Jasmo tietää paremmin

Tiedättehän, kun joka kaupungissa on tietekin omat urbaanit legendansa. Milloin mitäkin, prostituoitujen paikasta aaveiden näkymiseen. Tampereella on kanssa omansa. Sen mukaan homot etsivät seuraa toisistaan Tampereen Eteläpuistosta. No, huhu kuulostaa naurettavalta.

Mutta vain kuulostaa. Joka ilta koiraa ulkoiluttaessa parkkipaikalla on autoja, joissa istuu mies sisällä. Joskus autoissa on parkit päällä, joskus ei. Joskus parkkialueen viereisellä hiekkakentällä auto ajaa mutkitellen, kuin hakien valoilla jotain tai jotakuta. Joskus katuvaloja vastaan näkyy seisovan miehen hahmo, joka katselee ympärilleen. Aina näkyy parkkialueella ja ohitse kulkevalla tiellä matelevia autoja, jotka vierivät eteenpäin todella hitaasti.

En tiedä mitä siellä tapahtuu, mutta jotain todella epäilyttävää.

Lisäys:
Tämä ei todellakaan olekaan pelkkä huhu. Poliisitv vahvistaa asian:

Tampereen poliisi on tutustunut homoyhteisöön yli neljä vuotta sitten surmatun tarjoilija Pasi Aaltosen tapauksen yhteydessä. Pasi Aaltonen surmattiin raa’asti teräaseella kotonaan Satamakadulla viikonloppuyönä elokuussa 2002. Pasi oli viettänyt surmaa edeltäneen illan Tampereen kapakoissa, muun muassa homoseksuaaleille suunnatussa ravintola Mixeissä.

Pasin liikkeet tiedetään tarkkaan siihen asti, kun hän jäi taksista pois kotinsa edessä. Lähtikö hän tapansa mukaan ulkoiluttamaan koiria vielä yöllä ja tapasiko Satamakadulla asunut Aaltonen surmaajansa Eteläpuistossa, jossa partnereita etsivät homoseksuaalit usein kohtaavat? Yleensä uhri tuntee surmaajansa. Tässä tapauksessa poliisi pitää mahdollisena, että tekijä ja uhri olivat toisilleen aiemmin tuntemattomia.

Siitä lähtien, kun mainitsin ensimmäisen kerran Tampereen OK-thaihieronnasta, on blogiini tullut todella runsaasti käyttäjiä hakukoneista hakusanoilla Tampere, Thaihieronta jne. Ilmeisesti seks.. hieronnan ostajia riittää.

Eipä siinä, siitä vaan Tampereen OK-thaihierontaan!
Komeelta näyttää nykyisin! Ok hierontaa!

Pitäisiköhän käydä pyytämässä rahallista korvausta tästä OK-thaihieronnan buustaamisesta? :) Pitäisikö tehdä Idolit ja käydä testaamassa?

Hämmentävää!

Lukeeko omistaja blogiani? Kun aiemmin mainitsin, että aukioloajat olivat poistuneet seinistä, niin eilen ohitse kulkiessani huomasin oveen teipatun A4:n, jossa aikataulut ilmoitetaan.

Todella hämmentävää.

Tampereen paras thaihierontapaikka nimeltä OK Thaihieronta on päivittänyt näkyvyyttään [vanha].
Komeelta näyttää nykyisin! Ok hierontaa!
Näyttävyyttä löytyy. Myöskin aukioloajat ovat poistuneet seinistä..

Jos menisin thaihierontaan, menisin tuonne.

Tuli kehuttua Tamperetta niin varauksettomasti aikaisemmin, että pitää nyt mainita yksi asia. Nimittäin, jotenkin tuollaisilla vanhemmilla nuivilla naisilla (kpä) on tapana istua käytävän puoleisella penkillä, vaikka ikkunapaikka on vapaa. Ettei vaan kukaan tuntematon istu viereen. Nytkin (lisäys: kirjoitin viestin kännykällä) täpötäydessä bussissa matkustaessa laittaa tuollaiset urpot suomeksi sanottuna harmittamaan.

Ymmärrän, ettei viereen haluta jotain ammattilaista. Mutta olen pitänyt itseäni ei-niin-iljettävänä ja kohtuullisen kohteliaana pojunakin.. Ja silti istumaan ei pääse, murhaavaa tuijotusta kyllä saa.

Onneksi noita urpoja on aika vähän.

Iskeydyin Tampereelle toukokuun alussa. Kohta kaksi kuukautta asuneena on hyvä aika koota yhteen kokemukset Tampereesta ja ihmisistä ja asioista. Eli: JB testaa: Tampere!

Olen vieraillut Tampereella pari kertaa vuodessa siitä lähtien, kun täytin 16 vuotta. Olen aina pitänyt kaupungista. Siinä on suuren kaupungin edut (kauppoja ja tavaraa on), mutta varsin vähän haittoja (liikkuminen helppoa, matka-ajat järjellisiä). Pisin yhtäjaksoinen aika ennen tätä keikkaa, jonka olen Tampereella viettänyt, oli 2 vuotta sitten, kun olin kesätöissä ja vietin 3 viikkoa Tampereella.

Ammattilaisia ja kaikkia hihhuleita, jotka yrittävät saada minua laittamaan rahaa johonkin, esimerkiksi ydinvoimalanostureiden valloituksiin, kaduilla kyllä riittää ja se on tietysti minulle, ujolle pikkukaupungin pojalle, uusi asia. Mutta nopeasti siihen tottuu. Greenpeacen tyypeille voi sanoa, etten tue ihmisten kiipeilyharrastuksia, Animalialle että olen lihansyöjä ja Amnestylle että olen ohjelmoija. Ammattilaisille en ole rahaa antanut, ilmeisesti tämän vuoksi he kostivat ja yksi tuli istumaan bussimatkalla viereeni. Tiukka kuivuneen kusipaskan haju täytti sieraimeni 30 minuutin ajan. Piti oikeasti keskittyä, ettei yököttänyt, vaikka en sinänsä ole herkkä hajuille. Tämän jälkeen (oikeasti!) rintaani sattui melkein viikon. Minkä lie keuhkopöhön sain, kun olin samassa ilmatilassa haisulin kanssa.

Tamperelaiset ihmiset ovat pääasiasssa mukavia. Kaupoissa myyjät juttelevat spontaanisti, ravintoloissa voi saada osakseen sopivaa kuittailua, jos ehdottaa, että nainen maksaa tämän pöydän ruuat. Ja niin edelleen. Ei ujostella, myyjät ovat reippaita ja iloisia. Tätä kuulin silloin, kun menin Lappeenrantaan. Etelä-Karjalainen ihminen on iloinen ja avulias. Sehän on vuoden paskapuhe. Lappeenrannassa kaupoissa palvelua saa vain, jos puhuu venäjää (ja ostaa paljon ja kallista). Tämä väite ei koske Tapiolaa (@ lpr), josta olen saanut aina erinomaista palvelua ja kädestäpitoa.

Joukkoliikennekin toimii, niin kuin tällaisessa pykälän verran isommassa kaupungissa pitääkin. Tosin kesäajaksi vähän harveni linjat, mutta vieläkin selviää. Yksi veto maksaa ilman alennuksia bussikortilla 1,40e, rahalla 2e. Lappeenrannassa bussi maksaa ilmeisesti 2,80e. Ihan vain noin vertailun vuoksi. Itse asun Tampereen perimmäisessä nurkassa Toasin asunnoissa (halpuus houkutti), sieltä joutuu bussilla tai filolla kulkemaan kaupunkiin. Laiskuuttani olen monesti tullut bussilla. Bussit ovat aikataulussa, bussikuskit ovat mukavia (tervehtivät), mutta hulluja. Meno on kuin Särkänniemessä, paitsi ettei ole turvavöitä eikä turvakaaria.

Vaan mitähän tarkoittavat bussiaikataulujen timantit saapumisaikojen edessä?

Mustamakkara, tuo kerran käytetystä ravinnosta uudelleen puristettu pötkylä, on jäänyt edelleen kokeilematta. Ennakkoluulot esteenä. Jo pelkkä ajatus ällöttää. Mutta voisihan se olla ihan hyvää, vaan ei ole minkään tason intoa kokeilla.

Baariosastoa on tullut kierrettyä aika nihkeästi, Laternassa kävin katsomassa Romancea (huono bilemesta). Onnelassa yksi hieno keikka, kyllä siellä ilmeisesti juomaa sai. Niin päättelin seuraavana aamuna. Itse paikasta ei niin ole hajua. Tytyjähän Tampereella on suhteessa pojuihin kai aika hyvin. Että varsinkin kaikille Lappeenrantalaisille vaan vinkkiä! Ei muuta kuin Pyynikin rannalle näyttäytymään sikspäkissä.

Terasseja on tullut testattua erilaisilla testitiimeillä. Eilisen huonon sään vuoksi testasimme Sipen ja Rytsiksen myös paikallisen nuorisobaarin (Passion) sisätilat, myös siellä oli hyvää seuraa ja juomaa.

Yhteenveto
+ Kiva kaupunki
+ Kivoja ihmisiä
+ Erityisen kivoja tytyjä
+ Kohtuuhintainen joukkoliikenne
+ Varsin kivat valikoimat ainakin urheiluliikkeissä

- Joku aktivisti yrittää jatkuvasti saada rahat pois
- Kaupassa tinkaajaa katsotaan kummeksuen
- Ammattilaiset busseissa
- Pikaruokalat (varsinkin mäk) ovat yhtä hitaita kuin normaalit ravintolat

Mitä sitä turhia kehumaan.. “Ihan OK hieronta!”
Jos laadulla ei pysty kehumaan, niin mitä sitä turhia väittämään, että oltaisiin maailman parhaita. Tampereelta löytyy OK Thaihieronta (en ole testannut). Ilmeisesti hieronta on OK.

Entä häpi ending?

Kävin eilen katsastamassa Tampereen rinteet. Jyrkältä näyttää näin kesäaikaan. Pituus vaikutti olevan aika paljon vielä rajoitetumpi kuin Myllymäessä, mutta kukapa tietää.

Ala-asemalta mäkiä katsellessa iski hetkellisesti voimakas kaipuu hiihtoon. Pienihän se kukkula on, mutta sitä on hiihdettävä mitä on.

Samalla tsekkausreissulla suoritimme 12 kilometrin kävelylenkin.

Kuulin tänään radiosta, että Veripalvelulla on verivarat kriittisen vähinä. No ajattelin siinä, että minähän käyn samoin tein luovuttamassa.

Tsekkasin verivarantojen määrän Veripalvelun sivuilta. Ok, verta ei paljon ole, joten luovuttaminen siis suotavaa.

Seuraavaksi etsimään paikkaa, missä verta voi luovuttaa Tampereella. Ja kas vain, paikka löytyykin noin 4km keskustasta. Olen kävellen, joten en enää tähän aikaan kerkiä. Alkoi myös korpeamaan, vaikka Veripalvelun toiminta on ehdottomasti tärkeää ja tarpeellista ja kaikkien pitäisi luovuttaa verta, niin miksi pitää viedä toimitilat jonnekin noin kauaksi keskustasta? Olen vakuuttunut, että Veripalvelu voisi saada toimitilat edullisesti myös Tampereen keskustan seudulta. Ainakin varmistetaan se, etteivät ihmiset vahingossa eksy luovuttamaan.

Joensuussa ja Lappeenrannassa Veripalvelu sijaitsee aivan keskustassa ja ne kyltit näkee joka kerta, kun käy kaupungilla. Miksei siis myös Tampereella?

Tampereeseen ei ole kerinnyt vielä hirveästi tutustua. Tai enhän minä täällä ensimmäistä kertaa ole, mutta eipä ole tullut kaupungilla haahuiltua. Töissä ollut nyt vähän kiirettä, mutta kiireen pitäisi onneksi lähiaikoina helpottaa. Lisäksi, kun olen vain töissä täällä, niin ei kai siitä työnteosta kannata loputonta stressiä ottaa.

Yksi huono puoli tästä kylästä kuitenkin on löytynyt. Ainaki täällä takamettäs (kaukajärvi) vesi maistuu kirahvinpaskalta. Pitää kaataa vesi suoraan kurkkuun ja toivoa, ettei se osu yhteenkään makunystyrään.

Hesarissa joku kirjoitti mielipideosastolla, kuinka ns. ammattislangi murentaa suomen kielen. Itsekin vihaan headhuntereita, managereita, faktoreita ja ties mitä. Olen kuullut, että joissan ympyröissä ollaan käytetty termiä approachi (en tiedä miten se suomennettuna kirjoitetaan) keskellä suomenkielistä lausetta. Päräyttävää. Olen toisaalta jäävi, koska IT-alalla pyörivät serverit, instanssit ja ties mitkä. Mutta toisaalta, ne ovat vakiintuneita termejä, toisin kuin key pointit.

Välikommenttina mainittakoon, että aikamoinen peli tuo Suomi – USA. Vuoronperään taotaan maaleja. Onneksi puolustuksessa on Aki Petteri BÄRI.

Palataan aiheeseen. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että vauhdikkaiden ilmaisujen ja lainasanojen käyttö pitäisi olla jotenkin paheksuttavaa. Itse pidän tuoreesta kielenkäytöstä ja tuoreista termeistä. Täytyy myöntää, että itsekin huvikseni puhun ländäämisestä, paitsi hyppyjen alastulossa, niin ländään myös junalla ja lentokoneella. Erityisesti junalla ländääminen on ehkä erikoista. En ehkä käytä sanaa sen takia, että se kuulostaisi hienolta, vaan siksi, että saa vähän uutta värettä juttuihin, kun teksti on uudenlaista. Toisaalta suomen kielestäkin löytyy hiton hienoja sanoja, kuten tunkata. Ärmätti. Onhan niitä. Niitä pitäisi vaan käyttää. Olen yrittänyt omassa puheessani alkaa käyttämään ugetsin sijasta spögetsiä (jonka olen velkaa Sun Äidille), ihan vaan sen takia, että olisi uusia sanoja käytössä.

Olen myös alkanut tervehtimään esimerkiksi kassoilla sanomalla Jou!. Yksi kassa siihen kerran reagoikin, kertoi kuinka kiva on, kun ei ole aina päivää tai moi, vaan Jou! Sitten hän itse sanoi seuraavalle asiakkaalle, että Jou! Heh heh.

Erätauolla Simpsoneita.

Switch to our mobile site