Politiikan kinkkiset ongelmat

Sisäpolitiikassa meillä täällä Suomessa on ainakin kaksi isoa kokonaisuutta, joissa olisi kovat tarpeet kehittämiselle ja joissa on oikein huono track record.  Puhun tietysti sote-uudistamisesta, työttömyysturvasta ja kannustinloukuista.

Kuuntelin politiikkaradiota jonain päivänä ja siellä puhuttiin siitä, kuinka edellä mainitut ongelmat ovat oikein visaisia ja niihin pitäisi pystyä oikein kovasti keskittyä ja miettiä. Että saataisiin parempia ratkaisuja.

Ja toisaalta aktiivimallikeskustelussa puhuttiin siitä, kuinka pitäisi puhua isommista kokonaisuuksista joiden sisällä voidaan neuvotella ja pyöristää kulmia (hauska juttu muuten, että aktiivimallin kritisoijat sanovat tällaista, sillä aktiivimalli oli yksi osa isompaa kokonaisuutta, jota kukaan ei ilmeisesti lukenut..). Eli pitäisi tehdä kuten sotea, isoa kokonaisuutta kerralla keskittyen ja oikein visaisiin ongelmiin tarkasti hyviä ratkaisuja keksien.

Voi olla että tuossa on perää, mutta kovin hyvin se ei tunnu nyt onnistuvan. Sekä yksittäiset muutokset (kuten kiky), että hieman isommat (aktiivimalli) ja erittäin isot (sote) ovat olleet vahvasti vastatuulessa. Nyt esimerkiksi Lepomäki ehdottaa sotessa nimenomaa pienin askelin kehittämistä suuren mullistuksen sijaan.

Soutaa, huopaa.

Politiikka on keskellä yhä nopeammin muuttuvaan maailmaa. Se maailma on sellainen, jossa kaikki riippuvuudet ja kerrannaisvaikutelmat ovat mahdotonta selvittää etukäteen, vaikka jälkikäteen viisastelu on helppoa.

Istuva hallitus on yrittänyt saada jonkun version ulos, josta voisi sitten iteroida ja korjata. Se taas antaa poliittisille vastustajille paljon pelimerkkejä. Kritisoidaan liian kevyttä valmistelua, kun pitäisi suunnitella paremmin.

Mutta kuinka suunnittelet paremmin, kun yhtäkkiä kaatuu Lehman Brothers ja sitten vähän myöhemmin Syyriasta tulee miljoona pakolaista Eurooppaan?

Ei ole helppoa.

Jossain täysin erilaisessa maailmassa, keskellä softakehitystä, eletään jossain määrin samaa muistuttavassa problematiikassa. Alustat, ympäröivät järjestelmät, niitä käyttävät ihmiset ja tarpeet muuttuvat vauhdilla. Huonosti menneitä softaprojekteja analysoidessa on keskusteltu siitä, että tämä olisi pitänyt suunnitella paremmin.

Mitä sitten softamaailmassa on tehty? Kompleksista ratkaisukenttää on lähdetty ratkomaan ketterillä menetelmillä, joissa projektia ei ohjata tarkalla ennakkoon laaditulla ohjeistuksella, vaan enemmänkin visiolla ja arvo-ohjauksella. Agile Manifesto on varmaan tuttu kaikille.

Individuals and interactions over processes and tools
Working software over comprehensive documentation
Customer collaboration over contract negotiation
Responding to change over following a plan

Olen ollut projekteissa mukana, jossa Agilen arvoilla on saavutettu parempia tuloksia kuin uskottelemalla itselleen, että jokin kompleksi asia tai ongelmakenttä voidaan kokonaan ennakkoon suunnitella. Tai että se kannattaisi ennakkoon suunnitella. Voitot on saatu nopealla palautesyklillä ja reagoinnilla uusiin tarpeisiin ja tilanteisiin.

Olen yrittänyt pohdiskella, voisiko jotain oppeja tästä käyttää politiikassa. Jotainhan on yritetty lanseerata, puhutaan kokeiluista. Kokeillaan perustuloa. Sotea luvataan korjata heti lain säätämisen jälkeen.

Mutta onko palautesykli korjaamiseen tarpeeksi tehokas, jos se on käytännössä eduskuntavaalit ja sen jälkeen uudet visionäärit lähtevät jatkamaan ratkaisun rakentamista – kenenkään kokonaista visiota ei toteuteta, vaan jokaisen visiota vähän. Tuo viimeinen lause visiosta voisi olla suoraan projektiretrosta, kun on keräännytty miettimään, miksi projekti ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita.

Valtakunnan politiikka ei ole projekti, mutta samaa problematiikkaa selvästi on. Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan ja 20 vuoden valmistelun jälkeenkin voimme törmätä tilanteeseen, että käyttöön ehdotettava sote on uskomatonta tuubaa.

Ehkä politiikka ei voikaan vastata nykymaailmaan politiikan nykyisillä rakenteilla ja mekanismeilla. Ehkä tarvitaan uudistusmielisiä, jotka ovat valmiita uudistamaan myös poliittisia prosesseja.

Olen jo jonkin aikaa kaivannut politiikassa sellaista vision kuvaamista, että millaista maailmaa halutaan rakentaa. Esimerkiksi tukiviidakon osalta kaipaan visiota siitä, mitä se täydellisyydessä olisi. Perustulo on hyvä visio, jota kohti voi pyrkiä, mutta jota tuskin koskaan saavutetaan.

Voisiko samanlainen visio-ohjaus toimia myös politiikassa? Mutta yli 4-vuotiskauden visio vaatisi sitten käytännössä parlamentaarisen vision ja se on nykyisessä vastakkainasettelun maksimoimisessa vaikeaa. Antero Vartia kertoikin, että ei ole 3 vuodessa ollut kuin yksittäisissä aidoissa dialogeissa eduskunnassa. Muu on vaan vastakkainasettelumöyhyämistä omista poteroistaan.

Jos meillä olisi yhteinen visio sotesta, niin voisiko sitä sitten edistää pienin askelin? Eli sen sijaan, että yritetään runnoa maakuntamallit ja kymmenen miljardin rahoitus läpi kerrasta, niin puhuttaisiinkin siitä visiosta (ihmisten samanarvoisuus jne) ja pyrittäisiin tekemään pienempiä muutoksia kerrallaan. Pienemmillä muutoksilla huonotkin ratkaisut olisivat sellaisia, että ihmisten elämä ei menisi kokonaan pilalle ja niitä olisi helpompi korjata. Palautesykliä saataisiin nopeutettua ja poliittinen eri ideologioiden vuorottainen ohjaus ei ehkä haittaisi – tai sitten se estäisi aina kaiken kehittymisen.

Agilen arvoissa puhutaan sitoutumisesta, avoimuudesta ja fokuksesta. En tiedä voiko ne koskaan sopia ainakaan siihen politiikkaan, mitä vuonna 2018 tehdään. Mutta mielenkiintoinen ajatusleikki tämän on.

Poroja katselemassa

Kävin tuossa katsomassa leffan Reindeerspotting. Joo, juuri se, mistä Suomen lehdistössä on nyt väännetty, että sopiiko se valistusmateriaaliksi vai eikö ja että kannustaako se huumeiden käyttöön vai eikö ja että saako sen katsoa alle 18v kansalainen vai eikö. Siinäpä sitä onkin jo keskustelemista.

Mentiin kattomaan se, kun ei ollut muuta tekemistä ja ikäkin riitti! Oikeastaan mielenkiintoni kyseiseen leffaan heräsi lukiessani artikkelia Imagesta, siinä kuvaaja- & ohjaajakaveria oli haastateltu ja kerrottiin ihan kivasti elokuvan teosta juttuja.

Lisäksi pikkupoikamainen angstini, jota olen hyvin sisuksissani ruokkinut ja jota nuoruuden huumevalistuksissa ruokittiin kyllä kaksin käsin, nauttii, kun dokumentissa ja itseasiassa siinä Imagen artikkelissakin sanottiin, että huumeet tuntuu erittäin hyvältä. Ei niin kuin huumevalistuksessa aikoinaan, tässä Pertti polttaa kannabishuumetta, seuraavaksi hän makaa paskat housussa omassa oksennuksessaan ja syö sitä.

No, leffa oli mielenkiintoinen. Itse olen onneksi pysytellyt elämässä täällä lintukodon puolella niin nuo tuollaiset hommelit on aivan tuntemattomia. Mielenkiintoista olikin turvallisesti leffassa kattoa, että millaista se narkkaus sitten on. Ja aika sekaistahan tuo tuntui ainakin päähenkilöllä jo olevan. Olisin kuitenkin ehkä kaivannut enemmän päähenkilön, tai muiden, kuvailuja siitä, miltä milloinkin tuntuu ja että mitä ne funtsii elämästään. Minusta aika paljonkin sitä piikittämistä olisi voitu jättää pois. Jotain tällaista ajatusten virtaa leffassa pari kertaa olikin ja se oli hyvä juttu.

Kun kaveri kaivaa neulan jostain roskiksen maksalaatikosta, huuhtelee sen ja sit koko porukka tööttää sillä, niin silloin teki pahaa. Silloin tuli mieleen aika voimakkaasti, et näillä kavereilla ei nyt mee kovin vahvasti. Tosin osalla kai oli vähän paremmin homma läjässä ja viihdekäytöllä, mutta kai jokainen narkki on ainakin omasta mielestään ihan läjässä.

Sellainen vinkki, että kannattaa ottaa pikakertaus päihdelinkin keskustelupalstalla jos huumetermistö ei ole aktiivisessa sanavarastossa, muuten voi jäädä ihmettelemään, että mistä ne kaverit oikein puhuu. Mutta kyllä siitä nyt jotain tajusi.

Kantsii käydä kattomassa, jos vapaa-aikaa on. Saapahan kuvaaja lisää rahaa, jolla ostaa kamaa, niin saa nokitella.

Hömppäjärjestöt USA:ssa

Tätä mä näillä hömppäjärjestöillä just tarkoitan, tosin tää on tietysti äärimmäinen tapaus, mutta mitä voi odottaa, kun rapakon takana ollaan..

Eläintensuojelijat paheksuvat kärpäsen tappanutta Obamaa

Lähde: Yle.fi

Innolla odotan, että suomalaiset vastineet keksii jotain yhtä repäsevää.

Suvi Lindén

Jännä juttu, että Suvi Lindén vai miten ko. pimu haluaakaan nimensä kirjoitettavan, on taas mukana, kun internettissä yritetään käyttäjien oikeuksia polkea..

Jos et sattunut mainoksia näkemään, katso täältä.

Öljyä viemäriin

Vantaan Vihmerimmät tyypit ovat sitten keksineet, että jätebisnestä voi hoitaa kaatamalla kaiken paskan suoraan viemäriin. Aika törkeää toimintaa.

Vaikka luonnon suojeleminen onkin tärkeää, niin eniten ottaa tämä päähän niin kuin henkilökohtaisena vittuiluna. Öljyn dumppaavat urpot näyttävät suoraan keskisormea meille, jotka yrittävät enemmän tai vähemmän säästää sähköä, säästää polttoainetta, kierrättää, säästää lämpöä, olla roskaamatta ja ajatella ympäristöä ylipäätään. Että talvi tulisi vielä 10 vuoden päästäkin.

Siksi kyseessä olevat urpot pitäisikin tuomita paitsi ympäristörikoksesta, niin myös suomalaisten ihmisten kunnian loukkaamisesta. Globaalissa mittakaavassa syyttäminen on lienee mahdotonta.

Toivottavasti häkki heiluu. Jos vaikka jenkkityyliin vankilassa syyllisten viemäriin tungettaisiin jotain, vaikka sitten ilman öljyäkin, niin ei haittaisi.

Meille ei vittuilla.

Uusi yksittäistapaus

Voi huoh. Iltalehdessä on juttua vaihteeksi Samposta, kuinka toinen käyttäjä pääsikin näkemään toisen tiedot.

Mitä vastaa Vuola? Yksittäistapaus.

Vuola on joko tosi tyhmä, tai sitten hänellä on kyllä loistava pokerinaama.

Yksittäistapaukset

Yksittäistapaus on siitä jännittävä määre, että se ei muutu miksikään riippumatta siitä, mitä laskutoimituksia tehdään. Jos yksittäistapauksia on vaikka 5 tai 500 eli yksittäistapaus kerrottaisiin 500:lla, niin lopputulema on silti yksittäistapaus. Yksi poikkeus tähän kuitenkin on. Nimittäin jos yksittäistapauksia on todella runsaasti, puhutaan tuhansista ja ne voidaan todentaa, niin itse yksittäistapauksen määritelmä (yksittäinen tapaus) murenee ja mutatoituu. Sitten siitä tulee asiakas ei osaa -tapaus. Tämän teorian on määritellyt vuonna 2008 Hannu ”yksittäistapaus” Vuola, tunnetaan myös Sampo Pankin viestintäjohtajana.

Kävin viime perjantaina vihdoin Sampo Pankissa sanomassa reilun 20 vuoden yhteistyön irti. Koin, että se on ainut tapa päästä edes tilastoihin mukaan, eli siis osoittaa mieltään Sampo Pankin uudistuksia vastaan. Pankkineitoa ei kiinnostanut kysellä, miksi luovun Sampo Pankista, ei varmaan enää kiinnostanut. Ei myöskään sanallakaan yritetty pitää minua asiakkaana. Annoin vaan henkkarit ja pankkikortin, seurasi soitto luottokuntaan ja hetki naputusta, kortin leikkaus kahtia ja henkkareiden takaisin saaminen. Kiitos, hei! En voi valittaa palvelun nopeudesta kyllä, ei tarvinnut paljon messuta.

Itse tietotekniikkamiehenä en vaan voi kestää nykyistä Sampo Pankki verkkopankkiratkaisua. Se on vaan yksinkertaisesti paska, sinne ei monestikaan pääse, se toimii vaihtelevasti eri selaimilla (vaikka on toteutettu Javalla??) ja kummalliset virheilmoitukset ovat arkipäivää.  Ongelmat ovat kuitenkin pääasiassa asiakkaiden itseaiheuttamia.. Olin muutenkin jo vaihtamassa pankkia kyllä Sampo Pankin onnettomien tilikorkojen vuoksi, mutta uutisointi katkaisi kamelin selän. Entä jos minun 700 euroa olisi hävitetty pankissa? Toki se on yksittäistapaus, eikä varsinaisesti Sampo Pankin vika.. Olen kuitenkin sikäli köyhä kaveri, että tuollainen 700e puutos aiheuttaa pamahtamisen soppajonoihin, jos jotain syödä meinaisi. Entä jos olisin ollut jossain tarkassa paikassa (vaikka lähdössä junalla) silloin, kun Sampo Pankki suvaitsi ryssiä korttivarmennukset? Sehän ei ollut siis Sampo Pankin vika, vaan yhteistyökumppanin..

Henkilökohtaisesti korpeaisi, jos joku ikävä tilanne tulisi siitä, kun Tanskassa joku sössii tietoliikenneyhteyksien kanssa. Ei sillä, etteikö Suomessa voitaisi kyetä ihan samaan. Ja kyllä ne projektit kusee Suomessakin.

Nythän yrityksetkin alkavat siirtää maksutoimintojaan muualle, kun palkkoja ei Sampo Pankki pysty välittämään. Entä jos minulla olisi asuntolaina ja lyhennyspäivä palkkapäivänä. Sampo Pankista soitetaan ja kitistään, että tilillänne ei ole rahaa josta laina voitaisiin veloittaa, tästä tulee nyt sakkomaksua. Ei kai ole, kun Sampo Pankki on keikauttanut rahat jonnekin. Onko Wincapita osa Sampo Pankkia? Siihen malliin tuota rahaa katoaa..

Lisäys: Digitodayssä on lukijan kirjoittama yksittäistapaus.

Hyssyttely

Parasta on, kun asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä ja totuutta pitää kartella.

”Spurgut olivat huumeissa ja kännissä tupakoineet pahnojensa keskellä ja sammuneet sinne ja palaneet sinne”
– Pauli Leppä-aho

Eihän Pauli väärässä ole, mutta sanoahan sitä ei saa. Tämä on taas tämä sama asia, eli saako toisten ihmisten (ns. huonojen ihmisten) hengen arvottaa julkisesti halvemmaksi kuin normaalin työssäkäyvän.  Ei kai saa. Mutta kuinka moni taas ajattelikaan, että noinhan se on lukiessaan Leppä-ahon läpät.

Etkö tiedä mistä puhun? Hesarissa on juttu.

Porno

En tiedä jaksaisiko sitä valtion virkamiehenä olla, jos ei hotellissakaan saa pornoa katsoa.