Google pudottaa IE6 tuen

Google tappaa IE6Ihanaa Google! IE6, tuo kaikkien web-kehittäjien pahin painajainen on nyt Googlen taholtakin julistettu niin vanhanaikaiseksi, ettei nykyisiä palveluita haluta rajoittaa IE6 tuen vuoksi.

IE6 oli aikoinaan iso juttu. Tai täytyi olla, koska se on edelleen käytössä yli 15% surffaajista, yleisimmin juuri työpaikoilla. Viimeiset kolme vuotta (tjsp) se on ollut lähinnä pahin riippakivi ikinä. Mistään muusta selaimesta ei ole koskaan voihkittu internetissä yhtä paljon ja toivottu sen kuolemaa. Yleisesti voidaan sanoa, että yleensä IE6:ssa kaikki asiat toimivat eri tavalla kuin muissa selaimissa. Tai ei ollenkaan. Tai vähintäänkin oudosti.

Nyt kun Google meni ja teki sen, niin myös muut voivat seurata perästä. Ei Google tietenkään IE6:sta blokkaa hakumoottoristaan, mutta esimerkiksi Google Docs ei tule kauaa tuolla antiikkisella värkillä enää toimimaan. Miten paljon turhaa javascriptiä ja css:ää ja työtunteja voikaan vähentää, kun ei tarvitse enää IE6:sta tukea? Paljon. BKT nousuun.


Posted

in

by

Tags:

Comments

2 vastausta artikkeliin “Google pudottaa IE6 tuen”

  1. Tomi avatar

    On sitä vastaan kampanjoitu jo ainakin 2004 omien arkistojeni mukaan. Se selain oli vanhentunut jo melkein tullessaan markkinoille.

  2. Jasmo avatar

    On se mahdollista, itsekin muistan että kampanjoitu on niin kauan.. kuin vaan muistan. Hyvä selain :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.