Batterytorni

kirjoittaja

in

Muutamia Battery-tölkkejä on keritty jo ottaa.Työpaikalla on alkanut taas Batteryn kulutus. Mutta aika minimaalinen esimerkiksi edelliseen vuoteen verrattuna. Batteryn juomista aina moralisoidaan. Mutta eilen kun pitkään aikaan (sanotaan kahteen viikkoon) otin yhden Strippedin pitkästä aikaa.. Niin huh huh, mikä ylivaihde iski päälle. En tiedä mikä siinä aiheuttaa tuon nousukiidon, kun ei kai sitä kofeiinia edes nyt niin hirmu paljoa ole..

Muuta tuollaista törkyjuomaa en oikeastaan juokaan. Limonaadia menee ainoastaan jos käyn mäkkärissä (tai vast.), kotona ei oikeastaan ikinä. Siideriä toki menee joskus muutamia, mutta niitä ei lasketa.

Tämän postauksen kuvaan on piilotettu myös epäsuorasti muita virvoitusjuomia kuin Batteryä. Tuotteet jääköön arvailun varaan.

Täten Jasmon Blogi myös käynnistää vuotuisen Battery – tornikilpailun (voi olla myös muita ”koodijuomia”), jossa voi esittää juomiaan virvoitusjuomia pinottuna jännittävästi :)

Disclaimer: En ole missään yhteydessä Sinebrychoffiin, enkä saa heiltä sponsorituotteita, mutta haluaisin kyllä.. ;)


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Batterytorni”

  1. Hieman yllättäen on alkanut itsellenikin maistua yhä enemmissä määrin, kun koodia vääntää. Töis ei kyl pääse mitään hienoo tornii rakentamaan :)

  2. haisuli avatar
    haisuli

    Oiskohan siellä jemmassa ne wappuna työaikana nautitut siiderit :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.