Iltalehdessä on nyt joku köyhyysextra. Tällä kertaa vuorossa oli Miia Rindell, jolla ei ole varaa edes talvitakkiin.
Helsingin Kalliossa pienessä vuokrayksiössä Miia Rindell kirjaa tuloja ja menoja tietokoneelle. Merkintöjä ei tule paljon.
- Kun palkasta vähennetään vuokra, joukkoliikenteen kuukausikortti, sähkö, kaksi lääkärikäyntiä ja laajakaista, jäi muuhun elämiseen 330,25 euroa, hän lukee ruudulta.
Okei, noine kuluineen homma tarkoittaa sitä, että yhteensä palkasta verojen jälkeen jää käteen 800-900e. Huonohan palkka on, mutta kouluttamattomalle ei ihmeellisiä työpaikkoja ilmeisesti ole tarjolla. Mutta nämäkö niitä Suomen köyhiä ovat? Itseäni ovat vähän häirinneet tuloerojen kasvu, mut jos vähiten saavat saa 800e käteen, niin en oikein osaa olla surullinen ja ymmärtäväinen. Aina voi siirtyä jatkokoulutukseen, opintotuelle ja saada sen 252e + asumistuki. Ehkä sitä kautta sitten osaamista syntyy ja työpaikkojakin. Mutta taas jotain eroja huomaa ihmisessä, nimittäin:
- Pari kertaa viikossa käyn katsomassa avoimet paikat työvoimatoimiston sivuilta. Yleensä hakemuksiin ei tule mitään vastauksia. Siinä ei jatkuvasti jaksa olla hirveän aktiivinen.
Siis hetkinen. Hänellä on kotonaan tietokone, mutta silti käy vaan pari kertaa viikossa katsomassa työpaikat työvoimatoimiston sivuilta. Mites työvälitykset (useat ystäväni ovat työllistyneet niiden kautta), McDonaldsistakin saa ihan hyvää liksaa ilman valtavaa ammattitaitoa.
Suomen tietoyhteiskuntaohjelmassa ja tulevaisuuskatsauksessa (Suomen tulevaisuuslautakunta) sanottiin, että Suomessa on tärkeää, että kaikille ihmisille taataan tietty perusturva, josta ponnistaa. Antaa ihmisille mahdollisuus menestykseen ja itsensä toteuttamiseen. Minusta se on tässäkin tapauksessa toteutunut ja sairastumisen vuoksi töistä poisjääminen ei aiheuta todellista köyhyyttä vaan korkeintaan niukkuuden. En osaa tuntea sympatiaa.
