Nokia Lumia 800 ja Nokia Music

Nokia Music

Nokia Musichan on yksi niistä aikojen alussa hiljaisuuteen vaietuista virityksistä, josta kaikki muut paitsi Nokian johto tiesivät heti, ettei tästä tule lasta tahi paskaa. Ja sitten se vähin äänin työnnettiin turpeeseen, kunnes Lumia pamahti estraadille ja Nokia Music viritettiin uudelleen happeen.

Ja nykyäänhän se ei ole mikään hassumpi viritys. Itse olen pääasiassa ajellut sitä tuossa radiomoodissa (joka jopa toimii striimauksella!) ja vaikutelma on oikeastaan todella hyvä. Nimittäin vaikuttaa siltä, että valikoima tosiaan on melko laaja ja monipuolinen.

Radiokanavia voi virittää eri spekseillä itselleen soittoon ja valmiina löytyy elektronisesta musasta runpupassot ja electrohouset sun muut. Ja reilusti yli 90% biiseistä jopa kuuluu oikeasti siihen genreen, mitä olet halunut kuunnella, mitä nyt House-kanavalla pärähti Pendulumin Propane Nightmares.

Nokia Music on siis odotuksia parempi killutin. Ja jos odotukset unohdetaan, niin ihan absoluuttisestikin hyvän tuntuinen killutin. Samalla sillä voi ostaa musiikkia, mutta siitä ominaisuudesta en niin valtavan kiinnostunut ole. Ei nykyisin enää osteta biisejä, vaan kuunteluaikaa biisiarkistoon.

Vielä jos joku kertoisi sen iTunesille.

Matkapuhelimia käytetään entistä useammin sähköpostiviestittelyyn, sosiaalisessa mediassa kanssakäymiseen, ja suosikkisivustoilla, kuten  www.gamingclub.com/fi vierailemiseen.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.