Jasmo tietää paremmin

Katselin eilen painin MM-kisoja. Katsoin ehkä 3 – 4 ottelua, raskasta sarjaa (120kg). Toissapäivänäkin katsoin pari ottelua. Sillon oli kyseessä kevyemmät skundit. Yksi asia yhdisti molempia katselukertoja.

En nähnyt yhtään suoritusta.

Ei heittoja, ei vyörytyksiä, ei mitään. Näin siis noin 5-6 ottelua, enkä yhtään suoritusta. En laske puolustuspistettä suoritukseksi, nehän vaan makaa mahallaan toisen miehen hääriessä päällä, niinkuin maatalon emäntä hääyönään. En myöskään laske suoritukseksi sitä, että nojaillaan vastakkain sen verran, että toisen kantapäät menee alueelta ulos. Eikö se ole sumopainia?

Onko yhtään tyhmempää lajia siis? No varmasti, mutta katsomani ottelut ratkesivat arpaan, eli siihen kumpi on ensin perä pystyssä matossa ja kumpi saa tulla riehtomaan päälle ensiksi. Muistaakseni paini on ollut joskus viihdyttävämpääkin, tämä oli niin tylsää, ettei mitään rajaa.

Toisaalta, onhan niillä komeat trikoot.

Alhaisemmat sykkeet .. my ass. Vastatuuli tuntui olevan ihan koko ajan. Sykkeet olivat huipussaan ja vastatuulen ja kuumuuden vuoksi kärsin palatessani jo ihan hyvästi nestehukasta, ei tullut varattua juomapulloa mukaan.
21km, 71 minuuttia.

Tänään olen kerinnyt tehdä kaikenlaista. Kävin kaupungilla ostamassa itselleni uudet pyörät ja tulipa ostettua uudet laakeritkin luistimiin. Aika ehkä olikin, ainakin pyörien osalta, kuten ehkä kuvasta huomaa.. Toinen on siinä siis vanha rengas, toinen uusi.

Päivitin WordPressin uusimpaan versioon, 1.5.1.1. Jotain pikkufixiä vain, mutta päivittämiseen ei tarvitse juuri nähdä vaivaa, niin mikäs siinä.

Olisin varmasti ostanut tänään uuden kypäränkin itselleni, mutta yksikään myyjä ei tullut kannustamaan minua päätöksen teossa. Jäi ostamatta.

Harjoitustyökin jopa eteni ja tajusin juuri, ettei olekaan mahdotonta saada sitä valmiiksi huomiseen klo 2400 mennessä.

Allergia vaivaa kovasti. Zyrteciin en koske, mutta Kestine on myös toimiva allergialääke, joka ei väsytä, kuten Zyrtec.

Tänään taidan käydä luistelemassa vähän pidemmän lenkin alhaisemmalla sykkeellä, kun sauvoja ei voi ottaa. Ai miksikö? Koska sauvat hiersivät käteni niin rakoille että ei voi edes.. tehdä mitään.

Switch to our mobile site