Golf – urheilulajien mersu

Golf härdelliEn ikinä olisi uskonut, että jaksan pelata golfia. Sehän vaikuttaa todella urpolta lajilta. Mennään keskelle avointa aluetta ja sitten jonotetaan juuri tietylle tilkulle, jotta voidaan lyödä kohti lippua. Ja maksetaan siitä esimerkiksi 40e kerta. Ei kuulosta järki-ihmisen toiminnalta.

Mutta minä kun niin tykkään tällaisesta jäsenyysurheilusta, niin tuli aloitettua. Taisin käydä lyömässä pariin otteeseen jo 2010, mutta viime vuonna aloitin vähän enemmän käymään rangella ja kökköpelaajien pay & play -kentillä.

Golfin hienous on oikeasti sen vaikeus. Ainakin siltä se nyt tuntuu. Onnistumisia tulee sen verran harvoin, että sitten kun niitä tulee, tuntuu kivalta ja jaksaa taas hakata päätä seinään. Toisaalta se on myös täysin laatikkolaji, hyvätkin tulokset saa tuhrittua miettimällä liikaa. Tai liian vähän.

Hauskaa on myös se, että ne tosiaan nimittävät golfia urheilulajiksi. Usein 18 reikää vastaa melkein 10 kilometrin kävelyä, onneksi puolivälistä saa kaljaa ja makkaraa että jaksaa. Kyllä siellä ulkona seisomalla ilmeisesti enemmän kaloreita palaa kuin sohvalla istumalla. Tuskin paljoa. Onneksi osalla golfkentistä on sen verran huonot kärryt, että kun rengas lähtee irti välillä, niin saa vähän jumppaa.

Itte ku pelaan sillä reilun kolmenkympin händärillä, niin kokemukset golfista on tietysti vähän erilaisia kuin singereillä jotka tikkaa greeniosumaa aina vaan. Itsehän en griinihaarukkaa edes tarvitsisi, chipit tulee niin lussusti että harvoin jää jälkeä. Kauempaa ei osu.

Kuinka kallista golf sitten on? Itse olen jäsenenä (ihanaa) Nokia River Golfissa, ja vuosikulu taisi olla jotain reilut 600 euroa. Nämä mieluiten yrittää unohtaa.. Sinne on siis rajaton pelioikeus, kuokkii minkä jaksaa. Muille kentille pääsee ”edulliseen sopuhintaan”, joka on Tampereen seudulla 40e / kierros, joka on naurettavan kallista.

Mutta golfkansalla on varaa maksaa. Ihan hieno oli tulla aikoinaan ruosteisella Nissanilla parkkiin Porschen ja ML mersun väliin ja vähän hivotella ovilla. Omistajat kattoo järkyttyneenä, eihän tuolla kollilla oo varmasti ees vakuutuksia ja miten ne tollasia päästää tänne ihmisten sekaan.

Vaan täällä ollaan. Vuoden ku säästää, ni pystyy. Lällällää.


Posted

in

by

Tags:

Comments

3 vastausta artikkeliin “Golf – urheilulajien mersu”

  1. ahdistunut toimisto-orja avatar

    Kätevästi hiihtämisiltä säästetyt rahat pystyy sit pistää toho lajiin, asiallista!

  2. Joonas avatar
    Joonas

    Aika halpaa tuo Nokialla pelaaminen, jos tosiaan reilulla kuudella sadalla selviät. Meillä TawG:ssa jäsenmaksu 104, ja vuokrapelioikeus (seuran kautta) 840e. Yksityiseltä saa toki halvemmalla, mutta halvimmillaankin se on jotain 700 luokkaa.
    NRG kuitenkin tarjoaa kaksi kenttää millä mällätä, joten ihan tajuttoman halpahan tuo on.

  3. Joonas avatar
    Joonas

    Meinasin unohtaa. Ota kantobägi ja jätä kalja ysin jälkeen pois. Allekirjoittanut on poistanut 10 kiloa vyötäröltä pelkästään sillä. Mutta minähän olenkin tällainen tankki. Hoikkaan laskettelijaan tuo tuskin tepsii, mutta sillä saa sitä urheilullisuutta lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.