Olen aika usein kirjoitellut musiikista. Se on ehkä mulle isompi juttu, kuin pari vuotta sitten olisin uskaltanut edes arvata. Tänään Kispeä treffatessani kaupungilla sattui mp3-soittimestani pärähtämään vanha kunnon Ben Sagen rallatus (All About You VIP) ja valtavat nostalgiafiilikset iskivät päälle.
Mp3-soittimessa on se etu, että musiikki ei yleensä jää taustamusiikiksi, vaan kuunnellessa siihen keskittyy. Se kun on paljon mielenkiintoisempaa kuin liikenteen melu tai vastaava. Tämä vain korostuu Tampereella ja lenkkeillessä. Oikeastaan sen vuoksi aito ja rehellinen kiksu on tullut itsellä takaisin. Suurena vaikuttajana tähän on ollut Illustratorin nyt jo verkosta pois otettu Laserpoint Competition -miksaus ja kohtuullisen uusi Hollen kiksumiksaus. Suosittelen kyllä lämpimästi kumpaakin miksausta.
Kieltämättä itsekin on vähän sortunut siihen, että selailee Beatportia ja etsii uusia hyviä biisejä (siis uusia minulle, ei välttämättä itsessään uusia). Vähemmän tulee keskityttyä itse setin tunnelmaan. Tätä ei kuitenkaan ole Holle eikä Illu tehnyt, vaan homma erityisen hyvällä fiiliksellä tehtyä. Illun setin tahtiin on monet lenkit juostu karvat pystyssä, toimii ainakin yhtä hyvin kuin Orkidean kesäinen psykeilta. Hollen setti soi työpaikalla toistuvasti ja välillä kaupungilla mp3-soittimessa, lenkkeily ollut vähissä viime aikoina, kun tuo nuhakin on päällä.
Kumpainenkin setti kuitenkin kuvastaa osaltaan sitä saundia, joka minut joskus aikoinaan (no ei siitä niin kauaa oikeasti ole..) tutustutti kiksuun. Napakkaa, ehkä vähän vielä pitsattua, nopeilla ja nostattavilla melodioilla varustettuja. Aitoa, yksinkertaista. Paluu siihen mitä kiksu on. Nautin suunnattomasti. Jotain mitä junkka ei voi tarjota. Vanha mieskin aivan herkistyy ja haluaisi päästä pyörittämään tuulimyllyjä (askel-viereen, askel-viereen – viuh viuh – ei tarvita enää kuin glowstickit! :))
Koska epäilen, että blogin lukijat eivät kaikki ole elektroniseen musiikkiin suuntautuneita, voin kertoa mitä eroa on äärettömän hyvällä napakalla kiksulla ja ihanalla päräyttävällä junkalla: kiksua tanssitaan hymy korvissa, junkkaa taas hampaa irvessä ;)
Ei sillä, että junkka ja vanha-kunnon-kiksu nyt olisi mitenkään ylivoimaisesti ihaninta mitä on. Itse kyllä tykkään nykyisestä progeväännöstä ja erityisesti sellaisesta electro-proge-house-trance (:D) väännöstä, joka on niin munakasta, että tuntuu kuin housut pyörisivät jaloissa. Puhumattakaan energisestä psykestä ja erityisesti tech-psykestä, josta alkaa löytymään taas sitä naula päähän meininkiä.
Mistä kaikesta sitä olisikaan jäänyt paitsi, jos ei silloin lukioikäisenä olisi alkanut luukuttamaan No Goodia, Barthezzia ja niin edelleen..
Tampereella olisi lähiaikoina hardtrance-bileet, pitäisiköhän palata juurille ja katsoa miltä se tuntuisi..
Vastaa