JB katsoo: The Pacific

On tämä ajatuksia herättävä sarja. En ole vielä edes katsonut viimeistä jaksoa ja pakko on tulla jo blogaamaan. Sarja antaa todella ajattelemisen aihetta. Kuten:

  • Miten niin isolla rahalla on saatu näin huono sarja
  • Raha ei tunnu korvaavan käsikirjoitusta
  • Miksi taistelukohtaukset ovat kamalan ja naurettavan välillä
  • Eikö kauheudella mässäily koskaan riittänyt ohjaajille

Nokkelampi ehkä jo osasikin arvioida, että en ole hirvittävästi tykännyt sarjasta. Minut on helppo ampua alas, sillä penään sellaisia asioita, jotka tekevät sarjasta vähemmän vaikeita. Ja se ei tietenkään ole kuvateosten harrastajan ihanne.

Realistisuuden penääminen tai sen kehuminen on vähän mahdotonta näin pullamössösukupolven edustajana. Mutta varsinkin taistelut ovat kyllä aika.. kökköjä.

On inhottavaa seurata jotain taistelua, joka kestää vaikka 15 minuuttia. Siinä juostaan, ammutaan, kuollaan, kuollaan eri tavalla, kuollaan roiskahtamalla, ammutaan, juostaan, huudetaan. En tiedä oliko jenkkien strategiana siellä puolen maapalloa vain juosta ja huutaa, ehkä oli. Silloin kuvaus on totuudenmukaista.

Katsoja on kuin perusjääkäri, joka jätetään suunnitelmien ja strategioiden ulkopuolelle. Sitten ryntäillään, huudetaan ja kuollaan 15 minuuttia ja katsoja miettii että mitähän tässä nyt tapahtuu. Alkupuolella sarjaa harrastetaan vielä pimeässä sotimista. Se on erityisen jännittävää, kun 15 minuuttia ammutaan, huudetaan ja kuollaan ilman kuvaa.

Katsoja ei tiedä tavotteista tai välitavoitteista, joita sotilailla ehkä jopa on. Ainut mistä katsoja tietää, on 15 minuutin ampuminen, huuto ja kuoleminen.

Sotaa käydään kolmen ihmisen silmin. Heidät oppii sarjan aikana tunnistamaan suunnilleen nimeltä, kasvoilta ei juurikaan. Heitä näytetään vähän silloin tällöin. Muut ihmiset pääasiassa vilisevät, ampuvat, juoksevat ja kuolevat sarjassa. Mitään BoB henkistä henkilöihin tutustumista on melko turha odotella.

Entäs ne japsit sitten. Sarjassa muistetaan muutaman kerran mainita heidän oveluus, peräänantamattomuus, kuoleman halveksinta ja kamikazet. Mitään näitä ei kuitenkaan sarjassa nähdä, vaan sarjassa olevat japanilaiset ovat extroja Rambo-elokuvista. He juoksevat, huutavat, ampuvat ja kuolevat. Tai no yleensä eivät edes ammu. Jenkit telottavat japseja.

Taistelutilanteissa ei koskaan näe, kuka jenkkejä ampuu. Heitä vaan kuolee. Mitään järkeä ei ole missään. Kun ottaa askeleen kauemmaksi sarjasta, voi ehkä nähdä jonkun sanoman sodan järjettömyydestä. Mutta sarjassa itsessään ei ole mitään sanomaa.

Paitsi historiallisissa dokumenteissa / haastatteluissa jokaisen jakson alussa. Ne ovat mielenkiintoisia ja myös koskettavia. Paikalla olleet ovat tyytyväisiä että ovat haavoittuneet, koska ovat varmoja että olisivat muuten kuolleet. Ja niin edelleen. Kaikki ajattelu onneksi keritään sarjaan siirtyessä unohtaa. Tärkeämpää on juosta, huutaa, ampua ja kuolla näyttävästi ja verisesti. Epäilen että erilaisten kuolintapojen keksimiseen on mennyt enemmän aikaa, kuin varsinaisen käsikirjoituksen laatimiseen.

No, on sarjassa hetkensäkin (lyhyet), mutta opin enemmän sodasta tyynellämerellä Battlefield 1942:sta kuin tästä sarjasta. Voihan tämän katsoa, mutta jos odottaa sarjaa samalla innolla kuin minä tein, saattaa odotettavissa olla aikamoinen pettymys.

Sota lyhemmäksi?

Jasmon Blogi kannattaa maanpuolustusta

Nyt joku järkiporukka on istunu alas funtsimaan, että kun kaikesta muusta pitää säästää, paitsi kansanedustajien palkoista, niin mites noista maanpuolustuskuluista nipistettäis sellanen 60 miljoonaa? Noh, ilmeisesti porukka selaili Jasmon blogia vuodelta 2007 ja huomasi, että siellähän ehdotetaan asepalveluksen minimikestoksi 4kk. Kun porukka oli jo neljä kuukautta hoitanut selontekoa tekemättä mitään, niin mahan röllöttäessä pöydällä tuntui siltä, että jotakinhan tästä pitäisi ulos pusertaa. Asiat johtivat toiseen ja tällä viikolla olemme lehdistä saaneet lukea, että joku porukka ehdottaa asepalveluksen minimimitaksi 4kk.

Olen edelleen sitä mieltä että se olisi oiva idea. Tässä puhuu nyt Suomen toivo, oikea Kunnon Jääkäri. Nimittäin ainakin Kontiorannan sissikomppaniassa peruskoulutuskausi oli aikamoista hälinää. Sitten tuli E-kausi, missä kai jotain taitoja olisi vielä pitänyt opetella – meillä sisseillä uusia taitoja ei tarvittu, meidän piti vaan pystyä seisomaan 18h tien varressa kuolematta kylmään tai tylsyyteen. J-kausi, vai mikä se viimeinen kausi onkaan, onkin vain loppusodan odottamista ja lomien viettoa.

Lisää viikonloppuja kiinni, ääliöt pois intistä ja 4kk on ihan todellinen aika, minkä aikana (ainakin sissit) voisivat saada jalkamiehen peruskoulutuksen. Onko johtajien koulutuksessa varaa samaan supistamiseen – sitä en tiedä, ei tullut ottettua selvää.

Hesarihan oli käynyt jollain kasarmilla haastattelemassa paria upskokkia siitä, että miltäs tuntuisi tämmöinen 4kk palvelus. Nehän oli että ei ei, ei missään nimessä, nytkin on niin kiirettä. Kysykääpä joulukuussa uudelleen, niin vastaus onkin joo joo, ihan sama, syön nyt munkkia. Eikä armeijassa olevilta pidä kysyä mitään, ne on sen propagandakoneiston alla siellä ja kokonaisuuksien hahmottaminen karisee. Tiedän tämän, sillä vaikka menin inttiin sillä mielellä että 6kk ja pihalle, niin P-kaudella pitemmän oleskelun aikaan alkoi jo tuntumaan siltä, että mitähän jos kävisi jonkun johtajakoulutuksen. Sitten tulikin onneksi loma ja muisti taas, mitä se vapaus on.

Meikä kannattaa siis lyhentämistä. Ehkä vapaaehtoisjoukoille (siis reserviläisliitoille sun muille) voisi antaa enemmän rahaa, jolloin ne jatkokouluttaisivat kiinnostuneita. Kun niitä idiootteja ei ole pakko raahata mukana, kaikki käy niin paljon jouhevammin.

– Nimim. Tampereen Reserviläisten jäsen..

Ihanaa kaksinaismoralismia

Kaksinaismoralismista on puhuttu jo kauan, mutta se ei estä minua jatkamasta.

Nimittäin ostin Suomen televisiossakin pyörivä Kaukana kotoa -sarjan (Over There) dvd-boksin, kun en jaksanut katsoa sitä sen lähetysaikoihin ja edetä sarjaa niin hitaasti. Sarja on ihan hyvä, ei mikään elämää suurempi, mutta monin paikoin ihan realistisen tuntuinen sotasarja. Aika vähän jenkkijeesustelua.

Sarjassa ei mässäillä gorella, mutta ei mitenkään myöskään peitellä ikävien silpoutumisten näkymistä, päiden katkomista ja niin edelleen. On myös siistiä, kun sarja ei sorru sotakuvauksissa jeesusteluun, sotilaat ampuvat ensin ja kysyvät sitten, sikäli kun tuntevat turvallisuutensa uhatuksi.

Mutta mikä siinä on. Suolia saa näyttää. Ihmisten huutoa palavassa autossa (kukaan ei mene auttamaan) voidaan kuunnella minuutteja ja naisia ja lapsia ammutaan ’vahingossa’. Mutta, rintojen näyttäminen ylittäisi ilmeisesti jonkin Adult Only -normin. On jotenkin naurettavaa. Yksi roolihahmoista tuntuu olevan kovin seksiriippuvainen, mutta kuvakulmien valinnat saavat aikaan hymyn. Varmasti mitään ei näy, vaan kuvataan aistillisesti. En ehkä sarjaa varsinaisesti ostanut tissien näkymisen takia, mutta onko maitorauhasten näyttäminen todella niin paljon pahempi asia kuin silpoutuneiden ihmisten?

No, yksi teipattu tissi meinasi muutama vuosi sitten saada koko USA:n sisällissodan partaalle.