Jäsenliikunnan riemua

Golffipuolella ei nyt taida voida muuta kuin nieleskellä, latoa rahaa tiskiin (onneksi ne kaikki eri maksut voi sentään maksaa kerralla) ja yrittää unohtaa koko jäsenyyshölmöily. Tarkennettakoon sen verran, että ei minua ne hinnat rassaa, jokainen saa omille mailleen tulevilta kuokkijoilta ottaa niin paljon rahaa kuin ne suostuvat maksamaan. Ei kukaan minua sinne pakota. Mutta miksi minun pitää olla jonkun kultapossukerhon jäsen, se minulle ei aukea.

Golfin suosio Suomessa on ollut kasvussa jo kauan aikaa ja siitä on tulossa juuri tällaisten minun kaltaisteni angstisten kavereidenkin laji. Ja hyvä niin, pelaaminen on omalla todella vähäisellä kokemuksella aika elämysrikasta, onnistumisen ja epäonnistumisen riemua ja raivoa.

Mutta kasvanut harrastaminen taas lisää ruuhkia kentillä. Se tarkoittaa sitä, että Tee-aikoja on sitten sen 6 minuutin välein. Jossain kohtaa kenttää joku tulppaa ja sen jälkeen koko kentällä vaan seisotaan, äristään ja levitellään käsiä. Siksi golfin alkeisiin kuuluvasta Green Card kokeesta onkin hukattu pois kaikki lyöntiä määrällisesti mittaavat testit. Pro kattoo, että oletko valmis kentälle. Ja tärkeintä ei ole se, osaatko pelata yhtään, vaan se, että osaat edetä mahdollisimman nopeasti. Että kentällä voidaan pyörittää enemmän sakkia. Paras pelaaja on aloittelija, joka huitoo par 3 reijällä seitsemän viiden metrin mittaista lyöntiä, nostaa pallon taskuunsa ja lähtee seuraavalle reijälle.

Ja kenttä rullaa.

Page 2 of 2 | Previous page