Politiikan kinkkiset ongelmat

Sisäpolitiikassa meillä täällä Suomessa on ainakin kaksi isoa kokonaisuutta, joissa olisi kovat tarpeet kehittämiselle ja joissa on oikein huono track record.  Puhun tietysti sote-uudistamisesta, työttömyysturvasta ja kannustinloukuista.

Kuuntelin politiikkaradiota jonain päivänä ja siellä puhuttiin siitä, kuinka edellä mainitut ongelmat ovat oikein visaisia ja niihin pitäisi pystyä oikein kovasti keskittyä ja miettiä. Että saataisiin parempia ratkaisuja.

Ja toisaalta aktiivimallikeskustelussa puhuttiin siitä, kuinka pitäisi puhua isommista kokonaisuuksista joiden sisällä voidaan neuvotella ja pyöristää kulmia (hauska juttu muuten, että aktiivimallin kritisoijat sanovat tällaista, sillä aktiivimalli oli yksi osa isompaa kokonaisuutta, jota kukaan ei ilmeisesti lukenut..). Eli pitäisi tehdä kuten sotea, isoa kokonaisuutta kerralla keskittyen ja oikein visaisiin ongelmiin tarkasti hyviä ratkaisuja keksien.

Voi olla että tuossa on perää, mutta kovin hyvin se ei tunnu nyt onnistuvan. Sekä yksittäiset muutokset (kuten kiky), että hieman isommat (aktiivimalli) ja erittäin isot (sote) ovat olleet vahvasti vastatuulessa. Nyt esimerkiksi Lepomäki ehdottaa sotessa nimenomaa pienin askelin kehittämistä suuren mullistuksen sijaan.

Soutaa, huopaa.

Politiikka on keskellä yhä nopeammin muuttuvaan maailmaa. Se maailma on sellainen, jossa kaikki riippuvuudet ja kerrannaisvaikutelmat ovat mahdotonta selvittää etukäteen, vaikka jälkikäteen viisastelu on helppoa.

Istuva hallitus on yrittänyt saada jonkun version ulos, josta voisi sitten iteroida ja korjata. Se taas antaa poliittisille vastustajille paljon pelimerkkejä. Kritisoidaan liian kevyttä valmistelua, kun pitäisi suunnitella paremmin.

Mutta kuinka suunnittelet paremmin, kun yhtäkkiä kaatuu Lehman Brothers ja sitten vähän myöhemmin Syyriasta tulee miljoona pakolaista Eurooppaan?

Ei ole helppoa.

Jossain täysin erilaisessa maailmassa, keskellä softakehitystä, eletään jossain määrin samaa muistuttavassa problematiikassa. Alustat, ympäröivät järjestelmät, niitä käyttävät ihmiset ja tarpeet muuttuvat vauhdilla. Huonosti menneitä softaprojekteja analysoidessa on keskusteltu siitä, että tämä olisi pitänyt suunnitella paremmin.

Mitä sitten softamaailmassa on tehty? Kompleksista ratkaisukenttää on lähdetty ratkomaan ketterillä menetelmillä, joissa projektia ei ohjata tarkalla ennakkoon laaditulla ohjeistuksella, vaan enemmänkin visiolla ja arvo-ohjauksella. Agile Manifesto on varmaan tuttu kaikille.

Individuals and interactions over processes and tools
Working software over comprehensive documentation
Customer collaboration over contract negotiation
Responding to change over following a plan

Olen ollut projekteissa mukana, jossa Agilen arvoilla on saavutettu parempia tuloksia kuin uskottelemalla itselleen, että jokin kompleksi asia tai ongelmakenttä voidaan kokonaan ennakkoon suunnitella. Tai että se kannattaisi ennakkoon suunnitella. Voitot on saatu nopealla palautesyklillä ja reagoinnilla uusiin tarpeisiin ja tilanteisiin.

Olen yrittänyt pohdiskella, voisiko jotain oppeja tästä käyttää politiikassa. Jotainhan on yritetty lanseerata, puhutaan kokeiluista. Kokeillaan perustuloa. Sotea luvataan korjata heti lain säätämisen jälkeen.

Mutta onko palautesykli korjaamiseen tarpeeksi tehokas, jos se on käytännössä eduskuntavaalit ja sen jälkeen uudet visionäärit lähtevät jatkamaan ratkaisun rakentamista – kenenkään kokonaista visiota ei toteuteta, vaan jokaisen visiota vähän. Tuo viimeinen lause visiosta voisi olla suoraan projektiretrosta, kun on keräännytty miettimään, miksi projekti ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita.

Valtakunnan politiikka ei ole projekti, mutta samaa problematiikkaa selvästi on. Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan ja 20 vuoden valmistelun jälkeenkin voimme törmätä tilanteeseen, että käyttöön ehdotettava sote on uskomatonta tuubaa.

Ehkä politiikka ei voikaan vastata nykymaailmaan politiikan nykyisillä rakenteilla ja mekanismeilla. Ehkä tarvitaan uudistusmielisiä, jotka ovat valmiita uudistamaan myös poliittisia prosesseja.

Olen jo jonkin aikaa kaivannut politiikassa sellaista vision kuvaamista, että millaista maailmaa halutaan rakentaa. Esimerkiksi tukiviidakon osalta kaipaan visiota siitä, mitä se täydellisyydessä olisi. Perustulo on hyvä visio, jota kohti voi pyrkiä, mutta jota tuskin koskaan saavutetaan.

Voisiko samanlainen visio-ohjaus toimia myös politiikassa? Mutta yli 4-vuotiskauden visio vaatisi sitten käytännössä parlamentaarisen vision ja se on nykyisessä vastakkainasettelun maksimoimisessa vaikeaa. Antero Vartia kertoikin, että ei ole 3 vuodessa ollut kuin yksittäisissä aidoissa dialogeissa eduskunnassa. Muu on vaan vastakkainasettelumöyhyämistä omista poteroistaan.

Jos meillä olisi yhteinen visio sotesta, niin voisiko sitä sitten edistää pienin askelin? Eli sen sijaan, että yritetään runnoa maakuntamallit ja kymmenen miljardin rahoitus läpi kerrasta, niin puhuttaisiinkin siitä visiosta (ihmisten samanarvoisuus jne) ja pyrittäisiin tekemään pienempiä muutoksia kerrallaan. Pienemmillä muutoksilla huonotkin ratkaisut olisivat sellaisia, että ihmisten elämä ei menisi kokonaan pilalle ja niitä olisi helpompi korjata. Palautesykliä saataisiin nopeutettua ja poliittinen eri ideologioiden vuorottainen ohjaus ei ehkä haittaisi – tai sitten se estäisi aina kaiken kehittymisen.

Agilen arvoissa puhutaan sitoutumisesta, avoimuudesta ja fokuksesta. En tiedä voiko ne koskaan sopia ainakaan siihen politiikkaan, mitä vuonna 2018 tehdään. Mutta mielenkiintoinen ajatusleikki tämän on.

Sähköinen äänestys

Sähköinen äänestäminen

Sähköinen äänestäminenVietin tässä välipäivätkin lomaa, sen ansiosta ja kunniaksi on ollut aikaa sitten ajatella kaikenlaisia visioita, varsinkin kun jälkikasvu keksi aloittaa öisin puoli neljän aikaan aina valvomishetken. Tuli siinä mieleen sähköinen äänestys.

Sehän ei viime kerralla mennyt ihan nappiin. Mutta nyt asiat ovat vähän muuttuneet, toimintaympäristön rajoitukset ovat osittain poistuneet.

Nimittäin enää ihmiset eivät välttämättä haluakaan olla vaalisalaisuuden suojissa. Edelliset kunnallisvaalit, ennen kaikkea presidentinvaalit, olivat hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri osa suomalaisista oli valmis luopumaan vaalisalaisuudesta. Ehdokkaita kannatetaan ylpeänä sosiaalisessa mediassa. Miksipä siis stressata sähköisen äänestämisen vaalisalaisuuden ongelmista?

Suuri ongelma aikaisemmassa järjestelmässä oli se, että kun oli ensin nähty vaivaa, ettei äänestäjää voitu kohdistaa ääneen, niin tarkastuslaskentaa ei voitukaan tehdä. Lisäksi – myöhemmin selvisi – että äänestäjä voidaankin yhdistää ääneen. Mahtava tietotekninen projekti muuten.

Nyt tämä pelleily voitaisiin jättää välistä ja hoitaa äänestäminen internetissä pankkitunnistuksella. Äänestäjän ääni voidaan tunnistaa annetuksi tietylle henkilölle.

Kun äänen anonyymius poistetaan, yhtäkkiä koko järjestelmän teko onkin melko triviaalia. Äänestystiedot tuhotaan kuukauden kuluttua äänestämisestä, eli sen jälkeen linkkiä äänestä henkilöön ei enää ole, eikä tietoa myöskään siitä, onko äänestänyt vai ei. Tulostiedot kuitenkin pysyvät, eli 100 vuoden päästäkin tiedetään montako ääntä kukakin sai.

Kenenkään ei olisi tätä pakko käyttää, jos ei uskalla omaa äänestyskäyttäytymistä paljastaa mahdollisesti jollekin tarkkailijalle, toki listojen tarkkailu olisi laitonta. Äänestäjän ei tarvitsisi pelätä äänensä paljastuvan joskus myöhemmin, sillä ne tiedot tuhotaan tarkistuslaskentojen jälkeen.

Solved.

Toiminnanohjausjärjestelmä

Toiminnanohjausnaama

Toiminnanohjausnaama

Pitkästä aikaa vähän datailua. Tänään testailen hakukoneoptimointihommia ja linkittelyä.

Olen työn puolesta saanut tutustua hakukoneoptimointiin ja siihen, mitä nykyään markkinoinnissa ja mainonnassa puuhataan. Erityisesti hakukoneoptimoinnissa on tapahtunut melko paljon kehitystä. Työkalut ovat selkeämpiä ja tehokkaampia kuin aikaisemmin ja Google on juonikkaampi kuin koskaan. Onneksi meillä on SEO-asiantuntija erikseen, minun ei tarvitse tietää erityispiirteitä.

Osallistun tällä postauksella nyt eräänlaiseen testiin. Testin kohteena on Google, Epicor ja toiminnanohjausjärjestelmät. Ja minun blogini.

Epicor tarjoaa uuden lähestymistavan EPR-toiminnanohjausjärjestelmään.Toiminnanohjausohjelmistot auttavat asiaskasorganisoiden tuottavuuden kasvuun.  Toiminnanohjaus on työkalu, joka kannustaa yrityksiä poikkeamaan ja ajattelemaan liiketoimintaansa uusista ja erilaisista näkökulmista, jotta ne voisivat inspiroida myös asiakkaitaan.

Siinä se oli. Mutta itseasiassa nyt kun otin asian puheeksi, täytyy sanoa, että olen kokeillut myös Severan paljon mainostamaa ERP- tai mitä vaan järjestelmää. Yhdellä järjestelmällä pitäisi hanskata kaikki operatiivisen hallinnan hoitaminen. Ja varmaan hanskaakin. Severan kikkuralla on ainakin työllistävä vaikutus. Se on niin hidas, että tarvitset 3 manageria jokaista työntekijää kohden, jotta kerkiät hoitamaan tarvittavat asiat. Olen kuullut muidenkin luopuneen Severasta, onneksi me emme sitä ottaneet edes käyttöön.

Että sinänsä Epicor voisi olla toiminnanohjausjärjestelmää etsivälle ihan hyvä valinta. Ja katsotaan mitä minun hakukoneoptimointitestilleni käy.

Yksinkertainen saattaa olla kaunista, mutta ei sillä mitään tee

keep it simple, stupid

keep it simple, stupid

Nyt kun tietokoneissa ja muissa härveleissä on niin paljon tehoa, että niillä voisi tehdä mitä vaan, tehdään niihin sellaisia käyttöjärjestelmiä, joilla ei voi tehdä mitään. Käytettävyys on sana, jolla varsinkin omenanpurijat haluavat hehkuttaa omaa oikuttelevan ja luonnevikaisen karvapään suunnittelemaa käyttöjärjestelmää.

Nythän winkkarista on tulossa Windows 8 ja omppupuolella Mountain Lion. Jos teet töitä näillä käyttöjärjestelmillä, mitä uusia tehokkuustoimintoja nämä käyttöjärjestelmät tuovatkaan.

No winkkarissa tulee Metro. Kun Steve keksi appsit, niin puoli maailmaa sai orgasmin ja luulee nyt, että appsit ovat ratkaisu kaikkeen. Mr. Developers! keksi, että kyllä meilläkin pitää olla appseja. Ja sitten tuli Metro.

Ajatelkaa. Tietokone maksaa esimerkiksi 1200e. Siinä on muistia, levyä ja prossua sata kertaa enemmän kuin 5 vuotta sitten. Sillä voisi tehdä vaikka mitä. Siihen tehdään käyttöjärjestelmä, joka ottaa vaikutteensa laitteista, joissa on muistia, levyä ja prossua sata kertaa vähemmän kuin uudessa koneessani.

Minulla on FullHD näyttö, mutta en voi käyttää kuin fullscreen -ohjelmia. Mutta! Onneksi näytön laidoissa on aktivointialueet, josta voi vaihtaa ohjelmaa.

Jo Jellona oli hyvin kyseenalainen viritys. Steven viimeinen kosto oli paratiisiin luikerrelleen käärmeen kastroiminen siten, että tämä Python ei olekaan enää kyvykäs. Leijonassa joku keksi, että sen sijaan, että olisi vapaasti gridiin aseteltavat virtuaalityöpöydät, olisi kiva että ne olisivatkin vain rivissä. Nimittäin kun ylös/alas pyyhkäisy on niin vaikea erottaa scrollaamisesta. Vaikkei laattatietokoneessa olekaan virtuaalityöpöytiä, sen ei annettu haitata, vaan päätettiin toteuttaa tällainen yksinkertaistava asia.

Hienoa. Nyt jos et olekaan se käyttäjä, joka ostaa 1500 eurolla siiderijuurta työpöydälleen vain lukeakseen maileja ja maksaakseen laskunsa, alkaa vituttaa. Missä ovat ne ajatukset, jotka auttavat devaajia ja niitä jotka oikeasti tekevät koneillaan töitä? Miksi Leijonan käynnistyksen jälkeen pitää ensimmäisenä googlata ”how to find mac hd in osx lion”.

Nythän puhutaan jo vuorileijonasta. Yhtäkään mielenkiintoista uudistusta siinä ei ole, johonkin kuvien katseluun tulee vissiin social share.

Entä winkkari? Suurin uudistus on start-barin piilotus. Nyt hiiri pitää viedä vasempaan alakulmaan, jotta starttivalikko pomppaa auki. Onko toimintojen piilottaminen yksinkertaisuutta?

Kuten ystäväni Stone & Jarret (et al.) sanoivat, käytettävyys ei ole helppokäyttöisyyttä ja helppokäyttöisyys ei ole helposti opittavaa. En minä halua työkoneeseeni isompia ikoneita tai kosketuspainikkeita. Olisi kiva, jos se käyttäisi muistia tehokkaasti, olisi nopea ja kuluttaisi vähän akkua. Ja järjestelmät tukisivat tehokäytön omaksumista.

Ei niin, että järjestelmän asennuksen jälkeen pitää ensiksi käyttää puoli päivää ruksiakseen kaikkia turhia himmeleitä pois päältä, että voisi vihdoin tehdä jotain järkevää. Onko tosiaan niin, että jatkossa vain Lelux on tehokäyttäjille, muut vaan swaippailee Pinterestissä?

Kuka kirjoja kaipaa

Amazon KindleHankin Pölhölästä Amazonin halvimman e-readerin, Kindlen. Ostin sen, koska sen sai halvalla, sen e-ink-näyttö oli jännääkin jännempi ja halusin kokeilla sähkökirjan lukemista noin kokemuksena.

Nyt olen jonkin aikaa käyttänyt tätä laitetta ja ajattelin kirjoitella ajatuksiani sekä laitteesta että konseptista vähän blogiin.

Laitteen huonoin puoli on oikeasti se, että lentokoneessa et saisi lukea sitä nousujen ja laskujen aikana. Se on naurettavaa, mutta minkäs teet. Muut lukevat paperikirjojaan, itse joudut odottelemaan, että kapu muistaisi sammuttaa turvavyövalon. Muistaa jos muistaa.

Mutta ei aloiteta heti negatiivisella. Säästelen isoimmat negatiivisuudet presidenttiehdokaspostaukseen. Ajatellaan hyviä asioita.

Minusta Kindlestä on erittäin hyvä lukea. Paljon parempi kuin olisin koskaan osannut arvata. Itse en niin valtavasti kaipaa kirjan käyttöliittymää, minusta Kindlessä on ihan yhtä hyvä. En tiedä miten kosketusnäytöllisissä on. Kai niissäkin on sivunvaihtopainike sivussa, eikä millään swipellä? Moinen swipailu alkaisi nopeasti ärsyttää, vaikka ensimmäisellä kerralla kun tämän oman kökkötraktorin sai käteen, tuntui siltä, että kyllä pitäisi swipata.

Akku kestää mahdottomasti ja lukeminen on hyvä kokemus – mitä muuta e-lukijalta voi vaatia? No, hyvää katalogia tietysti.

Amazonilla on kohtuullinen katalogi. Saatavilla on noin miljoona nimikettä, hinnat muutamasta dollarista ylöspäin. Keskivertopokkarin hinta tuntuisi olevan 9-11$, eli melko sama kuin paperipokkarin hinta Suomalaisessa. Suomenkielistä valikoimaa ei ole kuin aivan yksittäisiä kappaleita.

Laitteeseen voi ladata myös Amazonin oman kaupan ulkopuolelta tiedostoja, ainakin PDF-tiedostoja. En ole jaksanut tarkistaa, mikä on tilanne kirjojen opiskelijamarkkinoilla. Todennäköisesti kirjoja saa myös piraattilahdesta.

Itse voin kympin kuussa maksaa kirjoista, kun ei tuo lukutahti niin mahdoton ole. Suomenkielisiä nimikkeitä olisi kiva saada valikoimiin, mutta niin kauan kuin hinnat ovat 28 euroa, niin en niitä ostaisi kuitenkaan. Tämän halvemmalla kai suomalaisia e-kirjoja ei kauppoihin ole tulossa.

Viiden vuoden päästä Kindle on varmaan hellyyttävän naurettava turhake, mutta tällä hetkellä minusta ihan hyvä laite tuo tarkoitukseensa. Ja jännä gadgetti.

Facebook tarjoaa kommentointialustan

Facebook teki sen, mitä Google Waven piti aikoinaan tehdä. Keskitetyn kommenttihärvelin, joka vastaa niihin ongelmiin, joita esittelin aiemmassa postauksessani.

Käyttöönotto on tehty webmastereille niin helpoksi, että kannattaa ainakin kokeilla, mitä Facebook voi tarjota kommenttipuolelle. Veikkaan, että joku vielä myöhemmin tekee paremman kommenttiagrekaattorin, mutta tämä on jo hyvä alku. Tämän kaltaista kaivattaisiin ja jos taho olisi joku vähemmän negatiivisia ajatuksia herättävä kuin Facebook, tätä jo hehkutettaisiinkin.

Toki tässä ajelen myös vanhaa kommentointijärjestelmää rinnalla, sillä ehkä joku haluaa lukea vanhojakin kommentteja. Mutta uudet kommentit toivon FB:n kautta.

Ja nyt vain kokeilemaan!

Google Apps

Spämmi on nykynuoren pahin vihollinen. Tai en tiedä nykyisestä, enkä edes nuoresta, mutta minua pikkusen on ketuttanut tuo spämmin määrä, mikä minulla qkaasu.com -osoitteisiin tulee. Ensiksi minulla oli tili Sigmaticilla, joka ihan ok-hyvin filtteröi spämmin. Sitten kun vaihdoin Webfactionille, niin spämmin määrä räjähti käsittämättömyyksiin. Tuhat spämmiviestiä viikossa on minulle vähän liikaa, nimittäin joskus sinne Operan filsuun sattuu joku oikeakin maili, jota sitten saa metästellä.

Ongelmana tässä tietysti oli se, että en voinut lukea qkaasu.com maileja kännykällä. Nimittäin tuollainen 1000 mailia viikossa kun kilahtaa kännykkään + muut tilit, niin saattaa olla että korkki narahtaa tai köysi kiristyy. Joten en lähtenyt sille tielle.

Google appsVaan virittelin itselleni vihdoinkin Google Apps -tilin. Käytännössä kuka tahansa domainin omistaja voi viritellä itselleen Google Apps tilin, ilmaiseksi saa 50 sähköpostiosoitetta, jokaiseen 7Gt levyä, kalenterit, chatit ja sun muut kikkareet. Itte en tässä käytössä nyt muuta tarvitse kuin mailia, mutta yrityksille muutkin kikkareet ovat varmaan varsin ok. Oikeastaan tämä qkaasu-projekti toimiikin pilottina firmajuttujen siirtämiseen Googleen.

Ja sinä joka huolestut nyt yksityisyydestäni, ällös välitä. Google tietää minusta jo ihan kaiken. Sähköpostiviestintäni (kun käytän muutenkin gmailia) ei sitä asiaa enää pahenna.

Nyt sähköpostia voi lukea puhelimella ja sähköpostit pushautuu puhelimeen rouheesti. Paljon parempi viritys, kuin mitä olisi osannut kuvitella. Superhemmot @ Haltu tän idean mulle esittivät ja vaikka ostin ajatuksen heti, niin tämä puhelinsynkkaus oli se kirsikka kakun päällä. Vaikken edes pidä kirsikoista.

Page Speed

mod_pagespeedWebfaction toi omille servereilleen helposti käyttöönotettavaksi mod_pagespeed -kikkareen. Käytännössä se vähentää eri externaalien latailuja serveriltä, kun se paketoi css:t yhdeksi filuksi, tuo pienet css-filut suoraan html-dokkariin sisään ja muuta sellaista. Voit katsoa tarkemmin tuosta linkistä.

Otin kyseisen ratkaisun käyttöön omassa ja Hannan blogissa. Mitään radikaalia ei latausaikojen puolesta tapahtunut. Omassa blogissa on niin paljon kaikkea muuta tauhkaa, kuvia haetaan muualta, on facebook-integraatioita ja Gravataria, niin kokonaislatausaikaan ei saa muutosta sillä, että käyttää tuota mod_pagespeediä. Mutta vähemmän niitä kyselyitä tulee. :)

Tämmöisen option haluaisin Sigmaticillekin. Entä onko Nginxiin vastaavaa kikkaretta olemassa..?

Blogien kommentointi

On harmillista, että Google Wave meni kaput. Tai eihän se vielä mennyt, mutta tulevaisuus näyttää vähintään epävarmalta ja ilmeisesti ainakin kehitysresurssit on heitetty hapelikkoon. Nimittäin yksi ominaisuus Google Wavessa oli, tai oli tulossa, jonka todella olisin halunnut. Nimittäin nettisivuille integroitavat wavet. Jokaisen blogipostauksen kommentit olisivat olleet wave ja olisi voinut yhdestä paikasta, Google Wavesta, seurata kaikkien kommentointien kehittymistä, kuten sitä, jos joku vastaa minulle.

Kommentointi blogeissa on muutenkin alamäessä, paitsi jos kirjoittaa homoista ja kirkosta. Ja itsellä se kiihotti vaan yhden ydinfyysikon kirjailemaan. Ehkä kirjoitin väärin.

Syy kommentoinnin vähyyteen on se, että ihmiset lukevat bloginsa feedeistä jollain ohjelmalla tai Google Readerilla. Minulla on todisteita, että jotkut teistäkin lukevat tätä Google Readerilla. Eikä siinä mitään, on äärimmäisen kivaa selata blogit vaikka kännykällä läpi, kun ne on siellä gReaderissa. Mutta entä jos kommentoin jonnekin jotain? Kun käyn wouhottamassa Ruohos Anan blogiin jotain, niin tuskin koskaan käyn katsomassa, josko kommenttiini on vastattu jotain. Ja kommentti unohtuu. Vuorovaikutusta ei tule, ei Ruohosen blogiin tai mihinkään oikeaan blogiin.

Palvelulle olisi tilaus. Kuinka saan blogiini sellaisen kommentoinnin, johon liittymällä käyttäjä saisi seurattua kommenttiketjuja järkevästi yhdestä paikasta. Olisiko tässä uuden palvelun paikka? Ehkä, tässä tipsiä teille hyvät uljaat web developerit. Voitte heilutella sitten minulle miljoonillanne, jotka saitte Googlelta kun se osti teidät.

Se olisi nimittäin hienoa. Ei siis se, että joku tällä idealla tekisi miljoonia, siitä olisin lähinnä kateellinen, vaan idea itsessään (jos kukaan ei tekisi sillä miljoonia). Kun kommaan Pauli Huhtiniemen blogiin, se kommentti menisi Palveluun ja kirjautuessani Palveluun näkisin onko siihen vastattu JA onko keskustelu jatkunut sen jälkeen. Voisin käydä sitten osallistumassa kommentointiin perinteisin keinoin, kuten haukkumalla kommunisteiksi, uhkaamalla muuttaa maasta ja niin edelleen.

Keskustelu on kuitenkin ihan kivaa. Harmi että se blogeista uhkaa karata Facebookiin ja Uuden Suomen Jouko Homosalaliitoille.