Median voiman vastavoima

Olen mielenkiinnolla seurannut hallituksen muodostamista ja siihen liittyviä neuvotteluita. Samalla olen lukenut muutamiakin juttuja lehdestä asiaan liittyen. Olisikohan ollut Timo Soini, joka lehdessä sanoi, että televisioidut vaalitentit on pelleilyä.

Se on muuten juuri niin. Tänä vuonna haastettiin puheenjohtajia. Joku mahdoton tilanne ja minuutti aikaa reagoida, mitä teet? Mittaako tämä jotain sellaista, jota äänestäjä haluaa edustajastaan?

Entä toimiiko vaalitentit alkuperäisen tarkoituksensa mukaan, jos niissä on kahden minuutin supertenttejä, jossa joku haastaa jonkun toisen. Käytännössä laukaistaan pari argumenttia päin toisen naamaa ja sitten se on ohi.

Yleisö hurraa?

Olen myös sattumalta katsonut suoria tiedotustilaisuuksia hallituksen muodostamiseen liittyen. Tänään Alexander Stubb sanoi jotakuinkin näin: ”Joskus isänmaan etu menee käsikynkkää EU:n edun kanssa, mutta joskus Suomen on ajateltava itseään” (no ei ole kyllä kovinkaan suora lainaus, mutta ajatus tuo).

Mediaan oli quotattu ”Joskus isänmaan etu menee käsikynkkää EU:n edun kanssa”. Eli koska Alex on profiloitu EU-myönteiseksi jampaksi, toimittaja ei lisännyt turhaan tuollaista pehmentävää lausuntoa, vaan typisti omasta mielestään varmaan nokkelasti.

Sama koskee perussuomalaisia. Jos Halla-aho puhuu kaksi tuntia ja sanoo sivulauseessa että maahanmuuttoa pitäisi vähentää, otsikko on jotakuinkin niin että ”Halla-aho taas maahanmuuton kimpussa” ja loput 1:59 unohdetaan.

Media antaa valtavan yksipuolisen kuvan henkilöistä, jotka johtavat tätä maata tai ovat muuten merkittäviä. Jokainen varmaan muistaa, kuinka uutisoitiin, että Wahlroos haluaisi verottaa vapaa-aikaa! Jossain lähteissä siihen viitattiin enemmän, jossain vähemmän huumorilla. Wahlroosin kirjassa konteksti oli kuitenkin hyvinkin akateeminen, eikä mikään todellinen ehdotus.

Itseasiassa Wahlroos on yksi parhaita esimerkkejä siitä, kuinka asiayhteydestään irroitettuna tietynlaisesta akateemisesta pohdiskelusta on hyvä vetää otsikoita, kuten, että 80% ihmisistä on idiootteja.

Mitä tässä nyt sitten yritän sanoa?

Sosiaalinen media on monessa kriisiviesintätilanteessa ohittanut perinteisen median tarjoamalla suodattamatonta viestitulvaa, jossa suodatus jää viimeisen vastaanottajan harteille tai vastaanottaja voi odottaa tunnin pari, jotta jokin oikea media tekee suodatuksen hänen puolestaan. Some on täynnä viestejä, jotka ovat omasta mielestään virallisen totuuden vastaisia ja paljastavat varjeltuja salaisuuksia tai salaliittoja.

Mutta siellä on paljon myös asiaa. Kuka tahansa voi kysyä vaikka Sipilältä, että miten se keppanavero nyt oikeasti menee. Ja hän voi vastata suoraan, niin että kaikki halukkaat sen näkevät, ilman medialaseja.

Tämän luulisin lisääntyvän.

Vaalitenttejä arvosteltiin kovasti yleisön puolesta, mutta myös poliitikkojen suunnasta. Ei ole aikaa perustella ajatuksiaan, tilaisuudet ovat kilpahuutoa ja hostit ovat urpoja.

Miksei puolueet sitten itse tekisi vaalitenttejä? Miksi etujärjestöt eivät tee itse vaalitenttejä?

Tyhmä kysymys, sillä jonkin verranhan niitä tehdään. Esimerkiksi Yle Areenasta pystyi nyt vaaleissa seuraamaan maailman huonoiten tuotettua vaaliohjelmaa Aamulehden tiloista. Ääntä ei kuulunut, kysyjien puhe ei kuulunut, kuva oli pimeä. Ei vakuuttanut.

Toisaalta tehdään paljon tilaisuuksia, joita ei taltioida. Tällaisia järjesti jopa asuntoja rakennuttava SATO. Muuten hyvä, mutta nämä kuuluisi tallentaa youtubeen tai johonkin vastaavaan mediaan. Kiertuita kävi yliopistoilla, ihmisten kodeissa, vaikka missä. Onko kaikki saatavilla nyt videomuodossa jostain?

Entä miksei vaalitenttejä ole enemmän ja erilaisilla kokoonpanoilla? Miksei vaikkapa pienpuolueet järjestäisi omia kilpailevia vaalitenttejä ja julkaisisi niitä Youtubessa – voisi saada julkisuutta muutenkin kuin kainalopieruilla.

Tai miksei vaikkapa Vasemmistoliitto kutsuisi tenttiin demareita ja vihreitä ja puhuisi elvytyksestä (noin viime vaalien teemaa mukaillen). Ehkä heillä sitten olisi ollut aikaa, yleisöä ja mahdollisuus avata elvyttävän talouspolitiikan ydin. Ja saada kannatusta.

Toisaalta vaikkapa Vihreät ja Keskusta olisivat voineet järjestää oman vaalitentin ja käydä heitä erottavia asioita kunnolla läpi. Heittää muutakin kuin lainit että ydinvoima alas ja että turpeella kaukolämpö kuntoon.

Ideanani on se, että sopivat studiot ja laitteet ovat kohtuullisen edullisia hommata ja videon tallentaminen vaikkapa Youtubeen ei maksa mitään. Siihen voi palata myöhemmin, siihen voi viitata Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa ja mikä tärkeintä: ehdokkaat ja puolueet saavat valita puheenaiheet, eikä tarvitse televisiossa aina vaan rankuttaa, että miksi ette kysy minulta ja miksi puhumme tällaisesta tyhmästä aiheesta.

Näkemykseni mukaan nimenomaan pienemmällä väkimäärällä tentit toimisivat, niissä voisi olla paikallisuutta (koska paikallisestihan sitä äänestetään) ja kysymyksiä voitaisiin poimia vaikkapa yleisöltä (jos voidaan tarjota livestream). Mikään tästä ei ole kovin vaikeaa ja konsepti on helposti monistettavissa.

Nyt ehdokkaat ovat alistuneet Ylen neljän minuutin vaalivideoon (jonka jotkut käyttivät ”hauskasti”). Mitäpä jos he tekisivät oikeasti mielenkiintoisia videoita, vaikkapa sitten saman puolueen edustajien kesken (asioiden keskustelutilaisuus), jossa olisi mahdollisuus polveilevasti avata agendaa. Jos olen vaikka kiinnostunut äänestämään Jutta Urpilaista, katsoisin varmasti tentin jossa hän olisi mukana, vaikkapa sitten vaan saman puolueen edustajien kanssa.

Ainakin minä katsoisin niitä innostuneemmin, kuin Rehnin makuuhuoneriitoja.

Persu sitä, persu tätä

Media ei ole vieläkään palautunut persujen vaalivoitosta. Ja minua se alkaa jo ketuttamaan. Oikeasti persujen vaalivoitto on paljastanut mediasta ja ihmisistä siinä järjestelmässä enemmän kuin Suomen kansasta. Siltä ainakin tuntuu.

Mikael Jugner (SDP) sanoi Tuomas Enbusken showssa, että aluksi persut olivat melko levällään, mutta nykyisin jo paremmin ruodussa – pikkuhiljaa oppivat käyttäytymään siinä ympäristössä, jossa kaikkea sanottua voidaan lainata ja tehdä otsikoita. Kaikki muut paitsi Suomen urpoin sahuri, jolle asia ei valkene. Olen Mikaelin kanssa samaa mieltä.

Tuomas, joka normaalisti on erinomainen haastattelija, hyökkäsi haastattelussa persuja vastaan, syyttäen heitä vaikka mistä. Tuomaksen varsin selkeä kokoomuksen puistoliberaaliosasto (näin tulkitsen?) ei vaan voinut sulattaa persujen pärjäämistä tässä hiton ankeassa demokratiassa. Hyväkin toimittaja sortui apinamaiseen käytökseen ja – tietenkin – hävisi sitten Soinille, kun yritti alkaa haastamaan.

Tänään Hesarissa sama meininki jatkui yhdessä sisäsivukolumnissa, otsikolla Soini ei saanut joukkojaan kuriin. Ai että kun Hanna Kaarto, hesarin uutispäällikkö, saakin kerättyä kivan helppoja pisteitä voihkimalla, että jo se on kauheaa kun Halla-aho ja Hakkarainen. Ja lopuksi vielä hieno klausuuli, kuinka näyttää siltä, että Timo Soinin porukka hajoaa presidentinvaaleissa ja Soini ei saa kannatusta – tämä johtopäätös ilmeisesti tulee tuolta Halla-aho / Hakkarainen sektorilta.

Tänään Hesarissa oli myös valopilkku. Etusivun Merkintöjä -osiossa Kuukausiliitteen esimies, jolla on vissiin sen verran jo pisteitä kerättynä, että uskaltaa sanoa jotain järkevää, ihmetteli, miten Halla-ahon kreikkaläpästä saatiin suurenneltua sellainen kuin siitä tuli. Myös suosikkiohjelmassani Pressiklubissa ollaan asiaa jo pari kertaa käsitelty. Persujen käsittely mediassa on juuri sellaista, minkälaiseksi haukkujat taas haukkuvat persuja.

Minulle tuli yllätyksenä, että Kreikan sotilasjuntan aika (1967-1974) on Suomessa yhä niin kipeä asia, ettei siitä saisi Facebookissa laskea leikkiä. – Lauri Malkavaara

Ja annahan olla, Jussi Halla-Aho sanoi tänään lehdessä (HS edelleen), että voisi kannattaa kuolemantuomiota joissain tilanteissa, mutta ei halua sitä Suomeen. Radio Rock tänään: Haastattelemme Jussi Halla-Ahoa, joka haluaa Suomeen kuolemantuomion.

Radiosta lisää. YleX ja erityisesti Radio Milleniumin kirjoittajat ovat ehkä sotajalalla persuja vastaan. Toki se on huumoria ja sarkasmia, mutta vitsit on sitä tasoa, että Tässä on herra Ar Jalainen, joka haluaa neekerit affenanmaalle. Tätä on ollut jo kauan – mielestäni jo liian kauan. Persujen valinnasta eduskuntaan on puoli vuotta, eikö vitseissä pitäisi olla jo jotain substanssia? Tosin, olen tietty jotenkin nyt herkistynyt tälle persupaskalle viimeaikoina ja varmaan tulkitsen tämän väärin. Ovathan kaikki puolueiden edustajat stereotypioitu huumorissa, aina Nalle Walhroosista lähtien (erinomainen hahmo Milleniumissa muuten!)

En ole Halla-aholainen, persu tai oikein mikään muukaan, mutta kyllä minua kivistää tämä taso, millä persuja käsitellään. Politiikasta viis, varjobudjeteista viis, se sano et neekeri!!11. Vahvalla pohjalla mennään. Uutisoinnin taso tuskin ainakaan nousee, kun pressavaalit ja ainainen EU-vääntö alkaa.

Suomen talouslehdet

MoneySuomessa ilmestyviä talouslehtiä on tietysti monta, mutta verkkonäkyvyyden puolesta nostaisin kaksi ylitse muiden, Kauppalehti ja Taloussanomat. Kenties Arvopaperi kolmantena. Tämä kolmen kärki lienee merkittävin peluri internetissä suomenkielisen talousuutisoinnin kannalta.

Ketkä toimittavat näitä lehtiä? Eivät ne, jotka pääsevät Hesariin. Eivät ne, jotka saavat paikan Etelä-Saimaasta tai Karjalaisesta. Vaasan Ylioppilaslehti rähähtää nauramaan nähdessään kyseiset toimittajat. Iltasanomat ja Iltalehti kieltäytyvät molemmat kunniasta. Seiska pelaa luottotoimittajillaan, eikä tarvitse kyseisiä hakijoita töihin. Ratto sanoo, että heillä on tietyt kriteerit, joita nämä työnhakijat eivät täytä. Niinpä he joutuvat Taloussanomiin, Kauppalehteen ja Arvopaperiin.

Talousuutisointi on melkoisessa lamassa.
Kauppalehti: Katso mitä puhelinta Elop käyttää
Taloussanomat: Nytkö se alkoi? Valmistautuuko EKP koronnostoon?
Taloussanomat: Täällä asunnonostamista ei tarvitse pelätä
Arvopaperi: Katso millaisia 2011-tuloksia pörssin suurimmilta odotetaan
JB Toimitus: Säilytä mielenterveytesi! Älä lue paskoja lehtiä!

Nykyisin jos haluaa lukea laadukkaasti laadittua juttua, on käteen parempi valita Seiska kuin jokin talouslehti. Jos talouslehdessä yksikin otsikko alkaa Katso tai Tänne rahasi menevät on se suora indikaatio lehden paskuudesta.

Nokiaa käsittelevä uutisointi talouslehdissä ja jopa Hesarissa löi kaikki ennätykset. Toimittajalle aihe on herkullinen ja jotain pitää keksiä, jotta juuri hänen laatima juttu luetaan. Kommentteihin voi laittaa löytämänsä huonon nokiauutisointia koskevan otsikon, minä voin aloittaa: Nokia voi muuttaa WP7 ulkoasua (vrt. Karhu voi paskoa mettään)

En ymmärrä taloudesta kamalasti, pelaankin siis perustiukkaa peliä. Mutta mediakritiikkiä olen sen verran tässä internetaikana kehittänyt, että talouslehtien paskuus on alkanut ällöttää. Ei kai aina näin ole ollut? Tuntuu että talouslehdet pomppivat pahemmin kuin kvartaalitalous, jossa ensin ollaan lamassa ja potkitaan kaikki pihalle ja sitten vuoden päästä tehdään hupsis kaikkien aikojen paras tulos.

Seurasin jonkin aikaa uutisointia korkojen kehityksestä, kun ajattelin, että ehkä toimittajat pystyvät sanomaan siitä jotain järkevää. Vaan eivät pysty. Käytännössä uutiset ovat jonkun analyytikon suoria haastatteluita. Ja jokaisella analyytikolla on oma mielipide, joka sitten sellaisenaan ”painetaan” lehteen. Nordean pääanalyytikko: Korot nousevat vuoden loppuun mennessä. Hypon pääanalyytikko: korot pysyvät matalalla.

Lehdissä kehutaan vuoron kiinteää korkoa, välillä pitkää korkoa ja välillä suositellaan kaikkein lyhintä. Tilastot näyttävät, että kaikkein lyhin korko on ollut tähän saakka kaikkein todennäköisimmin myös halvin, mutta silti se ei estä lehtiä uutisoimasta pankkien myyntipuheenvuoroja esimerkiksi korkokatoista.

Näiden lehtien selaamisen kanssa onkin tullut mieleen, että mitä suomalaiset ammattilaiset sitten lukevat? Sijoitusammattilaiset, analyytikot jne. Ilmeisesti eivät ainakaan suomenkielistä tuotantoa. Vai löytyykö jostain vielä suomenkielistä, hieman pidempää ja jäsennellympää uutisointia taloudesta?

Itse Seligsonin asiakkaana nautin suunnattomasti heidän blogeistaan ja puolivuotiskatsauksistaan, vaikka minulla ei ole rahaa penniäkään niissä asioissa kiinni, joita niissä käsitellään. Eikä paljon muuallakaan. He kertovat asioista perinpohjaisesti, luotaavat yritystä ja sen johtoa, kertovat menneestä, arvioivat tulevaisuutta ja niin edelleen.

Takaisin lehtiin.

Minua oksettaa nykyinen internetuutisointiryntäily – eritoten talouden osalta – jossa tärkeintä on olla ensimmäinen, jotta saa klikkejä ja kun saa klikkejä, voi pyytää mainoksista enemmän rahaa. Se, onko uutisessa järkeä, onko se totta tai onko se täysin päinvastainen kuin tunti sitten lähetetty uutinen, ei ole relevanttia.

Asiakkaat yritetään huijata lukemaan lehden sivuja. Talouslehden. Eikö talouslehden pitäisi olla uskottava? Nämä meidän taitavat olla pelkkää paskaa.

Täten osallistun (turvallisesti tälläi helmikuun lopussa) Outi Vainiokulma-Immosen lanseeraamaan ”En klikkaa roskaa” -helmikuuhun. Suosittelen kaikille. Tai jos ei halua mihinkään somepaskaan sekaantua, niin kuinka olisi sitten en lue laaduttomia taloussanomalehtiä.

Journalismin tulevaisuus verkossa

Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa on lehdillä hirmuinen stressi siitä, miten ne kestävät pystyssä, kun uutistarjontaa on netissä ilmaisena ja asiakkaat eivät ole tottuneet maksamaan nettiuutisista. Samalla lehtien levikit pienenevät ja konkurssi uhkaa. Netistä pitäisi saada rahaa.

Lehdet eivät kuitenkaan vieläkään ymmärrä, että heidän maksava nettiasiakas ja lehtitilaaja ovat sama asia. Miksi esimerkiksi Hesarin digilehti maksaa tilaajallekin vielä lisää, vaikka paperilehti tulee jo kotiin. Mikä tässä on idea? Ymmärrän, jos pelkkä digi-lukuoikeus olisi halvempi, mutta se, että paperilehden hintaan ei sisälly digilehti, on aivan perseestä. Niinä muutamina hetkina, kun haluaisin paperilehden sijasta lukea digilehteä, niin pitäisi maksaa monta euroa, vaikka olen jo tilaaja. Miksi? Tämä on aivan perseestä.

Joillakin lehdillä homma on katottu vähän pidemmälle, olisiko Turun sanomilla, tai jollakin, juurikin tällainen digi-lehti paketointi, että digilehti on paperilehden lisäpalvelu ja digilehden puolelta voi löytyä jotain ihan uusia juttuja, jotka eivät vielä lehteen kerinneet. Hei, olisipa kiva tilata tällainen, saisin uutiset kännykkään, tietokoneelle ja aamulla ruokapöytään, yhdellä hinnalla.

No, Hesarin lukijana on sellainen myönnytys annettava, että opiskelijan Hesaritilaukseen tuo digi-lukuoikeuden lisäys maksaa ainoastaan 1,5€ / kk lisää, eli ei juuri mitään. Mutta ideologia sotii vastaan. Ärsyttävästi. Herää angsti, kun kaikki mitä haluat tehdä, maksaa lisää, kuten Nordean pankkipalveluissakin.