Älä maksa tv-lupaa!

TV-lupahan kallistuu taas ensi vuonna 14 euroa. Kun maksajia on noin 1,9 miljoonaa kappaletta, tulee rahaa lisää reilut 26 miljoonaa euroa. Siis lisää. Maailmantalous ja valtiontalous ei ole viimeaikoina ollut oikein vedossa, joskin elpymään päin ja sen vuoksi leikataan päiväkodeista, vanhusten hoidosta, päihdehoidosta, reumasairaaloista, oikeastaan kaikesta. Mutta YLE saa reilut 26 miljoonaa euroa lisää rahaa. Kenties Tangomarkkinat maksavat tänä vuonna enemmän ja Musiikkitalokin olisi kiva saada kuntoon. Uusi saippuasarjakin pitäisi tuottaa.

Jos meillä olisi täällä kotona jokin laite, jolla katsoa televisiota, niin tv-maksua en silti maksaisi. Hyvin yksinkertaisista syistä: En pidä siitä, kuinka tv-maksu aina nousee, kuinka YLEn pilkkominen osiin on vielä vuonna 2010 rohkeaa ja siitä, kuinka sitä maksua ei vieläkään ole saatu ympättyä veroihin mukaan. Ja että YLE:n rahoilla elävän sinfoniaorkesterin kulut (7 miljoonaa euroa vuodessa), jonka kai näkee joitain kertoja vuodessa televisiossa, maksetaan tv-luvasta, eikä normaalein tavoin kulttuurirahoista.

Kerrankin valtion kanssa saisi äänestää jaloillaan, tai siis rahoillaan. Jos 1000 ihmistä lopettaa tv-maksun maksamisen, häviää YLE:n kassasta se 240 000 euroa. Sillä ei vielä tee edes toimitusjohtajan palkan mentävää aukkoa, mutta jos parikymmentätuhatta ihmistä lopettaa maksamisen, sitten maksua joudutaan taas nostamaan.

Nyt, kun aika monestakin suunnasta on jo kuulunut puheita, että maksun koon kanssa aletaan olemaan sillä rajalla, maksavatko katsojat enää sitä, on aika iskeä. Lopettaa tv-maksun maksaminen. Pakottaa Arkadianmäellä tekemään uusi käytäntö YLE:n rahoittamisesta ja ehkä jopa villiintyä täysin ja keskustella YLE:n pilkkomisesta ja rakenteen uudistamisesta. Miettiä, että miksi työntekijöitä Ylellä on niin paljon (satoja ”liikaa”) ja miksi YLE FST vie 15% YLE:n rahoista.

Tosin, sen verran kyyninen olen, että jos YLE jotain karsisi, niin ensimmäisenä lähtee Teema, sitten Yle Areena. Ne kaksi väylää, jotka todella tekevät sitä sivistys ja yleispalvelutyötä. Jotain iltapäiväsaippuaa kyllä tehtäisiin ja kai sentään ruotsiksi.

Jokainen kansalainen voi nyt päättää, onko tyytyväinen YLE:n nykyiseen rahoitusmalliin vai haluaako muutosta. Samalla tienaa itselleen mukavat pikku rahat. Onko muutos parempaan vai huonompaan, se jää jännityksen varaan.