Vaalit 2015

Pakollinen vaalipäivitys.. Pakko sanoa, olin jo vuosi sitten oikeassa.

Katsoin eilen MTV:ltä jotain tositv-sekoilua, jota vaaliohjelmaksikin väitettiin. Siinä puhuttiin keskioluesta ja siitä, minkätyyppisestä kaupasta sitä saisi ostaa. Twitter saikin siitä täydet lämmöt päälle suomalaisten huutaessa, että puhukaa jostain muusta, jostain sellaisesta missä on järkeä.

On totta, että keppanakeskustelu on melkoinen ankka. Mutta se paljastaa kuitenkin edustajaehdokkaissa jotain, eli sen, minkälaisia älynväläytyksiä tästä tulee sanottua. Se saattaa paljastaa, että ehdokas on täysin urpo. Ja jos ehdokas on yhdessä asiassa täysin urpo, nk. Jasmon teesin mukaan hän on todennäköisesti sitä myös useassa muussa asiassa.

Olen yhä enemmän sitä mieltä, että asiasisältöjen sijasta pääpaino ehdokasvalinnalla pitäisi olla hänen periaatteissaan, ajatuksissaan ja siinä, kuinka hän hahmottaa maailmaa. Ja yhä enemmän siinä, että mitä puolue tekee tai on tekemättä. Koska minä en osaa ratkaista Suomen talouden umpisolmua, niin pelkään ehdokkaita, jotka jotenkin kansantajuisesti väittävät sen voivansa tehdä. En usko ja vaikutatte paisteilta.

Kieltämättä puoluevalinta on tänä vuonna ainakin yhtä vaikeaa kuin ennen.

Pave on nokkela äijjä ja sen vuoksi vasemmistoliiton jutut ovat jaksaneet minua hieman edes kiinnostaa. Eilisen ”väittelyn” Li Andersson oli niin raskas hahmo, että muistin taas etten usko vasemmistoliiton idologiaan.

Demarit on sitä mieltä, että tässä talouteen tulisi mukava ruiske kun vähän korotettaisiin veroja. Ei tullut kauppoja. Sinänsä Jutalla oli jopa valot päällä tv-ohjelmassa.

Vihreät kannattaa perustuloa, jota itsekin kannatan, mutta ovat muuten aivan turha puolue, ilman mitään todellisuuteen mahtuvaa linjausta.

Keskustaa äänestämällä saat kannatettua myös Paavo Väyrystä. Ei minun äänelläni. Harmi, sillä Sipilä ja Vanhanen vaikuttaa sellaisilta pragmaattisilta kavereilta, jonkalaista päätöksentekoa arvostan.

Kokoomuksessa edellinen puheenjohtaja / piällysmies oli niin selkärankainen, että kun alko näyttää pahalta niin lähti litoo ja jyräytti kasan paskaa Stubbin käteen. En tiiä. Aikamoista sohlausta ollut viimeiset 4 vuotta.

Persuja en äänestä. Jos tekee sellaisia mainosvaalivideoita, mitä he tekevät, täytyy olla täydellinen paisti, eikä eduskuntaan pitäisi olla mitään asiaa.

Piraattipuolue, jota olen joskus aiemmin seurannut tarkemminkin, on ylpeä heidän ”läppäiskusta” ylen vaalihaastiksiin. Jotenkin tuntuu että tällä tasolla puolue vaan on, eikä siitä ole nousijaksi. Kainalopierupuolue.

En kannata pakkoruotsia, joten RKP:ta en äänestä.

Muutos mikälie -puoluetta en aio äänestää. Jos tekee natsitervehdyksiä eduskunnassa ei voi olla kaikki valot päällä.

Joten ketäpä sitä sitten äänestäisi? SKP taisi jäädä mainitsematta, onkohan sillä ehdokkaita asetettuna..?