JB katsoo: Survivors

Survivors tv-sarjaOlen katsonut muutamia jaksoja TV-sarja Survivorsista. Ei, tällä kertaa ei ole juntteja autiolla saarella, vaan kunnon post-apokalyptista meininkiä. Ohjelma tulee joltain TV-kanavalta, en muista miltä. Ehkä kolmoselta.

Idea on siis se, että tauti tuli ja tappoi yli 99% väestöstä maailmassa. Sitten seurataan brittien toilailua jossain kaupungissa, olisikohan Lontoossa vai missä. Sarjan idea oli todella mielenkiintoinen. Tällainen vallan uusijako saa miettimään kaikkia jänniä ajatusleikkejä, kuten että mitä itse tekisit ja mikä on tärkeintä, ruoka, bensa, sähkö vai aseet.

Valitettavasti sarja ei ole lähestynyt asiaa tällaiselta kannalta, ainakaan ensimmäisten jaksojen osalta. Ensimmäisissä jaksoissa ei ole saavutettu mitään, ainoastaan sekoiltu. Lisäksi käsikirjoituksessa on aika ihmeellisiä juttuja, jotka minua ärsyttävät. Mutta silti kokonaisuus pitää hyvin kiinni, vähän niin kuin 24 (kauheeta rapaa, mutta pakko kattoa) tai parempi esimerkki Jericho, joka oli erinomainen, mutta omine ongelmineen.

Jotenkin hupaisaa on, että vaikka Survivorsissa kourallinen ihmisiä säntäilee jonkin suurkaupungin (ehkä Lontoo) sisuksissa, he törmäävät koko ajan toisiinsa. Minua ärsyttää myös se, että vaikka päähenkilöitä ahdistellaan jatkuvasti aseellisin joukoin, he eivät itse ota mitään askelta puolustautumista kohtaan, mutta kaipa olen vaan katsonut liikaa toimintaelokuvia. Enkä ole katsonut vasta kuin muutaman ensimmäisen jakson sarjasta, joten en tiedä millainen sotatilanne vielä puhkeaa. Lontoossa (se kaupunki taitaa olla kyllä Manchester) pelätään jo ruuan loppumista pari päivää Kuoleman jälkeen. Kauppojen hyllyillä oikeasti on tuolle määrälle ihmisiä säilykkeitä sun muita ainakin vuodeksi.

Mutta hyvä sarja on, näine ärsyttävine ajatuksineenkin. Kannattaa öögata jos sattuu sopimaan aikatauluun.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.