JB raportti: Ilosaarirock 07 pe-la

kirjoittaja

in

Ilosaarirock ’07 on ohitse ja näin rokin jälkeisenä tiistaina on vielä kerran hyvä palata rokin tapahtumiin ja tunteisiin blogiraportin muodossa.

Tänä vuonna iso pelaaja rokkikentällä oli sää. Säästä riitti puhetta koko alustavan viikon ja vielä perjantaina ja lauantainakin. Perjantaiksi luvattiin kaaosta niin harrastajien kuin esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksenkin toimesta. Vettä vähän ripisteli, mitään sen kamalampaa ei tullut. Ei ukkosmyrskyjä, ei rakeita eikä trombeja. Perinteeksi muodostunut hyvä ilma Ilosaarirokissa piti taas.

Sadekatos & Grilli @ Luomu’sPerjantaina meidän kemut eivät alkaneet aloitusklubeilla, vaan grillauksella, seurajuomilla ja -peleillä. Sadekuuroja varten liisattiin meiltä pieni sadekatos kriittisten osasien päälle (makkarat!). Vettä vähän ripistelikin välillä, mutta ei isommasti. Samalla testattiin (JB testaa!) katoksen sadekestävyys, se on kohtuullista tasoa. Illan hämärtymistä katseltiin ja nautittiin seurasta ja musiikista. Epäilen, että mölkkyvoitto oli järjestetty, sillä ehdottomana ennakkosuosikkina ja johtajana aina viimeisille metreille saakka, pidin itseäni varmana voittajana. Perinteisen koliedustuksen lisäksi saatiin osaanottajia aina Tampereelta saakka. Siinä oli hyvä aloitella r0k.

Pakettiautotuuning josta pimp my ridessäkin oltaisiin kateellisia. Kaikkea löytyi. Naapuritkaan eivät (kai) suuttuneet.Lauantai aukeni hieman utuisena ja pilvisenä sekä ulkona että sisällä. Ei kuitenkaan haitannut paljoa. Ennen rovaniemihiihtäjien saapumista samalle grillispotille kerkisin jo käydä kaupassa ja hakemassa rannekkeen. Aamugrilliltä siirryimme napakasti välietapille keskustaan, jossa oli tarjolla tuuning-pakettiauto, josta löytyi kaikkea mitä mies tarvitsee. Tiukka tavoite oli päästä katsomaan Maj Karman keikkaa (ei minulla, vaan muulla porukalla). Otimme siis pakulla nopeasti pienet napsut ja lähdimme kohti rokkiareenaa. Kävi kuitenkin niin, ettei minulla eikä A-miehellä ollut yhtään käteistä rahaa, joka on kuitenkin festareilla kätevää. Koska Maj Karma ei meitä koskettanut aivan eniten, päätimme lähteä hakemaan rahaa.

Hyvä ajatus kuitenkin keskeytyi, kun tepastelimme Team Esa -porukan kämpän ohitse ja päätimme käydä pistäytymässä lyhyesti. Sieltä löytyivät legendaariset festarilasit (jotka olivat käytössä jo t10v) (sponsored by Luomu) ja löytyi kai sieltä pari napsuakin. Aika nopeasti tuli jatkokäsky festarialueelle ja koko rahojen nosto unohtui. Sen jälkeen alkoivat episoodit, joiden sisältö on suunnilleen seuraava:

  • Reppu ja muut tavarat hävisivät (taas)
  • Reppujen ja muiden tavaroiden olinpaikka selvisi (Taas kiitokset oilille..)
  • Treffasin Kispen
  • Treffasin Team Rautavan vahvistettuna vaimoilla ja surffareilla
  • Käytiin katsomassa Kemmurua
  • Vierailtiin anniskelualueella
  • Treffasin Santun, Joukon, Annikan ja ilmeisesti muitakin anniskelualueella. En ehtinyt jutella varmaan kaikille, moi näin jälkikäteen..
  • Lopussa oli aika valtava ilotulitus, joka oli kyllä hienoin mitä Joensuussa on nähty.
  • Loppuillasta myös itse Idoli löytyi paikalle.
  • HIM ei säväyttänyt

Ennakkopeloista huolimatta lauantain sää oli mitä parhain, lämmin ja aurinkoinen. Palataan astialle vielä sunnuntain osalta, jännittäviä käänteitä tulossa!

[Joitain kuvia Ilosaarirockista (Tupla_K)]


Kommentit

8 vastausta artikkeliin “JB raportti: Ilosaarirock 07 pe-la”

  1. Nämä ko. legendaariser festarilasit luovutettiin sulle rokkialueen sisällä, kolmos teltassa, eikä suinkaan Team Esan mestoilla :)
    rokrok.

  2. Aijaa.

    Kappas..

  3. Olin sanomassa aivan samaa ku Leena. Lisäksi yritimme käydä jutustamassa herran kanssa lauantaina, hakattuani seitsemän kertaa sinua selkään kyllästyttiin ja lähettiin pois. Reaktio nolla. Mut sit kohta heiluit itekin paikalle.

  4. Miusta jasulla oli hieno show koko viikonlopun. Pelipaita päällä ja kaikkea. Eli tänks!

  5. ps. mitä vittua simon tukalle on tapahtunu?

  6. Se karkasi hallinnasta!

  7. Mitähä, eikö kelpaa?

  8. Ei.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.