Avainsana: radio

  • Palautetta Sääiltaan

    Hyvä Yleisradio! Sääilta. Se tulee taas. Sääiltaan soittaa aivan liikaa suoraan sanottuna höperöitä ja pallosalamahaahuilijoita. Olen kuunnellut sääiltaa monta vuotta aktiivisesti ja olen kuullut jo kaikki tarinat pallosalamista ja vuoden -27 erityisestä ukkoskesästä ja siitä, kuinka vuonna 1945 vielä sirkat soittivat kovempaa ja kuinka ukkospilvet kiertävät vesistöjä ja millon mitäkin vaarantöppyröitä. Olisiko mitenkään mahdollista etukäteen…

  • Sääilta

    Olen kiinnostunut säästä ja ukkosista. Kesäaikaisin osallistun keskusteluihin FLCenterin sivuilla ja irkkailen ukkoskanavilla. Radio Suomi myös järjestää aina silloin tällöin erikoisiltoja radiossa, esimerkiksi kahden tunnin sääohjelman, johon kuulijat saavat soittaa ja kysyä sääasioista. Tällainen ohjelma tuli tällä viikolla ja jostain syystä se oli Areenassa saatavilla vain muutaman päivän, esimerkiksi enää sitä ei sieltä saa ladattua.…

  • Jouluhaaste

    Jouluun kuuluvat haasteet. Toiset haastavat ihmisiä joulupataan, toiset antavat jouluna pataan ja sitä rataa. Jasmon blogi tuntee vastuunsa haastekentällä ja haastaa ihmiset JouluNovaan. Tilannehan on se, että joulu tulee, halusimmepa sitä tai emme. Siksi haastankin lukijat ja miksei muutkin kuuntelemaan Radio Novan Jouluradiota. Näin joulumieli tulee kaikille, ja jos olet työpaikan radiokanavavastaava, tässä on elämäsi…