Puhelut

Tässä on edelleenkin silloin tällöiin tuon skypen kanssa tullut leikittyä. Skypestä on tullut muuten betaversio jakeluun. Periaatteessa yksinkertainen ohjelma on saanut jostain syystä huiman mediasuosion. Kyllähän muun muassa MSN Messengerillä voi puhua verkon yli.

YleXin iltapäivässä juontajapari oli sitä mieltä että Skype (tai vast.) ei voi lyödä läpi, koska kukapa koko aikaa olisi koneen ääressä. He eivät tajunneet sitä, että ihmisten puhelimet ovat varteenotettavaa vauhtia muuttumassa älypuhelimiksi. Kuten itselläni on Noksun 6600. Kuhan ensimmäinen mobiiliskype julkaistaan, niin koko puhelinverkko saa uuden käsitteen.

Nykyinen GSM-verkko ilmeisesti siirtää ääntä 9600bps vauhdilla. Käyttäen GPRS:ää hintaan 1e / Mt ja mobiiliskypeä, minuutille hintaa tulisi laskujeni mukaan hieman yli 7 senttiä. Kuulostaa vielä aika paljolta. Mutta 1e / Mt on todellakin paljon. Pakettipohjaiset puhelut voisivat olla todella halpoja. Lisäksi käyttäjä voisi vaikuttaa puhelinlaskuun muuttamalla äänenlaatua. Ilmeisesti GPRS-yhteydet kärsivät vielä kehnoista latensseista, mutta jos olen käsittänyt oikein niin 3G UMTS-verkot ovat tuomassa tähän parannusta.

Ennustan GSM-puheluille enää kohtuullisen lyhyttä, muutaman vuoden elinaikaa.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.