Oppimismotivaatio

Mitä yhteistä on pakkoruotsissa ja intissä? Molempiin osallistuvista todella isoa prosenttia ei voisi vähempää kiinnostaa.

Ihmisen oppimispotentiaali on aivan huikean hyvä, jos hän on motivoitunut. Koin tämän viimeiseksi Meripelastusseuran koulutusleirillä, kun 5 toisilleen kohtuullisen tuntematonta ihmistä kerääntyi opettelemaan uudenlaisen veneen (ja propulsion) ajoa ja puolitoista vuorokautta myöhemmin ajoi veneellä yhtenä yksikkönä haastaviakin tehtäviä.

Viime keskiviikkona Värikkään, Haltun ja Vapaa Pudotuksen kesäjuhlilla kävi Ilkka Halava puhumassa muun muassa koulun tulevaisuudesta. He olivat kokeilleet, mitä tapahtuu kun oppilaat saavat lähestyä jotain asiaa omasta näkökulmastaan. Hän kertoi esimerkin, jossa toisesta maailmansodasta tutkimusta vapaasti tehneet oppilaat joka kerta tulivat opettaneeksi myös opettajaa.

Tämän olen kertonut jo monta kertaa, mutta intissä meillä oli itäkaluston tunnistamista, parhaille tuli kuntoisuuslomaa. En olisi ikinä oppinut niistä monisteista T72, ZSU-23-4 Shilka jne olisi menneet hieman ohi. Palkinto (yksi kuntsari) ei välttämättä takaa motivaatiota.

Sen sijaan harrastin Battlefield Desert Combat -peliä vapaa-aikanani, johon olin valmis kuluttamaan aikaa ja jota pelasin innoissani. Kuinka ollakaan, sieltä tutut laitteet toivat minulle sitten kuntsarin intissä.

SPR pitää EA-koulutuksia vanhalla koulumetodilla. EA1 sisältää: Kylkiasennon, pp-elvytyksen, painesiteen, potilaan kohtaamisen, kantositeen ja joitain muita juttuja. Jos haluat nuo oppia, kauanko luulet tarvitsevasi aikaa? 3 tuntia, jos harjoitellaan? Niin. Spärrällä tähän varataan 16h. Suurin osa EA-kurssin kävijöistä on työntekijöitä, joilta työnantaja (tai ammattiliitto) vaatii EA-pätevyyden.

Pirkanmaan Meripelastusseuralla kävi niin, että viime vuonna kiinnostusta esittäneistä karsittiin haastatteluin 6 kaikkein motivoituneinta kokelasta. Se aiheuttikin kouluttajille yllättävää painetta, kun kokelaat halusivat ja vaativat koulutusta ja opetusta.

Kun 3 vuotta sitten päätin opetella uimaan ja se onnistuikin sitten nopeasti ja helpohkosti, niin olen alkanut miettimään myös, pitäisikö käydä kansalaisopistossa tai jossain opiskelemassa ruotsia. Ihan vain osoittaakseni, että voiko motivoitunut ruotsin opiskelija puolessa vuodessa  saavuttaa saman tason, mitä peruskoulussa ja lukiossa korvaan kaatamalla yritetään saada aikaan.

Tosin sitä varten pitäisi löytää kurssi, jossa perusoletus ei ole että osallistujat ovat epämotivoituneita idiootteja. Se voi olla haaste.

Voinko tehdä jotain kaikkien hyväksi

Ehkä se alkoi aikoinaan Engelbergissä, kun alakylien pikkukeskuksessa dumppipäivän jälkeen keksittiin tehdä hissimiehen avuksi lumityöt. Miksipä ei, mukavaahan se oli.

Tai ehkä se on aikuisuus, joka kummittelee. Tulin hyvälle tuulelle, kun autorekisteri.fi -palvelun ja Eniron avulla selvittelin sateeseen ikkunat auki jääneen auton omistajan ja omistaja (luonnollisesti) oli onnellinen. Ikkunat olivat ilmeisesti kaukosäätimen sekoilun vuoksi auenneet kaatosateessa.

Olen myös löytänyt itsestäni sen kaverin, joka tykkää vähän katsoa yleisten paikkojen perään, nostaen roskia roskiin ja sillai. Todella pimeetä hommaa.

Tietysti sen jälkeen kuin aloin puuhaamaan Pirkanmaan Meripelastajissa, tällainen auttamisajatus on kasvanut edelleen päähän. Ei me yleensä ajeta pillit huutaen pitkin jär.. meriä, vaan huomataan laiturissa kanssaveneilijän vene täynnä vettä ja tyhjennellään se pois. Toki myös niitä jännempiä keikkoja on. Pirkanmaan tehtävälistauksesta voi katsoa lisää.

Mutta sellaista olen pyöritellyt päässäni, että jos edes suurin osa ihmisistä oikeasti välittäisi vähän, mitä näille ”yhteisille” tiloille ja asioille tekee, niin jutut vois toimia aika paljon paremmin kuin nyt. Ja muutenkin kanssaihmisen huomioonottamisen lisääminen ei tekisi pahaa kellekkään.

Aikoinaan joku toi minulle Tuomiokirkonkadulla parkkimaksutositteen, jossa oli vielä 10 minuuttia aikaa. Että kun hän on tämän jo maksanut, niin jos tämä piisaa, niin ota pois. Ja sehän piisasi. Mahtava kokemus, jotenkin kulttuurinvastainen.

Ja nyt olen kuullut jo monelta muultakin, että on antanut tai saanut parkkilipun tuollaisessa tilanteessa. Pienet asiat tekevät meidät onnelliseksi. Eikä se ole keneltäkään pois. Paitsi kaupungin kassasta.

Linkki: Vapaaehtoisia kannustaa auttamisenhalu ja julkinen arvostus .. Tämän vuoksi minunkin pitää kaikille mainostaa, miten erinomaisen hienoja hyväntekeväisyystöitä olen tehnyt ja miten muutenkin olen hyvä ihminen.

Jasmo pieni meripelastaja

SMPS Pirkanmaa

SMPS Pirkanmaa

Viime kesänä katselin pelastushelikopteria telkkarista. Se oli vaihtelevasti hyvä ja huono sarja. Mutta sitten yhdessä jaksossa rajavartioheko teki yhteistyötä meripelastajien kanssa. Olin vastikää tullut päijännepurjehduksesta ja siitä ajatus sitten lähti. Ehkä minäkin voisin olla meripelastaja.

Merelle täältä on aika pitkä matka, mutta tamperelaiseen tyyliin myös näille kahdelle järvelle on viritetty meripelastus. Muualla sisämaassa taidetaan puhua järvipelastajista, vaan ei täällä.

Samoilta istumilta laitoin viime vuonna mailia paikalliseen yhdistykseen, miten toimintaan pääsisi mukaan? Perinteisen yhdistystoimintamallin mukaisesti kukaan ei vastannut vasta kun 6kk päästä, jolloin ilmoitettiin, että otetaan yhteyttä sitten joskus kun on harjoittelijakurssin käynnistyminen.

Sitten kerkisin koko asian jo unohtaa, kunnes yhtäkkiä tulee maili että huomenna olisi tutustumistilaisuus. Se oli tänä keväänä.

Nyt siitä on mennyt muutamia kuukausia.Tällä välin olen opetellut perusasioita, käynyt pelastustekniikkakurssilla Bågaskärissä (hieno paikka muuten!), ajanut kymmenisen partioajoa ja sen lisäksi runsaasti viikkokoulutuksia.

Olen silti kansimiesharjoittelija, joka tarkoittaa sitä, etten täkäläisen yhdistyksen tapojen mukaan ole hälytysmiehistökelpoinen. Tarkoittaa sitä, että voin lähteä hälytykselle mukaan, mutta minä en täytä minimimiehistön edellytyksiä. Huhuja on, että joissain päin Suomea toimitaan toisinkin.

Näillä näkymin kansimiesstatus pitäisi saada seuraavalle kaudelle valmiiksi. Seuraavalla kaudella tosin saattaa olla muutakin ohjelmaa.

Mitä se meripelastustouhu sitten oikein on? Koska meillä on kokolailla yhtenäiset asusteet, ainakin avoveneissä, monet asiasta tietämättömät kuvittelevat meitä viranomaisiksi. Joskus autamme viranomaisia ja olemme organisaatiossa keskuspaloaseman alla, mutta sen enempää viranomaisia emme ole. Joissain yhdistyksissä ajetaan ensivastekeikkoja, eli leikitään ambulanssia, Tampereella sitä ei ole. Ainakaan vielä.

Päijänteellä veneilijät puhuivat vähän vähättelevään sävyyn paikallisista järvipelastajista, joita löytyy ainakin Jämsästä ja Korpilahdelta. Tyypillinen ajatus tuntui olevan, että kunhan pojat ja tytöt siellä ajelevat.

Ja totta se on, partioajoa periaatteessa ajetaan niin paljon kuin miehistöstä lähtee ruutia, rannikolla esimerkiksi pe-su partiot ovat kai standardi. Ideana on se, että apua tarvittaessa lähtöviivettä ei silloin ole, vaan miehistö on jo paatissa ja ehkä jopa lähellä kohdettakin. Partioajoilla myös treenataan erilaisia juttuja ja hankitaan paikallistuntemusta. Joskus ajetaan ihan tilattua partiota, kuten esimerkiksi Tampereen venetsilaisissa käytiin tsekkailemassa hyppääkö urpot kaiteelta.

Hienointa on silti se, että mepeurpoilun myötä oppii sellaisia perustaitoja, kuten merikortin lukutaito ja navigointitaito, joista voi olla hyötyä muulloinkin kuin firman kamoissa. Palokaluston käsittely, ensiapu, vuotojen paikkaukset, ihmisten ohjeistaminen.. Kaikkea ihan fiksun kuuloista.

Syksy pimenee, ilmat kylmenee, myrskyt lähenee. Ei enää varsinaisesti avoveneilykausi, mutta tarpeeksi kun on lämmintä vaatetta niin jotenkin pärjää. Ja Tampereelle pitäisi tulla uusi vene vielä tälle kaudelle. Katsotaan kerkiääkö.