Vapaa-aika

Aikaisempi kirjoitukseni työn ja vapaa-ajan suhteesta kirvoitti muutamia hyviä kommentteja. Niistä myös ilmeni, että monet käsittivät minut väärin. Ei minusta ole mikään ihanne, että ei tekisi mitään, vaan että ei tekisi mitään, jota ei haluaisi tehdä. Teuwo osuu kommenteissa juuri siihen, mitä yritin sanoa. Silloin, kun ei tarvitsisi ahertaa niin paljon elannon eteen, jäisi aikaa tehdä sitä, mitä haluaa.

Tämä olkoon esipuheena. Nyt: osa 2.

Luin jonkun Grishamin kirjan tässä, en muista nyt nimeä, mutta päähenkilönä oli satoja tuhansia vuodessa tienaava lakimies, joka kirjan edetessä ymmärsi, että inhimilliset arvot ovat tärkeämpiä kuin raha. Kirja oli hyvä. Eikö meidät ole siihen ohjelmoitu, että sitä parempi ihminen, mitä enemmän tienaa, huolimatta siitä, paljonko kerkiää kotona olla, onko harrastuksia, näkeekö perhettä. On se hyvä mies/nainen kun tuo leivän pöytään!

Katsoin myös Yle Teemalta varsin erinomaisen ohjelman taloudesta. Tutkiva juttu: Sekaisin taloudesta on saatavilla vielä hetken aikaa, suosittelen. Siinä oli kuitenkin muutamia pointteja jotka haluan tässä toistaa. Nimittäin Kalaharin autiomaassa asuu jotai Ukulelejä, joilla ei ole paljon rahaa ja länsimäisittäin katsottuna on ankeaa. Hiekkaa silmänkantamattomiin, ei luksusautoja, mutta kenties sentään hiekkalinnoja. Ihmisten kesken toimii kuitenkin jonkin tasoinen vaihdantatalous. Sikäläisten hemmojen päivästä menee keskimäärin 3h / päivässä elannon hankkimiseen. En usko heidän viettelevän pahemmin vapaapäiviä, mutta silti viikkotyömääräksi tulee noin 21h. Lopun aikaa he voivat viettää miten tahtovat ja siksi kai noissa kulttuureissa onkin paljon kaikkia lauluja ja tansseja. Kun eivät paina töitä niska limassa. Ovat iloisia kun eivät tiedä paremmasta?

Länsimaisessa kulttuurissa on myös muuta mielenkiintoista. Nimittäin asiahan on niin, että robotit ja muut koneet ovat moninkertaistaneet työvoiman tehon. Tietokoneet ovat tehoa varmaan madaltaneet, mutta uskallan mutulla väittää, että teollisessa tuotannossa puhutaan kymmenkertaisista tehon paranemisista, jos verrataan tilannetta 50v sitten. Jo silloin ihmiset kävivät töissä kahdeksasta neljään tai sitten pidempään. Jos leikitään ajatuksella, että aiemmin koulutettu työvoima teki vaikkapa 50h viikossa töitä, niin miksi edelleen ihmiset joutuvat tekemään 40h viikossa töitä ja se ei monesti riitäkään, vaan tarvitaan ylitöitä?

Yleensä ihmisten palkkaa korjataan vuosittain tai sitten hieman pidemmällä aikavälillä. Kaikki ovat hiton huolissaan siitä, että saisivat enemmän palkkaa kuin naapuri tai kaveri. Ja kovapalkkaista kaveria kadehditaan, vaikka sillä onkin valtava vastuu, joutuu reissaamaan paljon ja lomat jää pitämättä. Mitä jos seuraavan palkankorotuksen yhteydessä esittäisikin pomolle, että anna sen 200e korotuksen sijaan päivä vapaata / kk (tai joku muu suhde). Kuulemma esimerkiksi Nokia on työnantajana sen verran fiksu, että tarjoaakin mahdollisuutta esimerkiksi 4 päivän työviikkoon. En tiedä miten palkkaus käyttäytyy, mutta jos se menee vaikka suorassa suhteessa, niin en pitäisi huonona.

Millaista se olisikaan, kun kerkiäisi tehdä muutakin kuin töitä?

Do you work at a job you hate so you can buy shit you don’t need?

Maailman paskin diili

Tee töitä, se kannattaa

Tee töitä, se kannattaa

Ihmiset ovat opetettuja tiettyihin asioihin. Jotkut asiat ovat niin selviöitä, ettei niitä ymmärrä kyseenalaistaa. Näin kesälomien jälkeen puhun tietenkin työn ja loman suhteesta.

Keskimääräisessä vuodessa on 52 viikkoa, joista normaalilla työntekijällä noin 5 viikkoa vapaata. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 9,7% viikoista on vapaita. Jos lasketaan mukaan myös viikonloput, niin vapaapäiviä vuodessa on 38%. Selvästi alle puolet sekin siis.

Asiahan on kuitenkin niin, että viikonloppuna ei ole lomalla, vaan palautuu vähän työn aiheuttamasta rasituksesta. Minnekään ei kerkiä oikein kunnolla lähteä, tai jos lähdet niin palaat maanantaina töihin väsyneempänä kuin perjantaina lähdit. Akkujen lataamiseen ja elämästä nauttimiseen tarvitaan loma.

Miten nykyiseen tilanteeseen ollaan päädytty? Kapitalismin luvatussa maassa ollaan vielä äärimmäisempiä kuin Suomessa, siellä monet keskituloiset eivät uskalla pitää lomaa oikeastaan laisinkaan potkujen pelossa. Suomessahan asiat ovat hyvin, ilmeisesti tässä asiassa olemme maailman johtavia maita.

Palataan vielä prosentteihin. Eikö kukaan ole pysähtynyt miettimään elämän tarkoitusta tyytyessään tilanteeseen, jossa 10 viikkoa työtä tuo yhden viikon lomaa? Miksi suhde ei ole 1:1? Miksi ihmiset tekevät auliisti kymmenen viikkoa töitä jokaista viikkoa kohden, jolloin saa tehdä mitä haluaa? Meneekö asunnon ja sähkölaskun maksamiseen se yhdeksän viikkoa?

Olen aiemminkin puhunut elämän tarkoituksesta, en ehkä niinkäään blogissa, mutta ihan Oikeassa Elämässä. Ajankohtana on kuitenkin ollut hiihtoreissujen jälkeiset ajat, jolloin puheeni on kuitattu haihatteluna, ei se pummailu mitään oikeaa elämää ole. Työnteko on. Kuinka moni tekisi töitä, jos omaisuutta olisi niin paljon ettei tarvitsisi? En minä.

Tässä vaiheessa on aika ottaa kirjoittamiseen paussi ja tarkistaa lottonumerot.

—-

Voi palata aiheeseen.

—-

On niitä syitäkin. Asuntolaina ja asumisen kulut sekä ruoka että juoksevat kulut ovat ihan arkiviikkoinakin melkoiset. Riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän saat palkkaa, rahaa ei jää säästöön ilman säästösuunnitelmaa. Ihminen yrittää tehdä vajaan 11 kuukauden työkauden itselleen mahdollisimman mieluisaksi ja siihen liittyy investointeja. Raha kuluu arjen pyörittämiseen ja kehittämiseen. Jos saat tuntuvan palkankorotuksen, nousee elintaso tuntuvasti eikä mitään jää säästöön.

Kaikki eivät tee niin. Osa porukasta ahertaa burgerinpaistajina, pesuloissa ja ties-minä-toimittaja-kiikkujana saadakseen sen verran rahaa, että voi maksaa (halvan) vuokran ja tehdä monta kuukautta vuodessa sitä mitä haluaa. Tai jotkut ovat opettajia. Ja näistä tyypeistä puhutaan lehdissä ihailevaan sävyyn. Ihmisellä on jossain selkärangassa kaipuu vapauteen eikä vapauden tarvitse tarkoittaa epävarmuutta.

Tosin niin kauan, kun raha on maailmassa käytännössä ainut vaihdannan väline, on normaalin ihmisen pakko tehdä valintoja. Jos on 6 kuukautta töissä ja 6 kuukautta maailmalla joka vuosi, voi 35-vuotiaana (tai myöhemmin..) huomata ettei omista mitään, edes kotimaata. Kautta aikain ihmisellä on kuitenkin ollut myös tarve asettua aloilleen, näin olen kirjoista ja elokuvista ymmärtänyt. Pankin-minun asunto jossain notkelmassa saattaisi sittenkin tuoda lohtua.

Tarkka lukija saattaa huomata, että putosin juuri siihen ajatusmalliin, joka päihimme on syötetty. Siihen, että jos ei tee paljon töitä, ei voi omistaa paljon. Kysymys onkin, että miksi minun pitää tehdä vajaa 11 kuukautta töitä pitääkseni yllä normaalia keski(?)luokkaista elintasoa? Miksi kuusi kuukautta ei riitä? Mistä se johtuu? Enkä tarkoita sitä, että olisin toisen 6 kuukautta ulkomailla. Voisinhan olla pankin-minun asunnossani ja puuhastella kotitöitä. Harrastella mitä huvittaa ja nauttia elämästä. Elää normaalia arkea ilman pakkotyötä.

Kuinka moni odottaa reilun kolmen viikon loman jälkeen töihin pääsyä?