Eurovaalit 2014

Vaalit sytyttää aina sen verran, että yhden – pari postausta asiasta saa tehtyä. Tänä vuonna EU-vaalit ei ole juurikaan kiinnostaneet, mutta sattumalta kauppakeskuksessa äänestysmahdollisuuden hyödynsin kuitenkin.

En ole seurannut vaalikampanjointia, kun olen kyllästynyt ehdokkaiden 3 vuoden hiljaisuuteen ja puolen vuoden kauheaan mölyyn jokaisessa mediassa, erityisesti kaikissa sosiaalisissa kanavissa, se kun on trendikästä.

Äänestin henkilöä, joka kertoo ajatuksiaan ja tekemiään juttuja somessa myös silloin, kun ei ole vaalikausi. Edes pieni ikkuna sinne niin läpinäkymättömään päätöksentekoon. Sinänsä en ollut ehdokkaasta kamalan vakuuttunut, olisin voinut äänestää jotakuta muutakin. EU-vaalit vaan ei kiinnosta. Sitä samaa viestii edelleen alentunut äänestyskäyttäytyminen.

Mietin kuitenkin tänään, että nykyisin maailma on aika monimutkainen paikka ja EU:ssa tehdään päätöksiä, joissa on hyvin monitahoisia vaikutuksia. Käytännössä minulla, äänestäjällä, on kaksi vaihtoehtoa. Tietää jostain yhdestä tai kahdesta asiasta tarpeeksi, jotta voi muodostaa siitä järkevän mielipiteen ja hakea ehdokkaita jotka ovat samaa mieltä siitä asiasta. Näin ääni menee tavallaan sille yhdelle asialle, saat ehdokkaan ja muut mielipiteet sitten kaupan päälle.

Toinen vaihtoehto on ”tuntea” ehdokas. Jos nyt ei siviilituttu, niin ehkä hän on keskustellut sosiaalisessa mediassa tai blogissa näkemyksistään pitkin aikoja ja äänestäjä on tutustunut ehdokkaaseen. Ei välttämättä ole kaikista asioista täysin samaa mieltä, mutta kokee, että ehdokas on luotettava ja ajaa pääasiassa sellaisia asioita mitkä itse kokee tärkeinä – jos osaa sellaisia nimetä.

Tuohon jälkimmäiseen kai perustuu vanhojen jäärien pääseminen eduskuntaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kun ei mokaa kovin näyttävästi, niin vanhat tukijoukot kannattavat edelleen tutuksi tullutta ehdokasta, olipa sitten nimeltään vaikkapa Paavo Väyrynen.

Ennustan puolueiden mielikuvahötölle dramaattista stoppia lähivuosina, koska sosiaalista mediaa ja muita aitoja kahdensuuntaisia viestintävälineitä käyttävät ehdokkaat yliajavat mainostoimistojen viimemetreillä luomat brändit ja imagot. Poliitikot joutuvatkin vaikeisiin haasteisiin, sillä äänestäjiä ei voikaan enää unohtaa 3 vuodeksi.

Euroopan rahoitussuunnitelma

Timo Soini

Timo Soini on ollut koko ajan oikeassa Kreikan tukipaketista ja koko EU:n rahoituskriisistä ja sekös muita harmittaa. Kuinka tuollainen populisti saattoikaan arvata miten käy.

No, Timon nerokkuus ei ole niin kovin monimutkaista, sen kai pystyimme päättelemään myös siitä, että Suomen keskeinen talousvaikuttaja Jasmon blogi siirtyi Timon kanssa samoihin näkemyksiin, kun Kreikkaa kunnolla alettiin viimeksi penkomaan.

Aiemmin sakemannit eivät suostuneet kreikan velkasaneeraukseen, sillä niiden pankeilla on liikaa menetettävää. Ja Espanjan. Noo, nyt kun sitä rahaa on sinne Kreikkaan kylvetty ja velkasaneerauskin on suoritettu, huomattiinkin, että ei sitä maailmanloppua tullutkaan. Velkasaneeraus hoidettiin siinä mielessä vähin äänin, että poliitikot, jotka aiemmin pitivät sitä mahdottomana ajatuksena, eivät menettäneet kasvojaan.

No, nyt sitten kauhistellaan taas. Kreikassa kansalaisia ei hirveästi säästötalkoot kiinnosta, enkä minäkään oikein löydä sellaisia roadmappeja ainakaan internetistä, missä olisi kuvattu konkreettisesti ne vaiheet, miten Kreikka tällä säästämisellä muuttuu bisneskoneeksi. Yleensä kai pärjääminen perustuu talouskasvuun ja kasvua tuskin tulee pelkällä säästämisellä.

Nyt sitten pelätään EU:ssa sitä, että Kreikka siirtyy drakhmaan ja vetää samalla töpselin seinästä. Espanjaan realisoituvat luottotappiot puhuttavat. Espanjalla ei ole helpoimpia tilanteita, tavallaan he eivät ole tehneet oikeastaan mitään väärin, mutta niin he vaan ovat samassa häirikköporukassa kuin Kreikkakin. Kävi vaan huono tuuri.

Nyt ne samat tahot ja media huutaa, että jos Kreikka lähtee, niin Espanja kaatuu ja kriisi on oleva kauhia. En usko. Mutta minulla on tähän kaksi ajatusta.

1) Kreikka on maksukyvytön, mutta Espanjan pankit ovat pystyneet tämän väliajan aikana tasaamaan ongelmiaan, eikä hallitsemattomaan dominopeliin jouduta.

2) Jos tällä lisäajalla, joka Kreikkaan rahaa kaatamalla on saatu, ei ole saatu Espanjan ja Irlannin kaltaisia mestoja happeen, niin sitten antaa mennä vaan. Yhteisellä rahalla ei ole tulevaisuutta. Ei, jos kahdessa vuodessa maat eivät saa systeemeitään kuntoon tuolta osin.

Voihan EU olla yhtenäinen ilman yhteistä rahaakin. Tosin en pidä Euron häviämistä mitenkään todennäköisenä. Mutta eipä sitä ikinä tiedä niin kauan kun poliitikot asioista päättävät.

Timo Soini tietää

Kreikan ja Portugalin ja vähän Irlanninkin rahoituskriisissä Timo Soini on ollut koko ajan oikeassa. Myös markkinat ovat olleet hänen kanssaan samaa mieltä, kuten analyytikotkin. Ainoat, jotka Timpan kanssa eivät ole samaa mieltä, ovat poliitikot. Niitä on kahdenlaisia.

Kotimaan poliitikot eivät voi olla Timon kanssa samaa mieltä, koska aiemman mielipiteen kääntäminen samaksi kuin Timon mielipide on poliittinen itsemurha. Näinpä poliitikot toivovat, että joku ihme tapahtuisi ja rahoituskriisit loppuisivat, vaikka mitään mittaria joka sellaista näyttäisi ei ole.

EU-poliitikot ovat pakkoraossa Saksan ja Ranskan ja muiden maiden kanssa jotka pelkäävät pankkien pääomittamista. Toivotaan että syytämällä (toisten) rahoja kriisimaihin, se auttaisi jotain. No, ei auta.

Aikaa tässä on saatu pelattua ja pankit ja sijoittajat ovat voineet tavallaan rauhassa kirjata alas tappioita ko. maiden luotutuksesta. Että sinänsä tästä rahoitushämmennyksestä on varmasti ollut hyötyäkin.

Muilta osin tässä hommassa ei ole mitään järkeä. Kun Kreikka ei enää lainaa saa, ottavat maat jotka sitä vielä saavat lainaa heidän puolestaan ja antavat rahat Kreikalle. Ja Italialle. Ja Portugaliin jne. Jos joku miettisi yli 6kk eteenpäin voisi nähdä tässä ongelman.

Talousanalyytikot pitävät aivan selvänä ja itsekin tähän yhdyn, että jos esimerkiksi Kreikka ei joutuisi velkasaneeraukseen vaan pääsisi jotenkin legendaarisesti edes vähän jaloilleen, se ilmottaisi, ettei aio maksaa loppuja velkojaan ja että aloittaa puhtaalta pöydältä. Se olisi Kreikan kannalta ainoa järkevä teko siinä hetkessä.

Meillä muilla mailla ainoa viisas teko on lopettaa kriisimaiden tukeminen ja varautua siihen, että täällä voi kohta taas vähän mullistaa. Mutta ei ehkä mullistakkaan. Ja kriisimaatkin voivat päästä joskus jopa jaloilleen, kun velkaa ei ole enää 200% BKT:sta. Tämä nykyinen systeemihän yrittää tehdä kriisimaista aivan täysin kehitysvaltioita, jotka elävät vaan meidän ihanien eurooppalaisten hyvästä tahdosta.

Luulen, että Italiaan Suomi ei uskalla enää rahaa punkea.

Maan Tapa EU:ssa

Suomessa sattui Timo Kalli päästämään mölyt mahastaan vääränä hetkenä. Tuli kunnon mylläkkä, joka jatkuu vieläkin, varsinkin Keskustan osalta.

Brittilässä oli kanssa melkoinen rahakohu, mutta vähän erilainen: Edustajat käyttivät kulukorvauksiaan kaikkeen yksityisen omaisuuden haalimiseen ja muuhun.

Mutta entäpä, jos jollain riittäisi muskelia tutkia ”maan tapaa” EU:n päättävissä elimissä? Mikähän mahtaa olla ihan suoranainen korruption taso. Jos pitäisi veikata, näin niinkun Suomen mittakaavasta extrapoloimalla, niin on korkeatasoista.

Laitetaan vielä kevennykseksi EU:n julkiset dokumentit ACTA-neuvotteluista, jotka Dagens Nyheter sai jonkun tiedonvapauslain puitteissa kinuttua omalta ulkoministeriöltään (tai jotain).

ACTA-neuvotteluista voi lukaista lisää Piraattiliitosta, jos huvittaa.

Blogin laatumerkintä

JB sertifikaattiKun EU paraikaa suunnittelee laatumerkintöjä ja rekisteröitymisiä bloggaajille, niin ajattelin edetä jo asiassa. EU-sertifioidulta Mainostoimistolta (r) kalliilla rahalla tilattu sertifikaatittagi täten komeilee tämän postauksen kuvassa.

Lisäksi, koska JB on täten sertifioitu, niin toivon myös kykeneväni neuvottelemaan EU:n kanssa sertifikaatin siirtämisestä suoraan EU:n alaisuuteen, kunhan EU on valmis. Tällä toivon välttäväni blogini taloudellisen tilanteen, omien henkilökohtaisten vaikuttimieni, dna-näytteeni ja poliittisten tarkoitusperieni julkaisemiselta. Pelkään myös, että Marianne Mikon (ks. linkki yllä) kuvaama salainen agendani saattaisi paljastua EU:n suorittamassa sertifioinnissa.

Mielestäni myös EU-edustajien pitäisi olla laatusertifioituja. Luulen, että aika monella kohdalla löytyisi esteitä laatusertifikaatin myöntämiseen, mutta sitäkin enemmän edellytyksiä lobbausrahan vastaanottamiseen. Auditointi voitaisiin aloittaa vaikka Marianne Mikosta.