkipoltteet mahassa eivät äityneet satunnaista murahtelua ja savuttamista pahemmaksi, toisin kuin esimerkiksi siellä Lahdessa..

JB heittää nyt pallon Kebabille.comille, joka saa jatkaa paikan arviointia. Vielä arviota ei ollut.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “JB testaa: Messukylän hikikebab”

  1. Jarkko, kebabtestaaja avatar

    Toisella testikierroksella oli paikalle ilmestynyt myös se kaivattu kebabvarras. Tällä käynnillä kokeiltiin pitsat, sinne samaan varsin kelvolliseen 8/10 kategoriaan nekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.