Minusta valokuvauksen hankkiminen on hankalaa

Mister Photographer

Mister Photographer

Työn puolesta hoidan joskus valokuvauskeikkojen tilauksia. Vakiintuneet suhteet valokuvaajiin ovat toiminnan selkäranka. Ja kun kerran ei vakkarikuvaajat olleetkaan saatavilla, meinasi järki lähteä.

Meillä oli eräässä autokaupassa kuvauskeikka, firmassa tarvittiin markkinointikuvia. Lähetin useille uusille valokuvauskontakteille sähköpostia. Tarvitsisin nopeasti valokuvausta, asiakkaan tiloissa, asiakas järkkää systeemit, sijainti on tämä ja tässä on esimerkkejä kuvista, joita on aiemmin firman markkinoinnissa käytetty. Eli samaa linjaa pitäisi jatkaa. Valokuvaukseen on käytettävissä 1-1,5h. Tarvitaan kuviin oikeudet kaikkeen markkinointikäyttöön. Eli kuvat siis ns. markkinointikuvapankkiin. Olisiko arviota mitä maksaa?

Tämän jälkeen vaikeudet alkoivat. Kuvaajilla on jokin kummallinen käsitys siitä, että kaikki mahdollinen pitää etukäteen määritellä. Esimerkiksi, montako kuvaa otetaan. Joku kysyi, kuka hoitaa mallien meikkauksen. Kukaan ei pystynyt vastaamaan ensimmäiseen viestiini mitään järkevää hintaa. Kaikilla oli sekavia kysymyksiä ja pykäliä. Kukaan ei vastannut, että tässä on tuntihinta. Kaikilla oli kummallisia pykäliä ja kuluja. Myös aiemmin kuvaajien kanssa olen törmännyt samaan.

Ostaminen yhtäkkiä tuntunutkaan kovin helpolta. Onko spekseissäni jotain vikaa?

Ilmeisesti valokuvauksessa on jokin sopimuspohja valokuvien oikeuksien myöntämisestä. Ja siihen täytyy sitten friikkukuvaajan hirttäytyä. Nimittäin kun annat ”kaikki oikeudet” kuviisi, joita otat jossain autokaupassa, menetät varmasti suuren taiteellisen potentiaalin. Ja ei siinä mitään, jos se nostaa tuntihintaa niin antaa nostaa, mutta ei tehdä siitä hirvittävän vaikeata sopimuslomaketta, jooko?

Nimittäin minä haluaisin hankkia kuvaajan, joka ilmestyy paikalle, hoitaa homman ja laskuttaa järkevästi. Siinä kaikki.

Lopulta hermostuin ja otin yhteyttä kuvaajaan, joka on meille kuvannut aiemminkin (http://www.nakedeye.fi/). Hän oli ilmoittanut, ettei ole saatavilla, mutta laitoin viestin, jossa sanoin, että hänen ”kilpailijoiltaan” on niin vaikea ostaa, että voisiko hän mitenkään hoitaa keikan.

Saan sopimaan. Hinta on tämä, sisältää kaikki kulut. Onko ok?

Noin minä haluan kuvaamista ostaa. Annan vinkin. Anna kuvaustoiminnallesi tuntihinta. Sillä hinnalla kuvaat kohteessa ja toimitat vedoskuvat asiakkaallesi. Jos kuvia tulee paljon, voit sitten asiakkaasi pyynnön mukaan jälkikäsitellä ne kuvat, jotka halutaan ottaa käyttöön. Voit tästä velottaakin. Useimmiten kuvia tulee kuitenkin sen verran maltillinen määrä, että voit tuon jälkikäsittelykulunkin laskea omaan perustuntihintaasi.

Näin minä ostajana tiedän heti mitä itse kuvaus maksaa. En halua tietää montako kuvaa tai millaisia kuvia otetaan ennen tilausta tai sopimusvaiheessa, se on naurettavaa. Eikö paikalle voi ilmestyä sovitulla kalustolla ja varata sovittu aika ja avot?

Ei kai lehtikuvaajatkaan myy yhtä tai kahta kuvaa? He menevät keikalle, ottavat triljoona kuvaa ja kuvatoimittaja sitten suvaitsee valita jonkun ehkä lehteen. Ja sitten lehti jyystää kakkoseen soppareilla.

Ilmeisesti se, että toimistomme nimessä lukee ”Mainostoimisto”, aiheuttaa kuvaajille sen, että maalaisjärki pakenee päästä. Onneksi tähän saakka olemme löytäneet sellaiset yhteistyökumppanit, joiden kanssa hinnat ovat loogisia ja neuvottelut minimaalisia. Ja ei se aina ole siitä hinnan pienuudesta kiinni.

Enemmän kyse on siitä, että meneekö minulla 5 minuuttia, 15 minuuttia, puoli päivää vai viikko kuvauksen järjestämiseen. Kun yleensä kuvataan kuitenkin jotain markkinoitimateriaalia dokumentoimisperiaatteella, ei mitään mainoskuvia studiossa. Ja sen kyllä olen muistanut spekseissäni mainita.

Muistakaa kuvaajat, että te myytte palveluanne ja mitä helpompi sitä on ostaa, sitä enemmän sitä teiltä ostetaan.

Kaikkia kuvaajia, joita nyt alkoi kiukuttaa, kannustan kertomaan kantansa kommenteissa!

Yrittäminen on uskaliasta

Olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt tamperelaisessa Kahvila Valossa brunssilla. Olen yhden omistajan kanssa moikkatuttu ja ”tukenut” kahvilaa aivan perustamisesta lähtien. Nyttemmin kahvilaa ei sinänsä ilmeisesti tarvitse tukea. Brunssille on enemmän tulijoita kuin sisään mahtuu.

Vinkki sunnuntaibrunssaajille: Varatkaa pöytä, jos haluatte brunssin heti klo 11, tai tulkaa vasta klo 12 jälkeen. Krapulavuorossa klo 14 jälkeen on yleensä jo varsin vapaata, mutta alkaa olla jo melko myöhäinen ajankohta aamupalalle.

En tiedä yrityksen rahoituspohjasta, mutta voi tuntea tiettyä tyytyväisyyttä omistajien puolesta, kun kahvila on sen verran kannattava, että työvoimaa voi palkata ja asiakkaita tuntuu riittävän – ainakin silloin, kun minä olen ollut paikalla. Oma-aloitteisuutta, mikroyrittämistä ja oikeaa, kestävää, yrittämistä. Ei sitä startup vouhotusta, joka on nyt trendikästä.

Maukasta sämpylää tänää mussuttaessani Valossa mietin juuri tuota yllä linkkaamaani Muxlim tarinaa ja ylipäätään näitä valtion Tukiaisia. Paljonkohan tukia on käytetty ravintolan avaamisessa ja hoitamisessa?

Yhä toistuvasti kuulen tapauksista, joissa pienyritykset haaveilevat kasvusta ja kaipailevat siihen rahoitusta. Valtio eli Tekes tarjoaisi mielellään rahaa, jos ajatus on järkevä. Tai ainakin tarpeeksi iso.

Olen kuullut tarinoita, joissa pienyrityksen on haluttu käyttää projektin suunnitteluun 100 000 euroa tekesrahaa, joka tarkoittaa silloin sitä, että yrityksen itsessään on panostettava omaa rahaa suhteessa merkittävästi, tuet kun eivät ole 100% rahoituksia. Tällä suunnittelurahalla sitten maksetaan konsulteille, jotka suunnittelevat että kuinka haetaan lisää rahaa. He tietävät, mitä projektissa pitää suunnitella, mihin kuluja saa ohjata ja mihin ei. He tietävät, mistä nimikkeistä älähdetään ja mistä kiihotutaan. Suunnittelun aikana saattaa joku miettiä myös sitä, mitä tässä nyt sitten tehtäisiin, mutta pääpaino on siinä, kuinka siihen saataisiin valtiolta lisää tukea siihen toteutukseen. Ja, että osataan täyttää niitä seurantaraportteja.

Ajatus on järjetön ja mahdoton pienille yrityksille, jotka ei voi tukiaisten tavoittelussa polttaa omaa rahaansa kymmeniä ja kymmeniä tuhansia. Onneksi löytyy myös joustavampia tukimuotoja, aina tuhannen euron ”buusteista” lähtien. Sitten eri luukulta löytyy enemmän rahaa, tuollaisiin 10-50k projekteihin, jos toimiala sattuu olemaan käynnissä olevan ”ohjelman” mukainen. Sitten rahaa saa vielä ELY-keskuksista, sadasta muusta paikasta ja Tekesiltä.

Kannatan yritystukien antamista, erityisesti pienien tukien. Näkemykseni kumpuaa tietysti siitä, että olen elämässäni seurannut lähinnä pk-yritysten tarpeita ja toiveita. En tiedä miksi Nokian pitää saada aina Tekesiltä miljoonia, tosin he tukevat yliopistoja ja maksavat veroja Suomeen ihan riittävästi, joten tukien antamisella ei rahallisesti sinänsä ole väliä. Ideologian tasolla asiaa ihmettelen.

Muutaman tuhannen euron tuet ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat pienyrityksiä ostamaan toisilta pienyrityksiltä niitä palveluita, joita tarvitsevat, mutta jotka eivät ole heille sinänsä elintärkeitä. Tyypillisesti jonkun järjestelmän kehittäminen, henkilöstön kouluttaminen tai markkinoinnin parantaminen.

Yleensä pienet tuet ovat vielä sidottu paikallisesti niin, että toteuttavan tahon täytyy olla paikallinen yritys. Näin tuetaan työllisyyttä, sekä tuen saavassa firmassa että varsinaisessa suorittavassa firmassa. Koska rahat ovat niin pieniä, ei tarvitse järjestää seurantaa tai muuta raportointikyykkyhyppelyä. Jos yritys saa parin tonnin kädenojennuksella jotain hyötyä toimintaansa, maksaa se valtiolle itsensä takaisin nopeammin kuin kukaan edes kerkiää paperille kirjoittamaan.

Isommat tuet ovat ongelmallisempia, koska ”ilmaiseen” rahaan liittyy aina väärinkäyttöriski ja rahan käyttöä halutaan seurata. Tietysti Suomessa on saatu tehtyä tästä melko byrokraattinen killutin – josta en edes kauheasti tiedä – ja EU-rahan ollessa kyseessä, puhutaan todella massiivisesta paperiduunista.

Minä kun olen yksinkertainen ihminen ja kannatan yksinkertaisia asioita, haluaisin myös yritystuista yksinkertaisia. Joku startup-jeesus joskus ehdotti, että tuet voisivat olla puoliautomaattisia. Haetaan rahaa, joku tarkistaa yrityksen liiketoimintaidean ja yrittäjän historian ja sitten raha myönnetään. Mutta raha ei olekaan vastiikkeetonta, vaan eräänlaista lainaa, jonka ehdot laukeavat yrityksen kasvaessa.

Esimerkiksi niin että Pertin Pajan halutessa tehdä parempia paskahuuseja, he esittävät ideansa tukilaitokselle, joka tsekkaa sen ja antaa rahaa, jos ajatuksessa on järkeä. Rahalla Pertti suunnittelee uuden automaattisen tuotantolinjan paskahuuseille ja ostaa markkinointiosaamista. Jos paska osuu pönttöön tuulettimen sijaan ja liikevaihto ylittää tältä osin miljoona euroa, pitää yrityksen alkaa maksamaan saamaansa rahaa takaisin maltillisella korolla.

Miksi näin, onhan meillä pankit ja bisnesenkelit? En tiedä innostuisiko perinteinen bisnesenkeli tai Nordea paskahuusibisneksestä tai olisiko näin riskipitoiseen sijoitukseen lähtemistä. Oletettavasti ei. Yritystuet puoltavat juuri tässä paikkaansa tarjoten yritykselle edullista lainaa, jonka kanssa ei joudu vaikeuksiin.

Tämä ajatus myös vähentäisi tukirahoituksen markkinahäiriötä. Oikeasti markkinarahoitteinen projekti elää kuitenkin erilaisissa reaaliteeteissa kuin tukirahoitettava projekti. Tämän kaltainen ajatus lähentäisi näitä kahta maailmaa, mutta ei niin paljoa, etteikö vielä pelottomiakin innovaatioita voisi tukirahoituksen turvin lähteä kokeilemaan.

Ja mikä parasta, tukea tarjoavalle taholle tästä tulisi yksiselitteinen ja helppo mittari. Paljonko rahaa maksetaan takaisin versus paljonko rahaa annetaan ulos. Jos rahaa maksetaan ulos paljon ja sisään tulee lähes yhtä paljon, pitäisi hakemusten käsittelijälle antaa lähinnä miljoonabonus. Taas jos rahaa ei mene ulos, eikä tule sisään, voidaan miettiä, miksei tämä meidän tukiviidakko toimikaan. Tai jos rahaa menee ulos, muttei tule sisään, pitäisi tutkia väärinkäytösten mahdollisuutta. Ja niin edelleen.

En kuvittele tietäväni asiasta kovin paljoa, eritoten detailitasolla, mutta pääpiirteittäin pointtini on se, että yritysten pitäisi saada rahaa helpommin, niiden pitäisi tietää mistä sitä saa(!), rahaa pitäisi saada juuri sopivissa määrissä ja rahan saamisen pitäisi olla yrittäjähenkistä. Ehkäpä rahoituksen uudistukset tuovat juuri näitä muutoksia.