Täytyyhän alennusta saada!

Tampereen himinässä joutuu välillä käymään myös kaupoilla, uskokaa tai älkää. Kaupoilla käynti on usein mukavaa, myyjät ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Kunnes kysyt mitä maksaa.

Täällä kai on tuo tinkaaminen niin outoa, että myyjä ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena. No, anteeksi paljon, mutta kun olen tuolta maalta ja mulla ei tuotaa pätäkkää liikoja ole, niin kiva se ois aina vähän saada alennusta.

Löysin sunnuntaina kivat kengät Koskikeskuksen K-kengästä. Hintaa oli 99 euroa. Se oli jo niin kallis, että siitä on jo hyvin tapojen (ainakin minun tapojeni) mukaista kysyä jo myyntihintaa. Se on se mitä lapussa lukee . Jotenkin käsitttämätöntä. Kai ne menee täydellä hinnalla sitten. Kysyin, että onko myyjä tosissaan, niin jotain se höpisi, että ei näitä kuitenkaan riitä alennnusmyynteihin saakka.

En ottanut.

Eikä se raha sinänsä ole se kynnyskysymys. Minulla on vähän historiaa sikakalliiden urpoiluiden ostajana. Mutta kun se on asiakaspalvelua antaa alennusta. Asiakkaalle tulee hyvä mieli ja tulee ehkä toistekin ostoksille. Eikä kirjoittaisi blogiin ja haukkuisi K-kenkää paskaksi kaupaksi. Saman kengän saa myös Stockmannilta samaan hintaan. Jotta jos sitä kenkää haluaa, niin sama käydä stokkalta.

Intersportissa sama laulu. Nyyh nyyh, mulla ei oo valtuuksia antaa yhtään alennusta, kun melkein nettohinnalla (kate: 80%) on nää rytkyt täällä rekissä. Intteri oli jonkin aikaa boikotissa, kunnes osottautui että Koskarin Interistä saa erittäin hyvää palvelua kaikin puolin suksiosastolta. Harmi vaan ettei ollut Giron G10 MX:ää valkoisena siellä..

Freeheelsissä sentään saa oivaa palvelua ja hintojaki yleensä pystyy vähän neuvottelemaan, mahdollisuuksien puitteissa toki. Siellä ei ärsytä.


Posted

in

by

Comments

7 vastausta artikkeliin “Täytyyhän alennusta saada!”

  1. Arttu avatar

    Mie en nyt ihan tajunnu et olikohan tää ironiaa, mut eihän alennus kuulu automaattisesti kaupankäyntiin. Ei sillä, etteikö alennuksen saaminen olisi kivaa, mutta pitäähän kauppiaankin jollain maksella vuokrat, palkat, huonojen talvien ylijäämäsuksien varastointikulut, markkinoinnit, saaha tuottoa yritysriskistä yms.

    Et kai siekään antais ventovieraalle alennusta koodauspalveluista, vaikka se pyytäisi? Eri asia jos on tuttu. Tai niin, miks sekään olis eri asia. Emmie tiie.

  2. haq avatar
    haq

    Kyl alee pitää antaa!

  3. savaaZ avatar
    savaaZ

    Kyllä ”tinkaamalla” eli kysymällä ”mihin hintaan sä tän myyt?” hinta tippuu usein edes vähän ja sehän lämmittää kovasti. Se jäi vähän harmittaan kun ideaparkin laukkukaupassa ei lentolaukun hinta tippunut eurookaan.. Toisaalta etukäteisvertailu auttaa, jos voi sanoa, että ”aijaa, ELMO SPORT lupas tän 10e halvemmalla”. Intersportista ei tuu kyllä juuri mitään ostettua, paitsi alekoreista, kun noi hinnat on siellä niin naurettavat.. Firman henkilökortilla siellä saa -15% svh:sta, mutta intersportin politiikkahan on, että koko ajan on ALE päällä ja tuolla ei oikeesti saa yhtään mitään.

    Kävin tuossa viime kuussa Kiinassa ja siellähän systeemi oli, että näissä turistiostoskeskuksissa hinta pitää saada 1/8-1/6:n alkuperäisestä ennen kuin sitä kannattaa ostaa. Toisaalta, siellä oli kaikki piraattia ja laatu vaihteli hyvinkin paljon.

  4. Iiris avatar
    Iiris

    En itse ole kyllä Suomessa tottunut tinkaamaan muista kuin suurista ostoksista. Tai muistan esimerkiksi tilanteen, että ostin polkupyörän, repun ja jotain muuta urheilukaupasta. Myyjä laski jo itse näille hieman lasketun yhteishinnan. Uskon, että harvassa tilanteessa myyjällä on varaa/lupaa antaa alennusta.

    Nimimerkki Abc:n entinen työntekijä
    ”Anna vähän alennusta kahvista, onpa kallista!”

  5. Teuwo avatar
    Teuwo

    No homma menee vähän siten että jos tietää että sama laskettelukama tulee keväällä -60% OVHsta aleen kuitenkin ja Intershitin tyyppi ei tule lainkaan vastaan niin haistakoon v*tun ja sit tilataan conradilta, pyreneesistä tai Cham3silta.

    Sen vielä ymmärtää että jos joku pieni erikoisalan kauppa, vaikka tellurojuja tms. myyvä sinnittelee pystyssä pysymisen rajalla niin ei kehtaa hirveitä tingata mutta joku ziljoonan kiinassa hikipajassa tehdyn kate miljoona halpatuonti pjaskan, kuten saba hilujen ja lenkkarien, myymisellä elävä iso ketju ei ansaitse mitään sympatiaa.

  6. Teuwo avatar
    Teuwo

    Semmoinen kommentti vielä että tuskin menee alle omien ne ketjukauppojen keväälliset 60-70% alennuksetkaan.
    Erityisesti ottaa päähän jos kama jonka tietää olevan Scheisseä, kuten vaikka Haltin kuteet, roikkuu absurdin ovh lapun alla.

    Toinen sivuhuomio on että Haqullinen kyllä elää sanansa mukaisesti :)
    Ainankin Tsadin seudulta kantautuneiden huhujen mukaan…

  7. Marko avatar
    Marko

    Turtolan Citarin K-kengässä käytiin vaimon kanssa tiistaina ostamassa kengät ja niille puhdistuksessa käytettävä sieni. Ensin ei meinannut millään hinta tippua yhtään, mutta tinkauksen päätteeksi myyjä antoi sienen (6,50e) kaupantekijäisiksi. Kehui vielä että ”nyt kyllä pomo suuttuu”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.